Se hetki, kun Ville laittoi kiekon tyhjiin ja tajusi, ettei Bluesia enää pelasta edes Masken Carlsson ja Sundin yhdessä. Se pitäisi jokaisen penkkiurheilijan päästä kokemaan vähintään kerran elämässään. Käsiä oli jo niin perhanasti edessä, ettei kunnolla edes nähnyt, kun kiekko meni maaliin, mutta mekkalasta arveli, ettei se ohi vetänyt. Sitten sitä vaan huusi niin paljon kuin keuhkoista lähti ja sopersi jotain lieviä kirosanoja, mitä ensimmäisenä mieleen tuli.
Kyllä! Tuntui välillä jo siltä, että 98 tunnelmia ei saa koskaan tuntea uudelleen, mutta siinä ne tuli. Uskomaton fiilis, nyt naatitaan. Harmi vaan, kun on aikainen herätys ja viime yönä jännitti sen verran paljon, että uni oli kovin katkonaista, niin ei tässä taida oikein jaksaa mihinkään enää lähteä. Ehkäpä huomenna sitten perhejuhliin.
Ja ne onnittelut joukkueelle: onnittelut joukkueelle. Melkein meni viesti offtopiciksi...