Ottelupari KooKoo-Ahmat

  • 3 854
  • 45

Patrick Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
"Tasakentällisin pelattaessa Ahmoilla ei juurikaan hätää ollut ", lainatakseni tuota lausetta sanoisin näin ei kummankaan joukkueen kannattajana että kyllä peli oli täysin Kouvolalaisten hallinnassa. Ahmoilla ei juuri ollut mitään paikkoja, ennenkuin kolmannessa erässä, kun Kookoo jo jarrutteli. Ei liene epäilystä, kunpi etenee tästä parista välieriin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei tässä vielä mullan alla olla...

Viestin lähetti Afan

En nähnyt, mitä KooKoon pelaaja teki tai sanoi ensimmäisen mailaniskunsa jälkeen saadakseen Juvakosken noin totaalisesti hermostumaan...

Seuraavassa viestissä osuit varmasti ihan oikeaan. Kouvolan Sanomien raportissakin kerrottiin Sompin hakanneen Juvakoskea aloituksessa käsille. Todennäköisesti Sompillekin olisi siis kakkonen kuulunut, tosin ehkä Juvakoskikin olisi silloin saanut vielä huitomiskakkosen lisäksi. Ei kyllä ollut läheskään ainoita hakkaamisia, jotka tuomarilta meni ohi silmien.



Viestin lähetti Afan

Tuosta KooKoon kolmannen erän puolustussumputuksesta voisin sanoa vielä painavan sanan. Jotenkin arvasin, että kukaan kouvolalainen ei ole "huomannut" ottaa asiaa esille.

Niin, eipä ollut KooKoon peli mitenkään näyttävää enää kolmannessa erässä, mutta pirun tehokasta - mikä kai tässä vaiheessa kautta on olleellisinta. Ei nyt kuitenkaan ihan niin dramaattistakaan tuo keskialueen peli ollut kuin annat ehkä ymmärtää: vauhti pois jo keskialueella -taktiikkaa on nähty runsaasti jo runkosarjassakin. Pirun monen joukkueen toimesta.


Viestin lähetti Afan

...oma johto turvattiin estämällä oman maalin lähistöllä kiekottomiakin miehiä sellaisilla otteilla, joita ei saa soveltaa runkosarjapelissä edes kiekolliseen mieheen...(klik)...KooKoo-leiri itkeskeli Hyvinkään pelin jälkeen Ahmojen kahvauksesta, vaikka harrasti sitä itse aivan yhtä lailla passiivisen pelityylinsä myötä. Ei se ruoho taida sittenkään olla vihreämpää siellä aidan toisellakaan puolella.

No, lumi peitää vielä maan, joten ruohon väri nähdään vasta pääsiäisen lähestyessä... KooKoo otti kolmannessa erässä käyttöönsä sen repertuaarin, jolla Ahmat oli puolustanut omassa päässään kahden erän ajan. Jostain syystä tuomari löysi kuitenkin pillin vasta KooKoon rikkoessa. Koventuneisiin otteisiin olivat kyllä tuomarin lisäksi syyllisiä molemmat joukkueet: Ahmoiltakin jäällä oli ajoittain pelaajia, joita kiekko ei olisi voinut tippaakaan kiinnostaa. Kyynärpäät ylhäällä taklailu sen sijaan kyllä.

Kahvaamisesta on sikäli turha valittaa yksittäisessä pelissä, etti se siitä mihinkään muutu kuitenkaan. Niillä säännöillä pelataan, mitkä tuomari asiallisiksi näkee, ja valittamisen voi vain toivoa vaikuttavan tulevaan toimintaan.


Kokonaisuudessaan ottelu oli kyllä KooKoolta erinomainen. Ylivoimamaaleissa oli vähän säkääkin, mutta olivat hyvä todiste siitä, että maaleja voi tulla, kunhan miehiä menee maalille, ja kiekkokin sinne pelataan. Uskon, että jos KooKoo pelaa samalla tasolla torstaina, saa Afan viettää leppoisan lauantai-illan kotonaan.


Spöde: Afan varmaan tarkoitti ottelun alkua tuolla lauseellaan. Enenn Juvakosken temppuahan peli oli aika varovaista, eikä paikkojakaan ollut.
 

Reis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On Hyvinkään peli näemmä alkanut aika sähäkästi. Jukka Penttinen lensi pihalle ensimmäisessä erässä polvitaklauksesta. Sen aikana KooKoo pääsi näköjään rokottamaan kahdesti. Hyvä juttu, että maalihanat saatiin auki jo alussa. Silloin ei kyllä tilanne pahemmin naurata, jos taklauksessa pistettiin lasarettiin joku KooKoon tärkeistä runkopelaajista. Pitänee toivoa, että tapahtumasta selvittiin säikähdyksellä. Ahmojen hyökkäysvoimaa tuomio kuitenkin kavensi jonkin verran, kun kapteeni Penttinen on poissa tästä superketjusta.

Maalivahtien torjunnoista päätellen on ainakin osumatarkkuus ollut KooKoolla paikallaan. Ahmat on tilastojen mukaan pommittanut Grahnia aika tiuhaan tahtiin.
torjunnat 1. erän jälkeen:
Ahmat Sami Kitinprami 5
KooKoo Carl Grahn 14

----
[edit] ja lisää jäähyjä rapisee Ahmojen ykkösketjulle:
21.35 Ahmat Miikka Jäske Päähän kohdistuva taklaus 2 min
21.35 Ahmat Miikka Jäske Päähän kohdistuva taklaus 10 min
 
Viimeksi muokattu:

harza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Kouvot,KPL,HPK.
Ei taida näillä Ahmojen "tähti"pelaajilla pinna kestää.No nyt viimeistään poijaat huomaa että nyt ei pelata mitään runkosarjaa,vaan tosi pelejä...Ihmetyttää tää Jäske,äijä käy kuumana kuin hellankoukku!
Hyvää kesälomaa Ahmoille... :-))
 

kiekkopomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Reis
On Hyvinkään peli näemmä alkanut aika sähäkästi. Jukka Penttinen lensi pihalle ensimmäisessä erässä polvitaklauksesta. Sen aikana KooKoo pääsi näköjään rokottamaan kahdesti. Hyvä juttu, että maalihanat saatiin auki jo alussa. Silloin ei kyllä tilanne pahemmin naurata, jos taklauksessa pistettiin lasarettiin joku KooKoon tärkeistä runkopelaajista. Pitänee toivoa, että tapahtumasta selvittiin säikähdyksellä. Ahmojen hyökkäysvoimaa tuomio kuitenkin kavensi jonkin verran, kun kapteeni Penttinen on poissa tästä superketjusta.


Penttisen "polvitaklaus" oli samanlainen tilanne kuin maanantain pelissä Ahmojen Turo Virtan taklaus, josta silloin annettiin kaksi minuuttinen. Tässäkin tilanteessa KooKoon pelaaja jäi jäähän kiemurtelemaan, josta sitten päätuomarina epäonnistunut Perttu pisti Penttisen ulos. Ja kyllähän se KooKoo pelaaja sitten tervehtykin ihmeellisen pikaisesti.
Ottelun toinen polvitaklaus olikin sitten ihan selvä. Virta nousi kulmasta maalille ja Outinen tuli polvineen tielle, ja Perttu näytti välittömästi päätyovea.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Mikään ei silti minusta oikeuta sellaiseen käytökseen, kun mitä Ahmat erityisesti From, Penttinen & JÄSKE ovat esittäneet. Pelimiehelle pitää hermo tiukassa paikassakin. Varsinkin se Jäske tuntuu olevan varsinainen järjen jättiläinen. Fromia ei viitsi edes perustella.

Jotenkin luulisi jäävän paha maku kaudesta kannattajille esim. Jäskeen tempuista. Mieluummin uskoisin,että pelillinen taistelu loppuun asti olisi "hieman" kunniakkaapi tapa lopettaa kausi.

No, mutta hyvää kesälomaa.


But now all I got is precious time (GnR - Chinese Democracy 2002)
 

Reis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti kiekkopomo
Penttisen "polvitaklaus" oli samanlainen tilanne kuin maanantain pelissä Ahmojen Turo Virtan taklaus, josta silloin annettiin kaksi minuuttinen. Tässäkin tilanteessa KooKoon pelaaja jäi jäähän kiemurtelemaan, josta sitten päätuomarina epäonnistunut Perttu pisti Penttisen ulos. Ja kyllähän se KooKoo pelaaja sitten tervehtykin ihmeellisen pikaisesti.
Ottelun toinen polvitaklaus olikin sitten ihan selvä. Virta nousi kulmasta maalille ja Outinen tuli polvineen tielle, ja Perttu näytti välittömästi päätyovea.

Kiitos infosta. Voisitko vielä kertoa, loukkaantuiko pelissä ylipäätään KooKoon pelaajia? Voin nimittäin sanoa, että kyllä näin jääkiekkoliiton sivulta seurattuna alkoi jo hirvittämään nuo Ahmojen rangaistusmäärät. Varsinkin Jäskeen kiitettävät 37 minuuttia tuntuu jo aika suurelta.

Nyt ei muuta kuin innolla odottelemaan raporttia matsista. Torjuntamääristä päätellen taisi olla Hyvinkäällä mielenkiintoinen peli, kun kotijoukkue laukoi kaksi kertaa enemmän voiton mennessä kuitenkin vieraille vieläpä todella selvin numeroin. Lisäksi näemmä viisi kuudesta maalista syntyi erikoistilanteista. Jokohan se KooKoon ylivoimapeli on palannut entiselle tasolleen?

Kiitos vielä Ahmoille hyvästä vastuksesta. Varsinkaan ensimmäisessä kahdessa pelissä ei olisi millään uskonut, että siinä pelaa runkosarjan toinen ja seitsemäs vastakkain. KooKoon osalta pudotuspelit jatkuvat keskiviikkona K-Vantaata vastaan kotihallissa. Tulevat välierät tulevat myös takuulla olemaan jänniä, ja kauden kohokohta eikun lähestyy.
 

kiekkopomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti teroz
Mikään ei silti minusta oikeuta sellaiseen käytökseen, kun mitä Ahmat erityisesti From, Penttinen & JÄSKE ovat esittäneet.

Millaistakohan käytöstä edellä mainitut ovat sitten esittäneet???
Kouvolan peleistä en tiedä, mutta Hyvinkään peleissä From ei ole koko kautena esittänyt rumia otteita.
Entäs Penttinen, mies pelaa hienoa taitokiekkoa ja tämän päivän ulosajo oli käsittämätön päätös Pertulta.
Jäskeltä on kieltämättä tainnut hermot mennä muutaman kerran kauden kuluessa. Jäsken tämän päivän jäähyistä sen verran, että päähän kohdistunut taklaus oli siinä ja siinä. Kohteena oli itse Timo Nurmberg, joka jäi taklauksen jälkeen jäälle makoilemaan. Jäsken ulosajoon johtanutta tilannetta en nähnyt selvästi, mutta kuulemani mukaan Somppi oli vähän keihästelly Jäskeä, jos mies hermostui niin, että huitaisi Somppia oikeen olantakaa.

Reis: Ei tietääkseni KooKoon pelaajia loukkaantunut.
 

harza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Kouvot,KPL,HPK.
kiekkopomo...olet varmaan käyttänyt sitä kuuluisaa hevosmiesten tietotoimistoa,koska sanot,on "kuuleman mukaan".
Eikö sinusta päähän kohdistuva taklaus ole rangaistava teko,vaikkei kohteeksi joutunut loukkaantuisikaan?
Sinun tulkinnan mukaan jos ei uhria viedä paareilla sairaalaan,niin se on filmaamista?
 

kiekkopomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti harza
kiekkopomo...olet varmaan käyttänyt sitä kuuluisaa hevosmiesten tietotoimistoa,koska sanot,on "kuuleman mukaan".
Eikö sinusta päähän kohdistuva taklaus ole rangaistava teko,vaikkei kohteeksi joutunut loukkaantuisikaan?
Sinun tulkinnan mukaan jos ei uhria viedä paareilla sairaalaan,niin se on filmaamista?

En hevosmiesten, vaan kiekkomiesten tietotoimistoa.
Tottakai, päähän kohdistuva taklaus on rangaistava teko, mutta sanoin, että se oli siinä ja siinä oliko kyseessä päähän kohdistuva taklaus. Omasta mielestäni ei, ennemmin ehkä ryntäys, josta kakkonen.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Niin ja minä en tiedä mitä Hyvinkäällä on tapahtunut, mutta From on käyttäytynyt vähintään kyseenalaisesti Kouvolassa. Saannutkin väkivaltaisuudesta jäähyjä ja enemmän olisi pitänyt antaa. Ja on tehnyt itsensä naurunalaiseksi, kuten 1 välierä pelissä, kun osotti mailalla kookoon vaihtoaitioon ja oli ampuvinaan. Joku voisi ostaa Fromille nallipyssyn, niin ei tarvi mailan kanssa leikkiä sotaa. From saikin Kouvolassa yleisöltä "hienoa" kannustusta. Voipi olla, että From kuumenee sitten vain KooKoota vastaan, kun heitettiin ulos KooKoon tämän kauden joukkueesta.

Myönnän Penttisen vedin vähän turhaan tämän yhden tapauksen vuoksi mukaan tuohon listaan. Mitä olen nähnyt, niin mies on pelannut maltilla, eikä ole syyllistynyt sellaisiin idioottimaisuuksiin niinkuin Jäske.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Nyt vähän asian sivusta, mutta sinänsä hyvä fani-ryhmä, joka on tuonut vähän eloa totaalisesti kuolleeseen kouvolan jäähallin yleisöön. Silti vois hivenen tarkistaa niitä kannatus huutoja tyyliin jos kookoolla on YV ei kannata huutaa taistele kookoo taistele! Ja sit joku lahopää lohkas vielä jossain runkosarjan pelissä Kookoon tehtyä kavennusmaalin kolmannen erän lopussa huutamalla "Vielä on aikaa!" johon apinalauma vastasi rumpujen kera. Voitas ottaa mallia pääkaupunkiseudulta(HIFK) tai hämeenlinnasta tossa kannatus jutussa. Törkeydetkin on välillä poikaa!
 

Afan

Jäsen
Otteluraportti: Penttisen ulosajo Ahmojen turmio.

Omasta puolestani onnittelut KooKoolle. Parempi voitti, siitä ei epäselvyyttä jäänyt.

Ahmoille kiitokset hienosta kaudesta ja hienosta taistelusta play offseissa.

Vähän on tyhjä fiilis. Paljon hyviä ja jännittäviä pelejä on kauden aikana saanut nähdä, ja nyt on seuraavaan "oman joukkueen" peliin aikaa ties kuinka paljon.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Minun mielestäni aika valittamista tuo otteluraportti, mikään ei ollut oikein.Rangaistukset oli väärin tuomittuja. Tuomari oli huono, KooKoon pelaajat näyttelivät. No Grahn sentään taisi olla hyvä.

Niinkun olisi KooKoon pelaajan syytä,että taklataan päähän.

"Somppi provosoi toisessa perättäisessä pelissä", niin ja Sompin syytä siis, Jäskehän ei koskaan turhasta hermostu?!? Ja sitten Sompin olisi pitänyt olla samanlainen tyhjäpää ja käydä sitten oikein nyrkein lyömään. Hienoa, varsinaista jääkiekkoa.


Kirjoittajakin määrittelee rangaistukset näköjään sen mukaan, kuinka pahasti käy. Jos olet itse joskus jotain urheilulajia harrastanut, niin onko sinulle koskaan käynnyt niin, että olet saannut vamman joka estää pelaamisen vain hetkeksi? Katsos se, että kannetaan paareilla pois, ei ole ainoa loukkaantumisaste.

Mansikka sanoi ihan oikein, että polvitaklausta EI voi määritellä sillä kuinka pahasti pelaaja loukkaantuu ja kuten mainitsi Anttila on vieläkin aika pahassa kunnossa polvitaklauksesta josta ei tullut minuuttiakaan jäähyjä, joten mieluummin sitten karsii ne kaikki pois.

Kannattaisi kirjoittaa vasta, kun pahin pettymys on kadonnut ja objektiivisuus palannut.
 

Toimitus

Jäsen
Teroz,

Kaikenlainen palaute on toki tervetullutta, mutta hyödyllisempää olisi, mikäli perustaisit väitteesi faktoihin tunnepohjaisen syyttelyn sijasta.

Viestin lähetti teroz
Rangaistukset oli väärin tuomittuja. Tuomari oli huono, KooKoon pelaajat näyttelivät. No Grahn sentään taisi olla hyvä.

Ainoa kohta, jossa todetaan rangaistuksen olleen mahdollisesti väärin tuomiottu, on tilanne, jossa KooKoon Mikko Outinen sai pelirangaistuksen polvitaklauksesta. Siinäkään ei väitetä mitään, vaan ainoastaan todetaan, että tilanteessa oli hyvittelyn makua Ahmojen Penttisen jouduttua aiemmin suihkuun samasta syystä. En näe mitään ongelmaa epäilyksen julkituomisessa, etenkään, kun Ahmojen valmentaja Janne Tormonen oli samaa mieltä.

Päätuomari Jussi Perttu ei mielestäni onnistunut kovinkaan hyvin, mutta raportissa en sitä missään kohtaa tuo ilmi.

En ymmärrä, missä kohtaa syytän KooKoon pelaajia näyttelemisestä. Kirjoitin kylläkin, että "Perttu näki tilanteen läheltä, mutta käsi nousi ylös vasta Nurmbergin pudottauduttua kontilleen", mutta juuri niin myös tapahtui. Ei lauseessa oteta kantaa siihen, oliko tuomio aiheellinen tai miksi Nurmberg pudottautui alas.

Viestin lähetti teroz
Niinkun olisi KooKoon pelaajan syytä,että taklataan päähän.

Missä näin vihjataan?

Viestin lähetti teroz
"Somppi provosoi toisessa perättäisessä pelissä", niin ja Sompin syytä siis, Jäskehän ei koskaan turhasta hermostu?!? Ja sitten Sompin olisi pitänyt olla samanlainen tyhjäpää ja käydä sitten oikein nyrkein lyömään. Hienoa, varsinaista jääkiekkoa.

Somppi provosoi. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että Somppi olisi pakottanut Jäsken tekemään yhtään mitään, vaikka jostain syystä haluat niin olettaa.

Onko sinun mielestäsi asiallista haukkua ihmisiä tyhjäpääksi palautteessasi?

Viestin lähetti teroz
Kirjoittajakin määrittelee rangaistukset näköjään sen mukaan, kuinka pahasti käy. Jos olet itse joskus jotain urheilulajia harrastanut, niin onko sinulle koskaan käynnyt niin, että olet saannut vamman joka estää pelaamisen vain hetkeksi? Katsos se, että kannetaan paareilla pois, ei ole ainoa loukkaantumisaste.

Kirjoittaja ei määrittele rangaistuksia mitenkään. Kirjoittaja kertoo ainoastaan mitä tapahtui sekä valmentajien ja otteluvalvojan kommentit. Miksi syytät minua sellaisesta, mikä ei pidä paikkaansa?

Kappaleesi jälkiosalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Viestin lähetti teroz
Mansikka sanoi ihan oikein, että polvitaklausta EI voi määritellä sillä kuinka pahasti pelaaja loukkaantuu ja kuten mainitsi Anttila on vieläkin aika pahassa kunnossa polvitaklauksesta josta ei tullut minuuttiakaan jäähyjä, joten mieluummin sitten karsii ne kaikki pois.

Teinkö minä tässäkin kohtaa jotain väärin?


Terveisin,

Teemu Eirtovaara
Ahmat-KooKoo-otteluraportin kirjoittaja
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Myönnetään, että minun kirjoituksessa oli paljon korjattavaa. Tuli luettua pelin tapahtumista ahmojen keskustelupalstalta, kookoon vastaavalta ja täältä ja meni "hieman" asiayhteydet sekaisin, siintä pahoittelut jutun kirjoittajalle. Meni jotenkin eri palstojen kirjoitukset sekaisin keskenään, muualla viitattiin tuohon näyttelemiseen ja heti seuraavassa vaihdossa pelaamiseen, ei raportissa.

No tyhjäpää(ihmeellinen KGB-ilmapiiri tällä palstalla välillä) tai sitten joku muu nimeke, mitä muuta voi käyttää tuollaisten otteiden jälkeen. Mielestäni mitä vähemmän pelaajia lähtee tuolle huitomis/vahingoittamislinjalle, sen parempi. Tietysti "heikkohermoisia" pelaajia yritetään hermostuttaa ja vielä selvempää se on silloin, kun kyseessä onkin niinkin tehokas pelaaja kuin Jäske. Kuitenkin vastuu on Jäskeellä, jos kostamaan ryhtyy, kukaan ei pakoittanut, niinkuin jo totesit. Somppi teki aivan oikein, ettei jatkanut nujakointia, mitä se olisi ratkaissut?


Ja lopun
"Mansikka sanoi ihan oikein..." oli ihan yleinen heitto, kun vieläkin ärsyttää se Anttilan polvitaklaustilanne.Ei liittynyt tämän pelin tapahtumiin enään.

Kokonaisuudessaan liian harkitsemattomasti kirjoitettu juttu, jos vaikka seuraavalla kerralla miettisi loppuun asti. Sitä odotellessa...
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Terve teroz!

Minulleekin välittyi raportista semmonen meininki, että KooKoo nyt jollain ihmeen säkällä ja epäoikeudenmukaisuudella sattui voittamaan. Ei siitä sen enempää.
Toiseksi tämä Jäske: varmaan on ihan pelimies, mutta hermot eivät näytä kestävän kovia pelejä. Kouvolassakin mies riehui minkä kerkisi ja nyttekkin ilmeisesti ajellut Tinkeä vähän miten sattuu.
Ja From: naurettavaa toilailua Kouvolan pelissä. Ensin hyökkäsi Sompin kimppuun syyttä ja sen jälkeen tähtäili mailalla KooKoon vaihtoaitioon pitäen mailaa olallaan kuin asetta. Vähän järkeä mukaan! Käytösrangaistuksen paikka.
Ja lopuksi hyvää kesälomaa Hyvinkäälle!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ilmeisen värikäs ottelu Hyvinkäällä. Pakkopulla on nyt KooKoon osalta hoidettu kunnialla. Harmi sikäli, että Ahmat oli yksi kauden piristysruiskeista, ja selkeä kakkossuosikkini pudotuspeleissä. Ymmärrettävistä syistä en kuitenkaan voi vakuuttaa olevani hirveän pettynyt ottelusarjan lopputulokseen...

Ahmoille kiitokset kuitenkin hyvästä - ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta rehdistä - taistelusta. Onneksi loukkaantumisilta vältyttiin viimeisessäkin pelissä.

Ahmojen ykköskentän peli oli kyllä toimiessaan komeaa katsottavaa, varsin harvoiksi kikat ainakin kolmessa ekassa pelissä jäivät, mutta en muista pitkään aikkaan nähneeni noin hyvin toiset tuntevaa ketjua. Kun vauhti oli päällä, löysivät sokkosyötötkin omille, ja suoraan lapaan. KooKoon onneksi pojille ei oikein play-offit sopineet: Loikas ja Penttinen olivat pikkaisen köykäisiä vääntöön, ja Jäskeen kantti ei kestänyt. Toivottavasti miehen ensi kauden liigaseura(?) ei häviä usein.

Jännä juttu muuten: kaikki neljä voittoa menivät ottelussa vähemmän laukoneelle joukkueelle.
 

Afan

Jäsen
Viestin lähetti Everton
Jännä juttu muuten: kaikki neljä voittoa menivät ottelussa vähemmän laukoneelle joukkueelle.

Looginen selityskin on: play offeissa jo pientä johtoa aletaan varjelemaan tiukalla puolustuspelillä, jolloin takaa-ajaja hallitsee tapahtumia ja laukoo enemmän.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Menneen talven lumia...

...Tämä ketju nimittäin, mutta, koska täälläkin tuon tv-pelin erästä tilannetta vatvottiin, eikä kovinkaan moni taida enää Veikkaajaa lukea, niin pistetäänpäs pätkä näkyviin. Kiekkotoimittaja Vili Pesu nimittäin harmittelee liigan filmaamiskulttuuria, ja päättää pääkirjoituksen seuraaviin sanoihin:

...Viime maanantaina Mestiksen pudotuspeleissä nähtiin törkeä polvitaklaus, kun Ahmojen pelaaja torppasi KooKoon miehen keskialueella. Taklattava ei esittänyt puolikuollutta. Tuomio oli kaksi minuuttia. Pelikieltoa ei tullut, vaikka ainekset pitkään kakkuun olivat olemassa.

Liigasta tuttu itkuvirssikuoro loisti poissaolollaan. Mediakohua ei syntynyt. Asia hautautui unholaan. Peli jatkui.

Onneksi sentään viimeiseen matsiin kuviot oli treenattu, ettei sarjan maine ihan kokonaan mennyt :-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös