Mainos

Osaavia metallibändejä

  • 576 739
  • 3 186

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Koko aamupäivä mennyt Mike Howea muistellessa. Vaikka se legendaarisin Metal Church -levy Dark tehtiin David Waynen (rip) kanssa, oli Howen ensimmäinen levy Blessing in Disguise oli teini-itselle aikamoinen hitti ja on edelleen. Heti alkuun Fake Healerin junttaava riffi otti omakseen. Vähän sama fiilis kuin Peter Steelen kanssa, sinne jäi nyt kuulematonta musiikkia. Onnekseni ehdin nähdä Howen Porisperessä joku vuosi sitten.

Aikaansa paljon myöhemmin kuulin myös Howen edellistä bändiä Hereticiä, joka kanssa ehti tehdä yhden levyn. Tyyli on hyvin samankaltainen MC:n kanssa, vahva suositus tällekin.

Rock In Peace.
Mike Howen virallinen kuolinsyy on selvinnyt.

Howe kuoli hirttäytymisestä johtuneeseen tukehtumiseen. Humboldtin piirikunnan seriffin toimisto kertoo merkitsevänsä kuoleman itsemurhaksi.

Poliisille soitettiin maanantaiaamuna 26. heinäkuuta juuri ennen kello kymmentä paikallista aikaa Eurekassa, Kaliforniassa kotona tapahtuneesta yllättävästä kuolemasta. Kun poliisi saapui paikalle, 55-vuotias muusikko todettiin kuolleeksi heti paikan päällä.

Viranomaistietojen mukaan huumeilla tai alkoholilla ei epäillä olevan osuutta tapahtumiin.

 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jj

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Juuh, tekee tapauksesta tavallaan tuplatraagisen. Bändi selvensi aiempaa lausuntoaan että vaikka he kokevat ettei Mike saanut oikenlaista/riittävää apua niin mistään antivaxhommista ei ollut kyse.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

ipaz

Jäsen
Bloodred Hourglass on kyllä tällä hetkellä yksi Suomen kovimpia metallipumppuja.




Toivottavasti breikkaisivat oikein kunnolla, eivätkä kokisi samanlaista kohtaloa Suomen metalliskenessä kuin aikoinaan esimerkiksi Pain Confessor. Vieläkin tasaisesti tulee palattua bändin katalogin pariin.


Kiertäminen, kiertäminen ja kiertäminen. Maailman on nykyään niin täynnä musiikkia ja streamauspalvelut suoltaa uuttaa maailmalle joka päivä sellaisella vauhdilla, että vain live-keikat on se paikka missä "breikkaaminen" tapahtuu. 2018 ja 2019 bändi kiersi kesällä Eurooppaa, mutta sitten tuli korona ja nyt on taas ollut kaksi vuotta treenikämpällä. Toivottavasti kun maailma jälleen aukeaa, niin bändillä on varaa ja intoa lähteä maailmalle isosti. En tiedä kuinka täysipäiväisiä muusikoita jäsenet ovat, mutta uskoisin tällaisen pääosin Suomessa kiertävän viikonloppubändin tyyppien olevan myös päivätöissä. Mutta kyllä, hienoa melodödöä jota tulee itsekin aika paljon kuunneltua - Mors Principium Estin ohella.
 

Brejk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ENCE
Bloodred Hourglassin itse löysin tämän ketjun kautta pari kuukautta sitten ja eilen jopa hoksasin että se kirjoitetaankin Bloodred eikä Blooded :D. Kiinnostavin suomalaisbändi vuosikausiin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Josko sitä katselisi taas mitä kaikkea kivaa on tullut viimeisen noin kuukauden aikana.

Dola - Czasy

Puolalaista black metallia ja laadukasta sellaista. Kuten nykyään kuuluu asiaan niin tässä on sitten fuusioitu mukaan vähän elementtejä muualtakin ja tässä on aika maukasta doom sekä psykedelia fiilistelyä. 6 biisiä ja levyllä mittaa rapiat 47 minuuttia.





Vouna - Atropos

Funeral doom/atmospheric black hybridi ja tämä onkin sitten mukavaa kuunneltavaa esimerkiksi krapulassa. Neljä biisiä ja keskellä välisoitto pituutta hieman alle 57 minuuttia. Suomalaiseen mielenmaisemaan sopivaa melankoliaa riittää tällä levyllä.





Year of No Light - Consolamentum

Belgialaista post-metallia. Toimii hyvin jos yhtään tykkää jyrinästä ja painostavasta ilmapiiristä musiikissaan. Tämä oli minulle aika lailla uusi tuttavuus kun ei kaikkea ole kerennyt vielä kuuntelemaan, mutta iski kyllä heti. Realgar ja Aletheia ovat ehdottomia kohokohtia levyllä.





Wizardthrone - Hypercube Necrodimensions

Nimenperusteella voisi odotella jotain existential void doom hommelia, mutta tämä onkin sinfonista death metallia ja biisit kertovat fysiikasta ja sci-fi konsepteista. Tässähän on väkeä mukana Gloryhammerista ja yhden vitsin yhtye Alestormista ja sitten paljon yhtyeitä joita tiedän lähinnä nimeltä (kuten Nekrogoblikon & AEther Realm). Ihan viihdyttävä levy vaikka nämä sinfoniset yhtyeet eivät oikein minun juttuni olekaan.



 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
En pidä erityisemmin metallimusiikista, mutta eilen olin konsertissa, jonka pääesiintyjänä oli yhtye, jonka esiintyessä huomasin tykkääväni yhdestä metallimusiikin alalajista, jota en ennen eilistä tiennyt olemassakaan.

Kyseessä oli folk metal, jota esitti Korpiklaani-niminen yhtye. Oli todella kiehtovaa ja mielenkiintoista musiikkia.

Aluksi en saanut selvää laulujen sanoista ja esim. setin toisesta laulusta tunnistin vain sanan verikoirat. Hiljalleen aloin erottaa sanoja ja laulusta Sanaton maa ymmärsin jo kaiken. Yhtye lauloi yhden laulun käsittääkseni saameksi.

Yhtyeen musiikista teki erityisen se, että se oli niin monimuotoista: yhtyeessä oli kuusi muusikkoa, joista kansanmusiikin tunnelmaa toivat haitarinsoittaja ja viulisti. Rikasta musiikkia.

Nauratti, kun konsertista poistuessani kuulin kahden pojan keskustelevan siitä, että konsertin lauluista neljä oli viimeisimmältä levyltä, muut vanhempaa tuotantoa. Minä en tietänyt yhtyeestä mitään ennen eilistä. Yhtye on aloittanut toimintansa jo vuonna 2003.

Huomasin eilen, että Korpiklaanilla on paljon kuulijoita ja yllättävän paljon diggaajista oli tyttöjä / naisia. En ihmettele naisten yllättävän suurta osuutta yleisössä, koska yhtyeessä on sitä jotakin - kansanmusiikin yhdistäminen metallimusiikkiin ja lisäksi laulujen rakenne ja esitystapa oli persoonallinen, ajoittain aivan kuin Lapin loitsua. Yhtye aloittikin Shaman-nimellä.

En tiedä, mikä yhteys yhtyeellä on saamelaiskulttuuriin, mutta lopputuloksena on kiehtovaa ja rikasta musiikkia. Se vangitsee kuulijansa ja näkijänsä. Yhtye kannattaa kokea livenä.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
@Hokileidi Jostain se on aina hyvä aloittaa ja "polkkahevin" Korpiklaani on varmasti yksi parhaista yhtyeistä lähestyä metallimusiikin maailmaa. Suht helppoa ja hauskaakin kuunneltavaa. Siitä vaan sitten pikkuhiljaa muiden folkmetal-bändien pariin ja eteenpäin eri metalligenren syövereihin. Niitä meinaan sitten riittää.

Suomesta tulee yhdet maailman suosituimmista folkmetal-yhtyeistä, kuten Ensiferum, jonka musiikki on tehty tosissaan mutta silti pilke silmäkulmassa. Biisiensä aiheet viikinkiaikaisesta historiasta kaivava hämeenlinnalainen taistelumetalliyhtye Turisas (kyllä, he kutsuvat itsekin musiikkiaan Battle Metalliksi Ü ) tai ruotsiksi laulava peikkoheviyhtye Finntroll. Omista suosikeistani tykkään aina mainita vielä färsaarelaisen viikinkimetalliyhtyeen Týr, jonka laulaa useassa kappaleessa fäärin kielellä ja lähes jokaisella levyllään on joku paikallinen kansallisviisu. Sveitsiläinen Eluveitie on kanssa suosittu gallin kielisine lauluineen.

Linkit Yuotubeen biiseistä jotka mielestä kuvastavat hyvin bändejä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
En pidä erityisemmin metallimusiikista, mutta eilen olin konsertissa, jonka pääesiintyjänä oli yhtye, jonka esiintyessä huomasin tykkääväni yhdestä metallimusiikin alalajista, jota en ennen eilistä tiennyt olemassakaan.

Kyseessä oli folk metal, jota esitti Korpiklaani-niminen yhtye. Oli todella kiehtovaa ja mielenkiintoista musiikkia.

Aluksi en saanut selvää laulujen sanoista ja esim. setin toisesta laulusta tunnistin vain sanan verikoirat. Hiljalleen aloin erottaa sanoja ja laulusta Sanaton maa ymmärsin jo kaiken. Yhtye lauloi yhden laulun käsittääkseni saameksi.

Yhtyeen musiikista teki erityisen se, että se oli niin monimuotoista: yhtyeessä oli kuusi muusikkoa, joista kansanmusiikin tunnelmaa toivat haitarinsoittaja ja viulisti. Rikasta musiikkia.

Nauratti, kun konsertista poistuessani kuulin kahden pojan keskustelevan siitä, että konsertin lauluista neljä oli viimeisimmältä levyltä, muut vanhempaa tuotantoa. Minä en tietänyt yhtyeestä mitään ennen eilistä. Yhtye on aloittanut toimintansa jo vuonna 2003.

Huomasin eilen, että Korpiklaanilla on paljon kuulijoita ja yllättävän paljon diggaajista oli tyttöjä / naisia. En ihmettele naisten yllättävän suurta osuutta yleisössä, koska yhtyeessä on sitä jotakin - kansanmusiikin yhdistäminen metallimusiikkiin ja lisäksi laulujen rakenne ja esitystapa oli persoonallinen, ajoittain aivan kuin Lapin loitsua. Yhtye aloittikin Shaman-nimellä.

En tiedä, mikä yhteys yhtyeellä on saamelaiskulttuuriin, mutta lopputuloksena on kiehtovaa ja rikasta musiikkia. Se vangitsee kuulijansa ja näkijänsä. Yhtye kannattaa kokea livenä.
Joo ehdottomasti sitten Ensiferumia tulille kuten @ipaz tuossa suosittelee. Kiehtovaa jamielenkiintoista musiikkia on munkin mielestä oikein hyvä tapa kuvata folkkiheviä.
 

SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko

ipaz

Jäsen
Viimeksi muokattu:

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Jatketaan vielä folk metallista kun aihe on tuttu monen bändin osalta, ainakin kuuntelu puolelta.

Folk metallin big five kirjassa, liekö muualla?, ainakin mainitaan Moonsorrow yhdeksi isoista Folk metalli bändeistä. Sitä se suosion perusteella varmasti onkin. Perus metalli yhtyeen soitinten lisäksi yhtye ei muistikuvieni mukaan erityisen hanakasti mitään folk soittimia kummemmin viljele. Sen sijaan temaattisesti liikutaan hyvinkin folkmaisilla alueilla, kuten viikinki taruissa. Parhaimmillaan kappaleet ovat valtavia progressiivisia järkäleitä, jotka auettuaan vievät mukanaan peruuttamattomasti. Tuotannon massiivisin biisi kestää liki puolituntia: Tulimyrsky. Jokatapauksessa yhtye ansaitsee tulla mainituksi tässä yhteydessä.

Virolainen Metsätöll erottuu muista folk yhtyeistä sillä että syntikan nappien sijasta se käyttää paljon aitoja kansanmusiikki soittimia. Laurin hyppisissä soivat ainakin säkkipilli, huilut ja jouhikko. Metallisilta osiltaan yhtye luottaa Metallica-tyyppiseen riffittelyyn. Lyriikoiden osalta yhtye luottaa viron kieleen. Näytekappaleena toimiva Kivine Maa on yksinkertaisena helposti lähestyttävä.

Islantilainen Skalmöld on tehnyt valtavan hienoja konsertteja sinfoniaorkesterin kanssa. Mikä metallibändi pystyy pistämään paremmaksi? Parhaimmillaan melodiakulut ovat upeita. Tässä Skalmöld ja schlager nimeltä Kvadning.

Ei ehkä tämän ketjun kamaa, mutta jos saame kiinnostaa niin kannattaa tutustua saamelaiseen Gajanasiin. Etno-jutut yhdistyy Led Zeppelin ja Kingston Wall vaikutteisiin. Debyytti albumi löytyy näköjään youtubestakin topicista. @Hokileidin viestin perusteella tämä vois toimia, kerran Saame kiehtoo.

Ensiferumin yhteydessä voi mainita myös Wintersunin yhtenä Folkmetallihistorian haarana. Ensiferumin varhainen jäsen Jari Mäenpää erkani soolo-projektina alkaneeseen Wintersuniin ja jäi sille tielleen. Uusi yhtye on entistä progempi, mutta folkkijuttuja on karsiutunut pois. Valitettavasti vain perfektionismi on tehnyt uuden tuotannon aikaansaamisesta liki mahdotonta. Eikä sitä helpota sekään että Nightwish on kahmaissut sekä yhtyeen rumpalin että basistin mukaansa. Kulttisuosio ja yhtyeen rahoituskampanjoiden herättämä ärsytys ovat molemmat vahvoja.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
Mitenhän Meshuggah on onnistunut menemään niin sanotusti alta tutkain kaikki nämä vuodet? Tämähän on oikein mainio ja omaperäinen yhtye.

Tämä ketjun otsikko sopii kyllä Meshuggahiin erinomaisesti. Äärettömän taitavia soittamaan erittäin monimutkaista extreme- / progemetallia. Itseäni tällaisenä hienojen kitaramelodioiden ystävänä tämä epärytkimäs, mutta todella alas viritetettyjen kitaroiden soundi on ajoittain liian puuduttavaa kuunneltavaa. Mutta kyllä välillä pitää päästä luukuttamaan näiden taitavien ruotsalaismuusikoiden meteliä.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mitenhän Meshuggah on onnistunut menemään niin sanotusti alta tutkain kaikki nämä vuodet? Tämähän on oikein mainio ja omaperäinen yhtye.



Valtaisa aukko sivistyksessä, onneksi sait korjattua. Meshuggah on sellainen bändi, josta riittää kuuntelemista loppuelämäksi. Kun kunnolla uppoudut, niin joka kuuntelukerralla sieltä löytyy jotain uutta. Maailman paras bändi. Kukaan muu ei pääse lähellekään.
 

Särkilauma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, RoKi, Sharks, Lions, Seahawks
Meshuggah ei myöskään ole hirveän kevyttä kuunneltavaa, vaan vaatii sopivan mielentilan ainakin omalla kohdallani, jotta jaksaa keskittyä useamman kappaleen kuunteluun.
 

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
90-luvulla saattoi luukuttaa Destroy Erase Improvea putkeen vaikka kuinka monta kertaa. Nykyään tekee tiukkaa parin biisin jaksaminen. Vanhuus ei tule yksin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kun koitan maksimisuoritusta salilla laitan aina soimaan Meshuggahin Bleedin koska siinä on energiaa. Sehän on vähän meemikappale, mutta toimii tuossa hyvin. Samoin muukin tuotanto pitkälti, kunhan jättää ne rauhallisemmat kappaleet pois ja ne kaksi ensimmäistä Metallica cover levyä.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
90-luvulla saattoi luukuttaa Destroy Erase Improvea putkeen vaikka kuinka monta kertaa. Nykyään tekee tiukkaa parin biisin jaksaminen. Vanhuus ei tule yksin.
Ai pitkälti sama homma. Levyllinen on kyllä usein vähän liikaa, mutta kelpo bändi tuo vieläkin on.

Pienenä kevennyksenä Meshuggahin valomiehen show. Voisi olla kova luu pöytärummutuksessa.


 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ai pitkälti sama homma. Levyllinen on kyllä usein vähän liikaa, mutta kelpo bändi tuo vieläkin on.

Pienenä kevennyksenä Meshuggahin valomiehen show. Voisi olla kova luu pöytärummutuksessa.


Heh, enpäs ole ennen tämmöistä tullut ajatelleeksi, että myös valomiehellä pitää olla tiettyä musiikillista rytmitajua.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Pienenä kevennyksenä Meshuggahin valomiehen show. Voisi olla kova luu pöytärummutuksessa.


Ajattelisi kyllä, että nuo valot saisi jotenkin ohjelmoitua tuonkin kokoluokan bändillä. Klikkiin kun soittavat kuitenkin, niin kai ne valot nyt saisi räpsymään tietyssä tahdissa mukana. Toisaalta siinä jäisi valomies ilman työtä. Ainakaan ei käy ilta tylsäksi, kun saa naputella keikan ajan näiden rytmien mukana.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Act Of Denial julkaisi tänään debyytin nimeltä Negative.
Ennakkotilattua levyä odotellen. Äxältä kun on so far vain kuulunut, että tämäkin albumi on myöhässä tukkurin toimesta. Oletan, että tämä on nyt joku maailmanlaajuinen homma, että tavara liikkuu koronan vuoksi hitaasti, eikä ole vain Äxään liittyvää. Reilu kolme viikkoa sitten kun tein viimeksi pari tilausta ja toistaiseksi yksi jälkitoimituksessa ollut levy on saatu lähetettyä minulle, mutta muut odottavat edelleen käsittelyyn asti pääsemistä - ennakkotilatut levyt toki ovat sitten vielä asia erikseen.
 

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös