Mainos

Otteet runkosarjassa 2022–2023

  • 87 858
  • 759

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tänään Vantaata vastaan oli viihdyttävä matsi. Wade sai oikeasti tehdä töitä nollan eteen - halusi oikeasti sen. Ja sitten vähän kisutteluita kenttäpelaajilta.

Vantaa ei ollut mitenkään huonoin vastus. Esimerkiksi KooVee oli areenalla aiemmin joulukuussa ihan munaton.

Yleisöä oli hyvin, varsinkin kun baarit ei olleet tukossa. Toivottavasti satunnaiset löytävät areenalle uudestaankin. Kyllä iloista, hyökkäävää ja voittavaa kiekkoa... sitä on vaan kiva katsoa, vaikka yhtälön pitäisi olla lähes mahdotonta.

Ja en tykkää periaatteessa tuomareita kritisoida, mutta viime kevään finaaleissa sen Kettusen korkealla mailalla tehdyn maalin videolta hyväksynyt ja tänään maalin meiltä hylännyt Viiksi-Vallu Väkeväinen. Sut on nähty, morjens.

On meillä kyllä joukkue, kun se sitä näyttää.
 

Erik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvä peli tänään, kuten 5-0 tulostaululla hieman indikoi. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään tylsä ylikävely, vaan pelissä säilyi jonkinasteinen fyysisyys ja jännite ihan suht loppuun asti.

Huikea on kyllä meidän joukkue. Pelistä toiseen on havaittavissa samoja toimivia elementtejä ja jotenkin näitä tämän kauden matseja katsoessa odottaa joka ilta kolmen pisteen voittoa. Viime kaudella tuntui, että me voitetaan taistelemalla tai tuurilla, nyt tää on rutiinia.

Tosipelit pelataan toki vasta keväällä, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että 7-pelin sarjaa ei hävitä kyllä kenellekään.
 

Ristimollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aivan huikeeta menoa ei paljoo puolustaminen kiinnostanut vaan Vantaalla oli oikeasti paikkoja muutamaankiin maaliin tuuri ja waden hyvät otteet olivat avain nollaan.

En usko yhdenkään jengin voittavan Espoota paras 7 sarjassa taso ero muihin sen verta valtava höystettynä Ylikylän ukko Hotsilla joka tekee välillä kentällä ihan mitä tahtoo, eikä takana tuleva joukko paljoa kalpene. Huikein Espoo miesmuistiin.
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mielenkiintoinen matsi tulossa tänään KeuPaa vastaan. KeuPa tekee ja päästää paljon maaleja. Tällaisen joukkueen peli-ilo tapetaan tarkalla puolustamisella. Sama resepti muuten tuottaa mestaruuksia keväisin, joten hyvää treeniä tiedossa.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvä peli. Vaikeuksien kautta tosin voittoon, mutta mennään posilla.
Kaikki 2300 katsojaa hallille myös ens peliin eiks je?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Hyvä peli. Vaikeuksien kautta tosin voittoon, mutta mennään posilla.
Kaikki 2300 katsojaa hallille myös ens peliin eiks je?
Ensimmäistä kertaa ottelun oheistapahtumat olivat itse peliä viihdyttävämpiä. Pelitapa hajosi totaalisesti. Tuli ihan viime kausi mieleen.

Posilla kuitenkin mennään. Upea yleisömäärä, hyvää viihdettä kaukalon ulkopuolella ja kaksi pistettä. Ei pidä valittaa.
 

Erik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ensimmäistä kertaa ottelun oheistapahtumat olivat itse peliä viihdyttävämpiä. Pelitapa hajosi totaalisesti. Tuli ihan viime kausi mieleen.

Posilla kuitenkin mennään. Upea yleisömäärä, hyvää viihdettä kaukalon ulkopuolella ja kaksi pistettä. Ei pidä valittaa.
Varsinkin junnujen matsi oli hienosti toteutettu maalibiiseineen. Näitä ois kiva nähdä lisää myös jatkossa.

Itse matsin osalta sanoisin, että 5v5 ei kyllä KeuPalla ollut paljoa mitään jakoa. Tehottomuus ja erikoistilanteet meinasivat ratkaista homman ja ehkä tästä hyvästä Keuruu sitten sai ansaitun pisteen.

Ekan erän 17 laukauksesta oli omien laskujen mukaan ainakin kolme sellaista maalipaikkaa, että 9/10 illasta noista uppoaa sisään.
 

LaBarbera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jep, peli olisi pitänyt ottaa haltuun jo ensimmäisessä erässä viimeistelemällä muutama 100% varma maalipaikka. Kaikki kunnia kuitenkin myös vastustajalle, joka teki Espoon pelin tänään hankalaksi. Voitto on aina voitto ja jos hieman nuhaisellakin pelillä semmoisia napsitaan, niin kelpaa.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jep, peli olisi pitänyt ottaa haltuun jo ensimmäisessä erässä viimeistelemällä muutama 100% varma maalipaikka. Kaikki kunnia kuitenkin myös vastustajalle, joka teki Espoon pelin tänään hankalaksi. Voitto on aina voitto ja jos hieman nuhaisellakin pelillä semmoisia napsitaan, niin kelpaa.
Tuntuu, että Keupaa vastaan tulee se nuhainen peli joka kerta. Eikös se seuraava tarkastus samaa joukkuetta vastaan tule kohtalaisen nopeasti. Jos vielä silloinkin on sama tilanne, niin sopii toivoa,vettä ette kohtaa vasta kuin finaalissa, jos Keupa pudotuspeleihin pääsee.
 

Ristimollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Keupa pelasi hyvin mutta ei kyllä Espookaan saanut parasta irti koneesta ja varmat maalit tuhlailtiin ekassa erässä jotenkin tuntuu et keupan kanssa on tällä kaudella hemmetin tahmeeta, mutta pääasia että voitto tuli vaikkakin pitemmän kaavan kautta.
 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tuntuu, että Keupaa vastaan tulee se nuhainen peli joka kerta. Eikös se seuraava tarkastus samaa joukkuetta vastaan tule kohtalaisen nopeasti. Jos vielä silloinkin on sama tilanne, niin sopii toivoa,vettä ette kohtaa vasta kuin finaalissa, jos Keupa pudotuspeleihin pääsee.
Mitään ottamatta Keupalta pois, mutta joukkueen pelityyli tuntuu olevan sellainen, että siihen hurlumheihin on helppo lähteä runkosarjassa mukaan ja antaa pelin viedä. Sitten kun pelataan parasta seitsemästä niin tilanne on eri. 2018-19 Hermes pelasi runkosarjan loppuun asti päästä päähän, nappasi runkosarjan plakkariinsa, mutta taisivat lähteä lomille puolivälierissä.
 

Pardus

Jäsen
Virolaisilla ja latvialaisilla kun on sellainen Suomi - Ruotsi -asetelma niin tänään mielenkiinto kohdistuu Morten Jürgensiin. Miten vastaa Zemgalen fyysiseen peliin ja lähteekö jopa loppiaishippasille Ricards Bernhardsin kanssa?

Edit. Tänään julkaistuun haastatteluun viitaten niin en siis puhunut jääkiekosta siinä Suomi - Ruotsi -asetelmassa, vaan maiden suhteista ylipäänsä. Virolaiset kertovat latvialaisvitsejä ja latvialaiset virolaisvitsejä.
 
Viimeksi muokattu:

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Olipas suoritus. Viime aikoina ollut kyllä varsin hämmentävää huolimattomuutta ja laadun puutetta maalintekopaikoissa. Laukauksia tulee paljon, kiekko on hallussa paljon, mutta maaleja ei saada lähellekään sitä määrää, mihin paikkoja olisi. Vastaavasti vastustajat ovat silmämääräisesti paljonkin tehokkaita.

Näinköhän karvas ilta tänään avaisi huomenna ketsuppipullon?
 

Villapaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitään ottamatta Keupalta pois, mutta joukkueen pelityyli tuntuu olevan sellainen, että siihen hurlumheihin on helppo lähteä runkosarjassa mukaan ja antaa pelin viedä. Sitten kun pelataan parasta seitsemästä niin tilanne on eri. 2018-19 Hermes pelasi runkosarjan loppuun asti päästä päähän, nappasi runkosarjan plakkariinsa, mutta taisivat lähteä lomille puolivälierissä.
Täytyy nyt laittaa oma mielipide asiasta. KeuPa ei pelaa mitään hurlumhei kiekkoa. Vaan on ehkä välillä huolimaton ja virheitä tulee niinkuin kaikille.
Keskiviikon peli oli hyvä peli ja olisi voinut päättyä myös toisin.
Lisäksi on pakko sanoa, että 2018-2019
se oli KeuPa, joka pudotti Hermeksen jatkosta ja eteni finaaliin Ketterää vastaan.
 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Täytyy nyt laittaa oma mielipide asiasta. KeuPa ei pelaa mitään hurlumhei kiekkoa. Vaan on ehkä välillä huolimaton ja virheitä tulee niinkuin kaikille.
Keskiviikon peli oli hyvä peli ja olisi voinut päättyä myös toisin.
Lisäksi on pakko sanoa, että 2018-2019
se oli KeuPa, joka pudotti Hermeksen jatkosta ja eteni finaaliin Ketterää vastaan.
Joo, oma mielikuva rakentui RoKi-peleihin, joissa vauhtia oli melkoisesti ja rakennetta omaan silmään vähemmän sekä siihen, että ovat tehneet toiseksi eniten maaleja ja päästäneet niitä neljänneksi eniten.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kaksi kotiottelua Zemgalea vastaan pistein 5-1 ja maalein 6-4. Peli pyöri hienosti, mutta viimeinen puristus puuttui eikä sota-alueelle ollut menijöitä. Noh, ehkä sitten seuraavassa matsissa..
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Noh, ehkä sitten seuraavassa matsissa..

Yleisön fiiliksiä kuulostellessa voi olla vaan vaikea houkutella lipunostajia näihin seuraaviin matseihin. Harmi homma. Varsin nuhainen esitys sekä eilen että tänään.

K-Espoo oli luistimella aivan yliverto vastustajaansa nähden, mutta se ei auta, kun vedot ovat heikkoja ja vastustaja täyttää oman keskustansa puolustustaisteluun. Tilaa ei ole ja riparit jää pakeille, ellei jäänyt jo blokkaukseen. Zemgalella sarakkeessa kaksi maalia ja molemmat taisi syntyä paremmista maalipaikoista kuin espoolaisten yksikään. Kertonee siitä, että puuduttavuudessaan Zemgalen pelisysteemi oli tehokas. Ei kyllä mennyt parhaiden näkemieni jääkiekkopelien joukkoon tämänkääniltainen.

Ihmetyttää kyllä myös se, ettei joukkue yrittänyt herätellä itseään, kun peli oli aivan tukossa. Itseasiassa Takaveräjän paini oli aivan taktinen neronleimaus. 4vs4 ja kentälle syntyi tilaa, jolloin tuo luisteluetu nousi isommin esille. Siitä sitten 2 ilmaista maalia ja pisteiden kannalta iso pariminuuttinen. Miksi tuota ei jatkettu? Videotarkastuksen kestolle myös pitkä miinus. Mitä ihmettä sieltä yritettiin etsimällä etsiä??

Keskitalon peli loppui kesken, ja Hämäläinen luuti pakkina ison osan peliä. Toivottavasti ei vakavampaa. Iisakka yksi parhaista tänään. Toivottavasti loukkantumiset olisi hänellä nyt historiaa.

Kun kaikki alkavat olla käytössä, on oma veikkaus, että Koivusaari on ensimmäinen kokoonpanosta putoaja. Jotenkin ei vaan homma lähde kulkemaan. Toki Keupa-tausta voi saada valmentajan pitämään kaverinsa kokoonpanossa.
 

Ristimollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ylivertoa tekemistä kaikessa muussa kuin halussa ja maalille menossa vedotkin päin logoa. Vetomääriin nähden viimeistely oli umpisurkeaa vähän tuntu joukkue olevan puolivaloilla matkassa näissä kahdessa pelissä.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Videotarkastuksen kestolle myös pitkä miinus. Mitä ihmettä sieltä yritettiin etsimällä etsiä??
Näitä on ihmetelty monesti. Oiskohan se tekniikka mikä tuomareilla on käytössä on jotenkin hidas tai huono. Siellä on kuitenkin vain neljä kameraa käytössä ja niistäkin yksi kuvaa toisen päädyn maalia ylhäältäpäin eli käytännössä kuvia voi katsella kolmesta eri kamerasta. Tuokin tilanne oli ihan selvä viimeistään kun oli nähnyt kerran kaikki kuvakulmat. Ei se siitä hieromalla ja uudestaan ja uudestaan katsomalla muutu.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Mua joskus syytetään siitä että tulen tänne avautumaan vain kun asiat ovat huonosti, mutta aivan sama.

Nyt HERÄTYS SAATANA!!!

Tämä on nyt neljäs peli putkeen missä Espoo esittää silkkaa kuraa, eikä mitään muutosta parempaan ole näkynyt, päin vastoin.

Ihme halutonta virkamies kiekkoa, ei hajuakaan mistään tunteesta tai tahdosta. Tämän seurauksena maalinteko on kuin tervan juontia.

Tänään on sitten kadonnut viisikkopelikin johonkin maan rakoon.

Tähän olisi valmennuksen pitänyt pystyä reagoimaan jo viikko sitten, aivan viimeistään viikonloppuna.

Mitä helvettiä siellä puuhastellaan?
 

Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Tämä on nyt neljäs peli putkeen missä Espoo esittää silkkaa kuraa, eikä mitään muutosta parempaan ole näkynyt, päin vastoin.
Tästä hieman erimieltä ja osin samaa mieltä. Viime peleissä Kespoo dominoinut mutta maalinteko tökkinyt. Espoo ollut jopa epäonninen. Lavat alkaneet jäätyä tämän myötä. Nyt tämä dominoinnin heikko realisoituminen (vaikka pisteitä onkin tullut) alkaa näkymään myös pelikentällä, ainakin tänään. Joka melko tyypillistä kun tehot alkaa sakkaamaan se vaikuttaa itseluottamukseen vaikka peli olisikin hallussa.

Vaikka Kespoolla tukeva sarjajohto ja pisteitä tullut hyvin viimeiaikoina. Näkisin aika synkkiä pilviä kasaantuvan joukkueen ylle. Ensin oli tehokkuus hukassa ja nyt myös peruspeli sakkaa. Kun kehityskaaren kohti kevättä pitäisi olla juuri toisinpäin. Omiin silmiin mollivoittoiseen suuntaan peli käänyui kotona Jokipoikia vastaan, sen jälkeen Kespoo ei ole ollut oma itsensä.

Nykyisellä trendillä runkosarjavoitto tulee kyllä Espooseen, mutta finaaleihin ei asiaa. Ihmettelen ettei hälytyskellot jo ole soineet, mutta uskon että ne soi ennemmin tai myöhemmin ja joukkue herää tästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös