En löytänyt mitään tähän aiheeseen sopivaa vanhaa ketjua, joten avataanpas ketju tarinoille ja vuodatuksille sukulaisista. Niin hyvässä kuin pahassa. Isistä, äideistä, veljistä, siskoista, sedistä tädeistä jne. Jokaisella meistä kun on, tai ainakin on ollut sukulaisia, joten aihe on kaikkia koskettava.
Itseäni on alkanut vaivaamaan oman isoveljeni käytös minua kohtaan. Hän on 7 vuotta vanhempi, joten lapsuudessakin olin toki aina altavastaaja ja ainaisen naljailun kohde, joka kuitenkin on mielestäni ihan normaalia sisarusten välillä. Vielä nuorina aikuisinakin olimme ihan OK väleissä, emme kovin läheisiä mutta en kuitenkaan asiasta huolinut sen enempiä. Hänellä oli menonsa ja minulla omani, eikä yhteyttä pidetty kovin taajaan. Mutta nyt kun molemmilla on oma perhe, homma on mennyt varsin kummalliseksi ja ikäväksi. Hän sai vanhempana sisaruksena ensin oman lapsen, jolle minä setänä yritin olla hyvä ja muistaa aina merkkipäivinä onnittelemalla, ostin lahjat joita veljenpoika halusi ja pitää muutenkin hiukan yhteyttä jne. Vuosi sitten sain oman esikoiseni, ja heti alkuunsa ihmettelin kun ei veljeni tullut katsomaan veljentyttöään ennenkuin ristiäisiin. Nekin meinasi jättää väliin, kun oli kuulemma jokin mökki kavereiden kanssa varattuna (pyörittelin kyllä silmiäni kun kuulin tämän), mutta piipahti nyt kuitenkin ja pienen lahjan toi. Viimejouluna ostin tapani mukaan veljenpojalle jälleen lahjan ja toivottelin hyvät joulut, mutta minun veljeni ei kiittänyt lahjasta (kuten ei toki koskaan aikaisemminkaan) eikä ostanut tyttärelleni yhtään mitään, eikä nyt välttämättä tarvitse mitään ostaakaan, mutta olisi toivottanut edes hyvää joulua. Mutta ei sitäkään tapahtunut, ja se kyllä tuntui pahalta. Eräissä sukujuhlissa menneenä keväänä veljeni pilkkasi minua ja samalla tietysti myös perhettäni kaikkien sukulaisten ja tuttujen edessä, epäilemällä mm. olenko lapseni isä ja että hoidanko lastani ollenkaan. Oli huumoria tai ei, niin mielestäni se oli mautonta. Ja nyt kirsikkana kakun päällä, hän ei onnitellut lainkaan kun tyttäreni täytti 1 vuotta, eikä myöskään saapunut synttäreille.
Tälle millekään ei ole mitään järkisyytä eikä isoa riitaa ole ollut, ja olenkin miettinyt missä mättää? Keskustella asiasta ei voi, kun hän ei minua tosissaan ota minkään suhteen. Ei sitten yhtään. Ainahan hän on minusta hiukan vitsiä heittänyt, mutta nykyään puuttuu kaikki kunnioitus ja homma on mennyt yli. Olen omassa päässäni tullut siihen tulokseen, että jostain aikuisena puhjenneesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä tahi muusta täytyy olla kyse. Sääli, että välit veljeeni ovat tämmöiseksi menneet, mutta ei kai sitä turhaan sanota että suku on pahin.
Itseäni on alkanut vaivaamaan oman isoveljeni käytös minua kohtaan. Hän on 7 vuotta vanhempi, joten lapsuudessakin olin toki aina altavastaaja ja ainaisen naljailun kohde, joka kuitenkin on mielestäni ihan normaalia sisarusten välillä. Vielä nuorina aikuisinakin olimme ihan OK väleissä, emme kovin läheisiä mutta en kuitenkaan asiasta huolinut sen enempiä. Hänellä oli menonsa ja minulla omani, eikä yhteyttä pidetty kovin taajaan. Mutta nyt kun molemmilla on oma perhe, homma on mennyt varsin kummalliseksi ja ikäväksi. Hän sai vanhempana sisaruksena ensin oman lapsen, jolle minä setänä yritin olla hyvä ja muistaa aina merkkipäivinä onnittelemalla, ostin lahjat joita veljenpoika halusi ja pitää muutenkin hiukan yhteyttä jne. Vuosi sitten sain oman esikoiseni, ja heti alkuunsa ihmettelin kun ei veljeni tullut katsomaan veljentyttöään ennenkuin ristiäisiin. Nekin meinasi jättää väliin, kun oli kuulemma jokin mökki kavereiden kanssa varattuna (pyörittelin kyllä silmiäni kun kuulin tämän), mutta piipahti nyt kuitenkin ja pienen lahjan toi. Viimejouluna ostin tapani mukaan veljenpojalle jälleen lahjan ja toivottelin hyvät joulut, mutta minun veljeni ei kiittänyt lahjasta (kuten ei toki koskaan aikaisemminkaan) eikä ostanut tyttärelleni yhtään mitään, eikä nyt välttämättä tarvitse mitään ostaakaan, mutta olisi toivottanut edes hyvää joulua. Mutta ei sitäkään tapahtunut, ja se kyllä tuntui pahalta. Eräissä sukujuhlissa menneenä keväänä veljeni pilkkasi minua ja samalla tietysti myös perhettäni kaikkien sukulaisten ja tuttujen edessä, epäilemällä mm. olenko lapseni isä ja että hoidanko lastani ollenkaan. Oli huumoria tai ei, niin mielestäni se oli mautonta. Ja nyt kirsikkana kakun päällä, hän ei onnitellut lainkaan kun tyttäreni täytti 1 vuotta, eikä myöskään saapunut synttäreille.
Tälle millekään ei ole mitään järkisyytä eikä isoa riitaa ole ollut, ja olenkin miettinyt missä mättää? Keskustella asiasta ei voi, kun hän ei minua tosissaan ota minkään suhteen. Ei sitten yhtään. Ainahan hän on minusta hiukan vitsiä heittänyt, mutta nykyään puuttuu kaikki kunnioitus ja homma on mennyt yli. Olen omassa päässäni tullut siihen tulokseen, että jostain aikuisena puhjenneesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä tahi muusta täytyy olla kyse. Sääli, että välit veljeeni ovat tämmöiseksi menneet, mutta ei kai sitä turhaan sanota että suku on pahin.