Oskari Setänen – seuraava lukkolainen huippumaalivahti

  • 218 687
  • 1 135

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Minustakin Setänen on lupaavampi kuin Zapo ja olisi ansainnut enemmän peliaikaa, paha virhe on tehty siinä valmennustiimin toimesta että sitä peliaikaa ei tullut rittävästi että olisi ollut hänen järkevää Raumalla jatkaa. Setänen on samaa kastia Saroksen ja Husson kanssa oli taistelemassa paiikasta MM kultaa voittaneessa joukkueessa.
Ennustan vielä että Setänen tulee olemaan meidän ykkösveska kevään peleissä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se kannattaa tosiaan muistaa että Setänen halusi varmaan itsekin lähteä eikä minulle ainakaan ollut mikään järkytys, shokki eikä yllätys ettei hän Lukossa jatka. Tuhanteen kertaan olen sen jo tämän kauden aikana kirjoittanutkin palstalle ettei Setästä enää tämän kauden jälkeen Lukossa nähdä, toistaiseksi.

En tiedä onko tähän ratkaisuun vaikuttanut peluutus. Voi olla että on, voi olla että ei. Kuten Raantakin jossain vaiheessa sanoi että hän olisi joka tapauksessa lähtenyt maailmalle.

Tärkeintä on se että maalivahti torjuu hyvin. Minulle on ihan sama onko se Setänen vai Zapolski. Tällä hetkellä Setänen tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta mutta suhdanteet saattavat vielä kevään aikana muuttua.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Aikamoista jeesustelua sano. Seuraavassa pelissä hörppy/kimpax kuti sisään niin takki kääntyy alta aikayksikön. Mitä Setäsen jatkodiilittömyyteen tulee niin kukaan ei ole tullut ajatelleeksi sitä, että jantteri itse halusi siirtoa. Pienemmillä paineilla kaveri Turussa pääsee pelaamaan kun vittuuntuneet vittupäät eivät tunnista ja vittuile Siwan kassajonoissa siitä kun ei ottanut sitä ja sitä kutia kiinni.

OLen ymmärtänyt ettei Setänen olisi sellainen joka kovin hirveästi ottaa itseensä jonkun sanomisista kuten Vehanen.

En myöskään ole koskaan kritisoinut Setästä sillä kaveri on nuori ja potenttiaalinen huonoja hetkiäkin mahtuu tekemiseen.

Ja pois haluaminen mitä todennäköimmin johtuu siitä, että Lukossa näitä maalivahteja nykyään pelutetaan epäoikeudenmukaisesti eikä juurikaan pelillisten asioiden vuoksi. Tämän vuoksi voi olla, että Setänenkin haluaa päästä joukkueeseen jossa pääsee pelaamaan pelillisten ansoiden takia.

Mene ja tiedä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Setäsen kehitys laahasi hieman Saroksen ja Husson vastaavia perässä. Mutta kunhan Oskari tuosta saadaan koulutuksen päähän, niin siinä on taas kerran yksi kova raumalaisvahti maailman kiekkokaukaloihin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Setänen olisi täysin valmis ykköskassari liigaan. Tuossa iässä jo parempi kuin Zapolski tulee koskaan olemaan. Harmi vaan kun johto ja Duffa päätti tämänkin oman kasvatin kohdalla näyttää ovea. Vituttaa ihan saatanasti mutta Lukko on nykyään tätä....

Ilmeisesti Rinne on teidän toinen maalivahtia ensi kaudella, tällaista huhua Porissa liikkuu.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Rinteestä tulee hyvä maalivahti, mikäli pää vaan kestää.

Ai? Minä kun olen luullut, ettei Lukon maalivahtivalmennus osaa mitään ja ainoastaan Porissa tehdään maalivahdeista hyviä.

Jos Lukon taktiikka on peluuttaa ensi kaudella Zapolskia yhtä paljon kuin nyt, on ihan hyvä asia, että päästetään omat pojat samaan peliaikaa muihin seuroihin. Sitä minä en ymmärrä, että miksi kakkosmaalivahdille pitää maksaa nykyään niin kovaa palkkaa, kun luukkujakin availee muut pelaajat.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Setänen hermoili tänään alussa ja se Ässien toinen maali meni kovin helposti, jos ei sitten jostain suuntaa muuttanut, mutta sen jälkeen Oskari pelasi hyvän pelin. Ei minusta ole vielä perjantain peliinkään tarvetta vaihtaa aloittavaa maalivahtia.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Setäselle vaan lisää vastuuta ja Zapolskin pääkoppa, kroppa ja tekniikka kuntoon. Oli ilo katsella Setäsen tasonnostoa vaikeahkon ensimmäisen erän jälkeen.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Niin jos maalissa olisi ollut Zapo niin joku olisi jo sanomassa että maski oli tai vaihtoi suuntaa... mulle on sama vaikka menee 10 omiin kunhan voittaa,vain voitoilla on merkitystä, menisin Setäsellä niin kauan kun voittoja tulee.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Setänen on ihan selvä ykkös-kassari ja huikea tason nosto aikalisän jälkeen. Oikea mies maalissa ja toivottavasti pelaa kauden kaikki loput pelit vaikka lullen vahvasti, että Zapolski pelaa liigan häntäpään joukkuetta vastaan ja kerää itselleen sitä kautta oppia.
 

Pluton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lukko
Tuli eilen toisen maalin jälkeen mieleen että vielä jos maalin päästää, niin voi olla että ei enää pääse tällä kaudella edes näyttämään. Hienosti kuitenkin kokosi itsensä. Tosin ei Ilves eikä Ässät ole olleet edes kunnollinen mittari, niin heikkoa oli vastustajien hyökkäyspeli.
Mutta mikä tärkeintä. Setäsen voittoprosentti (72,2%) on paras väh. 10 peliä pelanneista. Kaikista maalivaihdeistakin edellä vain 5 peliä kalpassa pelannu Chiodo.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Sehän on jo nyt selvä että finaaleissa pelataan ja kärpät on vastassa mutta meitin maalivahdit ei taida siellä riittää. Zapolla on omat syynsä ja Setäsen kokemuksella menee liikaa helppoja. Jos torijuhliin päästään niin syön hatullisen sipsejä.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Niin. Jos Zapo olisi päästänyt tuon toisen maalin niin se olisi suolattu täällä vaikka Lukko olisi voittanut 2-15.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Niin. Jos Zapo olisi päästänyt tuon toisen maalin niin se olisi suolattu täällä vaikka Lukko olisi voittanut 2-15.
Eikös se näin kuulu ollakkin?

Oma nuori kasvatti saa enemmän anteeksi, kuin parhaassa iässä oleva kovan rahan ulkolaisvahvistus
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Eikös se näin kuulu ollakkin?

Oma nuori kasvatti saa enemmän anteeksi, kuin parhaassa iässä oleva kovan rahan ulkolaisvahvistus

Ei sen kyllä oikeastaan näin kuulu olla.

Hyvä, että Setänenkin saa onnistumisia niin on vaihtoehtoja playoffeja varten. Näkemykseni on edelleen se, että Zapolskin mukana noustaan tai kaadutaan, mutta yksittäisissä peleissä Setänen voi jotain pelastaa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni nyt on hyvä tilanne maalivahtiosaston suhteen, kun Setäselle on annettu kohtuullisesti peliaikaa. Zapolla mentäneen lähtökohtaisesti, mutta loukkaantumisen tai tason laskemisen varalta on hyvä olla Setänen backuppina. En silti pahastuisi, vaikka Setänen lunastaisi ykköskassarin paikan.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Minä olisin peluuttanut tänäänkin Setästä ja huomenna Zapoa. Edelleenkin iskon että Setänen on varmempi ja ykkös veskamme loppupeleissä nyt vaan pidetään myös Zapon tuntumaa yllä ja kasvattaa itseluottamusta.
 

Panosmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Minnesota Wild, Kalle Sahlstedt
Zapolski laitetaan nyt ennakkoon helpompaan kotipeliin Sportia vastaan ja paremmassa iskussa oleva Setänen hoitaa hankalamman vieraspelin Lahdessa. Mielestäni ihan hyvin ajateltu peluutus.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko jossain sanottu että Setänen pelaa huomenna? Minä veikkaan että Zapolski pelaa molemmat viikonlopun pelit, jos homma toimii tänään kuten odotetaan.
 

Panosmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Minnesota Wild, Kalle Sahlstedt
Onko jossain sanottu että Setänen pelaa huomenna? Minä veikkaan että Zapolski pelaa molemmat viikonlopun pelit, jos homma toimii tänään kuten odotetaan.

Ei ole missään sanottu, mutta aika älyvapaata olisi peluuttaa backtoback peleissä epävarmaa maalivahtia.
Valmennusjohto ainakin osoitti jo luottamusta Setäsen suuntaan kun sai startata 2 viime peliä. Toki peluutus on suosinut Zapolskia vaikka voittoja ei ole tullut juuri lainkaan.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei ole missään sanottu, mutta aika älyvapaata olisi peluuttaa backtoback peleissä epävarmaa maalivahtia.
Niinno...Jos Zapo pitää tänään esim. nollapelin niin ei silloin kovin epävarma ole ja pelaa mitä todennäköisemmin sitten myös seuraavan pelin. Ite olisin laittanu tänäänkin Setäsen maalin mutta nyt näin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös