Onko itsekkyys biologinen luonteemme?

  • 3 466
  • 25

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Olen miettinyt nyt pitkän aikaa itskkeyyttä. Sitä tuntuu olevan lähiympäristössä mielettömän paljon, kaikki kaverit tuntuvat itsekkäiltä siirtäessään menojaan omien prioriteettiensa mukaan. Mistä syystä olemme parisuhteessa? Mistä syystä teemme töitä? Mistä syystä laitamme rahaa hyväntekeväisyyskeräyksiin tai miksi emme laita rahaa kyseisiin lippaisiin. Onko mikään pyyteetöntä hyvää, jonka todella teemme siitä syystä, että todella auttaisimme jotakuta ilman, että hyötyisimme siitä itse? Mitä itsekkyys on tai millainen on itsekäs ihminen?

Suomalainen sivistyssanakirja on antanut kyseiselle sanalle kaksi merkitystä:
itsekäs:
-omaa etua ajava tai ajatteleva, muista piittaamaton, egoistinen.
-sellainen, joka ottaa huomioon vain omat tarpeensa tai halunsa sivuuttaen muiden tarpeet tai halut

Olen asiaa pohtiessani tullut lopputulemaan, ettei ole olemassa mitään mikä ei ole itsekkyyttä. Toki tuossa sanakirjan määritelmässäkin on tarkennus: ”Ottaa huomioon vain omat tarpeensa.” Ajatellaan tuota hyväntekeväisyys- tapausta. Pääsyy miksi annamme rahaa lippaaseen on ilman muuta se, että haluamme auttaa. Annamme muutaman lantin katastrofin uhreille, köyhille elinolosuhteille tai jonkun maan jälleenrakennukseen. Antaisimmeko pois rahaa, jos emme kokisi saavamme siitä itsellemme hyötyä? Monet miettivät, että mitä se hyöty siinä on. Hyödymme siitä, että saamme itsellemme paremman mielen auttamisesta. Totta kai se on inhimillistä kokea myös auttamisesta syntyvää hyvää oloa, mutta myös jotkut erittäin rikkaat ihmiset lahjoittavat miljoonia euroja tai dollareita Afrikan lapsille. He saavat tällaisilla tempauksilla julkisuutta ja myös hyvän ihmisen maineen.

Sanoin tyttöystävälleni, että olen tässä parisuhteessa itseni takia. Aivot raksuttaa. Miksi tekisin mitään, mikä ei hyödyttäisi minua? Saan parisuhteessa rakastamaltani tyttöystävältä rakkautta, hyväksyntää ja läheisyyttä, asioita jotka ovat jokaisen ihmisen perustarpeita. En minä ole parisuhteessa sen toisen vuoksi, vaan itseni. Totta kai teen kaikkeni parhain päin, että pidän tyttöystäväni onnellisena, mutta taas päästään itsekkääseen ajatteluun. Teenkö kaikkeni vain siksi, että tyttöystäväni pysyisi kanssani, koska rakastan häntä ja saan näin tyydytystä itse?

Monet ajattelevat varmasti sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden olevan hyvin auttavia ihmisiä. Totta kai he ovatkin, mutta jokaisesta mediasta tulee jatkuvalla syötöllä uutisia, joissa sote- alalla kerrotaan olevan työvoimapula ja siinä on monille syy hakea opiskelemaan kyseistä alaa ja mennä töihin. Mennä töihin siksi, että saa jälleen tyydytettyä omat perustarpeensa työstä saadulla vastikkeella ja toivon mukaan he saavat myös hieman extraa elämäänsä. Uskon ja toivon, että jokaisella heillä on halu auttaa ja he eivät ole vain ja ainoastaan palkan ja hyvien työllisyysnäkymien takia kouluttautuneet alalle.

Tässä on nyt kolme esimerkkiä; hyväntekeväisyys, parisuhde ja työssäkäynti. Jokaista yhdistää itsekkyys. Itsekkyys tuntuu olevan yksi perisynneistämme. Vaikka tämä teksti voikin kuulostaa siltä, että olen hyvin itsekäs ihminen niin sitä en todellakaan koe olevani. Autan ihmisiä ja tulen auttamaan tulevassa ammatissani. En kuitenkaan opiskele sosiaali- ja terveysalaa. Yritän aina ajatella kaikkia muita ennen minua. Ajatus siitä, että olen itsekäs ihminen saa minut tuntemaan pahoin, mutta olenko yksin näiden ajatusteni kanssa? Koetteko saavanne jostakin asioista henkistä tai fyysistä tyydytystä ilman, että teillä olisi kuitenkin oma etu siellä jossain taka-alalla? Mitä teidän mielestänne on itsekkyys? Onko itsekkyys hyväksyttävää, koska jokainen ihminen on itsekäs jollain asteella? Heittäkää ajatuksia ja voimme myös keskustella muista kuolemansynneistä, vaikkei itsekkyys virallisesti niihin kuulukaan. Älkää ottako huomioon termejä peri- ja kuolemansynti. Ne viittaavat liikaa Raamattuun ja tämän pohdiskelun taustalla ei ole mitään uskonnollista.

Viikko lopussa ja tällainen kirjoitus, huhhuh.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Vastaan että ei, ainakaan jos on kädellisten tutkijoita uskominen. En usko että ihminen on niin kauaksi eksynyt lähisukulaisistaan että olisi muuttunut niin paljon.
Simpanssit ovat reiluja toisilleen - Tiede.fi.

Vastaisin että ennemminkin kasvatuksen/ympäristön/yhteiskunnan tuotetta.
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Vastaan että ei, ainakaan jos on kädellisten tutkijoita uskominen. En usko että ihminen on niin kauaksi eksynyt lähisukulaisistaan että olisi muuttunut niin paljon.
Simpanssit ovat reiluja toisilleen - Tiede.fi.

Vastaisin että ennemminkin kasvatuksen/ympäristön/yhteiskunnan tuotetta.

Miksi ihmiset tekivät yleensä tasajaon kyseisessä testissä? Siksikö, että toiselle tulisi hyvä mieli vai siksi, että tapanormeihin kuuluu olla ystävällinen? Toisen halveksinta olisi jopa pahempi rangaistus kuin taloudellinen menetys. Voimme olla oikeudenmukaisia, mutta se ei välttämättä ole epäitsekästä, jos emme joudu tekomme takia halveksunnan kohteeksi ja todellinen syy on tuon häpeäpaalun välttäminen. Rahallinen menetys ei satuta niin paljon.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Milloin viimeksi olette tehneet vapaaehtoisesti teon, josta on seurannut teille mielipahaa ja muille mielihyvää ja joka ei ole palvellut velvollisuudentunteenne täyttymistä?

Minä en ole tehnyt tällaista tekoa kaiketi koskaan. Silti minut tiedetään ihan ystävälliseksi ja muut huomioivaksi ihmiseksi. Sen minkä teen, teen itseni vuoksi, joko käytännön etuni tai tunteideni vuoksi.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Onko mikään pyyteetöntä hyvää, jonka todella teemme siitä syystä, että todella auttaisimme jotakuta ilman, että hyötyisimme siitä itse? Mitä itsekkyys on tai millainen on itsekäs ihminen?

Perinteinen, jokaisella varmaan vähintään lukion filosofiasta tuttu keskustelunaihe. Asiaa tarkastellaan usein hyvin nurinkurisesti määrittelemällä pyyteetön hyvänteko jonkinlaiseksi asiaksi, josta ei saa seurata mitään etua hyväntekijälle itselleen. Koko lähestymistapa on typerä.

Jos hyväntekijä todella tulee hyvästä teostaan hyvälle mielelle ja saa tunteen siitä, että on toiminut oikein, eikö hyvän tekeminen ole silloin ohjelmoitu hänen luontoonsa? Ihmiselle, kuten varmaan lähes kaikille laumaeläimille, altruistinen käytös on luonteenomaista juuri siksi, että se on hyödyllistä. Kuten ensimmäisessä vastauksessa jo sanottiin, myös lähimmät sukulaisemme auttavat toisiaan, vaikka siitä ei olisi heille suoraa näkyvää hyötyä. Kuinka tärkeä osa rauhanomaista yhteiseloa tällainen toiminta onkaan?

Eli: koko kysymyksenasettelu menee vikaan mikäli itsekkyyttä tarkastellaan epäitsekkään toiminnan hyötyjen näkökulmasta. Lähes kaikesta auttamisesta, ihmissuhteista ja ylipäätään ystävällishenkisestä sosiaalisesta toiminnasta koituu hyötyjä kaikille osapuolille. Tämän nimittäminen itsekkyydeksi osoittaa melkoista kyynisyyttä tai kenties jonkinlaista raamatullista näkemystä perisyntisestä ja kurjasta ihmislajista.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Jos hyväntekijä todella tulee hyvästä teostaan hyvälle mielelle ja saa tunteen siitä, että on toiminut oikein, eikö hyvän tekeminen ole silloin ohjelmoitu hänen luontoonsa?

On kehnoa määritellä hyväksi ihmisen lajityypillinen käytös. Minusta oikea hyvä on sellaista, johon liittyy motiiveista riippumaton valinta.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Minä taas en näe asiassa mitään ongelmaa.

Onhan siinä se ongelma, että jos määrittelemme hyväksi sen, mitä olemme, niin hyvää ei voi enää valita. Tällöin hyvä lakkaa kokonaan olemasta.

Muutenkin täytyy ihmetellä sitä, kuinka voit nähdä ihmisen hyväksi, kun yli puolet maailman ihmisistä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja kurjuudessä eikä ketään rikasta kiinnosta. Kun rajaat hyvän jokapäiväisen arjen piiriin, jossa ihminen käyttäytyy biologiansa mukaisesti, niin totta kai ihminen vaikuttaa hyvältä.

Minusta hyvä alkaa kuitenkin vasta siitä, missä alkaa luopumisen kipu.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Onhan siinä se ongelma, että jos määrittelemme hyväksi sen, mitä olemme, niin hyvää ei voi enää valita.

Minulle hyvyys on sitä, että ihminen haluaa auttaa/tehdä hyvää toiselle ihmiselle ja myös tekee. Se, että tällainen käytös on meille luonteenomaista, ei vähennä tällaisen toiminnan arvoa minun silmissäni lainkaan. Olemme joka tapauksessa luonnollisia toimijoita, luontomme vankeja.

Muutenkin täytyy ihmetellä sitä, kuinka voit nähdä ihmisen hyväksi, kun yli puolet maailman ihmisistä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja kurjuudessä eikä ketään rikasta kiinnosta.

Tässä taas on mielestäni kyse maantieteen ja ihmisen muodostamien yhteiskuntien ja yhteiskuntajärjestelmien puutteellisuudesta. Kehitys nykyiseen tilanteeseen on ollut tietyllä tapaa väistämätöntä.

Minusta hyvä alkaa kuitenkin vasta siitä, missä alkaa luopumisen kipu.

Hyvästä teosta voi toki aiheutua myös luopumisen kipu, mutta se ei mielestäni ole "ainoaa oikeaa hyvyyttä". Kirjoituksiasi muualtakin tuntevana tiedän jo tätä kirjoittaessani, että meillä on määrittelyongelma... Oma mielipiteeni kun on, että minkäänlaista objektiivista, abstraktia hyvyyttä ei sinänsä ole olemassa, kuten ei pahuuttakaan. Minulle noilla käsitteillä on omat konkreettisemmat ja käytännölliset merkityksensä, jotka jo edellä kuvailin. Filosofointi jääköön muille.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Voimme epäilemättä määritellä itsekkyyden niin, että kaikki mitä ihminen tekee on hänelle itselleen hyväksi, eli itsekästä sillä muutenhan hän ei näin toimisi vaan tekisi toisin. Ja varmasti näin onkin. Tästä näkökulmasta siis esim. Hitler ja Gandhi ovat itsekkyydessään identtisiä. Richard Nixon ja Martin Luther King toimivat yhtä itsekkäästi. Lapsensa tulipalosta pelastava äiti on yhtä itsekäs kuin tulipalon sytyttänyt pyromaani jne. jne. Mutta tällöin on aika ilmeistä, että termi tälläisenä universaalina kuvauksena inhimillisestä käyttäytymisestä menettää kaiken informaatioarvonsa. Miten edes teoriassa voisi tällä määritelmällä edes käyttäytyä epäitsekkäästi? Luulisi, että jos tämä käsite näin ymmärrettynä olisi merkityksellinen niin löytyisi edes jonkinlainen mahdollisuus, vaikka sitten teoreettinenkin, toimia toisin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Mutta tällöin on aika ilmeistä, että termi tälläisenä universaalina kuvauksena inhimillisestä käyttäytymisestä menettää kaiken informaatioarvonsa.

Tämä vastaa minunkin ajatuksiani omaa sönkötystäni paljon paremmin ilmaistuna, kiitos siitä.

Ketjun kysymyshän kuuluu, "onko itsekkyys biologinen luonteemme"? Biologin vastaus olisi varmaan, että mitään laumaeläin ei ole kehittynyt toiminnaltaan itsekkääksi. Juuri siksi saamme altruistisesta toiminnasta mielihyvää. En ainakaan itse ajattele, että tällainen biologinen ominaisuus (=esim. mielihyvä toisten auttamisesta) jotenkin vähentäisi teon arvoa.
 

Da-Capo

Jäsen
Perinteinen aihe tosiaan, jota tullut itsekin monesti pohdittua juuri saman logiikan mukaisesti kuin aloittaja. Kyllä kaikessa omassakin tekemisessä on jokin pointti, josta on hyötyä itselle.

Toisaalta luulen, että kaveripiiristäni löytyy henkilöitä, jotka esim. auttavat kaveria pelkästään sillä motiivilla, että se ei ole heiltä mitenkään pois. Eli eivät koe saavansa tästä mitään hyötyä, mutta eivät myöskään koe menettävänsä mitään, jolloin toiminta mahdollistuu. Itse en kyllä näinkään "ylevään" toimintaan/ajatteluun kykene, vaikka varmasti reilun ja mukavan tyypin leiman uskon omaavanikin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoitti itsekkyysaiheesta kiinnostavan kolumnin "Kannustin kaverille kanssa" Hesariin viime kesäkuussa.

Myös Talouselämä-lehti julkaisi marraskuussa 2011 artikkelin "itsekkyyden myytti murtuu". Jutun oli kirjoittanut Yochai Benkler, joka on Harvard Law Schoolin professori.

Kummassakin näissä oli lähtökohtana (ja tutkittuna tutkimuksena, johon Kaaro viittasi) se, että itsekkyys ei ole paras tapa menestykseen. Epäitsekkyys sen sijaan on ihmisen lajiominaisuuksia. Epäitsekkyys kannattaa, koska siitä saa mielihyvää ja lisäksi voi todennäköisemmin olla itsekin epäitsekkään teon vastaanottavana osapuolena jos/kun epäitsekkyys on osa toimintakulttuuria.

Kaaron tekstistä hyvä pätkä:
Lajimme mielenlaatu on kehittynyt metsästäjä-keräilijäyhteisöissä, jotka ovat tasa-arvoisia, ja joissa tärkein operatiivinen periaate on "kaverille kanssa".

Aivokuvaukset ovat osoittaneet, ettei mielenlaatumme ole noista päivistä mihinkään muuttunut. Kun olemme epäitsekkäitä, annamme pois tai teemme pyyteettömiä palveluksia, mielihyväkeskuksemme tulkitsee sen yhtä palkitsevana kuin suklaan syömisen.

Ei ylläoleva tietysti tarkoita, että pitäisi olla joku maailmoja syleilevä taivaanrannanmaalari, joka auttaisi kaikkea ja uhraisi itsensä epäitsekkäästi kaikkien muiden mielihyvän eteen. Mutta työyhteisöissä, perheyhteisöissä ja kaveripiireissä on kaikilla mukavampaa, jos ihmiset ns. jeesaavat kaveriakin, tukevat perheenjäseniä ja tuottavat muille hyvää mieltä.

Hyvässä työporukassa ainakin jaksaa kummasti paremmin, ja sitä tulostakin syntyy paremmin kuin epäluottamukseen ja ääri-itsekkyyteen perustuvassa ilmapiirissä, jossa puukotetaan selkään ja jossa vedetään toisten alta mattoa samalla kun erilaiset kiipijät ja ahneet mulkvistit tallovat muita alleen. Kun auttaa välillä muita, auttaa pitkällä tähtäimellä myös itseään.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se on ehkä vähän hassu ajattelutapa, että kaikki on lopulta itsekästä, koska kaikista "epäitsekkäistä" teoistamme seuraa lopulta edes vähän hyvää fiilistä meille, minkä ajatellaan olevan todellinen motivaattori teoillemme.

Meikäläinen on myös pohtinut asiaa ja lähestyisin sitä nimimerkin olkikuukkeli tavoin. Jos ihminen kykenee tekemään tekoja, joista on rationaalisesti ajateltuna vain haittaa hänelle itselleen, ja saamaan niistä siitä huolimatta hyvää fiilistä, eikö silloin oleellisena osana ihmisluontoa ole epäitsekkyys?

Ehkä asian voisi ajatella niin, että kukaan ei pohjimmiltaan ryhdy mihinkään, mistä ei koidu minkäänlaista hyötyä (ml. hyvän olon tunne) hänelle itselleen, mutta toisaalta luontomme on myös se, että kykenemme saamaan sen hyvän olon tunteen myös teoista, joilla hyödytetään lähinnä muita ja joista saattaa olla jopa jonkinlaista haittaa itsellemme.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Eikö tätä voi mitenkään mitata? Luulen että esimerkiksi syöpäsairaat lapset saavat keräyksissä enemmän kuin rappioalkoholistit. Lasten auttamisesta tulee paremmat fiilikset. Eikö ihminen tällöin ole itsekäs alkoholisteja kohtaan?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Eikö itsekkyyden voi myös rinnastaa eloonjäämisvaistoon?

"Paskat nakkaan tuolle heikolle tuossa, kun itsekin pitäisi selvitä hengissä ja geeniperimää jakaa."

Tuli vain mieleeni.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikö tätä voi mitenkään mitata? Luulen että esimerkiksi syöpäsairaat lapset saavat keräyksissä enemmän kuin rappioalkoholistit. Lasten auttamisesta tulee paremmat fiilikset. Eikö ihminen tällöin ole itsekäs alkoholisteja kohtaan?

Ei. Maailmassa ei voi kaikkia auttaa ja jos auttaa edes jotain, niin ei voi olla itsekäs ihminen. Itsekäs ihminen kuluttaa omat rahansa muita ajattelematta. Toisaalta itsekkäimmät ihmiset eivät edes kuluta vaan keräävät kaiken omaisuutensa pankkitileilleen.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Eikö itsekkyyden voi myös rinnastaa eloonjäämisvaistoon?

"Paskat nakkaan tuolle heikolle tuossa, kun itsekin pitäisi selvitä hengissä ja geeniperimää jakaa."

Tuli vain mieleeni.

Evoluutio toimii lajeittain, ei yksilöittäin. Ihmislajin kannalta epäitsekkyys ja kyky yhteistyöhön ja ns. kaverin jelppamiseen on hyödyllinen ominaisuus, joka auttaa lajia/laumoja selviämään. Heikkoa kannattaa auttaa, jos heikko on oman yhteisön jäsen, ja mistä sen tietää vaikka itse olisi joskus heikoilla ja silloin saa apua vastaavantyyppisessä tilanteessa. Ja jos auttaa sitä heikkoa, niin saa luultavasti laumassa kunnioitusta ja sen heikonkin tuen, jolloin pääsee todennäköisemmin jakamaan geeniperimääkin kuin yksinäinen susi, joka ei auta ketään eikä ole osa porukkaa.

Toki yksilön kannalta vaistonvarainen reaktio on auttaa ensin itsensä pulasta. Mutta sen jälkeen kannattaa auttaa jo muita.

Tietysti aina on nallewahlrooseja, jotka vittumaisesti hymyillen katsoisivat esim. nälissään olevaa ja tulisivat vielä viemään tältä peiton päältä ja kengät jalasta ja horisisivat jotain tekopyhää siitä, kuinka "jokainen on vastuussa itsestään", vaikka he olisivat koko ikänsä eläneet yltäkylläisyydessä vailla puutetta mistään.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Evoluutio toimii lajeittain, ei yksilöittäin.
Jos tuota todella pitää pilkkoa niin eikö mutaatiot tai lajin edustajan valinnat lopulta palaa evoluution osalta pelkkään yksilöön? Lajeittainkos se apina oppi tulenteon? Vai oliko kaksijalkaisten karvaisten seassa sittenkin ensin yksilö, jota sittemmin lajiksi määritellyt seurasivat? Tähän on varmasti vaikea löytää vastausta, mutta esitinpähän vain kysymyksen alunperin.

Yhteisöllisen toimimisen - tai ihmisen selviämisen/kehittymisen - voi mielestäni kuitenkin nostaa biologiseksi luonteeksi. Ensin tulee pari hutia (Darwin kertonee tästä enemmän), mutta lopulta joku yksilö siellä seassa tekee onnistuneet kokeensa, jota yhteisö sitten seuraa/toistaa. Motivaatio noihin lopulta onnistuneisiin kokeiluihin ovat mielestäni sittenkin itsekkäitä: ei se alkuihminen sitä tulta koettanut tehdä kuin omaksi ilokseen ja vasta sen jälkeen heimon/lauman/lajin vuoksi.

Itsekkyys on terve piirre ihmisessä, sillähän tänne saakka on päästy.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Itsekkyys on terve piirre ihmisessä, sillähän tänne saakka on päästy.

Terve itsekkyys on terve piirre ihmisessä, samoin terve epäitsekkyys. Eiväthän nämä ole mitään toisensa pois sulkevia ääripäitä. Äärimmäinen itsekkyys ei johda kovin hyviin lopputuloksiin kovin usein, ja äärimmäinen epäitsekkyys ja suoranainen marttyyriuskaan eivät kovin monen ihmisen tilannetta kohenna.

Minä ja me, tässä järjestyksessä. Sillä konseptilla yleensä pärjätään. Ja tosiaan muidenkin auttamisesta saa itse(kästä) mielihyvää, joten itsekkäästi epäitsekäs kansalainen on vahvoilla. Tietysti härskisti piittaamaton psykopaattikin voi olla vahvoilla, mutta yhteisön/kansakunnan kehityksen ja eloonjäämisen kannalta jotkut Maot, Stalinit tai Pol Potit eivät ole kovin hyvä ässä hihassa.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Itsekkyydestä tai paremminkin epäitsekkyydestä tulee mieleen sellaiset kaverit kuin Mike Monsoor. Monsoor heittäytyi räjähtämättömän kranaatin päälle suojellakseen lähellä olevia muita ihmisiä. Hän menehtyi pian kranaatin räjähdyksen jälkeen, mutta onnistui suojelemaan lähellä olevia ihmisiä suurimmaksi osaksi. Oliko häneltä siis kaikki itsekkyys poissa tuossa teossaan? Hän todennäköisesti tiesi kuolevansa tuossa teossaan, mutta teki sen silti. Vai oliko se vaistonvaraista? Mitä hyötyä siitä olisi ollut hänelle, koska hän oli 30 minuutin päästä kuolleiden valtakunnassa?

Itsekkyys on vaikea käsite. Kuten Musta Nuoli tuossa totesi, tietty määrä itsekkyyttä on varmaan ihan terveellistä. Mutta missä kulkee raja? Helpompi olisi ehkä kirjoittaa sellaisista käsitteistä kuin ylpeys tai nöyryys. SItten saataisiin ne kuolemansynnitkin mukaan.

Mutta todettakoon nyt se, että mielestäni nyky-yhteiskunnassa näkee itsekkyyttä kyllä kaikkialla. Tuntuu, että se on jo osa ihmisyyttä. Erityisesti koskettaa liikennekäyttäytymisen itsekkyys. Tuntuu siltä, että lähes kaikki siellä ajattelevat vain itseään ratin takana. Tietty taas joku terve määrä itsesuojeluvaistoa on hyväksi, mutta kun se vain itsestään välittäminen tuntuu olevan lähes rajatonta. Minulle liikenteessä oleminen lähtee siitä, että yritän koko ajan huomioida muita ja olla ärsyttämättä heitä ja toimia niin, että liikenne sujuu mahdollisimman sutjakkaasti. Tietenkin teen virheitä lähes koko ajan ja epäonnistun tämän tästä pyrkimyksissäni auttaa muita tielläliikkujia, mutta kun katselee sitä useimpien muiden käyttäytymistä liikenteessä, niin sellainen tunne vaan tulee, että ei yhtään katsota tai välitetä miten ne toiset siellä pääsevät liikkumaan. Sama pätee vaikkapa kaupan kassalla olemiseen. No, tämä taitaa jo kuulua johonkin toiseen ketjuun.
 
Itsekkyydestä tai paremminkin epäitsekkyydestä tulee mieleen sellaiset kaverit kuin Mike Monsoor. Monsoor heittäytyi räjähtämättömän kranaatin päälle suojellakseen lähellä olevia muita ihmisiä.
No eipä tuostakaan voi mennä varmaksi sanomaan. Voihan se olla, että Mike koki suunnatonta elämäntuskaa ja oli haaveillut itsemurhasta päiväkausia. Sitten kun yhtäkkiä tuli kranaatti syliin kuin Jumalan lahjana, niin siihen oli helppo hypätä päälle suupielet korvissa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voimme epäilemättä määritellä itsekkyyden niin, että kaikki mitä ihminen tekee on hänelle itselleen hyväksi, eli itsekästä sillä muutenhan hän ei näin toimisi vaan tekisi toisin. Ja varmasti näin onkin. Tästä näkökulmasta siis esim. Hitler ja Gandhi ovat itsekkyydessään identtisiä. Richard Nixon ja Martin Luther King toimivat yhtä itsekkäästi. Lapsensa tulipalosta pelastava äiti on yhtä itsekäs kuin tulipalon sytyttänyt pyromaani jne. jne. Mutta tällöin on aika ilmeistä, että termi tälläisenä universaalina kuvauksena inhimillisestä käyttäytymisestä menettää kaiken informaatioarvonsa. Miten edes teoriassa voisi tällä määritelmällä edes käyttäytyä epäitsekkäästi? Luulisi, että jos tämä käsite näin ymmärrettynä olisi merkityksellinen niin löytyisi edes jonkinlainen mahdollisuus, vaikka sitten teoreettinenkin, toimia toisin.

Hyvä kirjoitus. Tuollainen "kaikki on yhtä itsekästä" -ajattelu on loppujen lopuksi melko köyhää eikä johda sen syvemmälle, kuin mihin ketjun aloittaja pääsi. Jos itsekkyys ensin määritellään siten, että ihminen toteuttaa sitä itsestään lähtevällä toiminnalla aina jotain tehdessään, tietenkin kaikki on itsekästä.

Toiset ihmiset ovat valmiita tinkimään omasta mukavuudestaan ja saattamaan oman "hyötynsä" lähtökohtaista alemmalle tasolle, jotta voivat lisätä jonkun toisen hyötyä. Toiset ihmiset puolestaan eivät ole valmiita lisäämään toisten hyötyä, vaikkeivat itse menettäisikään mitään.

Itse ainakin koen mielekkäämmäksi tarkastella itsekkyyttä siitä näkökulmasta, että itsekäs henkilö haluaa hyödyn nimenomaan (ja ehkä vain) itselleen, eikä koe mitään lisäarvoa hyödyn jakamisesta. Ihan kuten se, että itsekeskeinen ihminen on kiinnostunut vain itsestään ei tarkoita että ei-itsekeskeinen ihminen olisi mahdottomuus, koska on kiinnostunut myös muiden asioista.
 

julle-jr

Jäsen
No eipä tuostakaan voi mennä varmaksi sanomaan. Voihan se olla, että Mike koki suunnatonta elämäntuskaa ja oli haaveillut itsemurhasta päiväkausia. Sitten kun yhtäkkiä tuli kranaatti syliin kuin Jumalan lahjana, niin siihen oli helppo hypätä päälle suupielet korvissa.
Tai sitten hän tiesi, että ellei hyppäisi kranaatin päälle, hän tuntisi muiden kuoleman takia raastavaa syyllisyyttä lopun elämäänsä. Eli ehkäistäkseen oman pahan olonsa, hän hyppäsi kranaatin päälle, eli teki tekonsa pelkästään oman mukavuudenhalunsa takia, hän ei halunnut kokea pahaa oloa muiden kuolemasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös