Osataanhan sitä täällä ja hyvin ostaankin.

  • 1 414
  • 4

railwayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät (& Devils)
Tuossa Kärppäpalstalla tuli otettua kantaa Kärppien ensi kauden maalivahteihin. Kysymys ei Kärppien kohdalla ole mitenkään yksiselitteinen, joten asiaa tosiaan joutuu pohtimaan monelta kantilta. Aika moni Kärppä-kannattaja haluaa turvautua ulkomaiseen ykköstorjujaan, eikä ajatus itsellenikään täysin vieras ole. Aloin kuitenkin miettiä mikä tilanne muilla liigaseuroilla on ja huomasin varsin monella seuralla olevan lahjakkaan kotimaisen torjujan, johon luotetaan ja jolle annetaan peliaikaa ja vieläpä varsin hyvin tuloksin.

"Tällä kaudella on liigassa onnistunut moni nuori suomalainen vahti. TPS:n Niittymäki jatkaa huikealla tasolla, Lukon Vehanen on pelannut onnistuneen kauden, Jokerien Lehtonen on noussut eliittiin, Pelicansien Rämö on ollut suorastaan sensaatio, JYPin Lehto ja HIFK:n Riksman ovat osoittaneet hyvää tasoa. Kaikki nämä ovat nuoria vahteja, jotka torjuvat jokseenkin samalla tasolla kuin Pohjois-Amerikan ammattilaiset, joten itse kyseenalaistaisin ulkomaisen torjujan tarpeen, sillä päteviä löytyy kotimaastakin."

Tuossa on lainaus omasta vastauksestani erääseen ketjuun ja tuo kertoo varsin paljon. Tämän kauden aikana on Suomessa taas kehittynyt puolenkymmentä huippua, joista esimerkiksi maajoukkuevahdin valitseminen tulee tuottamaan vaikeuksia. Verratkaapa tilannetta Ruotsiin, siellä ruotsalaisten nuorten torjujien taso ei ymmärtääkseni ole mitenkään päätä huimaava, joskaan en ole täysin perillä Elitserienin tilanteesta. Kuitenkin suomalainen juniorityö tuottaa tulosta ja täytyy antaa tunnustusta seuroille, jotka ovat uskaltaneet lähteä näinkin rohkealle linjalle, jossa vastuuta annetaan nuorille. Toivottavasti näitä nuoria pystytään pitämään liigassa mahdollisimman kauan, vaikka osan takuulla viekin rahakkaammat kaukalot. Tulipa kerrankin kehuttua myös pääkaupunkiseudun joukkueita ja ihan aiheesta.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Ulkomaalaisen hankinnasta sen verran, että asia on näin Jypiläisittäin vaihteeksi ajankohtainen. Mika Lehto on kaksi kautta ollut varsin hyvä ykkösvahti, mutta nyt hän on ilmoittanut jättävänsä Jypin ja meilläpäin on edessä uuden ykkösvahdin hankinta. En ole aivan varma Tero Leinosen sopimustilanteesta, mutta jos hän jatkaa ensi kaudella niin mv- osasto on ainakin sitä myöten suht' hyvin turvattu. 54 56 runkosarjan ottelusta pelaavaa Draperia ei tarvita, vaan uskoisin Jypin lähtevän ensi kauteen melko tasaisella parivaljakolla.

Mutta onko toinen vahti ulkomaalainen? Jypillä ei ole kertaakaan historiansa aikana ollut ulkomaalaista maalivahtia. Omia kasvatteja on riittänyt liigatasolle joka vuosi, vaikka totuuden nimissä on sanottava että kaikki eivät olekaan olleet liigatason torjujia. Nyt maailmalle lähteneitä "omia miehiä", jotka voisi kuvitella palaamaan Jypin paitaan on ainakin Tommi Satosaari, Marko Leinonen ja Sinuhe Wallinheimo. Itse uskon, että Jypin ensi kauden ykkösveskari löytyy tuosta kolmikosta.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivonsimpa Kärppienkin satsaavan kotimaiseen, jos Thomas ei jää. Lehto, Puurula voisi olla hyvä pari Korhoselle. Omalle kasvatti Rinteellekkin toivoisi muutamia pelejä liigassa, mies on käsittääkseni ollut nuorten liigan yksi parhaista.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti Tj
Nyt maailmalle lähteneitä "omia miehiä", jotka voisi kuvitella palaamaan Jypin paitaan on ainakin Tommi Satosaari, Marko Leinonen ja Sinuhe Wallinheimo. Itse uskon, että Jypin ensi kauden ykkösveskari löytyy tuosta kolmikosta.

Minulla pieni pelko, että JYPin ensi kauden vahti olisi nimenomaan Tommi Satosaari. Miehen perhe on kuulemma muuttanut Jyväskylään ja siitä voi jo päätellä paljon. Satosaari on liigatason vahti, mutta jos hän on miehemme, saamme usean tappiopelin jälkeen sanoa, että ei ollut maalivahdin vika. Eli Sato ei tee pahoja virheitä ja pelaa tasaisesti, mutta ei kyllä esitä juuri koskaan yhtään paraatipelastustakaan. En muista nähneeni yhtään peliä, jossa Satosaari olisi yksin pelannut JYPille pisteet. Mutta ainakin pikkuritsojen määrä Hippoksella kasvaa räjähdysmäisesti, jos Sato tekee come-backin.

Marko Leinonen olisi unelmien täyttymys. Hippoksen Hasekin paluu valaisi JYPin maalivahtiosaston sellaiseen kivijalkaan johon voisi luottaa läpi kauden. Sitäpaitsi ottelukokoonpanot olisivat hauskoja kun maalivahtikaksikko olisi Leinonen-Leinonen. Niin TJ, onko sinulla parempaa tietoa, mutta eikö Tero Leinonen juuri tehnyt jatkosopimuksen siinä joulun alla?

Sinuhe Wallinheimo on pelannut DEL-liigassa huippupelejä ja sitä myöten tienaa varmasti sellaisen määrän euroja, että tuskin tulee JYPiin puolittamaan palkkaansa. Raja se on kotiseuturakkaudellakin. Teoreettisena vahvistuksena loistava.
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Sato

On tullut useasti mies teilattua, mutta 98-99 kauden pelasi hyvin "Löpin" (Marko Leinonen) parina.

99-00 kausi oli puolustuksen osalta niin huono, että sen perusteella ei ehkä kannata Tommia teilata ja kyllähän Ässienkin puolustus on ollut varsinaista tunkkiosastoa kuluvalla kaudella. Ei maalivahti yksin voita pelejä.

Jokohan Tommi lunastaisi sen liigapaikan kunnolla, kokemusta alkaa olla pikku hiljaa. Tero Leinonen olisi silti ykköstorjuja.

Mielestäni Terolla on sopimus seuraavalle kaudelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös