Otteet runkosarjassa 2022–2023

  • 85 238
  • 759

Ristimollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ylimielistä surffailua siitä johtuen kaamea määrä jäähyjä näkee että voitosta voittoon on noussut hattuun, nyt haalarit päälle ja töihin. Voitto tuli vielä, mutta tälläinen touhu napsahtaa vielä ihteensä.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jotenkin tuli sellainen olo että alun pyöritys ja nopea johtomaali sekoitti omien päät ja aivot menivät sellaiseen moodiin että tää on helppo peli. Siitä ei sitten oikein päästy enää pois vaikka vastustaja paransi ja oma peli meni surffailuksi. Siellähän oli aivan järkyttäviä syöttöjä ja muita ratkaisuja. Varsinkin ylivoimalla. Selkeästi heikoin peli mitä olen tällä kaudella nähnyt. Tosin en kumpaakaan aiempaa vieraspeliä nähnyt kuin osittain.
 
LaBarbera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ylimielisyydestä en tiedä. Ei se minusta siltä näyttänyt. Oli vain hankala peli ja siihen suurin syy oli hyvin valmistautunut vastustaja. Ja kuten aiemmin jo todettu, niin ohipelejä tulee pitkän kauden aikana. Nyt se ohipeli oli kahden pisteen veroinen ja kausi jatkuu voittoputkessa.

Eniten huolettaa vieläkin ylivoimapelaaminen. Tiistain pelin jälkeen Westerlund puhui "viimeisestä metristä". Nyt se alkaa olemaan viimeinen kilometri. YV pelaaminen menee vain huonompaan suuntaan ja punainen lanka on todella syvällä jonkun ahterissa. Staattista, mielikuvituksetonta ja hidasta. Ei todellakaan hyvä juttu ja tämän pitäisi olla nyt ykkösprioriteetti treenaamisessa.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Olin itse Turussa pelissä paikan päällä viihteellä, joten en ihan normaalisti pysty peliä analysoimaan, mutta... vähän jäi se fiilis, että piste kuitenkin hävittiin.

Vuorio TUTOn maalilla oli hyvä. Myös Ignatjew oli hyvä.

Jotenkin taas muu viisikkopeli näytti monesti siltä, että aikaa ja tilaa puuttui - ihan kuin vastustaja olisi imenyt sen vain jotenkin pois. Ja se aiheutti kiirettä. Keväällä uskoisin tuon olevan jiiriin hiottu, vaatii vain aikaa hioa se.

Ylivoimassa taas oli aihioita ja laukauksiakin... mutta tehot puuttuu edelleen. Kyllä ne tulee vielä.

TUTO pelasi hyvän pelin, se on pakko tunnustaa. Mutta silti on se olo, että nyt hävittiin piste turhaan.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Ylimielisyydestä en tiedä. Ei se minusta siltä näyttänyt. Oli vain hankala peli ja siihen suurin syy oli hyvin valmistautunut vastustaja. Ja kuten aiemmin jo todettu, niin ohipelejä tulee pitkän kauden aikana. Nyt se ohipeli oli kahden pisteen veroinen ja kausi jatkuu voittoputkessa.

No, jos kyseessä ei ole ylimielisyys, sitten ei vaan jätkiä kiinnosta.

Keskittyminen ei ole pelissä, töitä ei olla valmiita tekemään, kroppaa ei laiteta likoon, eikä maaleja haluta tehdä vaikka väkisin.

Jos se ei ole ylimielisyyttä, sitten pelaajat eivät halua pelata logolle tai valmentajalle.

Eikä kyse ole tästä yhdestä pelistä. Tätä on ollut jo useampi peli putkeen, ja pahenee vain.

Jotain pitää tapahtua, vaikka voittoja on tullut. Kauaa ei tule tällä menolla.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Eikä kyse ole tästä yhdestä pelistä. Tätä on ollut jo useampi peli putkeen, ja pahenee vain.

Joo, kyllä tässä kehityssuunta kauden avauspelistä on ollut valitettavasti alaspäin. Yksilötaito on riittänyt venymään pisteille kuitenkin varsin useasti.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Joo, kyllä tässä kehityssuunta kauden avauspelistä on ollut valitettavasti alaspäin. Yksilötaito on riittänyt venymään pisteille kuitenkin varsin useasti.
Kuuntelin juuri Westerlundin haastattelun pelin jälkeen. En ole huolissani. Kyllä siellä on muumit ihan laaksossa.

Suurin este dominoinnille on joukkue itse. Jos olet vitun hyvä, millä olet myös nöyrä. Siinä on oppimista.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Huolestuttavaahan se on, että pelillinen ilme on vaillinainen. Tärkeää on kuitenkin itselleni ennen kaikkea se, että tulosta tulee ja se puoli toimii tällä hetkellä. Asenteen olisi kuitenkin syytä parantua seuraaviin peleihin. Ja se on nimenomaan johtavien pelaajien, ja ennen kaikkea valmennuksen tehtävä hioa kuntoon. En haluaisi, että enää kolmatta kautta putkeen täällä jouduttaisiin jauhamaan samasta ongelmasta, eli valmennuksen mentaalipuolesta.
 
Eihän valmennuksen mentaalipuoli ole ollut ennen ongelma. Vaan pelitapa on ollut ennen ongelma.

Mä uskon kyllä, että me ollaan keväällä se, joka kannua nostaa. Ja nimenomaan valmentajien luoman pelitavan sekä yksilötaidon yhdistelmän vuoksi.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Mä uskon kyllä, että me ollaan keväällä se, joka kannua nostaa
Tästä yhtä mieltä, ja siitä lähdetään! Materiaalista ei ainakaan jää kiinni.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: E

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tästä yhtä mieltä, ja siitä lähdetään! Materiaalista ei ainakaan jää kiinni.
Ja nostetaan jo marraskuussa Cupin pokaalia.

EKK saa näilllä näkymin Iisalmeen bussin kasaan, mutta mukaan mahtuu vielä hyvin.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Mä uskon kyllä, että me ollaan keväällä se, joka kannua nostaa.
Tästä yhtä mieltä, ja siitä lähdetään! Materiaalista ei ainakaan jää kiinni.

Varsin realismiahan tuo on. Sitä ennen yksi suuri tavoite on kuitenkin oltava onnistua kasvattamaan yleisömäärää kotipeleissä. Sitä varten hyviä asioita pitäisi tapahtua jo lokakuussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: E

LaBarbera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvää pohdintaa päävalmentaja Westerlundilta viime lauantain pelistä viikkokatsauksessa:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ykkösketju näyttää muuttuneen KVta vastaan. Kolmonen on erittäin odotuksia nostattava ja posina myös seitsemäs pakki. Hyvä, että vastuuta päästään jakamaan. Muutenkin vahva kokoonpano.

Viime viikolla peli ei oikein toiminut ja viikkoraportin mukaan myös valmennus on tämän huomannut. Syineen päivineen. Katsotaan miten korjaavat toimenpiteet on saatu ajettua sisään, mutta pakkohan sitä kolmea pistettä on odottaa taas tänään. Aina ei voi voittaa, mutta tänään voi.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Just kun meinas tulla avautumaan siitä, että tuolla materiaalilla ei saada ekaan kymppiin edes yhtäkään maalipaikkaa ja taululla 2-0 vastustajalle, niin johan sieltä edes se kavennus tuli. Mutta kun se yv:kin on ollut mitä on, niin vähitellen alkaisi kaivata tältä nimekkäältä päävalmentajalta NÄYTTÖJÄ.
 
jarpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Harmillisen paljon joudutaan taas pelaamaan ylivoimaa, ei ihme että maalipaikat on vähissä. Ei se tosin tasakentällisinkään ole tänään oikein lähtenyt. Vähän nyt haiskahtaa sellainen ohipeli
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Just kun meinas tulla avautumaan siitä, että tuolla materiaalilla ei saada ekaan kymppiin edes yhtäkään maalipaikkaa ja taululla 2-0 vastustajalle, niin johan sieltä edes se kavennus tuli. Mutta kun se yv:kin on ollut mitä on, niin vähitellen alkaisi kaivata tältä nimekkäältä päävalmentajalta NÄYTTÖJÄ.

Niin, valmentajalta tulee yleensä pelien jälkeen ihan fiksua analyysiä, eli tuntuu tietävän mitä pitäisi korjata.

Jostain syystä mikään ei vain korjaannu, päin vastoin, peli heikkenee koko ajan. Tänään esimerkiksi oman maalin edustan puolustaminen loistaa poissaolollaan.

Nyt tarttis ruveta tekemään hommia.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Just kun meinas tulla avautumaan siitä, että tuolla materiaalilla ei saada ekaan kymppiin edes yhtäkään maalipaikkaa ja taululla 2-0 vastustajalle, niin johan sieltä edes se kavennus tuli. Mutta kun se yv:kin on ollut mitä on, niin vähitellen alkaisi kaivata tältä nimekkäältä päävalmentajalta NÄYTTÖJÄ.
Katso sarajataulukkoa. Siinä on ihan huvin näyttöä. Jos haluat vielä lihaa luiden ympärille, lue haastattelut.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ja sitten survotaan taas joku räkämaali ja leikitään että kaikki on hyvin?

Tää ei nyt parista erästä miksikään muutu.
Hyvä pointti. Kaksi edellistä ottelua ovat olleet heikkoja. Silti 5/6 pistettä. Heikompia jaksoja tulee, mutta hyvä, että pisteitä saadaan silti pisteitä.

Pelin pitää kuitenkin parantua ja se pitää olla tulosta tärkeämpää tässä vaiheessa kautta.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Kaikki ei ole valmista. Joukkue vaihtui isosti, ja uusi valmentaja. Siis hyvin oletettavaa.

Toistaiseksi johdetaan sarjaa lähes puhtaalla pelillä.

Joo, pitää nähdä tuloksen taakse, mutten nyt ihan saa kiinni, mistä parin kirjoittajan vimma kumpuaa.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Katso sarajataulukkoa. Siinä on ihan huvin näyttöä.

Nojaa, joo toki. Silti valitsisin mielummin tässä vaiheessa kautta katsojan kannalta ennemmin viihdyttävällä pelillä tulleen tappion, kuin nihkeällä väännöllä tulleen voiton. Ja toki mieluiten sen viihdyttävällä pelillä tulleen voiton.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Nojaa, joo toki. Silti valitsisin mielummin tässä vaiheessa kautta katsojan kannalta ennemmin viihdyttävällä pelillä tulleen tappion, kuin nihkeällä väännöllä tulleen voiton. Ja toki mieluiten sen viihdyttävällä pelillä tulleen voiton.

Itse näkisin tässä vaiheessa mielellään kehitystä. Siis positiivista sellaista.

Toki myöskin mielelläni näkisin joukkueen joka haluaa tehdä töitä ja pistää itseään likoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös