Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

Otteluseuranta 27.–28.12.2016 (2. kisapäivä)

Viestiketju osiossa 'U20 MM-kisat 2017, Montreal ja Toronto' , aloittajana red.machine, 27.12.2016 klo 17.25.

Viestiketjun status:
Viestiketju on suljettu.
  1. kamenski Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Kommentaattori (Tuulola?) on ihan jees vaikkei puolustuspelaamisesta taida mitään ymmärtää. Suolasi pakin paskasta pelaamisesta kun Veini imuroi.
     
  2. Roger Moore Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
    Lainaus:
    50 euroa. Deal?
     
  3. DefenceX Jäsen

    Lainaus:
    Pienellä googlauksella löytyi, että Suomen ylivoima kyseisissä kisoissa oli koko turnauksen heikoin. Eivät nimittäin tehneet maaliakaan ylivoimalla. Alivoimakaan ei kyseisissä kisoissa toiminut, kun alivoimaprosentti oli 58,33%.
     
  4. MegaForce Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet, Itä-Helsingin Kiekko
    Miten voi vetää noin selkeästi suoraan päin ensimmäistä pelaajaa
     
  5. Spiritualleader Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, #8, #9, #29
    Ylivoima pyöriny hyvin. Kohta helähtää...
     
  6. Steegil Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
    Suomen jengi vaikuttaa nyt lähinnä laumalta kääpiöitä, verrattuna siis viime vuoden remmiin. Varmaan 20cm lyhyempi ja 25 kiloa kyvyempi jengi.
     
  7. Roger Moore Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
    Lainaus:
    Olipas pienestä kiinni ettei tullu siedettäviä prosentteja niissä kisoissa.
     
  8. Lippuluukku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves, KooVee
    Ei nyt ihan täysin ansaittu yv. Melko selkeesti kompastu omiin luistimiinsa
     
  9. T-aika Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lahjayv Suomelle. Kyllä se suomipoika omiin jalkoihin kompuroi.
     
  10. Ötökkä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
    Tulee tylsä peli.
     
  11. Hollanti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Mr. Maione
    Olihan jäähy.
     
  12. Drewiske Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans & Kekäläisen CBJ
    Miksi 2.yv aloittaa jatkuvasti?
     
  13. Transsi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Mestarit 2019
    Avasin juuri Yle Areenan. 0-1? Onko Suomen joukkue näissä kisoissa tosissaan näin paska?
     
  14. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Varmaan siksi, koska Ahokas on koutsannut useamman vuoden tuota viime keväänä u18-maailmanmestaruuden voittanutta 98-syntyneiden ikäluokkaa ja nämä taasen ovat 97-syntyneiden kisat. Siksi Ahokas ottaa oman porukkansa hoidettavakseen seuraavissa kisoissa. Ihan loogista minusta.
     
  15. Useful Idiot Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK
    Onko tanskalaisten naamat vituttaneet aina yhtä paljon? Jotenkin ärsyttävän näköinen joukkue.
     
  16. TosiFani Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Löysää, löysää...
     
  17. tiki10 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Nybbe Ja Tobbe All-Stars
    Lainaus:
    No ei sitä nyt ainoaksi syylliseksi ole kukaan nostanut, mutta onko mielestäsi vakuuttavan oloista tekemistä?

    Onhan noi kenttäpelaajatkin ihan pihalla, mut siitä voidaan syyttää valmennusta.
     
  18. HokiHero Jäsen

    Vittu mitä sähläystä ylivoimalla
     
  19. Turha Kaukalo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat, New York Jets
    Veini imuroi vielä tänään. Kannattaa ottaa talteen.
     
  20. Kulttimörkö Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP ja maajoukkueet
    Huikeeta ylivoimaa jätkillä. Rautakorpi nyökyttelee hyväksyvästi.
     
  21. Roger Moore Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
    Lainaus:
    Ei suinkaan, kyllä tässä saadaan ihan tosissaan hikoilla jos mielitään saada pisteitä.

    Eiköhän tästä joku hikinen 2-1 tai 3-2 voitto kaiveta.
     
  22. Frankie Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
    Jotenkin tulee tuosta Suomen yv-räpellyksestä IFKn ylivoima!
     
  23. Atthe Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Espoon Blues, Detroit Lions, HJK
    Lainaus:
    Tehtiin 0 ja päästettiin kait 2. En tiedä meneekö nuo prosentit sitten negatiivisiksi tai jotain?
     
  24. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Lainaus:
    @Roger Moore

    En viitsi äijien rahoja viedä. Herrasmies kun olen. :)
     
  25. heisenberg196 Jäsen

    Lainaus:
    Jotain sellaista muistelinkin. Samat oireet tänä vuonna..
     
Viestiketjun status:
Viestiketju on suljettu.