Omat diagnoosit

  • 4 249
  • 8
Tänne ketjuun voitaisiin kirjoitella omista diagnooseista, joita jatkoaikalaiset ovat tehneet ilman lääkäreiden apua. Enkä nyt tarkoita mitään huuliherpeksen hoksaamista tai "voi vittu mua puraisi ilmailukärpänen" -välähdyksiä.

Tein itselleni juuri diagnoosin wikipedian perusteella ja kärsin ilmeisesti avoimen korvatorven oireyhtymästä. Oikea korvatorveni, joka siis yhdistää korvan ja nielun, pysyy auki ja tämä aiheuttaa hengityksen ja joskus myös oman puheen kaikumista korvassa. Myös rankka urheilu saattaa aiheuttaa kovaa hetkellistä tinnitusta tai sydämentykytystä korvassa. Monesti olen esim. futistreenien jälkeen tuntenut, että korva on totaalisen tukossa tai että siellä soisi palosireeni ja Seppo Mäkelän pilli yhtä aikaa.

Wikipedian mukaan kyseisen oireyhtymän voi aiheuttaa ainakin synnytyksessä päähän kohdistunut paine, liiallinen kofeiini, nestehukka tai äkillinen laihtuminen, eli periaatteessa se voisi olla kellä tahansa. Oireiden hoitoon on muutamia konsteja ja niiden tarkoituksena on siis saada tuo torvi sulkeutumaan. Apukeinona voi olla esim. pään pitäminen hetken aikaa ylösalaisin tai n. 15 minuutin selällään makoilu jalat ylös kohotettuina 4 kertaa päivässä. Myös joitakin leikkaushoitoja on ilmeisesti olemassa, mutta sellaiseen tuskin ikinä ryhtyisin.

Tämän takia tulikin teinipoikana rampattua lääkärillä ties miten monta kertaa, eikä yksikään lääketieteen ammattilainen pystynyt löytämään syytä. Aionkin tästä lähtien konsultoida aina wikipediaa ennen kuin lähden amatöörien räpläiltäväksi. Haistakaa paska koko suomalainen terveydenhuolto, eläköön Internet.
 

tutzba

Jäsen
Tein diagnoosin muutama vuosi sitten, että olen allerginen pähkinöille. Silloin kun vielä suklaata söin, niin joskus popsin sellaista, missä oli pähkinärouhetta. Ei tarvittu paljoa lääkärinvikaa, kun henki meinasi loppua ja kutina oli helvetillinen. No, käväisin sitten asian varmistamassa, ja allerginen olen ja todella pahasti vieläpä!
 
K

kiwipilot

Tajusin perunoita kuoriessa että olen allerginen raaoille potuille. Kädet kutisivat ihan helvetisti. Kaikkea sitä oppii kun vanhenee. Nyt sitten joutuu kuorimaan pernat kumihanskat kädessä.

Vääriä diagnooseja sitten on tullut tehtyä vaikka kuinka. Kohtalainen luulosairaus on muuten kohtuu vittumainen juttu, mikä johtuu toki kerran saadusta vakavan sairauden diagnoosista. Nyt sitten jokainen patti tai pahkura on tietenkin jotain pahanlaatuista; milloin on ollut suusyöpää, milloin luusyöpää yms.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Dedä tukkood viidadda

Niin, itse olen ilmeisesti yliherkkä jollekin alkoholipitoisten juomien ainesosalle, koska aina kun otan häppää nenäni menee vähän tukkoon ja toisinaan saatan jopa aivastella.

Tämä saattaa tosin johtua siitäkin, että alkoholi vaikuttaa jotenkin limakalvoja turvottavasti tahi muuten, josta johtuen syntyy tunne nenän tukkoisuudesta tai tarpeesta aivastella.

Asiaa on kliinisesti testattu lukemattomia kertoja, eli mistään hätiköidystä arvoista ei ole kyse.

Täältä tähän
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Asiaa on kliinisesti testattu lukemattomia kertoja, eli mistään hätiköidystä arvoista ei ole kyse.

