Oskar Osala Kärppiin

  • 100 097
  • 333

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Hyvä kun saitte oskarin, pientä saumaa kärpille pärjätä tässä timantin kovassa liigassa :-)

Vitsinähän tämä on heitetty, mutta tämän suuntaisia kommentteja on tänään kuulunut yhdeltä jos toiseltakin taholta. Peräänkuulutan jonkin verran perspektiiviä. Monellakin joukkueella on kokemusta siitä, kuinka alkusyksyn lento ja hurmos on vuodenvaihteessa vaihtunut murheen synkäksi alhoksi. Kyllähän viime kaudella monella Kärppä-kannattajalla - minä mukaan lukien - oli takaraivossa koko ajan tikittämässä ajatus, että entä jos Mannerin Kärpät on vain syyskauden ihme. Tänä vuonna tilanne on sillä tavalla kiitollisempi, että ainakin nyt näyttäisi siltä, että Manner saa jostain syystä joukkueen lentämään sekä syksyllä että keväällä, joka on jopa hiukan poikkeuksellista kotoisessa liigassamme. Toki viime kaudellakin oli synkempiä jaksoja.

Tästä huolimatta, viime kevään pudotuspelit olivat kaikkea muuta kuin Kärppien paraatimarssi mestaruuteen. Niin Ässät, HIFK kuin Tapparakin pistivät rajusti vastaan. HIFK-sarja nyt oli ihan itsessään hermoja raastava. Tappara puolestaan syötti alkuotteluissa vähän liian paljon köyttä.

Joten, tosiaan, vaikka Manner voi saada joukkueen "iskuun" jo syksyllä, niin nämä "perinteisemmät" kevään joukkueet heräävät nimensä mukaisesti vasta keväällä. Olisi aivan liian myöhäistä vahvistaa joukkuetta silloin - se on tehtävä nyt, vaikka nykytilanne näyttäisi sinällään hyvältä. Siinä mielessä on paitsi turhan aikaista alkaa jakamaan mestaruuksia, myös tarpeetonta "nälviä" sitä että runkosarjan tämän hetken johtaja vahvistaa joukkuetta.

Olet oikeassa, ja keväällä, kun juhlitte kannua, niin silloin toivon todella pientä kiitosta tai edes myötämielisyyttä ja sympatiaa Vaasaan Mannerin ja Osalan vuoksi, sekä siksi, että täällä kävi muuan Ville Leskinen, sekä hieman lyhyemmän aikaa Karvinen ja Vehviläinen hakemassa oppia ja pelituntumaa liigan huippujoukkueeseen, unohtamatta Kristofia. Tällä hetkellä Kärpät on suuri ykkönen, mutta katsellaan ja palataan asiaan myöhemmin...vuosien kuluttua...

Heheh :) Jossain mielessä divariajan "pahamaineiselle" paikallisvastustajalle (no, on siellä Hermeskin) ei tietenkään kauheasti heru sympatiaa, mutta toisaalta tietysti yhteistä historiaa on sen verran, että ainakin pidemmän linjan Kärppä-kannattajien tuskin luulisi ihan heti sitä unohtavan: myös siinä mielessä, että meille on henkisesti mukavampaa, jos Sport pystytään pitämään "pikkuveljen" asemassa :) Aika hirveä tulevaisuuden skenaario olisi sellainen, jossa finaali olisi Sport-Kärpät, ja Sport veisi mestaruuden D:
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
https://www.radiocity.fi/uutiset/urheilu/a-170064

Linkissä cityn kiekkoradion tekemä mielenkiintoinen haastattelu. Hyvin valottaa Osala tuota pelitaukoa ja ite ainakin ymmärrän hyvin.

Tuossa haastattelussa tulee kyllä loppupuolella vastaus siihen, mitä itse ensin mietin, eli että paljonko on Mannerin lisäksi vaikuttanut muut joukkueen jäsenet. Olisin ehkä vähän ihmetellyt, jos Osalalle ei olisi Ohtamaan valinta painanut mitään. Enkä nyt lähtis väheksymään myöskään Kukkosen ja Pyörälän merkitystä. Heshkan mainitseminen oli mulle pieni yllätys.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Kaverilla on siis vähän duracelit lopussa ja lätkinyt golffia viimeset puoli vuotta. Hieman täytyy laittaa siis jäitä hattuun, vaikka ennakolta toki todella kova äijä Liigaan.

Tervetuloa Ouluun!
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Päivän Pohjalaisen haastattelussa Mamba kertoo: ”Lyön hänet kärkirooliin, ylivoimaa, alivoimaa, ratkaisutilanteita. Oskar on erinomainen erikoistilannepelaaja ja vastuullinen kahden suunnan hyökkääjä.”
Näin Vaasalaisena voi vain todeta että jos ei Sportissa niin mieluiten sitten Kärpissä. Onnea sinne suuntaan, hieno hankinta.
 

Hessu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL, AC Oulu, Liverpool
Oliko tuossa Kalevan maksullisessa jutussa mitään mielenkiintoista juttua Osalasta?

Lähinnä kehui Manneria, että Manner on ainoa ihminen maailmassa, joka hänet tuntee. Magnitogorskin videovalmentaja lähettänyt parisen vuotta sitten Osalasta 2000 vaihtoa Osalan pyynnöstä, että voisi kehittää peliänsä.

Puoli vuotta ollut Espanjan auringon alla pelaamassa golfia. Ei ole käynyt jäällä kuin viikon leirejä Vaasassa.

Siinäpä ne tärkeimmät varmaan. Joku voi lisäillä.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Päivän Pohjalaisen haastattelussa Mamba kertoo: ”Lyön hänet kärkirooliin, ylivoimaa, alivoimaa, ratkaisutilanteita. Oskar on erinomainen erikoistilannepelaaja ja vastuullinen kahden suunnan hyökkääjä.”
Näin Vaasalaisena voi vain todeta että jos ei Sportissa niin mieluiten sitten Kärpissä. Onnea sinne suuntaan, hieno hankinta.

Boldaus oma. Tärkeä palanen, paljon isompi kuin nyt vielä perusoululainen tajuaakaan. Huippukunnossa oleva ammattilaiskiekkoilija, joka vielä taitaa koppietiketin. Sopeutuu ja mukautuu nopeasti Kärppien sapluunaan. Kuukauden pelaaja hetken päästä.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Illan tulosruudussa oli äsken Osalasta juttua ja siinä kävi ilmi että ainakaan pariin viikkoon Oskaria ei vielä peleissä nähtäisi koska hän kokee olevansa vielä keskenkuntoinen ja haluaa pelata vasta kun tuntee olevansa lähes täydessä tikissä. Harmi sinänsä että miehen debyyttiä joudutaan odottamaan ja taitaa olla niin ettei häntä nähdä myöskään elintärkeässä CHL pelissä ensiviikolla. Mutta jos mies kokee ettei ole valmis vielä peleihin se on ilmanmuuta hyväksyttävä. Huikea piristysruiske tähän kauteen jokatapauksessa.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Pari viikkoa on aika pitkä aika odottavalle. Mennään niin kuin Manner ja Osala näkevät, mutta toki itse haluaisin nähdä Osalan tositoimissa jo TPS:ää vastaan lauantaina.
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Lauantain peliin on hyvin lippuja myytynä. Mennee 6000 raja rikki yleisössä.
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
...Niin ja toki: ihan mahtavaa, että O. O. tuli Kärppiin! Upea hankinta. Sais pysyä ens kaudenkin, jos haluaa. ;)
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Lauantain peliin on hyvin lippuja myytynä. Mennee 6000 raja rikki yleisössä.
Hyvä kikka nostaa yleisömääriä. Kiusataan faneja että milloin se Osala tuleekaan pelaamaan ja porukkaa tulee kuin pipoa. Odotellaan sitten vielä pari viikkoa. On se Junno kettu.
 
H

Hidas_ja_kankea

Uskon Osalan pelaavan ennen kahden viikon umpeutumista. Tuntee olevansa tikissä jo aikaisemmin. Ihan oma mutu ja oikein tarkoin muistellessani, olen joskus jopa väärin mutuillut (tosi harvoin). Pöhinää tuli kannattajakuntaan. Mukavaa oli toteutuman olleen parempi kuin muutamat muut spekuloinnit. Ulkopuolelta tulleet siirrot maistuvat paremmalta kuin Liigan sisäiset.

Ihmettelen vain Zurich-ottelun vapaita paikkoja. Varasin lipun ensikiimassa, jolloin oli vielä kausarivaraukset voimassa. Hyvältä paikalta kuitenkin liput, joten ei valitettavaa. Aikamoinen paikka olisi ensiesiintyminen CHL-peliin ilman alustavaa liigapeliä. Kärppien uutisoinnissa mainittiin muistaakseni CHL-edustuksen olevan avoin seuraavaan peliin. Jatkopeleihin edustusoikeus on OK (jos niitä tulee).
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
"Sport-ikoni Oskar Osala"

Näin sanottiin äsken Telialla. Jokainen toki määrittelee ikonin itse, mutta äkkiseltään aika rajusti sanottu miehestä joka on tainnut pelata parikymmentä peliä Mestisestä + junnut päälle tietyssä joukkueessa.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
"Sport-ikoni Oskar Osala"

Näin sanottiin äsken Telialla. Jokainen toki määrittelee ikonin itse, mutta äkkiseltään aika rajusti sanottu miehestä joka on tainnut pelata parikymmentä peliä Mestisestä + junnut päälle tietyssä joukkueessa.

Ainakin kun vaasalaisia on seurannut tämän Osalan kärppäuutisen kanssa niin melkoisessa arvostuksessa Osala on (ollut?) Vaasassa. Siellä mies on kovinta mitä Vaasasta on lähtenyt ja miestä odotettiin sinne kuin meillä Kukkosta Kärppiin. Ehkä enemmänkin.
 

BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Tomek Valtosta ja heti sen jälkeen
Ainakin kun vaasalaisia on seurannut tämän Osalan kärppäuutisen kanssa niin melkoisessa arvostuksessa Osala on (ollut?) Vaasassa. Siellä mies on kovinta mitä Vaasasta on lähtenyt ja miestä odotettiin sinne kuin meillä Kukkosta Kärppiin. Ehkä enemmänkin.

En viitsi vastata ensimmäiseen kommenttiin, mutta kyllä Osala on aina pyörinyt kesät Vaasassa ja on osa Vaasan uutta nousua Suomisarjan jälkeen.
Osku olisi varmaan pelannut Sportissa enemmänkin, jollei aikoinaan oli jäänyt rapakon taakse turnausmatkalta (muistikuva).

Tälläkin kaudella Osala on ollut sportin pelejä katsomassa, omasta mielestäni olisin ymmärtänyt Osalan Kärppä diilin jos Sport olisi edelleen Tomek moodissa... nyt ei ole, ja siksi Osala on minulle entinen ikoni. (Jollei raha merkinnyt mitään, niin luulisi että oman seuran nostaminen ja tukeminen merkitsisi.)
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
On kyllä fiksunoloinen kaveri tämä Oskar. Niin down to earth ku voi vaan olla. Varmasti sellainen kaveri jonka kans voi aivan hyvin sanasenvaihtaa, jos tulee kylillä vastaan.

Täältä Telian haastattelu, jos joku ei vielä ole nähnyt: https://youtu.be/OKYjf8q2b0M (Linkki vie Telian youtube kanavalle)
 
Osala ei pelaa tänään Jukureita vastaan. Katsellaan peli kerrallaan milloin avaus Kärpissä tapahtuu. Suurin päätöksen tekijä on pelaaja itse. Myös Pyörälä puuttuu illan pelistä.
Lähde: Kaleva, paperilehti.
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Tälläkin kaudella Osala on ollut sportin pelejä katsomassa, omasta mielestäni olisin ymmärtänyt Osalan Kärppä diilin jos Sport olisi edelleen Tomek moodissa... nyt ei ole, ja siksi Osala on minulle entinen ikoni. (Jollei raha merkinnyt mitään, niin luulisi että oman seuran nostaminen ja tukeminen merkitsisi.)

Kärppien leirissä ei ainakaan ole vara ylenkatsoa vaasalaisten tuohtumusta Osalan siirrosta. Muutenkin vähän hassua kuinka osa kirjoittajista näkee nyt nämä siirron "järkisyyt" vähän erivalossa kuin muutama vuosi sitten case Pesosen ollessa tapetilla. Kannattat kannattaa tunteella ja ammattikiekkoilijat menee järjellä 95% tapauksista. Meinaa itselläkin välillä unohtua, että pelaaminen on kiekkoilijoille ammatti ja ura on verrattain lyhyt, joten kaikki mahdollisuudet tienata, kehittyä pelaajana oikeanlaisessa ympäristössä ja sen jälkeen tienata vielä enemmän ja tavoitella omia unelmia urheilijana on pakko käyttää hyväksi. Uskon, että JOS Sport tarjoaisi yhtä laadukkaan valmennuksen ja olosuhteet kehittymiselle kuin Kärpät tällä hetkellä pelaisi Osala Vaasassa.

Harmittaa vähän Sportin kannattajien puolesta. Sama asia jos joku Jussi Jokinen tai Pekka Rinne päättäisi kaikkien kauniiden puheidensa jälkeen palata Liigaan Tapparan paidassa koska haluaa varmistaa vähintään hopeisen mitalin. Tarkennetaan, että ainakin tämän fiksun kannattajakunnan. Niille jotka buuaavat luistimesta tai kiekosta naamaan saaneelle pelaajalle toivon kaikkea pahaa.
 

Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien leirissä ei ainakaan ole vara ylenkatsoa vaasalaisten tuohtumusta Osalan siirrosta. Muutenkin vähän hassua kuinka osa kirjoittajista näkee nyt nämä siirron "järkisyyt" vähän erivalossa kuin muutama vuosi sitten case Pesosen ollessa tapetilla. Kannattat kannattaa tunteella ja ammattikiekkoilijat menee järjellä 95% tapauksista.

Onpahan kypsän aikuinen kirjoitus ja siitä propsit! Täällä esitetyt perusteet Osalan Ouluun tulemiselle olisivat pääosin toteutuneet myös Vaasassa. Oikeastaan Mannerin tarjoama malli yhdistettynä mahdollisesti paksumpaan palkkapussiin voi tehdä pienen eron. Olen erittäin iloinen Osalan tulosta, mutta tunnen samalla myötätuntoa Vaasan suuntaan, varsinkin kun Sport on varteenotattava pudotuspelijoukkue!
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kärppien leirissä ei ainakaan ole vara ylenkatsoa vaasalaisten tuohtumusta Osalan siirrosta. Muutenkin vähän hassua kuinka osa kirjoittajista näkee nyt nämä siirron "järkisyyt" vähän erivalossa kuin muutama vuosi sitten case Pesosen ollessa tapetilla. Kannattat kannattaa tunteella ja ammattikiekkoilijat menee järjellä 95% tapauksista. Meinaa itselläkin välillä unohtua, että pelaaminen on kiekkoilijoille ammatti ja ura on verrattain lyhyt, joten kaikki mahdollisuudet tienata, kehittyä pelaajana oikeanlaisessa ympäristössä ja sen jälkeen tienata vielä enemmän ja tavoitella omia unelmia urheilijana on pakko käyttää hyväksi. Uskon, että JOS Sport tarjoaisi yhtä laadukkaan valmennuksen ja olosuhteet kehittymiselle kuin Kärpät tällä hetkellä pelaisi Osala Vaasassa.
Pitää toki muistaa sekin että kyllähän Kärpät maksaa aivan saletisti huomattavasti enemmän mitä Sport maksaa. Ei se jääkiekkoilijakaan pelkällä pyhällä hengellä elä. En nyt yhtään tiedä mitä Sport pystyy tarjoamaan mutta jos heitetään ihan hatusta ja karkeana esimerkkinä eli jos kasvattajaseura tarjoaa 50k ja toinen jengi 100k niin ei ole hirmu vaikea valinta. Ei se seurauskollisuus tarkoita sitä että pitää mennä jollain makkarapalkalla pelaamaan kasvattajaseuraasi jos muualta on tarjolla ihan oikeasti markkinahintainen sopimus.

Pesosen kohdalla se järkisyy tilanne oli siinä mielessä erilainen että Kärpät pystyi varmasti rahallisesti tarjoamaan ihan sen saman mitä IFK:kin. Järkisyyt oli sitten ne muut asiat eli IFK oli tuohon aikaan selkeästi kuumin ja houkuttelivin joukkue Liigassa, pelasihan siellä Pesosen ketjukaveri MM-kisoista eli Mikael Granlund, joukkue oli hallitseva Suomen mestari ja valmentajana oli maajoukkueen apuvalmentaja. IFK oli seurana samassa statuksessa mitä Kärpät nyt.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Naurattaa, mutta ihan samaa mietin kun Osalan sopparista kuulin ja Osalan perustelut.
Oskar "järkisyyt" Osala. No, vitsi vitsi.
Varmasti Oulusta tili on isompi kuin Vaasassa ja se valehtelee, joka väittää että isompi liksa alalla kuin alalla
kiinnostaa vähemmän kuin pienempi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös