Kolmesta mahdollisesta vastustajasta kohtalo ja vastustajat itse valkkasivat Kerholle vastaan Ilveksen puolivälieriin. Viime vuosina henkinen yliote on ollut enimmäkseen Kerholla yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Tämä kausi on mennyt tasaisemmissa merkeissä. Vastaavasti aiemmat toivevastustajat Ässät ja SaiPa ovat tällä kaudella olleet poikkeuksellisen vaikeita vastustajia. Varsinkin Sputnikit ovat löytäneet lääkkeet Kerhon kaatamiseen.
Ennen kauden alkua olisin ehdottomasti valinnut SaiPan noista kolmesta. Nyt oli suoranainen helpotus, että Ilves piti paikkansa kuudentena. Ja kun Lukkokin avitti Kerhoa voittamalla Tapparan, vältettiin myös Ässät, jota pidän aika ikävänä vastuksena juuri tällä hetkellä. Ilves on toisaalta arvaamaton joukkue, joka voi tiivistää peliään pleijareihin juuri sen verran, että Kerhon hampaaton hyökkäys ei pysty ohittamaan huippuvireistä Raskia. Kaikesta huolimatta pidän Kerhon jatkoonpääsymahdollisuuksia parhaina juuri Ilvestä vastaan. Melkein rakas melkein paikallisvastustaja, joka ei juuri ole päässyt Kerhon kustannuksella juhlimaan.
Pari jannua lasaretista kentän puolelle ja pronssipeli on edelleen mahdollinen.