Itsehän kärsin tästä aivan samasta vaivasta. Varsinkin niinä lukemattoman harvoina kertoina, jolloin humalatilani on ylittänyt kohtuukäytön rajat, on tuo samainen efekti tullut ilmi. Ja olen herättänyt myös hilpeyttä kaveripiirissäni tällä kännipärskinnällä.

Itse epäilen, että limakalvot kuivuvat siinä missä muukin elimistö. Ja siitä syystä ovat selkeästi herkempiä ulkoisille ärsykkeille, kuten baarissa leijuvat pienhiukkaset.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viinanuha - insinöörien ongelma?

Empiiriset tutkimukset kaveripiirissäni, joille tällä palstalla olen saanut vahvistuksen, ovat osoittaneet että huomattavan suuri osa insinööreistä sairastaa juurikin tätä mainittua viinanuhaa. Liekö sitten koulutuksen johdosta, ties mitä litkuja juovat ja höyryjä hengittävät...joka sitten selittäisi aika paljon muitakin asioita kuin pelkän viinanuhan.
 

Veijari

Jäsen
allergiat

Enpä ole koskaan allergiatutkimuksissa käynyt, mutta terveellä maalaisjärjellä pääteltynä olen allerginen kissoille sekä koivun siitepölylle. Selityksiä diagnooseihini tuskin tarvitsee antaa.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jotain ensimmäistä unihalvauksistani pelästyin niin perusteellisesti, semminkin kun kädet eivät toimineet muutamaan sekuntiin herättyäni, että oli pakko ottaa pirssi lekurille aamuyöstä (vai meninkö sittenkin jalan, rattiin en kuitenkaan uskaltanut?). Selitettyäni mikä oli hätänä, koppasi lekuri alkometrin suuhun ja hönkäistyäni nollan ei lekuri osannut mitään syytä moiselle keksiä, kertoi että ehkä myöhemmin kannattaisi mennä sydänfilmeihin???

Parin seuraavan unihalvauksen jälkeen totesin kuin Fox Mulder konsanaan että "truth is out there", ja google + wikipedia selvitti että kyseessä on vaaraton mutta vähemmän mukava unihalvaus.

Doctor Borgie is receiving, ladies first.
 
Ala-asteikäisenä raikulipoikana tunnettu nuori Pistelinko87 oli todella villi koulussa. Jo silloin opettaja yritti saada nuorta villiä poikaa testeihin, että mitä siellä päässä liikkuu. Linko oli paikkakuntassa lupaavimpia jääkiekossa ja se oli nostattanut päähän kusta. Yläasteen terveystarkastuksessa Linko väitti olevansa täysin terve ja normaali, vaikka hänen isänsä oli vihospäissään soittanut terveydenhoitajalle ja kysynyt että voiko tälle jätkälle tehdä mitään.

Lopulta pitkän räkyttämisen jälkeen Linko suostui menemään testeihin. Tuloksena lievä adhd-diagnoosi ja narsistinen persoonallisuushäiriöön viittavat oireet. Koulussa moni opettaja sai kuulla, kun tämä nuori hulttio "räkytti kuin rakkikoira". Linko oli kuin nuori Rocky Balboa kun hän käveli ylimielisesti koulun käytävillä räkyttäen yleensä nuoremmille ja heikommille oppilaille. Yleensä hän räkytti vanhemmille oppilaille vain silloin, kun istui isänsä farmariauton takapenkillä ja auto oli liikkeessä. Lingon isä ei sulattanut sitä, kun kuuli opettajille soittoja, kuin Linko oli jälleen tehnyt jäyniä ja riehunut koulussa. Lingon isä meni jälleen tutkimuksiin nuoren Lingon kanssa ja lääkäri halusi jäädä kahden kesken hetkeksi. Hän oli sanonut suoraan, että Linko on vaan pitäisi pudottaa maanpinnalle pilvilinnoista. Mitään muuta ongelmaa hänellä ei ole kuin että on hän... "kuspää".

Lukioaikana Linkoa ei enää kiinnostanut opiskelu ja pääasiassa hän koulussa istui hiljaa ja turhautuneena takapenkissä huppu päässä. Ylioppilaaksi Linko valmistui ihmeen kaupalla, vaikka harvemmin häntä koulussa nähtiin. Hieno mies!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös