Ottawa Senators 2022–2023

  • 18 375
  • 62

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
En olisi uskonut, että yksi siirto voi aiheuttaa niin paljon posia mitä tämä. Stutzle - DeBrincat pari on nimittäin jotain sellaista, jota en malta odottaa näkeväni. Siihen päälle Pinto, Sanderson ja Greig ensi kaudeksi.

Loistava suoritus Dorionilta. Ja mikä parasta - tämä ei välttämättä jää tähän. Yhtä puolustajaa huutaisi edelleen, mutta Senators on ensi kaudella jälleen uskottava joukkue vuosien tauon jälkeen.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
En olisi uskonut, että yksi siirto voi aiheuttaa niin paljon posia mitä tämä. Stutzle - DeBrincat pari on nimittäin jotain sellaista, jota en malta odottaa näkeväni. Siihen päälle Pinto, Sanderson ja Greig ensi kaudeksi.

Loistava suoritus Dorionilta. Ja mikä parasta - tämä ei välttämättä jää tähän. Yhtä puolustajaa huutaisi edelleen, mutta Senators on ensi kaudella jälleen uskottava joukkue vuosien tauon jälkeen.
Erittäin hieno muuvi! Tällaista olen vähän peräänkuuluttanutkin ja vihdoin alkaa oikeasti tapahtumaan! Nuori, urallaan vielä eteenpäin menevä puhdas maali- ja pisterohmu, juuri sellainen dynaaminen pelaaja, jota tuohon duunaripainotteiseen nippuun olen pitkään kaivannutkin! Erittäin hieno homma!

Kaveri tuntuu olevan vielä voittajatyyppiä. Tuntuu olleen vähän jokapaikassa voittamassa, sekä henk. koht. palkintoja, että myös eri joukkueissa, sarjoissa ja turnauksissa voittamassa.
 
Viimeksi muokattu:

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Mielenkiintoista on nyt, että miten ylivoimat muotoutuvat DeBrincatin tultua. Viime kaudella oli niin selkeä ja tehokas roolitus ykkösylivoimassa, kun Stützle haastoi neliötä vasemmalta siivellä, Batherson heitti lättyä maalinkulmalta ja vasemmalta Timmyn kanssa ja Norris takoi limppua uuniin oikealta siiveltä. Tarvittaessa ukot vaihtoivat paikkoja ja homma toimi. Hajoitetaanko tämä, ja jos, niin kuka putoaa kakkosylivoimaan ja kuinka roolitukset menevät, kun laatuäijää ei ihan niin riitä kumpaankin koostumukseen? Kuitenkin sekä Norrisia, että DeBrincatia täytyy saada ruokittua riittävästi, jotta saadaan tehoja irti.

Entä mitä tekee Claude Giroux? Vieläkö Sens on hänen perässään, vaikka DeBrincat jo hankittiin, vai ollaanko enää vain sen top 4 - pakin perässä, josta Dorion puhui? Jos Giroux sattuisikin tulemaan, niin siinä tapauksessa saa kaksi kovaa ylivoimakenttää koottua. Alkaisi hyökkäys muutenkin olemaan suht kivaa katsottavaa sitten miesmuistiin.

Tkachuk-Norris-Batherson
DeBrincat-Stützle-Brown
Formenton-Pinto-Joseph
Kelly-Gambrell/Kastelic-Watson


Tai jos haaveillaan ja sattuisi osumaan jättipotti vielä Girouxin muodossa niin:

Tkachuk-Norris-Batherson
DeBrincat-Stützle-Giroux
Joseph-Pinto-Brown
Formenton-Gambrell/Kastelic-Watson
+Kelly



Yivoimat:

------Batherson
DeBrincat-Tkachuk-Norris
----------------Chabot


----------Joseph
Brown-Pinto-Stützle
------Brännström



Tai:

------------------------Stützle
DeBrincat-Tkachuk-Batherson
----------------Chabot


---------Joseph
Brown-Pinto-Norris
------Brännström




Jos taas Giroux saataisiin houkuteltua:

----Batherson
Stützle-Tkachuk-Norris
-----------Chabot


----Brown
DeBrincat-Pinto-Giroux
------Brännström



Äärimmäisen vaikeaa noita on kasata niin, että kaikki palaset (kätisyydet, roolit ja omimmat paikat) loksahtelisi täysin kohdilleen pl. viime kauden ykkös yv, joka toimi hienosti, enkä sitä mielellään rikkoisi. Siinä mielessä tilaus olisi top 6 - tason hyökkääjälle, jotta saataisiin kaksi kovaa ylivoimakenttää. Voi olla kyllä, että vanhat koostumukset rikotaan - ainakin alkuun - ja turboahdetaan parhaat ykkösylivoimaan. Kakkoseen jää sitten, mitä jää.
 
Viimeksi muokattu:

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Hyvää pohdintaa @Yohann

En pudottaisi pois myöskään mahdollisuutta, jossa 1. ylivoimassa pelaisi 5 hyökkääjää. En missään nimessä ala kyseenalaistamaan Chabotin sopimusta tai osaamista, mutta kieltämättä hän oli viime kaudella ehkä se heikoin lenkki tuossa hyvin toimineessa viisikossa. En kyllä usko hetkeäkään D.J Smithin lähtevän tälle linjalle. Kaikkein paras ratkaisu olisi tietenkin Girouxin hankinta ja kaksi hyvää kentällistä. Varsinkin kun Chabotin lisäksi ensi kaudella ylivoimassa nähtänee myös Erik Brännström & Jake Sanderson.

Sopimuksettomat hyökkääjät:
Josh Norris, Alex Formenton & Mathieu Joseph on kriittinen RFA-kolmikko. Senators on kaatunut edellisenä kahtena kautena surkeaan alkukauteen ja nyt olisi tärkeää, että treenikauden alkaessa kehissä olisivat myös kaikki pelaajat. Toivon näkeväni Norrisin & Formentonin pitkään Senators paidassa. Joseph kuuluu ehdottomasti samaan kastiin, jos pitää edes lähelle sen tason, jolla pelasi loppukauden.

Omat ennustukset:
Norris 7M x 6 vuotta
Formenton 3,5M x 4 vuotta
Joseph 3,5M x 3 vuotta

Vasen laita ja positiivinen ongelma.
Brady Tkachuk ja Alex DeBrincat. Tähän päälle Alex Formenton & Ridly Greig. Arvostan itse Greigin todella korkealla näkemäni ja kuulemani perusteella. Kysymys kuuluukin: mahtuuko nämä kaikki neljä tulevaisuudessa samaan joukkueeseen, vai onko tässä yksi liikaa? Mielestäni kaikki ovat tulevaisuudessa muuta, kuin 4. kentän pelaajia.

-> Puolustajan hankinta. Paljon on huhuttu RD top 4 hankinnasta. Varausvuoro käytettiin DeBrincatiin, joten se palanen on poissa. Onko Formenton/Greig kaksikosta toinen tai Connor Brown se, josta lähdetään liikkeelle vastiketta ajatellen? Connor Brown karkaa vuoden päästä mahdollisesti UFA-markkinoille, joten onko hänestä luovuttava nyt? Paljon on huhuttu myös Murrayn/Zaitsevin lähdöstä ja voi olla, että edellä mainitut palaset menetetään myös tässä yhteydessä. Formentonin arvo voi olla tällä hetkellä todella korkea. Yksi sarjan nopeimpia pelaajia alivoimaosaamisella varustettuna ja bonuksena tulokaskaudella 18 maalia 3. kentän pelaajana.

North Dakotan kaksikko: Shane Pinto & Jake Sanderson. Kärsivät viime kaudella paljon loukkaantumisista. Toivottavasti nämä vaivat ovat ohi, sillä tämä kaksikko voi auttaa Senatorsin ottamaan askeleen eteenpäin. Pintolla on ihan hyvä paikka astella kirkkaisiin valoihin, kun edellä Stutzle ja Norris ovat jo muutaman vuoden kehittyneet edellä. Sen sijaan Sanderson kuuluu siihen kastiin, jolta en odota pelkkää tutustumista. En nyt ihan Cale Makar tason tulokaskautta odota, mutta lähden liikkeelle siintä, että Sanderson taistelee tulevalla kaudella Calder Trohphysta. Se kertonee odotuksista kaiken.

Elämme kerrankin tässä leirissä jänniä aikoja...
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Vasen laita ja positiivinen ongelma.
Brady Tkachuk ja Alex DeBrincat. Tähän päälle Alex Formenton & Ridly Greig. Arvostan itse Greigin todella korkealla näkemäni ja kuulemani perusteella. Kysymys kuuluukin: mahtuuko nämä kaikki neljä tulevaisuudessa samaan joukkueeseen, vai onko tässä yksi liikaa? Mielestäni kaikki ovat tulevaisuudessa muuta, kuin 4. kentän pelaajia.
DeBrincat rightina varmasti voi pelata myös oikealla laidalla, mikäli niikseen on. Näkisin Brownin olevan ehdottomasti liipaisimella, jos hyökkääjistä joku täytyy raivata pois tai antaa vastineeksi puolustajasta. Formentonin nopeus on niin poikkeuksellinen, että se on jo yksi spesiaaliase työkalupakissa, enkä haluaisi millään luopua hänestä. Mutta fakta on tietysti se, että mikäli top 4 - tason pakki on prioriteetti, niin joitakin kipeitä luopumisia varmaankin joudutaan tekemään.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Dorion aivan liekeissä. Gustavssonin kehitys ei ole edennyt siihen tahtiin, mitä ehkä odotettiin. Talbot-Forsberg on hyvä ja varsin tasainen kaksikko ensi kaudeksi.

Whiten lisäksi Del Zotto päätymässä ulosoton puolelle.

Viime kauden päätteeksi oli aika pitkä utopisen kuuloinen to-do-lista, mutta niin vain yksitellen näyttää hommat menevän maaliin.

Eipä siinä listassa taida olla kuin top 4 RD ja Zaitsevista irtautuminen jäljellä. Niin ja sen verran nälkä kasvaa syödessä, että vaikka "huippuhyökkääjän hankkiminen" osuikin yllättäen DeBrincatiin maistuisi Giroux edelleen paremmin kuin hyvin. Mutta kai se raja jossain menee... Toivossa on kuitenkin hyvä elää nyt, kun vauhtiin on päästy.
 
Viime kauden päätteeksi oli aika pitkä utopisen kuuloinen to-do-lista, mutta niin vain yksitellen näyttää hommat menevän maaliin.

Todellakin! Ottawa rakentuu hyvällä mallilla. Giroux sisään ja samalla Connor Brown treidillä tieltä pois. Sitten vielä puolustukseen top neloseen kaipaisin yhtä pelaajaa. Muutoin joukkue alkaa olla siinä.

Tkachuk-Norris-Batherson
DeBrincat-Stützle-Giroux (Brown)
Formenton-Pinto-Joseph
Kelly-Gambrell-Watson

oikein solidi hyökkäys minusta
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
En olisi uskonut, että Murrayn saa dumpattua jonnekin vaivoineen ja kalliine sopimuksineen, mutta niin vain Dubas "kaappasi" miehen itselleen. Dubasilla ilmeisesti jonkinsortin himo ollut Murrayta kohtaan jo pidempään. Noh, en valita, mutta en vain ymmärrä Toronton kannalta tätä lainkaan.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Giroux maaliin 3 vuoden sopimuksella $6.5 M AAV.

Giroux kuulostaa juuri siltä viimeiseltä palaselta, joka täydentää hyökkäyksen jokaisia osa-alueita. Ja se kokemuksen määrä Stutzlen vierelle on vielä jotain todella arvokasta bonusta. En olisi välttämättä uskonut, että Giroux saadaan Senatorsiin jo nyt, kun mies on kuitenkin vielä ehdottomasti pelimies. Huikea hankinta ja vielä Ontarion omana miehenä tuo varmasti ylimääräistä boostia myös paikallisten keskuudessa. Nyt mennään oikeasti.

Tämä tietänee C.Brownin lähtöä ja on mielenkiintoista nähdä, mikä vastine tästä tulee. Brownilla vaihtoarvoa kuitenkin on, mutta en tiedä mitä Senators esim. huhutusta Edmontonista saisi vastineeksi. Puljujärvellä ei Senators mielestäni tee nyt yhtään mitään, kun top 6 paikat ovat täynnä useaksi vuodeksi ja kolmoseenkin on parempia pelaajia tarjolla. Toivottavasti väistävät tämän luodin ainakin.

Mopo lähtee keulimaan aika herkästi, mutta DeBrincat-Stutzle-Giroux & Tkachuk-Norris-Batherson on kuusikkona jo todella kova. Ykköskenttä häviää tietysti monelle seuralle, mutta se kumpi näistä onkaan "2. kenttä" on mielestäni erittäin hyvä ihan koko sarjan mittakaavassa. Ja jos kolmoseenkin on aiemmin mainittu "Formenton-Pinto-Joseph", niin kyllä tässä on hyökkäys aika hyvässä kunnossa.

Pakki sisään, RFA sopimukset maaliin ja kausi käyntiin.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Joka päivälle näköjään tapahtumia riittää.

Ensiksi Connor Brown vaihtoi Capitalsiin vaihdossa 2. Kierroksen varaukseen. Pakko myöntää, että tämä oli itselle kyllä pettymys. Brown on kuitenkin työmyyrä/alivoimapelaaja, joka on rooliin nähden saanut myös melko paljo pisteitä. Tosin tämä on ehkä myös ongelma, joka korottaa sopimuksen arvoa vuoden päästä liikaa siihen nähden, että kyseessä on kuitenkin "3. kentän laituri". Joka tapauksessa, kun miettii mitä vastineita tulevista UFA pelaajista on maksettu deadlinellakin oli tämä minulle ainakin pettymys.

Josh Norrisille 8 vuotta ja 7.95M AAV. Ensinnäkin: aivan mahtava juttu, että tämä saatiin maaliin jo nyt. Norris saa kunnon harjoituskauden ja joukkueen tärkeimmät palaset ovat nyt kiinnitetty. Ennustin itse 6 vuotta ja 7M, joten molempiin tuli vähän tästä lisää. Monelle tämä voi kuulostaa ylihintaiselta sopimuksesta, mutta onhan Norrisin kehittyminen ollut hurjaa vuosi vuodelta. 35 maalia 66 peliin sentteriltä oli kova suoritus. Mielestäni ihan oikeutettu sopimus ja hyvä, että avainpelaajat sitoutuvat pitkäksi aikaa. En usko hetkeäkään etteikö Norris olisi sopimuksen arvoinen, mutta ainut uhkakuva on, jos Shane Pinto onnistuu kehittymään paremmaksi/tärkeämmäksi palaseksi. Mutta se ei onneksi ole tämän päivän ongelma.

Hyvältä näyttää.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Joka päivälle näköjään tapahtumia riittää.

Ensiksi Connor Brown vaihtoi Capitalsiin vaihdossa 2. Kierroksen varaukseen. Pakko myöntää, että tämä oli itselle kyllä pettymys. Brown on kuitenkin työmyyrä/alivoimapelaaja, joka on rooliin nähden saanut myös melko paljo pisteitä. Tosin tämä on ehkä myös ongelma, joka korottaa sopimuksen arvoa vuoden päästä liikaa siihen nähden, että kyseessä on kuitenkin "3. kentän laituri". Joka tapauksessa, kun miettii mitä vastineita tulevista UFA pelaajista on maksettu deadlinellakin oli tämä minulle ainakin pettymys.

Josh Norrisille 8 vuotta ja 7.95M AAV. Ensinnäkin: aivan mahtava juttu, että tämä saatiin maaliin jo nyt. Norris saa kunnon harjoituskauden ja joukkueen tärkeimmät palaset ovat nyt kiinnitetty. Ennustin itse 6 vuotta ja 7M, joten molempiin tuli vähän tästä lisää. Monelle tämä voi kuulostaa ylihintaiselta sopimuksesta, mutta onhan Norrisin kehittyminen ollut hurjaa vuosi vuodelta. 35 maalia 66 peliin sentteriltä oli kova suoritus. Mielestäni ihan oikeutettu sopimus ja hyvä, että avainpelaajat sitoutuvat pitkäksi aikaa. En usko hetkeäkään etteikö Norris olisi sopimuksen arvoinen, mutta ainut uhkakuva on, jos Shane Pinto onnistuu kehittymään paremmaksi/tärkeämmäksi palaseksi. Mutta se ei onneksi ole tämän päivän ongelma.

Hyvältä näyttää.
Niin, kipeitä ratkasuita joudutaan tekemään, mikäli kova top 4 - pakki halutaan. Voi olla että vielä jostakusta joudutaan luopumaan, josta ei niin välittäisi.

Jonkinverran Sensin pelaajaprofiili mennyt parissa vuodessa toisenlaiseen suuntaan. Siinä missä ennen tasapaksua duunaripainotteista massaa oli rosteri pullollaan, niin nyt on jos jonkinlaista polkukonemikkihiirtä tullut varsinkin kärkiketjuihin ja jonkinverran on nyt sitä kahdensuunnan osaamista lähtenyt vastaavasti. Toki sitäkin myös edelleen on ja helpompi sitä on hankkiakin, kuin hyökkäyspään "seppä" - tason tekijöitä. Joseph lienee ajateltu kasvamaan connorbrowniksi Connor Browin tilalle.

Norriksen lappu voi äkkiseltään vaikuttaa kalliilta, mutta jos jatkaa siitä mihin jäi ja kehittyykin vielä hieman parhaassa tapauksessa, niin muutaman vuoden päästä voi olla jopa edullinen lappu. Ylivoimien koostumukset voi hieman vaikuttaa, miten Norrisista saadaan irti tehoja, mutta en nyt erityisen huolissani olisi, kun mahdollisuus on nyt saada rakennettua kaksi kovaa ylivoimakoostumusta.

Itse olin erittäin skeptinen tätä organisaatiota kohtaan (varsinkin Melnykin alaisuudessa) rebuildin alkuvaiheessa totaalisen räjäytyksen jälkeen, mutta nyt alkaa näyttämään erittäin hyvältä! Dorionkin vetää elämänsä kesää, roudaa kottikärryillä paskaa ulos ja kattaa konvehtia pöytään tilalle yllättävän halpaan hintaan.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Stützle kiinnitetty myös 8 vuodeksi ensi kauden jälkeen (8.35M AAV). Muistatteko sen ajan, kun pari vuotta sitten Chabot allekirjoitti 8 vuoden sopimuksen ja Senators leirissä ihmeteltiin, kun vuosien tauon jälkeen joku kiinnitettiin pitkäksi ajaksi? Nyt on Tkachuk, Norris, Stutzle & Chabot tehneet 8v sopimukset ja moni muu avainpelaaja 3-6 vuoden sopimuksilla (Forsberg, Batherson, Joseph & Giroux).

Riskiähän tuossa tietysti on, kun avainpelaajat kiinnitetään pitkäksi aikaa tässä vaiheessa uraa, jolloin sopimuksen arvossa maksetaan potentiaalista vähäisillä näytöillä. Uskoisin Stützlen omaavan edellä mainituista kuitenkin selkeästi isoimman potentiaalin. Stützle päätti jo edellisen kauden tehden viimeisessä 35 pelissä tehot 14+21=35. Nyt aloittaa kauden Girouxin & DeBrincatin kanssa. Toki vastuu esim. ylivoimalla voi tulevalla kaudella pienentyä, mutta ainakin henkilökohtaisesti odotan häneltä piste per peli tahdissa koko kautta. Ja tämä juuri tehty sopimus lähtee rullaamaan vasta ensi kauden jälkeen, joten tässä on riskien lisäksi myös lievää ryöstöpotentiaalia.

Samassa tapahtumassa jatkosopimuksen lisäksi mainittiin myös, että kausikorttimyynti on ylittänyt odotukset selkeästi peräti 60% kasvulla edellisestä sesongista. Uusi halliprojektikin etenee. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä Senatorsin ympärillä on varsin mallikas hype.

Formentonin & Bathersonin osallisuudesta ikäviin asioihin ei ole vieläkään tiedotettu millään tavalla. Formenton ei ole vielä sopimusta tehnyt, joten tämä lienee vielä arvoitus. Batherson kaiken järjen mukaan on ulkona epäilyistä, kun DJ Smith kertoi Senatorin aloittavan kauden Tkachuk-Norris-Batherson & DeBrincat-Stützle-Giroux ketjuilla. Senatorsilla kuitenkin luulisi olevan tiedossa, jos Bathersonilla osuutta tuohon on.

Formentonin kesälle toivotaan onnellista loppua & Zubille jatkosopimusta valmiiksi.

Paljon parjattu Pierre Dorion on vetänyt aivan käsittämättömän kesän. Positiivisella tavalla.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Ja tämä juuri tehty sopimus lähtee rullaamaan vasta ensi kauden jälkeen, joten tässä on riskien lisäksi myös lievää ryöstöpotentiaalia.
Enemmän kuin lievää sanoisin (toiseen ketjuun jo kirjoitinkin että jonkinasteinen ryöstö on tässä melkein oletus). Kuitenkin tuon ikäinen ja tuon potentiaalin kaveri, ja käytännössä ei ihan hirveästi tarvitse viimeksi nähdystä parantaa ollakseen sopparin arvoinen. Lisä on sitten Sensille ainoastaan kotiinpäin.
Paljon parjattu Pierre Dorion on vetänyt aivan käsittämättömän kesän. Positiivisella tavalla.
Tietysti vähän asiaton aihepiiri, mutta onko sattumaa, että suoraan sanottuna aika tomppelilta vaikuttanut GM alkaa heti pääomistajan poismenon jälkeen tehdä briljanttia jälkeä? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun hockey mind tekee loppujen lopuksi vain sen, mitä kukkaron nyörien hallitsija valtuuttaa.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Tietysti vähän asiaton aihepiiri, mutta onko sattumaa, että suoraan sanottuna aika tomppelilta vaikuttanut GM alkaa heti pääomistajan poismenon jälkeen tehdä briljanttia jälkeä? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun hockey mind tekee loppujen lopuksi vain sen, mitä kukkaron nyörien hallitsija valtuuttaa.
Tämä on hyvä pointti. Olen miettinyt ihan samaa. Vuosi sitten tähän aikaa tuntui, että jokainen kolikko on tärkeä. Eikä edesmenneen Eugenen piheys näissä asioissa ollut mikään salaisuus. Dorion on myös muistanut useamman kerran kiitellä Melnykin tyttäriä Oliviaa & Annaa isojen ratkaisujen jälkeen. Tässä on tapahtunut kieltämättä selkeä muutos. Vaikka Eugene ei viime vuosina avokätisesti lompakkoaan avannut voi kuitenkin todeta, että ilman häntä tämän hetkistä tilannetta ei olisi mahdollista toteuttaa, koska seura olisi varmaan muuttanut jo aikoja sitten pois pääkaupungista. Toivottavasti hänen merkityksensä koko jälleenrakentamisessa muistetaan.

Keväällä oli jo puhetta, että Senatorsilla olisi "sisäinen palkkakatto" n. 70M täksi kaudeksi, joka porrastetusti kasvaisi vuosi vuodelta jälleenrakentamisen edetessä. Todella paljon on hankintoja ja sopimuksia tehty, mutta tulevan kauden joukkue näyttäisi nimenomaan palkanmaksun kannalta päätyvän juuri tuon 70 miljoonan paikkeille.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tietysti vähän asiaton aihepiiri, mutta onko sattumaa, että suoraan sanottuna aika tomppelilta vaikuttanut GM alkaa heti pääomistajan poismenon jälkeen tehdä briljanttia jälkeä? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun hockey mind tekee loppujen lopuksi vain sen, mitä kukkaron nyörien hallitsija valtuuttaa.

Niin, ja tankkauksen vuosina muutenkin tehdään typerän näköisiä ratkaisuja, koska tarkoitus ei ole edes parantaa joukkuetta. Eihän tuo ole kuin ajatusmallin ja suunnitelman vaihdos. Sama GM pystyy olemaan sekä "perseilevä" tankkaaja, että järkevä rakentaja. Median ja fanien "GM-lukutaito" ei sitten usein riitä käsittämään ja ymmärtämään tätä mahdollisuutta.

Detroitin puolellakin jotkut jaksoivat jo tässä pari kesää mesota, kuinka Chris Ilitch pihistelee rahojensa kanssa, eikä halua parantaa Detroitia. Kyllä se oli vaan puhdasta tankkaussuunnitelmaa yhdessä Yzermanin kanssa. Kukaan ei kuollut välissä ja nyt Yzerman alkoi sitä rahaa käyttää heti, kun mieleisiä tulevaisuuden vahvoja palasia on saatu kiinnitettyä.

Ken Hollandin käyttäytyminen oli taasen ehkä jotenkin sidoksissa Mike Ilitchin kuolemaan (helmikuu 2017), mutta siinä ei oltu vielä rebuildissa, vaan piti jatkaa sitä menestysputkea tekohengittämällä jatkuvasti hiipuvaa rosteria. Kyllähän siinäkin alkoi pelaajat vaihtua varausvuoroihin aika vauhdilla - 2 viikkoa Mike Ilitchin kuoleman jälkeen. Kuin kytkimestä kääntäen. Siihen asti oli aika selvästi tulkittavissa jälleenrakennuskielto.
 
Viimeksi muokattu:

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Hyökkäykseen uusia pelaajia.

Ensiksi Tyler Motte. Mielestäni tämä on suora merkki siintä, että Formenton ei ole mukana tulevalla kaudella. Senatorsin tyylinen pelaaja 3./4. kentän laidalle sekä alivoimalle. Uskoisin Ridly Greigin olevan pätevä korvaava myös Formentonille, mutta Senators jatkanee maltillista sisäänajoa nuorten kanssa Greigin ollessa Bellevillen puolella. Motte joka tapauksessa niistä mitä saatavilla on ihan hyvä hankinta tässä vaiheessa.

Uusvanha Brassard & Dal Colle lähtee yrittämään sopimusta leirille. Dal Collelle en näe hirveästi käyttöä muualla kuin Bellevillessä. Brassard on ihan kelvollinen haku. Molemmat osapuolet tietävät mitä saavat ja Dorionin puheiden perusteella Brassardia sommitellaan nimenomaan alakenttiin. Odotin Kastelicin ottavan 4. kentän sentterin paikan, mutta tämä vähän mutkistaa tätä suunnitelmaa. Toki Kastelic saa varmasti mahdollisuuden näyttää onko valmis siihen.

DeBrincat - Stützle - Giroux
Tkachuk - Norris - Batherson
Motte - Pinto - Joseph
Kelly - Brassard - Watson
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Kausi avattu kahdella tappiolla. Ei tässä tarvitse vielä surkutella kauden menettämistä, mutta olisi toki parempaa aloitusta toivonut. Molemmissa peleissä tiukat tilanteet loppuun asti, mutta ei pisteitä. Kaksi edellistä kautta kuihtuneet alkukauden tappioihin ja surullisen tuttuja ilmeitä Tkachukin ja Chabotin kasvoilla Toronto pelin jälkeen. Ei kai taas...

En ala vaatimaan D.J Smithin potkuja lokakuussa, mutta muutamia muutoksia on yksinkertaisesti nähtävä pikaisesti. Tuntuu, että nyt ei ihan ymmärretä sitä, että joukkue on selkeästi parempi kuin ennen ja toistetaan vanhoja huonoja asioita.
- 4. Kentälle (Kelly-Kastelic-Watson) pitkä päätyyn ja perään toimii, mutta tämä ei voi olla taktiikka kaikille kentille. Jos kentällä on DeBrincatin, Stützlen tai Bathersonin kaltaisia pelaajia on heillä oltava "lupa" pelata taitojen kautta eikä päätypleksin. Tai sitten, jos halutaan pelata tuolla taktiikalla olisi DeBrincatin sijasta joukkueeseen pitänyt hankkia joku rymistelevä voimahyökkääjä.
- Sanderson on varma hitti ja Brännström petrannut. Chabot on puolustuksen johtohahmo, mutta hänen ei enään tarvitse pakolla pelata puolta tuntia pelissä. Vastuuta pitää jakaa, kun siellä on kerrankin muitakin pelaajia jotka kentällä pärjäävät.
- Zaitsev. Vieläkin. Mitä ihmettä?

Kärkikentissä uhkuu paljon hyvää, mutta keskinäiset kemiat uupuvat vielä. Stützlen ja Norrisin vaihtaminen oli mielestäni hiukan outo ratkaisu, vaikka toki varmasti D.J Smith paremman tilannekuvan omaakin. Nyt tuntuu vain siltä, että yhden varmasti toimivan kentän sijaan molemmat kentät hakevat toisiaan. Harjoituskaudella loistanut 3. kenttä on ollut kahdessa ensimmäisessä pelissä melkoisessa mankelissa.

Eteenpäin viiden kotiottelun putkella.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Hieman ennakkoon mietitytti, että hyökkääjistön - jo ennestäänkin profiilistaan huolimatta kaukana eliittitasosta ollut - kahden suunnan osaaminen jätettiin melko kokemattomiin käsiin mm. Brownin ja Tierneyn heivaamisen jälkeen. Nyt on kärkiketjujen hyökkäysosaamisen lisääntymisen vastapainoksi pintot ja kastelicit vähän isoissa saappaissa siinä suhteessa, kuitenkin ehkä hieman raakileita vielä. Mielestäni myös Formentonin korvaaminen Mottella (kenties pakon edessä toki) on selkeä downgrade alaketjuihin. Iso harmi maalivahtiosastolla taas on Talbotin loukkaantuminen.

No, ehkä vielä aikaista tehdä suurempia johtopäätöksiä, mutta turhan tuttuja kaikuja nämä tiukkojen matsien viime hetkien sulamiset tuovat.
 
Viimeksi muokattu:

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Itselläni otanta melko pieni vielä, erä sieltä ja toinen täältä, mutta heitetään nyt jotain ajatuksia. Boston-matsia näin ensimmäisen erän ja siinä Bruins oli aivan märkä rätti. Ottawa pelasi kyllä hyvin, hyökkäyspeli rullasi kivasti, mutta oli kyllä rehellisyyden nimissä huonoin Bostonkin, mitä hetkeen muistan nähneeni. Bathersonista ja koko joukkueesta näki, että kun 3-0 maali hylättiin, päätettiin yksinkertaisesti tehdä se sitten uudestaan.

Tuloksellisesti on lähtenyt parempaan päin nyt, mikä edistyneisiin tilastoihin perustuen oli odotettavissakin. Ymmärtääkseni ennen Boston-peliä Sensin maaliodottaman ero suhteessa tehtyihin maaleihin oli liigan korkein. Tähän ja erittäin suppeaan nähtyyn otantaan nähden voi todeta, että ihan hyvällä tiellä ollaan (ainakin hyökkäys-)pelillisesti, mikäli saadaan omissa pidettyä maali riittävän puhtaana. Täytyy oppia kääntämään ne viime hetkien maalin tappiot itselle.

Top6-hyökkääjistön taitotaso on kyllä erittäin hienoa seurattavaa, mikä oli myös ihan odotettavissa, eikä sinänsä siis mikään uutinen. Viime kauden kärki jatkaa siitä, mihin jäi ja uudet vahvistukset ovat odotetun laadukkaita pelimanneja. Lisäksi Pinton alkukausi maalien ja pisteiden muodossa ollut onnistunut, mikä on leveyden kannalta iso juttu. Kuten totesin, Formentonia kaipaisin tuonne top9-osastolle, mutta toivotaan, että Motten "suonenveto" tehojen muodossa jatkuisi.
 
Viimeksi muokattu:

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Top6-hyökkääjistön taitotaso on kyllä erittäin hienoa seurattavaa, mikä oli myös ihan odotettavissa, eikä sinänsä siis mikään uutinen. Viime kauden kärki jatkaa siitä, mihin jäi ja uudet vahvistukset ovat odotetun laadukkaita pelimanneja. Lisäksi Pinton alkukausi maalien ja pisteiden muodossa ollut onnistunut, mikä on leveyden kannalta iso juttu. Kuten totesin, Formentonia kaipaisin tuonne top9-osastolle, mutta toivotaan, että Motten "suonenveto" tehojen muodossa jatkuisi.
Tämä on kyllä hienoa katsottavaa kieltämättä kolmen viimeisen ottelun osalta. 3. kenttä on palannut pre-seasonin tasolle ja pelaa loistavasti.

Hyökkääjiä auttaa myös se, että nyt kentällä on koko ajan joku kolmikosta Chabot, Sanderson & Brännström. Olen pitänyt pakkipareista todella paljon ja mielestäni täydentävät hyvin toisiaan. Sanderson on aloittanut odotetun vahvasti ja tulee kauden edetessä varmasti haastamaan Chabotia ykköspakin roolista. Myös Brännström on ollut todella hyvä. Eikä Zub, Hamonic, Holden kolmikossakaan mitään vikaa ole. Koko kuusikko toimii ja eniten parantamista potentiaaliin nähden on Chabotilla.

Norrisin loukkaantuminen näytti todella pahalta. Senatorsin nuori sentteri saa alkukaudesta pahan olkapäävamman - kuulostaa ikävän tutulle? Pinto ja White taisivat tämän kohtalon kokea. Norris ei ole tehoilla mässäillyt alkukaudesta, mutta on ollut mielestäni paras kahden suunnan sentteri ja paras nimenomaan omalla alueella. Valtava takaisku. Derick Brassardille vielä yksi mahdollisuus tulosketjuissa?

Kaikki viimeiset kolme kotipeliä kaiken kaikkiaan ihan mahtavaa kiekkoa. Taitotaso on valtava ja kiekko liikkuu upeasti.

Haluan nostaa yhden pelaajan ylitse muiden: Drake Batherson. Teen rohkean vertauksen ja sanon, että tässä pelaajassa on paljon samaa, mitä Mark Stonessa. Batherson ei ole kaikkein näyttävimmän ja nopeimman oloinen pelaaja, mutta tuntuu tekevän kaukalossa vain ja ainoastaan oikeita asioita. Rytmittää peliä, liikkuu viisasti, on aina oikeassa paikassa ja valitsee oikean ratkaisun kiekon kanssa. Tkachuk-Stützle on ollut myös hyviä, mutta mielestäni Batherson on ollut sekä ketjun, että ylivoiman osalta aivot.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Pakko tässä vähän purkaa omia mietteitä tästä joukkueesta vähän. 7 (onko?) ottelun tappioputkessa mennään eikä loppua näy. Chabot pelaa joka ottelussa melkeen puoli tuntia, siis puolet pelistä,eikä tosiaankaan pelaa niinkuin ykköspakin kuuluu,kiekon menetyksiä ja ihme ratkaisuja välillä. Sanderson ollu paljon parempi. Debrincat 2 maalia,ja vain yks maalivahtia vastaan. Iso pettymys ollut. Oisko nämäkin rahat kannattanut käyttää oikean NHL tason pakkiin,jonkalaista tämä joukkue nyt kaipaa. Kyllä dorionin pitäisi nyt alkaa oikeesti hieromaan kauppoja pakiston vahvistamiseen. Kyllä nyt kaikki tossa joukkueessa on kaupan jos sillä jonku hyvän puolustajan sais. Ei nää vaan nykyiset riitä tällä hetkellä. Eikä valmentajan vaihto auta ennenkuin puolustus paranee. Tämä on vähän huonompi homma ajatellen nuoria pelaajia jotka kasvaa yhdessä tossa joukkueessa. Häviämisestä ei saa tulla tapaa
 
Viimeksi muokattu:
Oisko nämäkin rahat kannattanut käyttää oikean NHL tason pakkiin,jonkalaista tämä joukkue nyt kaipaa. Kyllä dorionin pitäisi nyt alkaa oikeesti hieromaan kauppoja pakiston vahvistamiseen. Kyllä nyt kaikki tossa joukkueessa on kaupan jos sillä jonku hyvän puolustajan sais. Ei nää vaan nykyiset riitä tällä hetkellä. Eikä valmentajan vaihto auta ennenkuin puolustus paranee.

Itse olen kallistumassa sille kannalle, että kannattaisi sitä valmentajan vaihtamista kohta jo kokeilla. On saanut yrittää Ottawassa jo riittävän pitkään ja pelin kehittymistä ei ole nähtävillä. Tätä kirjoittaessa Sens on sarjataulukon pohjalla 11 pisteellään tasapistein Columbuksen ja Anaheimin kanssa. Saldo on 5-9-1 ja viimeisimmästä yhdeksästä pelistä yksi voitto.

Eihän tuo puolustus kovin laadukas ole, mutta ehkä sittenkin helpompi yrittää valmennusta vaihtamalla herätellä joukkuetta kuin lähteä vaihtamaan joukkueesta pelaajia. Ihan noin huono tämä joukkue ei ole miltä taulukko näyttää.
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Tuli katsottua tuo viikonlopun Ottawa - Philadelphia peli, niin täysin samat ajatukset kuin yllä Mängillä. Toki lisäksi tuloksia seuraillut ja raportteja/kommentteja lueskellut. Pakisto ei tosiaan paperilla loista, mutta ei nuo pelaajat niin huonoja ole, kuin tuo PAPP näytti erityisesti maalineduspeli. Vertailua voi huoletta tehdä esimerkiksi muutamaan oman divisioonan seuraan, jotka ovat edellä - ei mullistavia eroja paperilla. Näin ollen katse kääntyy väistämättä valmennukseen.

Potentiaalia tuossa nipussa on, mutta yhteispeli sakkaa ja vähän tuntuu punainen lanka olevan hukassa. Samoja ongelmia kuin Columbuksella. En kuitenkaan kiistä, etteikö tuonne oikealle puolelle pakistoon yksi laadukas pakki mahtuisi tuomaan vakautta.
 
Ja ennen kuin joku tulee ilakoimaan Buffalon kaatamisesta ja voittoputken katkeamisesta, niin on todettava, että myös Buffalo on tällä hetkellä todella huono joukkue. Buffalon alkukauden flowsta ei ole tietoakaan ja joukkue on hävinnyt nyt seitsemän matsia putkeen. Otteluhan oli hyvin tasainen maaliodottamaltaan ja muutenkin. Eli kahdesta umpisurkeasta joukkueesta Ottawa oli tällä kertaa hiuksenhienolla marginaalilla hiukan vähemmän surkea, kiitos Anton Forsbergin hyvän pelin.

Päävalmentaja Smith saattoi saada pelin tai kaksi lisäaikaa, mutta kyllä aika tiimalasissa käy vähiin. Näillä otteilla ei Buffalon lisäksi voiteta juuri yhtään joukkuetta eikä Buffaloakaan kuin ehkä kuusi kertaa kymmenestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös