Ns. "isojen pelien" rekordi näistä kisoista 1 voitto, 4 tappiota. Ei ihan putkeen mennyt, ja neljäs sija oli tosiaan ihan maksimisuoritus.
Tänään Suomi kaatui ekan erän löysäilyyn sekä loppupelin tehottomuuteen.
Sen verran meni nyt pieleen, että rekordihan on tietysti kaksi voittoa ja neljä tappiota isoja maita vastaan. Suomi voitti Slovakian (joka pelaa kumminkin finaalissa ja on IIHF-rankingin #6 eli taatusti ns. iso maa) sekä Yhdysvallat silloin kun Yhdysvallat oli pakko voittaa. Tappiot tulivat Kanadalle ja Yhdysvalloille alkusarjassa sekä Venäjälle ja Tshekille ratkaisupeleissä.
Vehanen oli varsin heikko, mutta niin oli Suomen puolustuskin ensimmäisessä erässä ja hyökkääjien maalintekotaidot ovat valitettavasti mitä ovat, eli mopolla ei kuuhun mennä ja NHL-tähdetkin Jussi Jokista lukuunottamatta osoittautuivat tässä pelissä samanlaisiksi rintapanssariin ampujiksi tai ohi tuhrijoiksi kuin muutkin.
Se nyt vaan on sillä lailla (Simo Salmista mukaellen), että kansainvälisen tason kovia maalintekijöitä ei Suomella ole kuin muutama (tai no, yksi eli Teemu Selänne) ja myös maalin eteen parkkeeraavat räkämaalien tekijät puuttuvat. Jesse Joensuun esitys USA-puolivälierässä oli sellaista, mitä tarvittaisiin lisää, sillä kyllä se kiekko menee kummasti helpommin sisään jos sitä on tarpeeksi lähellä maalia survomassa.
Mitä pronssipelin merkitykseen tulee, niin kun katsoi Tshekin juhlivia pelaajia ja katsomon iloitsevia tshekkejä verrattuna kallella kypärin murjottaviin suomalaisiin niin pronssin arvon ja merkityksen sisäistää paremmin. Pronssi olisi ollut paras kotikisojen tulos ikinä, nyt ei sitä tullut ja luu jäi käteen. Urheiluun kuuluvat klassisesti kulta, hopea ja pronssi, joten jokainen mitali on arvokas. Mitalit muistetaan, muita sijoja ei.