Mainos

Otteluseuranta 16.–17.5.2018

  • 2 846
  • 33

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edellisten lisäksi Myers, Big buff ja Lainekin ollut hyvä.

Meyers ja varsinkin Big Buff olivat hyviä tänään, mutta minusta Laine oli aika jäässä. Pari hyvää maalipaikkaa sai järjestettyä itselleen ja muille, mutta liikaa turhia kiekon menetyksiä varsinkin omalla alueella. Laine vaikuttaa väsyneeltä, ja silloin pää ei tunnetusti toimi kovin hyvin. Scheiflen ja Wheelerin varassa tuo Jetsin hyökkäys vahvasti on, ainakin tuloksen osalta. Pelillisesti Jets oli tänään niskan päällä, ja kyllä siellä muissakin kentissä tulospotentiaalia on. Viihdyttävä matsi, ja tasainen sarja varmasti jatkossakin.

E: Ei uskoisi että tuo on se sama Big Buffeli joka veteli runkosarjan alkupuolella Mestis-tasolla. Hienosti ottanut myös kiekollista roolia, ja jalka liikkuu aivan eri tahtiin kuin alkukaudesta. Ei ollut kaukana se kärkiveivi patjan ohi 3.erän lopulla. Myös toinen järkäle Meyers nostanut hienosti tasoaan.
 

ipaz

Jäsen
Jets vei 2. ja 3. erän laukaukset yhteensä 32-20 ja oli muutenkin koko ajan niskan päällä, mutta kun ei saa kiekkoa pussiin niin ei. Fleurylta pari aivan käsittämätöntä torjuntaa ja sitten taas sekä Marsun eka maali ja Nealin 2-1 olivat kyllä Hellebuyckin hölmöilyjen (tai huonon mailapelaamisen) syytä.
 

tiikeri

Jäsen
Ei ole Jets voittamassa tätä sarjaa, jos noita kammottavia virheitä omassa päässä ei saada karsittua pois. Maalivahtien taisto menee muutenkin satanolla Vegasin suuntaan tällä hetkellä. Jets on täysin yhden ketjun varassa mitä tehoihin tulee. Jotain tuohon pitäisi keksiä ja nopeasti, koska seuraavaa peliä ei ole enää varaa hävitä. Noin kuumalla veskarilla Vegas ei häviä kolmea putkeen.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se täytyy vielä todeta, että jos Laineelta tarvitaan enemmän, niin eipä ketjukaverit(kaan) ole lähelläkään tämän sarjan vaatimalla tasolla. Laine on enemmänkin hiipivä sniper, eli vahvempaa ruokkijaa tarvisi rinnalle. Stastny ollut ilmeisesti aiemmin hyvä, mutta tänään oli hänkin hyökkäyssuuntaan aika yössä.
 

tiikeri

Jäsen
Se täytyy vielä todeta, että jos Laineelta tarvitaan enemmän, niin eipä ketjukaverit(kaan) ole lähelläkään tämän sarjan vaatimalla tasolla. Laine on enemmänkin hiipivä sniper, ja vahvaa ruokkijaa tarvisi rinnalle.

Aika vaikea ruokkia, jos liike ja sijoittuminen ovat tuota tasoa mitä tässä on jo pidemmän aikaa nähty. Ihan sama missä ketjussa silloin pelaa. Kyllähän se maalin osaa tehdä kun pääsee vapaaksi ja saa kiekon lapaan, sitä ei vaan tapahdu kun se aika ja tila pitäisi jotenkin ansaita omalla tekemisellä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Se täytyy vielä todeta, että jos Laineelta tarvitaan enemmän, niin eipä ketjukaverit(kaan) ole lähelläkään tämän sarjan vaatimalla tasolla. Laine on enemmänkin hiipivä sniper, eli vahvempaa ruokkijaa tarvisi rinnalle.
Tietyissä tilanteissa kaipaisi Laineeltakin nyt playoffseissa vähän röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta. Kolmannen erän lopulla oli tilanne, kun pakki veti kiekkoa maalille, niin Laine kaarsi pois maalilta sen sijaan, että olisi rynninyt painamaan riparia sisään. Joo, joskus on hyvä kytätä taustalla ja katsoa mihin kiekko pomppii, mutta silti.
 

ipaz

Jäsen
On huikea ero esim. Laineen ja Wheelerin liikkeessä. Wheeler sinkoilee edes-takas koko ajan täysillä, runnoo kulmissa ja tulee sieltä aika usein kiekon kanssa. Laine taasen kaartelee ja kyttää vetopaikkaa, vaikka voisi koollaan saada paljon enemmän tuhoa aikaan jos olisi vähänkin yhtä röyhkeä. Tottakai roolit ovat pikkasen erilaiset ja Wheeler kokeneempi ja varmasti myös parempi kuntoisempi pelaaja. Silti hivenen lisää sähäkkyyttä Laineen peliin kaipaisin.

Mauricekin on sitä mieltä, että Laineen pitäisi luistella enemmän:
Paul Maurice funny mic'd up moment with Patrik Laine - YouTube
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Meyers ja varsinkin Big Buff olivat hyviä tänään, mutta minusta Laine oli aika jäässä. Pari hyvää maalipaikkaa sai järjestettyä itselleen ja muille, mutta liikaa turhia kiekon menetyksiä varsinkin omalla alueella. Laine vaikuttaa väsyneeltä, ja silloin pää ei tunnetusti toimi kovin hyvin.

On tuokin totta, mutta silti Laine oli mielestäni ketjunsa paras ja varsinkin kolmannessa paranti paljon luoden paikkoja ja pysyi vahvemmin kiekossa. Sitten välillä tulee helppoja virheitä, mutta niitä kyllä tulee kaikille, jos alat seuraamaan. Lainetta seurataan suurennuslasilla. Eihän Laine selvästikään raikkaimmillaan ole, mutta toivotaan, että pelaisi vielä paremman loppukevään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös