Mainos

Onko suku pahin?

  • 3 619
  • 34

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En löytänyt mitään tähän aiheeseen sopivaa vanhaa ketjua, joten avataanpas ketju tarinoille ja vuodatuksille sukulaisista. Niin hyvässä kuin pahassa. Isistä, äideistä, veljistä, siskoista, sedistä tädeistä jne. Jokaisella meistä kun on, tai ainakin on ollut sukulaisia, joten aihe on kaikkia koskettava.

Itseäni on alkanut vaivaamaan oman isoveljeni käytös minua kohtaan. Hän on 7 vuotta vanhempi, joten lapsuudessakin olin toki aina altavastaaja ja ainaisen naljailun kohde, joka kuitenkin on mielestäni ihan normaalia sisarusten välillä. Vielä nuorina aikuisinakin olimme ihan OK väleissä, emme kovin läheisiä mutta en kuitenkaan asiasta huolinut sen enempiä. Hänellä oli menonsa ja minulla omani, eikä yhteyttä pidetty kovin taajaan. Mutta nyt kun molemmilla on oma perhe, homma on mennyt varsin kummalliseksi ja ikäväksi. Hän sai vanhempana sisaruksena ensin oman lapsen, jolle minä setänä yritin olla hyvä ja muistaa aina merkkipäivinä onnittelemalla, ostin lahjat joita veljenpoika halusi ja pitää muutenkin hiukan yhteyttä jne. Vuosi sitten sain oman esikoiseni, ja heti alkuunsa ihmettelin kun ei veljeni tullut katsomaan veljentyttöään ennenkuin ristiäisiin. Nekin meinasi jättää väliin, kun oli kuulemma jokin mökki kavereiden kanssa varattuna (pyörittelin kyllä silmiäni kun kuulin tämän), mutta piipahti nyt kuitenkin ja pienen lahjan toi. Viimejouluna ostin tapani mukaan veljenpojalle jälleen lahjan ja toivottelin hyvät joulut, mutta minun veljeni ei kiittänyt lahjasta (kuten ei toki koskaan aikaisemminkaan) eikä ostanut tyttärelleni yhtään mitään, eikä nyt välttämättä tarvitse mitään ostaakaan, mutta olisi toivottanut edes hyvää joulua. Mutta ei sitäkään tapahtunut, ja se kyllä tuntui pahalta. Eräissä sukujuhlissa menneenä keväänä veljeni pilkkasi minua ja samalla tietysti myös perhettäni kaikkien sukulaisten ja tuttujen edessä, epäilemällä mm. olenko lapseni isä ja että hoidanko lastani ollenkaan. Oli huumoria tai ei, niin mielestäni se oli mautonta. Ja nyt kirsikkana kakun päällä, hän ei onnitellut lainkaan kun tyttäreni täytti 1 vuotta, eikä myöskään saapunut synttäreille.

Tälle millekään ei ole mitään järkisyytä eikä isoa riitaa ole ollut, ja olenkin miettinyt missä mättää? Keskustella asiasta ei voi, kun hän ei minua tosissaan ota minkään suhteen. Ei sitten yhtään. Ainahan hän on minusta hiukan vitsiä heittänyt, mutta nykyään puuttuu kaikki kunnioitus ja homma on mennyt yli. Olen omassa päässäni tullut siihen tulokseen, että jostain aikuisena puhjenneesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä tahi muusta täytyy olla kyse. Sääli, että välit veljeeni ovat tämmöiseksi menneet, mutta ei kai sitä turhaan sanota että suku on pahin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Vituttaa avausviestin kirjoittajan puolesta. Omat kokemukseni ovat kevyempää sorttia, mutta jatketaan niillä, kun onneksi rajumpaa settiä ei ole esittää.

Muuten mukava veljeni ei oikein ole sisäistänyt tavaroiden lainaamisen käsitettä. Mitään lainaamaansa tavaraa hän ei oma-aloitteisesti ainakaan minulle palauta, vaan lainatuilla tavaroilla on taipumus siirtyä hänen omaisuudekseen. Siihen suuntaan ehti siirtyä jokunenkin kirja, levy ynnä muu pikkutavara ”lainaksi”, kunnes erään suht arvokkaan tavaran kohdalla annoin ymmärtää, että herra voisi ostaa vaikka ihan omankin, kun kyseistä tuotetta sai sillä hetkellä kaupasta suht hyvään hintaan. Seurasi jotain löukkaantunutta mussutusta.

Vanhemmiten sama kaveri on kyllä ryhtynyt varsin tarkasti tekemään rätinkiä erilaisista asioista, joiden suhteen hän kerää sisaruksiltaan kolehtia. Toki näille asioille on aina ihan perustekin olemassa, eipä sillä, mutta tarkkuutensa pyrkii tilien tasaamisessa olemaan vähän valikoivaa sorttia.

Edesmenneet-osastolla suvussani on kyllä ikävämpiäkin tapauksia. Isävainaan puolelta löytyy tätivainaa, joka eteni miedommista kovempiin aineisiin, ja päätyi urallaan huumepsykoosien kautta loppuiäkseen pöpilään. Faijan serkuista osa kuoli suoraan tai välillisesti viinan takia. Tällaisia tapauksia nyt on tietysti suunnilleen joka suvussa.

Äitini puolelta minä tai sisarukseni emme koskaan nähneet isoisäämme, mutta ei nähnyt äitimmekään, koska isoisä lähti karkuun saadessaan tietää tyttöystävänsä olevan raskaana. Tämä herra isoisä oli tiettävästi varsin varakkaasta perheestä, eikä esiaviollisesta suhteesta syntyvä lapsi ollut suvulleen mieluisa ajatus. Kaipa tuosta olisi saanut siihenkin aikaan elatusapua vaatia, mutta isoäiti ei halunnut käydä ”anelemaan” apua, eikä yhteyksiä muutenkaan pidetty. Pääsi tyyppi sitten isän velvollisuuksistaan niin etteivät koirat perään haukkuneet.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ainoana lapsena en koskaan ole kokenut tuota, millaista on, kun on joku sisarus.

Muistan, että ihan pienenä lapsena olisin hirmuisesti toivonut pikkusisarusta. Sellaista ei kuitenkaan koskaan tullut, ja kyllähän se jollain lailla ihmistä muokkaa. Aikuisenakin olen joskus miettinyt sitä, että millaista se olisi, jos olisi joku noin läheinen, johon voisi aina tiukan paikan tullen tukeutua.

Mutta en sitten tiedä, kun näitä tarinoita kuulee, että onko se sisaruus aina välttämättä niin antoisaakaan.
 

1313

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tälle millekään ei ole mitään järkisyytä eikä isoa riitaa ole ollut, ja olenkin miettinyt missä mättää? Keskustella asiasta ei voi, kun hän ei minua tosissaan ota minkään suhteen. Ei sitten yhtään. Ainahan hän on minusta hiukan vitsiä heittänyt, mutta nykyään puuttuu kaikki kunnioitus ja homma on mennyt yli. Olen omassa päässäni tullut siihen tulokseen, että jostain aikuisena puhjenneesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä tahi muusta täytyy olla kyse. Sääli, että välit veljeeni ovat tämmöiseksi menneet, mutta ei kai sitä turhaan sanota että suku on pahin.
Vaikutat kertomasi käytöksen perusteella kiltiltä, jolloin veljesi pitää sinua helppona ja varmana, jota voi kohdella ylimielisesti ja töykeästi. Mielestäni veljesi käytös kielii siitä, että hän ei arvosta sinua.

Viime vuosien itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt sille, että pitäisin minua tallovia ja minua arvostamattomia ihmisiä elämässäni mukana yhtään enempää kuin on ns. pakko. Sukulaisten kohdalla välit voivat olla ns. muodolliset, mutten juurikaan kuuntele heitä enkä välitä mielipiteistään.
Iso osa ihmisistä on kuitenkin sellaisia, että sijoittavat oman katkeruutensa ja omat puutteensa toisiin ihmisiin.
Siksi on onnellisempaa ympäröidä itsensä sellaisilla ihmisillä, jotka toivovat sinulle vilpittömästi hyvää myös silloin, kun heillä itsellään menee heikommin.

Suku on pahin sikäli, että sitä ei voi valita ja usein sukulaiset katsovat oikeudekseen arvioida ja arvostella muiden tekoja ja valintoja. Mutta onneksi voi valita paljonko heidän kanssa on tekemisissä. Todelliseksi perheeksi koen sen, mikä tukee ja kannustaa ilman tarpeetonta arvostelua.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Aika samaa mieltä @1313 :n kanssa. Minä olen aina sanonut, että ystävät pystyt onneksi valitsemaan mutta sukulaisia et. Sukulaisten kanssa tulee vietettyä aikaa äärimmäisen vähän, koska en vaan koe heihin mitään kovin suurta yhteyttä, enkä viitsi väkisin yrittää ihan vaan sen takia että olen sattunut syntymään heidän kanssaan samaan sukuun. Sisko ja yksi täti perheineen on käytännössä ne, joiden kanssa on hyvät välit ja joiden kanssa tulee ihan vapaaehtoisesti vietettyä aikaa, mutta muiden kanssa en ole juurikaan tekemisissä. Liikaa muiden elämää arvostelevia ihmisiä, jotka eivät arvosta ja hyväksy minun tai minulle läheisten ihmisten valintoja, liikaa ihmisiä jotka purkavat omaa katkeruuttaan ja pahaa oloaan sukulaisiinsa, liikaa ihmisiä joiden kanssa ei vaan ole yksinkertaisesti mitään yhteistä että viihtyisin heidän seurassaan.

Minä en pidä mitään verisidettä niin tärkeänä asiana, että tuhlaisin aikaani ihmisiin, joiden seurassa en viihdy enkä halua olla. Muutenkin olen pyrkinyt elämässä siihen, että elämä on liian lyhyt että sitä tuhlaisi tekemällä asioita jotka vituttaa tai joista ei saa mitään iloa, joten siksi olen pyrkinyt karsimaan elämästäni myös sellaisia ihmisiä jotka enemmän ottavat kuin antavat.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vaikutat kertomasi käytöksen perusteella kiltiltä, jolloin veljesi pitää sinua helppona ja varmana, jota voi kohdella ylimielisesti ja töykeästi. Mielestäni veljesi käytös kielii siitä, että hän ei arvosta sinua.

Viime vuosien itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt sille, että pitäisin minua tallovia ja minua arvostamattomia ihmisiä elämässäni mukana yhtään enempää kuin on ns. pakko. Sukulaisten kohdalla välit voivat olla ns. muodolliset, mutten juurikaan kuuntele heitä enkä välitä mielipiteistään.
Iso osa ihmisistä on kuitenkin sellaisia, että sijoittavat oman katkeruutensa ja omat puutteensa toisiin ihmisiin.
Siksi on onnellisempaa ympäröidä itsensä sellaisilla ihmisillä, jotka toivovat sinulle vilpittömästi hyvää myös silloin, kun heillä itsellään menee heikommin.

Suku on pahin sikäli, että sitä ei voi valita ja usein sukulaiset katsovat oikeudekseen arvioida ja arvostella muiden tekoja ja valintoja. Mutta onneksi voi valita paljonko heidän kanssa on tekemisissä. Todelliseksi perheeksi koen sen, mikä tukee ja kannustaa ilman tarpeetonta arvostelua.
Olet oikeassa, että varmaan olen toisinaan liian kiltti. Olemme aina olleet veljeni kanssa vastakkaiset luonteet, vaikka kasvaneet samoissa olosuhteissa. Hänelle on tärkeää päästä esille ja olla räiskyvä, minä haluan pysytellä taka-alalla ja olen hyvin rauhallinen. Siinäkin olet oikeassa, ettei ikäviin tyyppeihin kannata tuhlata aikaansa, elämä kun on lyhyt vaikka eläisi pitkään. Enkä aiokaan veljeeni enää liiemmin yhteyttä pitää, mutta kun ei huvittaisi oikeastaan nähdä häntä enää edes niissä pakollisissa perhejuhlissa. Nyt kun minulla on oma tytär, tuntuu sietämättömältä jos hän alkaa esim. pilkkaamaan minua tyttäreni edessä ja kaikkien kuullen. Asiasta sanominen kun ei auta mitään, se on kuin heittäisi bensaa liekkehin, hän todennäköisesti nimenomaan tahtoo että provosoidun. Merkillistä, miten asiat voivat joskus mennä. Emme siis tosiaan nuorina olleet mitenkään huonoissa väleissä, vaikka erilaisia olimmekin. Ihan sulassa sovussa pelasimme tossulätkää ja naputimme Super Nintendolla ja myöhemmin pleikkarilla änäriä. Hän haki minua koulusta ja vei minut sinne. Sellaisia juttuja joita nyt sisarukset tekevät. Jotain kuitenkin tapahtui kun hän lähti kotoa maailmalle, ja nyt on kuin eri ihminen. Ja varmasti minäkin olen joiltain osin. Harmittavaista tosiaan, ettei sukua voi valita.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1313

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun minulla on oma tytär, tuntuu sietämättömältä jos hän alkaa esim. pilkkaamaan minua tyttäreni edessä ja kaikkien kuullen. Asiasta sanominen kun ei auta mitään, se on kuin heittäisi bensaa liekkehin, hän todennäköisesti nimenomaan tahtoo että provosoidun.
Oletko kokeillut lausetta: "tuo taitaa kertoa enemmän sanojasta kuin kohteesta?". Jos muutoin et mitenkään reagoi asiattomiin väitteisiin, aika usein tulee sellainen "hiljainen hetki", jonka joku ulkopuolinen sitten katkaisee siirtämällä aihetta aivan muualle: "kylläpä onkin hyvää kakkua". Mulla on kerran käynyt jopa niin, että ulkopuolinen katkaisi hiljaisuuden sanomalla "touché". Siitä seurasi seuraava hiljainen hetki, mutta se oli itselleni nautinnollinen hiljaisuus, kun tiesin jo voittaneeni tämän erän, enkä todistetusti ollut yksin mietteineni.

Edit: typo
 
Viimeksi muokattu:

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Olet oikeassa, että varmaan olen toisinaan liian kiltti. Olemme aina olleet veljeni kanssa vastakkaiset luonteet, vaikka kasvaneet samoissa olosuhteissa. Hänelle on tärkeää päästä esille ja olla räiskyvä, minä haluan pysytellä taka-alalla ja olen hyvin rauhallinen. Siinäkin olet oikeassa, ettei ikäviin tyyppeihin kannata tuhlata aikaansa, elämä kun on lyhyt vaikka eläisi pitkään. Enkä aiokaan veljeeni enää liiemmin yhteyttä pitää, mutta kun ei huvittaisi oikeastaan nähdä häntä enää edes niissä pakollisissa perhejuhlissa. Nyt kun minulla on oma tytär, tuntuu sietämättömältä jos hän alkaa esim. pilkkaamaan minua tyttäreni edessä ja kaikkien kuullen. Asiasta sanominen kun ei auta mitään, se on kuin heittäisi bensaa liekkehin, hän todennäköisesti nimenomaan tahtoo että provosoidun. Merkillistä, miten asiat voivat joskus mennä. Emme siis tosiaan nuorina olleet mitenkään huonoissa väleissä, vaikka erilaisia olimmekin. Ihan sulassa sovussa pelasimme tossulätkää ja naputimme Super Nintendolla ja myöhemmin pleikkarilla änäriä. Hän haki minua koulusta ja vei minut sinne. Sellaisia juttuja joita nyt sisarukset tekevät. Jotain kuitenkin tapahtui kun hän lähti kotoa maailmalle, ja nyt on kuin eri ihminen. Ja varmasti minäkin olen joiltain osin. Harmittavaista tosiaan, ettei sukua voi valita.
Sanoisin, että ihan oman mielenterveytesi takia kannattaisi kuitenkin vetää omat rajat, vaikka se johtaisikin (hänen puoleltaan) riitelyyn tai riidanhakuisuuteen. Minulla on vähän samanlaisia kokemuksia isästäni, joka dominoi meidän kaikkien elämää ja käyttäytyi paskasti meitä kohtaan. Tuohon toki liittyi vahvasti myös alkoholiongelma, mutta isolta osin kyse myös jonkinlaisesta vallankäytöstä ja oman pienuutensa kompensoinnista. Minä ja siskoni aina vaan alistuttiin tuohon, ja ajateltiin juuri ettei viitsitä sanoa mitään, "kun se vaan suuttuu siitä eikä jaksaisi tapella". Mutta pidemmän päälle tuo jatkuva alistuminen ja siitä seurannut välttely alkoi syömään todella paljon omaakin mielenterveyttä, ja lopulta oli pakko tehdä sille stoppi ja alkaa vetää rajoja isän käytökselle.

Eihän se hyvin mennyt kun siitä seurauksena oli täydellinen välirikko, mutta omalle pääkopalle tuo teki kyllä todella hyvää kun sai tehtyä myös itselleen omat rajat selkeäksi ja sai rohkeutta pitää niistä kiinni myös muiden ihmisten kohdalla. Se lopetti ainaisen miellyttämisen tarpeen ja jatkuvan venymisen joka suuntaan. Eihän tuollaiset välirikot sinällään kivoja ole, mutta on silti paljon parempi olo kun saa siivottua elämästään sellaiset ihmiset jotka eivät pysty kunnioittamaan minua, minun valintojani ja minun rajojani.

Sinunhan ei tarvitse, eikä kannatakaan alkaa rähjäämään veljellesi. Mutta voit ihan asiallisesti sanoa, mikä sinun mielestäsi on asiallista ja mukavaa käytöstä, ja mikä on sellaista joka ylittää sinun rajasi, etkä suostu sellaista käytöstä sietämään. Jos veljesi tästä provosoituu, niin se on hänen ongelmansa, mutta sinun ei ole pakko lähteä siihen mukaan rähjäämään.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei viitsi tähän avautua omista sukulaisistani, koska en halua riskeerata omaa anonymiteettiani, mutta otsikon kanssa samaa mieltä. Suku on pahin. Ikävä lukea näitä juttuja. Itselleni pieni suku kun ei ole sisaruksia, mutta vaimon kautta sitten ikäviä säätöjä.

Jos itse olisin @K.A.H niin katkaisisin veljeen vaan välit. Paska tyyppi hän. Ikävä kyllä. Sukulaisia ei voi valita, mutta kaverit ja ystävät voi.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En löytänyt mitään tähän aiheeseen sopivaa vanhaa ketjua, joten avataanpas ketju tarinoille ja vuodatuksille sukulaisista. Niin hyvässä kuin pahassa. Isistä, äideistä, veljistä, siskoista, sedistä tädeistä jne. Jokaisella meistä kun on, tai ainakin on ollut sukulaisia, joten aihe on kaikkia koskettava.

Itseäni on alkanut vaivaamaan oman isoveljeni käytös minua kohtaan. Hän on 7 vuotta vanhempi, joten lapsuudessakin olin toki aina altavastaaja ja ainaisen naljailun kohde, joka kuitenkin on mielestäni ihan normaalia sisarusten välillä. Vielä nuorina aikuisinakin olimme ihan OK väleissä, emme kovin läheisiä mutta en kuitenkaan asiasta huolinut sen enempiä. Hänellä oli menonsa ja minulla omani, eikä yhteyttä pidetty kovin taajaan. Mutta nyt kun molemmilla on oma perhe, homma on mennyt varsin kummalliseksi ja ikäväksi. Hän sai vanhempana sisaruksena ensin oman lapsen, jolle minä setänä yritin olla hyvä ja muistaa aina merkkipäivinä onnittelemalla, ostin lahjat joita veljenpoika halusi ja pitää muutenkin hiukan yhteyttä jne. Vuosi sitten sain oman esikoiseni, ja heti alkuunsa ihmettelin kun ei veljeni tullut katsomaan veljentyttöään ennenkuin ristiäisiin. Nekin meinasi jättää väliin, kun oli kuulemma jokin mökki kavereiden kanssa varattuna (pyörittelin kyllä silmiäni kun kuulin tämän), mutta piipahti nyt kuitenkin ja pienen lahjan toi. Viimejouluna ostin tapani mukaan veljenpojalle jälleen lahjan ja toivottelin hyvät joulut, mutta minun veljeni ei kiittänyt lahjasta (kuten ei toki koskaan aikaisemminkaan) eikä ostanut tyttärelleni yhtään mitään, eikä nyt välttämättä tarvitse mitään ostaakaan, mutta olisi toivottanut edes hyvää joulua. Mutta ei sitäkään tapahtunut, ja se kyllä tuntui pahalta. Eräissä sukujuhlissa menneenä keväänä veljeni pilkkasi minua ja samalla tietysti myös perhettäni kaikkien sukulaisten ja tuttujen edessä, epäilemällä mm. olenko lapseni isä ja että hoidanko lastani ollenkaan. Oli huumoria tai ei, niin mielestäni se oli mautonta. Ja nyt kirsikkana kakun päällä, hän ei onnitellut lainkaan kun tyttäreni täytti 1 vuotta, eikä myöskään saapunut synttäreille.

Tälle millekään ei ole mitään järkisyytä eikä isoa riitaa ole ollut, ja olenkin miettinyt missä mättää? Keskustella asiasta ei voi, kun hän ei minua tosissaan ota minkään suhteen. Ei sitten yhtään. Ainahan hän on minusta hiukan vitsiä heittänyt, mutta nykyään puuttuu kaikki kunnioitus ja homma on mennyt yli. Olen omassa päässäni tullut siihen tulokseen, että jostain aikuisena puhjenneesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä tahi muusta täytyy olla kyse. Sääli, että välit veljeeni ovat tämmöiseksi menneet, mutta ei kai sitä turhaan sanota että suku on pahin.
Olen pahoillani puolestasi siitä, että veljesi kohtelee sinua huonosti. Vaikka se ei paljon lohduta niin aika moni saattoi pitää veljeäsi paskiaisena, kun hän pilkkasi sinua julkisesti muiden edessä. Ihmiset eivät yleensä ota kantaa noihin, jos eivät halua alkaa riidellä, mutta väittäisin, että useimmat ovat mollattavan puolella ja kiusaantuneita huonosta käytöksestä.

Tökeröä, että hän ei muista lastasi. Ainakin minun ikäluokassani tuntuu usein olevan niin, että lahjat ja muistamiset huolehtii yleensä nainen, vaikka olisi kyse miehen suvusta. Asia on ihan helvetin tyhmä ja tasa-arvon kannattajana minun ei pitäisi tällaista edes sanoa, mutta niin se vain on. Joku aikuinen ihminen päästetään vähemmällä, että toisen aikuisen ihmisen ja perheen kasvot säilyvät.
 
Viimeksi muokattu:

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jotain kuitenkin tapahtui kun hän lähti kotoa maailmalle, ja nyt on kuin eri ihminen. Ja varmasti minäkin olen joiltain osin. Harmittavaista tosiaan, ettei sukua voi valita.
Tosiaan, kuten muutkin ovat sanoneet, kannattaa nostaa kissa pöydälle. Jos ei kasvotusten keskustellen, niin laitat sähköpostia, whatsapp-viestiä tms. missä kerrot, että olette molemmat aikuisia ja veljesi tulee kunnioittaa sinua ja perhettäsi, eikä puhua kuten nyt on puhunut muiden kuullen.

Sen lisäksi kannattaa laatia selvät keskustellut pelisäännöt esimerkiksi lahjojen suhteen. Eli että joko molemmat ostaa toistensa muksuille lahjoja tai sitten ei kumpikaan.
 

1313

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olet oikeassa, että varmaan olen toisinaan liian kiltti. Olemme aina olleet veljeni kanssa vastakkaiset luonteet, vaikka kasvaneet samoissa olosuhteissa. Hänelle on tärkeää päästä esille ja olla räiskyvä, minä haluan pysytellä taka-alalla ja olen hyvin rauhallinen. Siinäkin olet oikeassa, ettei ikäviin tyyppeihin kannata tuhlata aikaansa, elämä kun on lyhyt vaikka eläisi pitkään. Enkä aiokaan veljeeni enää liiemmin yhteyttä pitää, mutta kun ei huvittaisi oikeastaan nähdä häntä enää edes niissä pakollisissa perhejuhlissa. Nyt kun minulla on oma tytär, tuntuu sietämättömältä jos hän alkaa esim. pilkkaamaan minua tyttäreni edessä ja kaikkien kuullen. Asiasta sanominen kun ei auta mitään, se on kuin heittäisi bensaa liekkehin, hän todennäköisesti nimenomaan tahtoo että provosoidun. Merkillistä, miten asiat voivat joskus mennä. Emme siis tosiaan nuorina olleet mitenkään huonoissa väleissä, vaikka erilaisia olimmekin. Ihan sulassa sovussa pelasimme tossulätkää ja naputimme Super Nintendolla ja myöhemmin pleikkarilla änäriä. Hän haki minua koulusta ja vei minut sinne. Sellaisia juttuja joita nyt sisarukset tekevät. Jotain kuitenkin tapahtui kun hän lähti kotoa maailmalle, ja nyt on kuin eri ihminen. Ja varmasti minäkin olen joiltain osin. Harmittavaista tosiaan, ettei sukua voi valita.
Kerrotun perusteella vaikuttaa siltä, että veljesi ei ole tyytyväinen elämäänsä.

Pelkästään se, että hän muiden läsnä ollessa kyseenalaisti sinun isyytesi oli aivan puhdasta vittuilua lapsesi äidin suuntaan. Siis häpäisi kumppanisi kaikkien kuullen.

Itse ehkä toteaisin viileästi, että ihminen ei ylene yrittämällä talloa toisia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tosiaan, kuten muutkin ovat sanoneet, kannattaa nostaa kissa pöydälle. Jos ei kasvotusten keskustellen, niin laitat sähköpostia, whatsapp-viestiä tms. missä kerrot, että olette molemmat aikuisia ja veljesi tulee kunnioittaa sinua ja perhettäsi, eikä puhua kuten nyt on puhunut muiden kuullen.

Sen lisäksi kannattaa laatia selvät keskustellut pelisäännöt esimerkiksi lahjojen suhteen. Eli että joko molemmat ostaa toistensa muksuille lahjoja tai sitten ei kumpikaan.
Tuollaisten ihmisten kanssa keskustelemalla tosin harvemmin mihinkään pääsee. Toki yrittämällä ei mitään menetä. Kannattaa tosin valmistautua, että 90 prosentin todennäköisyydellä toinen osapuoli jatkaa vähättelyä ja huonoa käytöstään. Silloin kannattaa vaan pistää välit poikki tai antaa niiden kylmetä.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuollaisten ihmisten kanssa keskustelemalla tosin harvemmin mihinkään pääsee. Toki yrittämällä ei mitään menetä. Kannattaa tosin valmistautua, että 90 prosentin todennäköisyydellä toinen osapuoli jatkaa vähättelyä ja huonoa käytöstään. Silloin kannattaa vaan pistää välit poikki tai antaa niiden kylmetä.

Jep, mutta on tuossa se 10 prosentin mahdollisuus sille, että toinen pyytää anteeksi ja korjaa käytöstään.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jep, mutta on tuossa se 10 prosentin mahdollisuus sille, että toinen pyytää anteeksi ja korjaa käytöstään.
10 prosenttia voi olla sekin liioittelua, mutta toimimalla kuten ehdotit saa ainakin itse puhtaan omantunnon tietäen, että on tehnyt kaikkensa. Harvemmin ihmiset oikeasti muuttuvat varsinkaan muiden painostuksesta. Ikävä juttu kyllä.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Tuollaisten ihmisten kanssa keskustelemalla tosin harvemmin mihinkään pääsee. Toki yrittämällä ei mitään menetä. Kannattaa tosin valmistautua, että 90 prosentin todennäköisyydellä toinen osapuoli jatkaa vähättelyä ja huonoa käytöstään. Silloin kannattaa vaan pistää välit poikki tai antaa niiden kylmetä.
Tämä on ihan totta, että aika isolla todennäköisyydellä johtaa välien huononemiseen tai jopa katkeamiseen. Mutta omaa oloa sillä kyllä saa parannettua, kun nostaa sen kissan pöydälle, kertoo selkeästi oman kannan ja omat rajat, ja heittää pallon vastapuolen käsiin. Jos se pallo tulee sieltä takaisin naamalle, niin hetken se vaan kirpaisee mutta menee ohi, ja sen jälkeen on aika paljon parempi kun ei tarvitse jonglöörata sen pallon kanssa ja miettiä, mitä sille tekisi. Jääkööt sinne pusikkoon maatumaan.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelkästään se, että hän muiden läsnä ollessa kyseenalaisti sinun isyytesi oli aivan puhdasta vittuilua lapsesi äidin suuntaan. Siis häpäisi kumppanisi kaikkien kuullen.
Kaikki järkevät ihmiset tajuavat, että veli häpäisi ensisijaisesti itsensä ja vasta toissijaisesti muita ihmisiä. Veli varmaan ei itse tätä tajunnut, mutta puhuinkin järkevistä. Mahdollisesti urpo luulee/kokee heittäneensä "vain läppää tai vitsiä", mutta raja tuli ylitettyä reippaasti. Ottaen vielä huomioon foorumin, eli sukujuhlat, oli "läppä" äärimmäisen mauton. Eipä tuo ole "läppänä" sovelias missään muussakaan tilanteessa, mutta sukujuhlissa tuollainen osoittaa totaalista arvostelukyvyn puutetta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Viime vuosien itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että elämä on liian lyhyt sille, että pitäisin minua tallovia ja minua arvostamattomia ihmisiä elämässäni mukana yhtään enempää kuin on ns. pakko. Sukulaisten kohdalla välit voivat olla ns. muodolliset, mutten juurikaan kuuntele heitä enkä välitä mielipiteistään.
Iso osa ihmisistä on kuitenkin sellaisia, että sijoittavat oman katkeruutensa ja omat puutteensa toisiin ihmisiin.
Siksi on onnellisempaa ympäröidä itsensä sellaisilla ihmisillä, jotka toivovat sinulle vilpittömästi hyvää myös silloin, kun heillä itsellään menee heikommin.
Hyvin sanottu. Jotenkin tuntuu siltä, että mitä enemmän tulee ikää, niin sitä vähemmän jaksaa esimerkiksi kaikenlaisia negatiivisuudessa piehtaroivia ja kaikesta valittavia ihmisiä. Tiedätte ehkä sen ihmistyypin, joka vaan valittaa kaikesta, ja joka imee kaiken hapen tilasta pois?

Myös se, että vaikka toisessa ihmisessä ei sinällään olisi mitään ns. "vikaa", mutta on vain tunne, että meillä ei kertakaikkiaan kemiat kohtaa mitenkään. Niin aina vaan vähemmän jaksaa tämmöisten ihmisten kanssa olla tekemisissä, ja hoitaa perusystävällisyydellä vaan sen minimin, mitä on pakko.

Tietysti sitä yrittää itsekin jotenkin kehittyä ihmisenä tässä hiljalleen. Pikkuisen paremmin sitä on avoin myös omille kehityskohteilleen, mitä joskus nuorempana.

Sitä koittaa enemmän elää tätä elämää sillä tavalla, että se menisi kohti onnellisempaa elämää. Ja ihmisiä ympärille sitten sen mukaisesti. Miellyttäminen ja liiallinen kiltteys on vahvasti leimannut myös omaa elämääni, ja siitä pois oppiminen on kyllä aikamoisen työn takana ollut. Kiltteydessä ja ystävällisyydessä ei tietenkään ole mitään vikaa, vaan nehän ovat parhaimpia ominaisuuksia, mitä ihmisessä voi olla. Mutta tähän "ylikiltteyteen" sairastuneet ihmiset varmasti pystyvät samaistumaan siihen, että mitä se sitten on, kun nämä ominaisuudet menee yli. Minulla se on ainakin kovasti linkittynyt siihen, että ei ole oikein osannut arvostaa itseään, ja sellaiset rajat on jääneet aika vahvasti piirtymättä, että miten haluan minua kohdeltavan, ja miten en halua.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sitten yksi ihmistyyppi on myös semmoinen, että heidän kanssaan, kun juttelee, niin tulee olo kuin tulisi vedetyksi jonkinlaiseen näytelmään mukaan. Tunnistatteko näitä? Eli ihminen ei ole mitenkään aito, vaan tulee semmoinen olo, että tällä ihmisellä on joku roolihahmo kaiken aikaa puettuna päälle. Tässä on myös semmoinen ihmistyyppi, jota alkaa iän myötä vahvasti karttamaan. Ei jaksa paskanpuhujia ja esittäjiä.

Minulla tuo raitistuminen oli ja on ollut sellainen prosessi, että se on tuonut semmoista sisäistä arvokkuuden kokemusta aika paljonkin, jos vertaa nuorempaan versioon minusta. Se on tehnyt sen, että ei jaksa esimerkiksi juovia alkoholisteja oikein yhtään. Ihan vaan sen vuoksi, että se alkoholistin käytös on usein juuri sellaista valehtelua, paskanjauhamista ja tyhjän pullistelua. Usein kokonaisuutena sellaista kovin negatiivista elämänasennetta ja epäaitoutta. Toisten ihmisten jatkuvaa arvostelua, ja ihan täyttä sokeutta omalle itselleen, sekä oman erinomaisuuden korostamista, vailla mitään katetta niille puheille.

Minulla on ihan massiivinen määrä alkoholismia ja mielenterveyden ongelmia toisen vanhempani puolelta. Ja tuohon kaikkeen olen halunnut ihan tietoisesti tehdä suuren kuilun. Se päihdeongelmaisen mukana kulkeva musta pilvi on jotain sellaista, että se imaisee siihen lähipiiriin tulevat ihmiset myös siihen samaan synkkyytteen sisälle, vaikket siis itse joisikaan. Tiedän tämän, ja sen vuoksi olen tullut voimakkaasti allergiseksi sitä mustaa pilveä kohtaan. En siis toisin sanoen tahdo olla tekemisissä päihdeongelmaisten ihmisten kanssa, enkä halua liiemmin edes kuulla heistä. Se pätee myös sukulaisiini. Silloin jos heillä on halu tehdä sille ongelmalleen jotain, niin silloin suhtautumiseni muuttuu.

Onneksi elämässä voi tehdä valintoja, ja voi keskittyä terveempiin asioihin myös ihmissuhteiden saralla.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Niin.. kyllä meillä Satakunnassa ollaan vähän sitä mieltä, että sukulaiset eivät ole muuta kuin rasittava ihmisjoukko, joilla ei ole mitään käsitystä miten pitäisi elää. Ja vielä vähemmän siitä, koska alkaisi olla sopiva aika kuolla pois..

@K.A.H aloitukseesi liittyen en siis itse laske sisaruksia miksikään sukulaisiksi. He ovat perhettä, ja sukulaiset ovat sitten niitä muita
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@K.A.H aloitukseesi liittyen en siis itse laske sisaruksia miksikään sukulaisiksi. He ovat perhettä, ja sukulaiset ovat sitten niitä muita
Onko sisarus perhettä jos näkee esimerkiksi kerran vuodessa? Ainakin googlen mukaan perheen pitäisi asua saman katon alla.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hyvin sanottu. Jotenkin tuntuu siltä, että mitä enemmän tulee ikää, niin sitä vähemmän jaksaa esimerkiksi kaikenlaisia negatiivisuudessa piehtaroivia ja kaikesta valittavia ihmisiä. Tiedätte ehkä sen ihmistyypin, joka vaan valittaa kaikesta, ja joka imee kaiken hapen tilasta pois?
Tiedänpä tyypin. Näitäkin löytyy sukulaisista ja olen käytännössä vaan siirtänyt heidät syrjään elämästäni. Monesti näillä ihmisillä tuohon negatiivisuuteen liittyy sellainen itsekeskeinen piirre, että ajattelevat aina tyyliin "Miksi aina juuri minulle?", ja kuvittelevat että kaikki ihmiset pyhittävät koko elämänsä heidän vihaamiseen ja kampittamiseen, vaikka suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta heidän elämänsä pätkän vertaa. Aina epäilevät kaikkia ihmisiä, että kaikki vaan koko ajan ajattelevat heistä jotain pahaa.

On muuten aika äärimmäisen raskasta olla koko ajan selittämässä, että se minun "outo" ilmeeni joissakin 3 vuoden takaisissa sukujuhlissa ei ollut kohdistettu heihin ja ei tarkoita sitä, että minulla olisi jotain heitä vastaan. Ja on raskasta kuunnella muutenkin sitä jatkuvaa negailua kaikesta. Tämän takia ei vaan yksinkertaisesti jaksa olla näiden ihmisten kanssa missään tekemisissä.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Mitä kaukaisempi serkku, sen miellyttävämpi tuttavuus. Tämän olen huomannut ainakin omasta suvustani vuosien saatossa. Lähimmät serkut ovat olleet joko suuria pettymyksiä tai sitten sellaisia, joihin ei vaan ole jaksanut pitää yhteyttä. Asiaa ei juurikaan helpota se seikka, että riidat ovat tuhonneet välejä useamman vuoden ajan.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Jotenkin tuntuu siltä, että mitä enemmän tulee ikää, niin sitä vähemmän jaksaa esimerkiksi kaikenlaisia negatiivisuudessa piehtaroivia ja kaikesta valittavia ihmisiä. Tiedätte ehkä sen ihmistyypin, joka vaan valittaa kaikesta, ja joka imee kaiken hapen tilasta pois?
Eli niin sanottu Ismo Laitela-ihmistyyppi. Jos jossain asiassa Salkkareiden käsikirjoitustiimi on onnistunut, niin tällaisen hahmon luomisessa. Ovathan tuon kaltaiset äärettömän raskaita tapauksia ihan joka mittarilla.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kerrotun perusteella vaikuttaa siltä, että veljesi ei ole tyytyväinen elämäänsä.

Pelkästään se, että hän muiden läsnä ollessa kyseenalaisti sinun isyytesi oli aivan puhdasta vittuilua lapsesi äidin suuntaan. Siis häpäisi kumppanisi kaikkien kuullen.

Itse ehkä toteaisin viileästi, että ihminen ei ylene yrittämällä talloa toisia.
Ehkä veljeni ei tosiaan ole elämäänsä tyytyväinen, mutta en sitten tiedä onko kyseessä kateus. En kyllä usko, että pitäisi olla mitään syytä olla minulle kateellinen, meillä on asiat molemmilla ihan OK. Se mikä hänelle on aina ollut ominaista, on voimakas tarve olla keskipisteenä ja valokeilassa. Jos ei siinä muuten onnistu, niin se yritetään saada aikaan sitten vaikka muita alaspäin tallomalla. Ehkä olen helppo kohde, koska olen hänelle tuttu, ja pikkuveli. Voisin jotenkin ymmärtää hänen ala-arvoisen käytöksensä jos kyseessä olisi parikymppinen nuorukainen, mutta viittäkymmentä käyvältä ukolta se on kyllä äärimmäisen noloa. Jollain tasolla hän ei ole koskaan aikuistunut, eikä taida hyväksyä tai ymmärtää sitä että minä olen aikuinen mies enkä enää se pompoteltava pikkuveli. Se touhu on loppu nyt. Tämä homma on niin sääli, koska meillä ei ole paljoa sukulaisia eikä perhettä, ja voisimme olla toistemme perheille oiva turvaverkko vaikkapa lasten hoidon suhteen ja muissa sellaisissa asioissa. Vaan minkäs teet, kun toisen käytös on mitä on. Koskaan en ole ollut hänelle ilkeä, enkä toivonut pahaa. Päinvastoin. Se tässä kaikessa onkin oudoin juttu.

Kiitos kaikille vastauksista @Patarouva @regularflex @Dino @Dynamo @1313

Eteenpäin, ja toivotaan että veljelleni syttyisi järjen valo edes sitten kun alkaa käymään kuuttakymmentä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös