Oskar Osala Kärppiin

  • 100 099
  • 333

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Osala pelaa tarpeen mukaan kovaa ja nyt ei kaveri ollut valmiina. Kuten todettu, Osalaa voiman määrä on sellainen, ettei hän tarvi samanlaisia vauhteja kuin nämä juhokeräset taklauksiinsa. Omaan silmään en näe Laaksoselta niin merkittävää kääntymistä tässä casessa, että se poistaisi taklaajan vastuun. Joten se kaksi - kolme peliä on tästä ainakin tulossa.

Aika tavalla näin sen itsekin näen. Osalan puolelta tietysti täysin turha ja vaarallinen pukkaus, mutta toisaalta tosiaan varmaan ei itse arvannut kuinka helposti saa kaverin lentämään. En pidä tahallisena vahingoittamisyrityksenä, mutta kyllä vaarallisena virhearviointina. Eikä se varmaan Laaksonenkaan tuon sekunnin parin aikana ehtinyt paljoa miettiä, että paljonko siellä on voimaa takana että olisi alkanut valmistautumaan, kun eihän siinä ole vauhtiakaan minkään vertaa. Todella ikävä tapaturma molemmin puolin.

Asia erikseen on, onko sillä suurta merkitystä. Osala on loukkaantumisensa jälkeen ollut aika heikko, ja jalka ei liiku mihinkään. Voi olla lopulta jopa etu Kärpille, jos jonkun pelin huilaakin.

Sekin on totta. Osala oli jossain vaiheessa kautta paljon kovemmassa vireessä. Tavallaan haluttaisi nähdä nyt Kärppien ylivoimalla Hakanpää takaisin maskimiehenä, oli siinä hommassa todella pätevä. Ja muutenkin Hakkis on näyttänyt jälleen kerran parantavan peliään - jos se nyt on edes millään tavalla mahdollista - kevään mittaan.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Linjakas päätös. Päätöksessä on todettu kyllä hyvin faktat mitä taklauksessa tapahtui. Merkittävää on nimenomaan se, että Laaksonen on laidasta irti ja silloin pelaaja ei saa taklata.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kop
Suosikkijoukkue
Kärpät
Osalalle siis odotetusti kolme peliä pelikieltoa. Minusta Kärppien kannattaisi tässä tilanteessa harkita jopa tahallista häviämistä Ilvekselle neljännessä pelissä. Ilves kaatuu kyllä, todennäköisesti suoraan 4-0 otteluvoitoin. Tällöin Oskulle jää yksi peli kärsittäväksi myös välieriin, jossa vastus on luokkaa kovempi. Jos Ilves-sarja venyy viidenteen matsiin, Osala on välierissä jo alusta lähtien mukana. Toki bonuksena Kärpät saisi myös yhden kotiottelun lisää pleijareihin ja tuloja sitä kautta. Tahallinen häviäminen on tietysti riskipeliä, mutta tässä tapauksessa kyseessä olisi hallittu riski ja siitä olisi useanlaistakn hyötyä. Surutta vaan vaikka ykköskentällinen kokonaan sivuun neljänteen peliin niin heillekään ei aiheudu ylimääräistä kuormitusta asiasta.
 
Tuossa aiemmin vaadin viittä peliä, mutta enpäs ollut tietoinen tästä Liigan linjasta ja ennakkotapauksista, joten oikeinhan tuo meni. IMO Liigan linja on moneltakin osin aivan liian löysä, mutta näillä mennään.
 

Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta Kärppien kannattaisi tässä tilanteessa harkita jopa tahallista häviämistä Ilvekselle neljännessä pelissä.

Olet aivan oikeassa, yksi kotipeli lisää. Tässä tapauksessa perjantaille. Todella merkittävä lisätulo. Muistaaksen tämän vaiheen tulot tulevat täysimääräisenä joukkuueelle?
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Järkyttävän määrän ottaa kyllä Osala jäähyjä. Ymmärrän, että haluaa pelata fyysisesti, mutta on siellä aivan hemmetin tyhmiäkin bokseja joukossa. Tarvittaisiin kentällä ratkomassa pelejä, ei katsomossa tai boksissa.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Järkyttävän määrän ottaa kyllä Osala jäähyjä. Ymmärrän, että haluaa pelata fyysisesti, mutta on siellä aivan hemmetin tyhmiäkin bokseja joukossa. Tarvittaisiin kentällä ratkomassa pelejä, ei katsomossa tai boksissa.

Tuo 2+10 tänään oli ainakin aivan naurettava. Miksi Liigassa ei saa enää ees taklata?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Tässä käy nyt niin, että Osala vetelee sukkasillaan loppu kauden, koska ei uskalla enää taklata.
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Tuo 2+10 tänään oli ainakin aivan naurettava. Miksi Liigassa ei saa enää ees taklata?

No ei nyt öveiksi vedetä. Siinä sattui tuomarivirhe ihan kiistatta mutta kyllä pääsääntöisesti Liigassa vielä saa taklata. Totta on, että Liigassa on paljon pelaajia joilla ei pelikäsitys tai kokemus riitä tajuamaan, että sieltä saattaa taklaus tulla mutta kyllä yleensä niissä paikoissa missä taklauksesta jäähy tulee on taklauksessakin jotain sanottavaa.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Pidän kyllä ihan järisyttävänä ihmeenä mikäli Osala näiden tuomioiden jälkeen Liigassa ja Kärpissä jatkaisi ensi kaudella. Eiköhän herra jatka miesten liigoihin.
Mutta koko liiga voittaa pitämällä nämä keinotekoisesti tasaisena ja mielenkiintoisena ilman että yks joukkue pystyy marssimaan mestaruuteen. Vitut tähtipelaajista ja kovista nimistä kunhan Jukurit ja Sportit pysyy kyydissä mukana.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No ei nyt öveiksi vedetä. Siinä sattui tuomarivirhe ihan kiistatta mutta kyllä pääsääntöisesti Liigassa vielä saa taklata. Totta on, että Liigassa on paljon pelaajia joilla ei pelikäsitys tai kokemus riitä tajuamaan, että sieltä saattaa taklaus tulla mutta kyllä yleensä niissä paikoissa missä taklauksesta jäähy tulee on taklauksessakin jotain sanottavaa.

Jostain kumman syystä kohteena ovat olleet Red Bull -kypäräiset pelaajat, kun Osala on saanut ison tuomion. Muuttuuko Liiga lähitulevaisuudessa fyysiseltä puolelta lähemmäksi juniorisarjoja, kun vahvemmat pelaajat ei enää uskalla taklata? Nämä pullamössötuomarit toki edes auttavat tätä, kun lähtevät jokaiseen teatteriin ja yleisön huutoon mukaan.
 

PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
Toivottavasti Osala uskaltaa jatkossakin pelata täysillä. Tänään joutui taas jäähylle ihan puhtaasta taklauksesta, ei kai ne kuitenkaan aina voi mennä noin, eihän?
 
Tuo 2+10 tänään oli ainakin aivan naurettava. Miksi Liigassa ei saa enää ees taklata?

Huomasitteko kuinka millintarkkaa yhteistyötä tuomarit ja HIFK pelasi eilen? Loppumähinöissä Kärppäpelaajien niskaan pariinkin otteeseen nyrkit edellä ja "molemmat" jäähylle:)) jep jep

Aiemmin oli jo millintarkasti nähty Jokinen 2+10, Osala 2+10 ja Oli siellä Leskinenkin istumassa, just ne ratkaisu ukot saadaan saadaan millintarkasti boksiin istumaan.

Tänään punaisia pataan niin että tukka lähtee.

Mitenköhän Osala voisi pelata jäähyttä ja Jokinen? Tuntuu että saavat ihan sama mistä tilanteesta niin jäähyn, kunhan joku älyää kaatua(Tyrväinen) tyyliin.

Media,tuomarit:)) Juu juu, tämä kun tästä selvitetään niin ai että sitä orgasmin satakertaisuutta.
 

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Pitkässä juoksussahan nää menee tasan *hymiö*.
Tod.näk. tuossa Osala joutuu sijaiskärsijäksi, koska Hakanpää ei saanut ed. pelissä mitään...
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Suorastaan harmittaa Osalankin puolesta, kun ei voi pelata omaa peliään vaan joutuu selvästi miettimään mitä voi tehdä ja sen takia peli on äärimmäisen varovaisen oloista. Toivottavasti pääsisi ensi kaudeksi sellaiseen liigaan jossa saa taklata ja käyttää kroppaansa hyväksi.
 
Suorastaan harmittaa Osalankin puolesta, kun ei voi pelata omaa peliään vaan joutuu selvästi miettimään mitä voi tehdä ja sen takia peli on äärimmäisen varovaisen oloista. Toivottavasti pääsisi ensi kaudeksi sellaiseen liigaan jossa saa taklata ja käyttää kroppaansa hyväksi.
Niin, eihän se Oskun vika ole että juniorit tai vähän isommatkin vaan yksinkertaisesti liiskautuu laidan ja miehen väliin. Odotankin Oskulta muutosta niittihommiin, alkaa etsimään keskialueelta uhreja ja puhtaasti jalat jäässä kädet nousematta puuntakaa päin kroppaan, siinä alkaa sisukalut etsiä uutta paikkaa taklattavalla.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Manner muistutti ennen peliä, että Osala on kuuteen viikkoon pelannut kaksi ja puoli peliä, eikä ole pelituntumalta vielä parhaimmillaan. Luotto oli kova siihen, että Osala nostaa tasoaan pelien edetessä.
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Ei taida Osala muutenkaan olla ihan täydessä kunnossa. Runkosarjan lopulta jäi mieleen pari ottelua kun mies hoiti pelinjälkeis kättelyt vasemmalla kädellä (silleen Jiri Tlusty tyyliin) ja muutenkin kiekollinen pelaaminen on ottanut takapakkia alkuvuodesta. Laukaustaan en muista edes milloin Osala on viimeksi kunnolla käyttänyt. Eilen toki pääsi jostain suorahyökkäyksestä virittämään ranteella mutta omaan silmään tuloksena oli aika tuhnu veto. Siis Osalan mittapuulla.

En nyt tarkoita, että Osala olisi totaalisen hajalla mutta saattaa hyvinkin olla jotain pikkuvammaa ja kun tämä yhdistetään siihen, että ei uskalla taklata, rymistellä ja pelata 100% vaistoillaan ettei napsahda pelikieltoa, niin meno kentällä näyttää vähän vajaalta. Tuohan Osala nykyiselläänkin helvetisti vääntövoimaa ja fyysisyyttä Kärppien pelaamiseen ja on selvästi lisäarvoa tuova palanen mutta potentiaalinsa nähden mennään kyllä ihan siellä alarajoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös