Aivan ensimmäiseksi haluan kumota sitkeän myytin olympiakisojen kalleudesta. Niihin meneminen katsojaksi ei välttämättä ole erityisen kallista, niin matkustuksen kuin ottelujenkaan (alkaen 30 euroa) osalta.
Milanon olympialaisten ensimmäisen vaiheen lipunmyyntiin rekisteröinti loppuu 15.1.2025 osoitteessa https://tickets.milanocortina2026.org/en/. Lippujen myynti ajoissa rekisteröityneille alkaa 6.2.2025. (Muut pääsevät kyllä myöhemmin ostelemaan myös.) Mikäli arvonnassa onnistaa ja pääsee heti ensimmäisten joukossa käyttämään osto-oikeuttaan, niin silloin on hyvä diili hankkia myös alempien kategorioiden lippuja, niitä tullee vähemmän taas myöhemmin markkinoille, mutta tulee kyllä eli ei ole ainoa mahdollisuus. Ensimmäisen vaiheen tarkoitus on osin aiheuttaa FOMO:a ja saada asiakkaita ostamaan lippuja ylipäänsä, jotta kaikkia tapahtumia saadaan kaupaksi eikä vain himoittuja tikettejä. Myöhempiä vaiheita tulee aina lisää ja lisää. Osassa niistä on hyvä mahdollisuus saada parhaitakin lippuja, jos jaksaa nähdä vaivaa. Järjestäjä koettaa myydä "niukkuuden varjolla" kaikkia lippuja aina kun mahdollista. Kuitenkin, halvimpia kategorioita on aina vaikein saada. Ensimmäinen lipunmyyntivaihe on paras siihen, jos tavoitteena on päästä "halvalla" välieriin ja finaaliin.
Lippujen hinnat: https://milanocortina2026.olympics.com/s3fs-public/documents/2024-10/Olympic and Paralympic Games Milano Cortina 2026 - Pricing List.pdf?VersionId=qsCOsCvQGkGJeOyZT4P_QYb_xCLS4p2H. Esim. jääkiekon välierät edullisimmillaan 200 euroa ja finaali 450 euroa. Alkusarja 30 euroa ja "playoff" samoin! Puolivälierä 110 euroa.
Pariisin olympiakisojen kokemuksella voin sanoa, että korkea kategoria, esim. Cat A, ei takaa hyvää katsomopaikkaa. Saattaa tulla näköesteitä vaikka niistä ei olisi ilmoitettu. Vastaavasti alempi kategoria voi hyvinkin olla hinnan väärti ja absoluuttisestikin hyvä paikka. Myöskään "mitä aiemmin ostaa, sitä parempi katsomopaikka", ei pidä paikkaansa. Lähes kaikki parhaat katsomopaikat on varattu "olympiaperheelle" ja yhteistyötahoille eli vaikka katsomokartoissa näkyisikin isot osat olevan pyhitetty hyville Cat A -lipuille, niin todellisuus on tarua ihmeellisempää (eli niitä isoja alueita hyviä lippuja ei julkisessa myynnissä juuri ollut). Vasta aivan lipunmyynnin loppuvaiheessa päässee valitsemaan virallisesta jälkimarkkinapaikasta (hieman kalliimmalla hinnalla) itse haluamansa tarkan katsomopaikan, kuten myös kisajärjestäjän suoraankin myymien lippujen osalta osin. Mutta aina voi käydä onnenkantamoinenkin jo aikaisemmassakin vaiheessa! Ja yleisestihän tärkeintä on olla "in the building", mikäli kukkaro sen ylipäänsä sallii ja/tai ei jaksa harrastaa lippujen metsästämistä loputtomiin.
Erittäin kalliita "hospitality"-paketteja on jo saatavilla Milanon kisojen kaikkiin jääkiekko-otteluihin ja lippuja ilman hotelleja on saatavilla muihin paitsi välieriin ja finaaliin. https://hospitality.milanocortina2026.org/en/products?builderTab=0&events=IHO&city=Milano
Lennot ja majoitus Milanossa ovat todennäköisesti halvempia kuin normaalina vuonna eli siinä tulee säästöä. Sama nähtiin Pariin olympiakisoissa, oli tavallista vuotta edullisempaa siellä. Pienillä paikkakunnilla "metsässä" vaikutus on aivan toinen. Mutta jääkiekko on Milanossa ja sinne ennustetaan alennusmyyntiä. Ensireaktio on yleensä kohonneet hinnat, mutta lopulta laskevat alle normaalihintojen. Varaa vain peruutusoikeudellisia majapaikkoja Milanoon, niin voit reagoida todennäköisesti myöhemmin ilmaantuviin alehintoihin vaihtamalla majapaikkaa. Suosittelen samaa lentojen osalta, ensisijaisesti peruutusoikeudellisia.
Itselläni alustavana tavoitteena heittää setti: lennot + majoitus + "pari leijonien alkusarjamatsia + puolivälierä". Vaivannäköä se jonkin verran vaatii, rahallisesti reilusti (tai ainakin alle) alle tonnilla tarkoitus minulla selvitä. Jos budjetti on isompi, niin silloin pääsee vähemmällä vaivalla. Tarvitset siis joko paljon aikaa ja hieman rahaa, tai hieman aikaa ja paljon rahaa matkan valmisteluissa.
Otteluohjelma:
Alkusarja 11.-15.2.2026
”Säälipleijarit” 17.2.2026
Puolivälierät 18.2.2026
Välierät 20.2.2026
Pronssiottelu 21.2.2026
Loppuottelu 22.2.2026
Tässä vielä linkki koko kisojen ohjelmaan (v.7, joulukuu 2024).
Onko palstalaisia menossa kisoihin?

Viimeksi muokattu: