Oraakkeli kertoo

  • 1 121
  • 10

Xtrmntr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, JYP
Runkosarjaa on tahkottu joukkueista riippuen noin 50 ottelua, joten nyt onkin sopiva aika pohdiskella joukkueiden voimasuhteita kevättä silmälläpitäen. Ketkä joukkueet pääsevät pudotuspeleihin? Entäpä mikä joukkue saa itselleen himoitun pokaalin muutaman kuukauden päästä?

Itäisessä konferenssissa kärkipaikalle on noussut Philadelphia Flyers. Kohtalaisen mollivoittoisen alkukauden joukkue on ollut ilmiliekeissä ja edellisestä 15:sta pelistä on tullut peräti 13 voittoa! Kesällä suuria muutoksia kokenut ryhmä on hitsautunut kauden aikana yhteen ja jokainen pelaaja tähtiä ja duunareita myöten tekee pyyteettömästi töitä koko joukkueen puolesta. Mielestäni Flyers on vahvin ehdokas koko itäisen konferenssin voittajaksi, vaikka esimerkiksi Boston ja Toronto hengittävät tiukasti niskaan.

Boston on ollut eräs kauden suurimmista positiivista yllättäjistä. Joukkue tiedettiin materiaaliltaan kovaksi, varsinkin hyökkäyksen osalta, mutta aivan näin kovaa menestystä tuskin kukaan odotti. Bruins jatkaa todennäköisesti yhtä vakuuttavaa menoa kauden loppuun saakka, ja taistelee tiukasti aivan konferenssin kärjessä. Joukkueen hyökkäyskalusto on pelottavan hyvä, johtotähtenään MVP-ehdokas Joe Thornton. Vuoden 1997 ykkösvarauksesta on kasvanut lopultakin se tähtipelaaja, jota kaikki odottivat. Bruinsin määrätietoinen toiminta hänen suhteensa on tuottanut tulosta, sillä hänen annettiin kehittyä rauhassa pari kautta ilman suurempia paineita.

Toronto jyräsi pitkään kärkipaikalla, mutta nyttemmin Leafsin peli on alkanut tökkimään. Eroa kärkeen ei ole kuitenkaan kuin pari pistettä, joten mahdollisuudet ovat aivan ykköseksi saakka. Joukkueessa on sopivasti tähtiä ja haalarimiehiä, mutta tärkein syy menestykseen on ollut Mats Sundin, joka on pelaamassa elämänsä kautta. Toronto tulee menemään vielä pitkälle kevään pudotuspeleissä.

Carolina johtaa omaa divisioonaan ja aikoo pysyä tiukasti piikkipaikalla myös loppuun asti. Washington on ollut eräs kauden suurimmista pettymyksistä ja majailee tällä hetkellä pudotuspeliviivan alla. Caps on pelannut perinteisesti vahvasti keväällä ja uskon, että joukkue nousee vaikka väkisin ohi Carolinan divisioonavoittajaksi. Carolina pääsee kuitenkin pudotuspeleihin.

Ottawa aloitti kauden heikosti, mutta on noussut kauden edetessä taistelemaan kärkipaikoista. Yashin lähtö vaikutti vielä kauden alussa, mutta nyttemmin joukkueesta on löytynyt tarpeeksi ratkaisijoita. Senators pääsee varmasti pudotuspeleihin keväällä, jossa joukkueen uusi ilme mitataan todenteolla.

New Yorkin joukkueista Rangers ja Islanders pelasivat loistavan alkukauden, mutta nyt eritoten Rangers on romahtanut täysin. Kumpikin saa taistella tosissaan pääsystä pudotuspeleihin, ja uskon että Rangers tippuu hyvästä alkukaudesta huolimatta pois pudotuspeleistä. New Jersey on pelannut todella surkeasti joukkueen materiaalin nähden, mutta hinaa itsensä väkisin pudotuspeleihin.

Järjestys runkosarjan päätteeksi on siis seuraava:

1. Philadelphia
2. Toronto
3. Washington
4. Boston
5. Ottawa
6. New Jersey
7. Carolina
8. New York Islanders

Rannalle jäävät ruikuttamaan Montreal, jonka materiaali ei kuitenkaan riitä hyvästä yrityksestä huolimatta pleijareihin. Pittsburgh nousee varmasti Marion johdolla ylöspäin, mutta puristus ei aivan riitä loppuun saakka. Tampan, Buffalon, Floridan ja Atlantan materiaali ei riitä pudotuspelipaikkaan.

Pudotuspeleissä jatkoon pääsevät ensimmäisellä kierroksella Philadelphia, Toronto, New Jersey sekä Boston. Toisella kierroksella Flyers voittaa tiukan taiston jälkeen Devilsin ja Toronto Bostonin. Konferenssifinaalissa vanhat veriviholliset kohtaavat, ja Flyers menee vaihtelevien vaiheiden jälkeen finaaliin viiden vuoden tauon jälkeen.

Detroit on hallinnut läntistä konferenssia suvereenisti. Scotty Bowman johtaa tähtisikermäänsä rautaisella otteella, eikä horisontissa näy uhkakuvia. Red Wings voittaa läntisen konferenssin varmasti.

Colorado on noussut Royn johdolla heikon alkukauden jälkeen oman divisioonsa kärkeen, eikä luovuta paikkaansa loppukauden aikana. Edmonton pistää kampoihin vahvasti ja menee Avalanchen vanavedessä pudotuspeleihin.

Tyynenmeren divisioonassa San Jose päättää Dallasin pitkän valtakauden. Dallas häviää rinnanmitalla, mutta pääsee kirkkaasti pudotuspeleihin. Surkean alkukauden pelannut Los Angeles taistelee myös itsensä väkisin kahdeksan joukkoon.

Alkukauden suurin positiivinen yllätys on ollut Chicago Blackhwaks. Joukkue on kerännyt toiseksi eniten pisteitä koko liigassa, vaikka kukaan ei odottanut heidän menevän edes pudotuspeleihin! Blackhawks pääsee kirkkaasti pudotuspeleihin pitkästä aikaa, mutta St. Louis nousee omassa divisioonassa ohi kakkospaikalle.

Näin ollen pudotuspelijoukkueet näyttävät seuraavilta:

1. Detroit
2. Colorado
3. San Jose
4. St. Louis
5. Chicago
6. Dallas
7. Edmonton
8. Los Angeles

Hienon alkukauden pelannut Calgary ei jaksa aivan loppuun saakka ja noutaja tulee jo ennen pudotuspelejä. Vancouver aloittaa kirinsä liian myöhään, ja muilla joukkueilla ei olekaan mitään saumoja kahdeksan joukkoon.

Pudotuspeleissä Detroit kostaa viime kauden vääryydet ja moukaroi Kingsin helposti laulukuoroon. Colorado ja Edmonton pelaavat pudotuspelejen vauhdikkaimman sarjan, jonka voittajaksi selviytyy Avalanche kokemuksensa ja Royn ansiosta. San Jose ja Dallas taistelevat oman divisioonsa herruudesta, ja Sharks menee jännittävien vaiheiden jälkeen jatkooon. St. Louis ei anna mitään mahdollisuuksia Chicagolle.

Toisella kierroksella Detroit tiputtaa jälleen kerran St. Louisin Hasekin maagisten esitysten jälkeen. Coloradon ja San Josen sarjan kääntää ensinmainitun eduksi Patrick Roy. Kuumassa konferenssifinaalissa kohtaavat Detroit ja Colorado, ja vanhat patoumat purkautuvat kovien otteiden merkeissä. Taistelu finaalipaikasta on huimaa, mutta Detroitin vanhat herrat näyttävät seitsemännen ottelun jälkeen kaapin paikan viime kauden mestareille.

Niinpä finaali on vuoden 1997 uusinta. Detroit nöyryytti tuolloin Flyersia 4-0, mutta tällä kertaa Philly ei aio nöyrtyä yhtä helpolla. Finaalit ovat parhaimmat miesmuistiin ja tsekkiveskat Cechmanek ja Hasek ottavat toisistaan mittaa. Aina Hasekin varjoon jäänyt Cechmanek nousee kertaheitolla parrasvaloihin, ja tukkii Flyersin maalinsuun kuin noiduttuna. Detroitin tulivoimainen hyökkäyspää ei löydä keinoja tämän ihmemiehen ohittamiseen, ja Phillyn hyökkääjät väsyttävät Detroitin hitaan puolustuspään kovalla vauhdilla ja taklauksilla. Sarja ratkeaa kuudennessa pelissä Philadelphian kotihallissa kotijoukkueen eduksi. Flyersin 27 vuotta kestänyt cupiton putki katkeaa lopultakin ja Keith Primeau pääsee kannattelemaan ensimmäisenä himoittua pokaalia. Roman Cechmanek valitaan pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi rinnanmitalla ennen Jeremy Roenickia, joka voittaa pudotuspelien pistepörssin.

Näin siis keväällä...
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Aika hyvät veikkaukset... Ainoastaan Chicagoon mä en jaksa uskoa.. On vaikea kuvitella, että Thibault jatkaa hyviä otteita läpi kauden (väsyy) ja Passmore pystyy pelamaan hyviä pelejä.. Maalinteko ei voi jättää vain ja ainoastaan ykkösketjun varaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ai että plejareissa voittas aina paremmin runkosarjassa menestynyt joukkue (NJ-WAS lukuunottamatta)? Ehei, yllätyksiä tulee enemmän, on aina tullut.
 

Voittaja

Jäsen
Muuten kuullosti aika hyvältä, mutta Detroit hoitaa finaalit 4-1! Play-offsien arvokkaimmaksi pelaajaksi valitaan Steve Yzerman(6+17)....toivottavasti
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Prml Scrm pentele, minun piti tehdä samanlainen ennustus, mutta teikäläisen version jälkeen on turha laittaa eetteriin lähes identtistä kaaviota.

Chicago muuten muistuttaa minusta paljon Bostonia: erittäin hyvät kaksi parasta ketjua, hieman alisuorittava kolmonen, heikohko nelonen, tasapaksu puolustus ja maalivahti, jonka arvo tosipeleissä on mittaamatta. Uskon silti, että juuri nämä ovat ne joukkueet jotka voivat yllättää.

Ehkä fanina olen taas ylikriittinen, mutta pelkään Toronton olevan kuplan. Minä ainakin vaihtaisin huhtikuussa Alex Mogilnyn Steve Thomasiin tuosta vaan. Toki jos Sundin-Roberts-Tucker kolmikko pääsee vauhtiin ja Robert Reichel pelaa pudotuspeleissä niin kuin MM-kisoissa, niin se antaa Mogilnylle mahdollisuuden ratkaista muutaman tärkeän pelin. Ja onhan maalissa Joseph.

Yksi todella merkittävä juttu kuitenkin: mielestäni tällä hetkellä mikään joukkue ei anasaitse Stanley Cup-voittoa. Philadelphia alkaa olla siinä kunnossa, mutta esim. Detroitilla on ollut viime vuosina tapana mokailla jatkopeleissä, eikä nyt menossa oleva runkosarja ole muuttanut mainetta. Hieman jopa toivon Detroitin menestystä tällä kertaa. Näillä näkymin Patrick Roy ansaitsee Cupin, mutta vielä Colorado ei ole pelannut sille oikeuttavalla tasolla. Dallasista nyt puhumattakaan. St. Louis alkaa olla jo symppis, sen verran vaikeaa sen menestyminen on.

Idässä totisia mestariehdokkaita on vain yksi, Philly. Boston voisi silti olla mieluinen näky finaaleissa kanssa. Uskon kuitenkin, että finaali on Philly-Colo tai Philly-Detroit. Detroit voi tippua todellakin aikaisin, vaikka runkosarjassa se on suorastaan häikäisevän ylivoimainen.

Jos kuitenkin toivoa saa, niin Toronto tai Boston Idästä ja St. Louis tai Colorado Lännestä, kun sentään ollaan edes hiukan realistisia.
 

Rocco

Jäsen
Ja San Jose pudottaa Coloradon. Nabokov on viidesti pelannut Pepsi Centerissä ja kolme kertaa on Colorado jäänyt maaleitta.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Treidit ja Avalanche

Hieno ennustus, mutta tulevien suurkauppojen merkitystä ei ole arvioitu. St. Louis ostaa Arthur Irben Hurrikaaneilta ja menee konferenssin finaaliin Detroitia vastaan. Lännen välierissä ovat vastakkain Detroit ja Edmonton sekä St. Louis ja Irben ex-seura San Jose. Irbe seisoo päällään Sharkseja vastaan ja Blues menee jatkooon 4-2. Sarjan ahkerin laukoja on Haiden Teemu Selänne, joka saa jääaikaa vain 15 minuuttia pelissä. Minimaalisesta peliajasta huolimatta Teme ehtii laukoa kohti maalia sarjan kuudessa pelissä yhteensä 99 kertaa eli suunnilleen kerran joka vaihdossa.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Edmonton tiputtaa Coloradon otteluvoitoin 4-3. Pelit päättyvät numeroihin 1-0, 0-1, 1-0, 0-1, 1-0, 0-1 ja sarjan seitsemäs ottelu on todellista maalijuhlaa (2-1). Jani Rita tekee seitsemännessä ottelussa Oilersien jatkoaikamaalin kovalla ja tarkalla keskikentän lämärillä, varsinaisella peliajalla Edmontonin maalin tekee läpiajosta Janne Niinimaa. Coloradon osuman sutii Ville Nieminen maalin edestä reboundista. Edmonton Sunin otsikoi seitsemännen pelin otteluraportin "A Great Finnish!" (tai jotakin sinnepäin). Avalanchen sisäisen pistepörssin voiton jakavat Ville Nieminen ja Patrick Roy tehoilla 1+1.
 

vza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia!
..ei voi kuin toivoa, että Xtrmntr on oikeassa!! ;)
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse toivon, että Habs olisi pitkästä aikaa pudotuspeleissä mukana, mutta valitettavasti haaveeni on aikas utopistinen.
Kyseisen seuran vaivoina on loukkaantumiset, loukkaantumiset ja muuten sitten myös loukkaantumiset. Montakohan kertaa peräkkäin Habs olisi ollut pleijareissa ilman niitä? SItten kohtasi taas yksi kolaus kun Koivu sai syövän. Maailma on julma. Miksi juuri Habs?
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Sharks voittaa mestaruuden! :)
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Usko Pittsburghiin on horjunut, mutta horjahtelusta huolimatta se on pysynyt. Playoffeihin noustaan vielä, eihän sinne ole matkaa kuin seitsemän pistettä. Rangers ja Islanders ovat kai ne joukkueet joiden kanssa tässä kamppaillaan: kolmikosta Rags, Isles ja Pens vain yksi menee playoffeihin koska Carolina, Caps, New Jersey, Toronto, Ottawa, Boston ja Flyers siellä ovat varmasti. Kahdeksas sija Pittsburghille ja ensimmäisellä kierroksella Phildelphia kumoon kuten viime vuonna. Jos Morozov voi tehdä hattutempun, Pittsburgin playoff-paikkakin on mahdollinen. Toronto lienee idän puolelta se finalisti, mutta tämä vuosi on Detroitin, siihen ei tule kenelläkään olemaan mitään sanomista, Wingsillä on niin ylivoimainen paketti kasassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös