Onnittelut Suomen mestaruudesta Hämeenlinnan Pallokerho 2018–2019!

  • 16 847
  • 172

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viime kesänä nauratti hieman normaalia enemmän, kun Toivola naarasi HPK:n pakkipulaan Arto Laatikaisen. Myös hämeenlinnalaisten suunnalta ei tullut muistaakseni mitään "no antaa kaverin näytttää" vaan pikemminkin "mitä helvettiä tälläkin kehäraakilla tehdään." No nyt kyllä naurattaa täällä edelleen mutta vähäsen eri vivahteella. Eipä olisi tätäkään uskonut näkevänsä.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Olin itse jossain vaiheessa sarjaa hyvin skeptinen HPK:n voitosta muulla palstalla, mutta täytyy antaa reilu kädenpuristus ja onnittelut koko seuralle sekä tietysti upealle joukkueelle siitä, että tällä kertaa henki voitti materian. Tekee huikean hyvää suomalaiselle jääkiekolle kun edes silloin tällöin tulee näitä "pienten suurten seurojen" yllätyksiä eivätkä isot vie kaikkea. Antaa uskoa muillekin pienemmillä resursseilla toimiville seuroille omaan tekemiseen. Kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, voi pienikin kaataa jättiläisen kuten nyt kävi. Joten tsemppiä HPK:lle jatkossakin ja myös muille pienemmillä resursseilla operoiville liigaseuroille. HIFK:n häpeäpilkkuhan on se, että vaikka periaatteessa resursseja riittää, niin seuran muut sekoilut ovat tehneet seurasta lähes "ikuisen häviäjän" . Urheilullisuus ja johdonmukaisuus eivät ole olleet seuran tavaramerkkejä, mutta toivotaan, että tähän tulee muutos seuraavan parin vuoden aikana ja päästään yhtälailla ratkaisemaan mestaruus 7. pelissä jatkoajalla. Mahtaa maistua HPK:n pelaajista huikealta juuri tällä hetkellä. Onnittelut vielä kerran "ritaripaidoille".
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Game7 tuli seurattua ja HPKn voittoa toivottua ja perkele, kannu lähti kohti Hämeenlinnaa ja millaisen matsin jälkeen. ONNITTELUT HPK ja fanit! Extraonnet Bobbylle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viime kesänä nauratti hieman normaalia enemmän, kun Toivola naarasi HPK:n pakkipulaan Arto Laatikaisen. Myös hämeenlinnalaisten suunnalta ei tullut muistaakseni mitään "no antaa kaverin näytttää" vaan pikemminkin "mitä helvettiä tälläkin kehäraakilla tehdään." No nyt kyllä naurattaa täällä edelleen mutta vähäsen eri vivahteella. Eipä olisi tätäkään uskonut näkevänsä.
Siinä on mies, kenelle myöskin suo mestaruuden näin vastustajankin näkökulmasta. Itserauhallisuus. Hieno pelaaja, mitä oli myöskin meillä pelatessaan.

Onnea Lada!
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Montako ketjua tälle aiheelle tarvitaan, 15?

Tuolta löytyy jo ketju tälle aiheelle.
 

Nexra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onnittelut HPK:lle Suomen mestaruudesta!! Oli kova temppu. Kiitos teille, kun hiukan palautitte uskottavuutta tuohon kiekkoiluun! Todella loistava juttu, kun ei aina vaan noi muutamat seurat juhli. Kiitos vieläkin ja Onnittelut!!
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Hyvä muuten huomata, että tässä saatiin nyt 2010-luvulle seitsemäs mestari! Näin monta eri mestaria on historiassa nähty vain 1960-luvulla, jolloin myös oli seitsemän eri mestaria. Pohjat on vedetty 1990-luvulla, kun TPS ja Jokerit vei yhtä vaille kaikki mestaruudet. Kiitos HIFK:n dream teamin, oli tuolla vuosikymmenellä edes kolme eri mestaria. Hieno juttu siis myös koko Liigalle.

EI TÄTÄ SILTI TAJUA VIELÄKÄÄN, ETTÄ ME TODELLAKIN VOITETTIIN!!
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Onnittelut myös täältä Espoosta käsin. Kärpät ei kestänyt vahvan ennakkosuosikin paineita. HPK pelasi vapautuneemmin. Hyviä olivat molemmat.
 

tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
HPK, onnea!
 

S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
En pysty onnittelemaan HPK:ta mestaruudesta. Liigan uskottavuus menee KHL-tasoisissa farsseissa.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Onnittelut HPK mestaruudesta! Oli Porissa lätkäbaarissa hillitön meteli kun ratkaisu syntyi, jotenkin spesiaali fiilis kun siellä yleensä tuuletellaan hiukan eri värien puolesta. Hieno juttu ja hemmetin hieno joukkue tämän kauden Kerho.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös