Meikäläisen telkkarissa ei tuu ku hallin äänet sitten :-( Saatanan Panasonic.Vaihdoin telkkarin kielen enkuksi ja nyt kuuluu pelkkä kanukkiselostus. Parempi näin kuin kaksi päällekkäin.
Meikäläisen telkkarissa ei tuu ku hallin äänet sitten :-( Saatanan Panasonic.Vaihdoin telkkarin kielen enkuksi ja nyt kuuluu pelkkä kanukkiselostus. Parempi näin kuin kaksi päällekkäin.
Ei vittu millon nää Nylanderit poistuu kiekkokartalta ja lopettaa meidän piinaamisen?
Kellohan on tuolla puoli 5 iltapäivällä ja taisi olla vielä paikallisen Kummolan hinnoittelemat liput. Lisäksi kun jääkiekko ei ole se ykköslaji ja samassa kaupungissa on NHL-joukkue niin kai tuossa on tulos.Just avasin telkkarin ja täytyy selostuksen lisäksi ihmetellä, että miten helvetissä tuolla on noin paljon tyhjiä penkkejä?
Ei pelannut edes kautta loppuun, mokomakin petturi.Noh noh. Pappa Nylander sentään pelannut siellä pohjoisessa aikoinaan.
Joo tottahan se on että Suomen maajoukkue on perinteisesti ollut tunnettu paskoista maalivahdeista. Toista se oli tänä vuonna.Kyllähän tuosta olisi jo sisään pitänyt mennä, mutta niin uskomattomalta, kun se näin suomalaisena tuntuu, niin siellä maalivahti ottaa torjunnan.
Ottivat TSN:n selostuksen onneksi pois taustalta. Nyt mennään taas Tuulolan kurkkuääntä kuunnellen.Meikäläisen telkkarissa ei tuu ku hallin äänet sitten :-( Saatanan Panasonic.
samassa kaupungissa on NHL-joukkue
Eikä halli ole vieläkään puolillaan. Paikallinen Kal€ asettanut lippujen hinnat?
On päässyt Kanadan Kalen kustantamana tonne.Brodöörin Marttaan sentään tullut katsomaan paikan päälle peliä.
Tuulola ei tällä menolla pysty enää puhumaan kolmannessa erässä.
Oisko se Kanadan liiton miehiä, joku suojatyöpaikka ja joutuu sitten kiertämään näitä paskaturnauksia vaikka ei kiinnosta pätkääkään.Marttään Brodöör näytti kuin olisi myrkyn niellyt, kyrpiintyneenä pälyili ympärilleen. Onko tämä veskarilegenda muuten jossain IIHF:n hommissa vai mikä lie rooli miehellä kiekkopiireissä nykyään?
Onko tämä veskarilegenda muuten jossain IIHF:n hommissa vai mikä lie rooli miehellä kiekkopiireissä nykyään?
St. Louis Bluesin scoutti taitanee olla. En tiedä onko sitten mitä kytköksiä tuonne hammaslääkärin ja Kalen puulaakiin?Oisko se Kanadan liiton miehiä, joku suojatyöpaikka ja joutuu sitten kiertämään näitä paskaturnauksia vaikka ei kiinnosta pätkääkään.
Puhumattakaan Kanada-Tshekki pelistä tai huomisista peleistä.Tuulola ei tällä menolla pysty enää puhumaan kolmannessa erässä.
Muistelisin että se pyöri viime Skoda Cupin aikaan jakamassa jotain palkintoja, mutta voi olla että muistan väärinkin.St. Louis Bluesin scoutti taitanee olla. En tiedä onko sitten mitä kytköksiä tuonne hammaslääkärin ja Kalen puulaakiin?
Kyllähän se siellä palloili. Muistat aivan oikein.Muistelisin että se pyöri viime Skoda Cupin aikaan jakamassa jotain palkintoja, mutta voi olla että muistan väärinkin.