Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 239 151
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

The Legend

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins ja Kärpät
Parista asiasta olen erityisen huolissani. Ensimmäinen on se, että toivottavasti Mikko Koivulla riittää rohkeutta sanoa EI -kisoille, mikäli ei saa pelituntumaa NHL:ssä alle ennen Olympialaisia. Sillä ei voi olla mitenkään tervettä, eikä tuloksellisesti hyvää suorittamista, mikäli ei pelaa peliäkään seurajoukkueessaan tai pelejä tuli 1-2 ja ne menevät vieläpä huonosti. Olympialaisissa kuitenkin marginaalit on pienet. Toinen seikka on, että Tuomo Ruutua ollaan Koivun tapaan sijoittamassa monien papereissa ykköseen, vaikka Ruutu on pelannut viimeiset 5 peliä sanalla sanoen surkeasti, 0+0 ja edellisessä pelissä peliaikaa siunaantui hulppeat 6:48.

Onneksi tässä on vielä pelejä jäljellä ja suomalaiset kerkeävät saamaan vielä ns. kuuman putken alle ennen Olympialaisia, sillä nyt suomalaiset ovat kyllä aikaimoisessa jäässä tilastollisesti. Onneksi Pappa-Selänne alkaa näyttämään piristymisen merkkejä.

Erityisesti toivoisin Filppulan ja Barkovin petraavan otteitaan pisteiden valossa.

Kuumimmat suomalaiset (Last 5 games):

Selänne 3+3=6
J. Jokinen 2+4=6
O. Jokinen 3+1=4
Vatanen 2+2=4
Määttä 1+3=4
Granlund 0+2=2
Timonen 0+2=2
Barkov 1+0=1
Korpikoski 1+0=1
Filppula 0+1=1
Ruutu 0+0=0
Salo 0+0=0

Jos olisin maajoukkueen päävalmentaja, niin antaisin myös arvoa sille, että pelaaja on ns. kuuma pelaaja kisoissa. Koivu oli kyllä huikeassa vedossa ennen loukkaantumista, joten toivotaan, että sama meno jatkuu heti toivuttuaan. Koivu tekaisi kuitenkin 1+7=8 viiteen peliin, eli 1,6 ppg.

Granlund - Koivu - O. Jokinen
J. Jokinen - Filppula - Ruutu/Pihlström
Korpikoski - Barkov - Selänne
Komarov - Kontiola - Aaltonen

Timonen - Määttä
Salo - Vatanen
Kukkonen - Hietanen

Rask
Lehtonen
Niemi
 
Viimeksi muokattu:

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Edelleenkin tämä "Lasse-fanaatikko"sanoo, että kaikki ne, jotka ovat suorastaan pudottaneet Kukkosen pois pelaavasta kokoonpanosta, eivät todellakaan tiedä mitä tekevät ! Kirjoittaahan saa mitä lystää, mutta antaa kyllä oudon kuvan minkään sortin "asiantuntijuudesta". Erkka ei Lassea sivuun jätä.

Vaikkei tämä mikään uskonkappale olekaan, niin yhteisvirsi nro 1 "Kukkonen on pelaavassa kokoonpanossa" on kyllä tatuoitu Erkan virsikirjaan. Saa äijä todella flopata, että hänet pois siitä siirrettäisiin ja sitähän Lasse ei tee:) Piste.

Eihän se Kukkosen vika tietenkään ole että mies on kisoihin valittu. Enemmän se kertoo meidän tilanteesta pakkien osalta. Ja ei, en vihaa Kukkosta, en vaan usko että miehestä on noihin kisoihin. Liigaan varmasti huikea vahvistus, nyt pelataan kuitenkin vähän eri pelejä. Tietysti hienoa jos Lasse näyttää että olen väärässä.

Timonen, Salo, Määttä ja Vatanen pelaavat isoimmat minuutit, Lasse ja kumppanit ne mitä jäljelle jää.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Barkovilla taitaa olla aika kova nousu menossa aloitusprosentissa. Ensimmäistä kertaa kaudella prosentti nousi päälle 50%. Ja vastassa oli NHL:n kovimpiin aloittajaporukoihin kuuluva San Jose, jota vastaan Sahsa veti 62%:lla. Mm. huippualoittaja Joe Pavelskia Sasha vei 75%:n teholla kuin vammasta kuselle.

Tässä Barkovin kehityksessä tapahtui SM-Liigakauden aikanakin huikeita pyrähdyksiä tietyissä asioissa ihan lyhyen ajan sisällä. Ei pidä yllättyä, jos Sotshissa nähdään jotain sellaista, mitä ei ole vielä aiemmin nähty. Mies on niin huima kehittymään. Peliaikaakin saa jo kolmanneksi eniten M.Koivun ja Filppula jälkeen.

Olympics-bound Aleksander Barkov doesn't act his age -- in a good way - 2014 Olympics
 
jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Pelaajien roolitukset Erkan mukaan

No niin, tällä palstalla on moni käynyt laittamassa oman suosikkikentällisensä, mutta minua kiinnostaa, kuinka Erkka on asian ajatellut. Hänen tätä lyhyttä projektia määrittää oikeastaan täysin vain nämä olympiakisat, että onko tämä projektiluontoinen valmennuspesti ollut onnistunut vai ei. Niinpä hän varmasti käyttää kaikki oljenkorret, jotta mitali saavutetaan, esimerkiksi hän kyllä taktikoi, jos siihen mahdollisuus suodaan.

Mitkä roolit sitten Erkka on eri pelaajille ajatellut?
Teemu Selänteelle annetaan hyökkäävä rooli, mutta pelaako Selänne kaikki ottelut vai onko vaikkapa Jori Lehterä otettu tiimiin, että paikkaa Selännettä alkupeleissä, jotta saadaan tärkeisiin otteluihin paras mahdollinen Selänne. Uskoakseni teukka pelaa Barkovin kanssa samassa ketjussa, koska hän tarvitsee pelaajan, joka näkee syöttöpaikat ja jonka syötöt tulee lapaan. Tämän vuoksi Sasha tai Granlund ovat mielestäni ainoat vaihtoehdot siihen ja Mikelle on varmaan suunniteltu ihan muuta roolia.

Entäs sitten Tuomo Ruutu? Energiaa riittää mielin määrin, mutta aika päätöntä kohkaamista on ollut ne ottelut, joita olen katsonut. Hän on ollut epävarma myös omaan päähän, joten ei hänelle oikein tarkoituksenmukaista ole edes puolustusvastuuta antaa. Siinä mielessä hänen olisi turvallisin kohkata Vallen ja Mikon laidassa, kun samassa ketjussa olisi kaksi noin kovaa pelimiestä. Hänen roolinsa siinä olisi lähinnä aiheuttaa hämmennystä ja sekoittaa vastustajan pakkaa.

Olli Jokiseen Erkka uskoakseni luottaa kuin vuoreen. Nousee aina ratkaisupeleissä esille. Näin ollen kakkossentterin paikka on varmaankin hänen. Jussi Jokinen on varmaan laidassa täydentämässä ja Granlundista tulee hänelle oiva tutkapari.

Entäs Antti Pihlström? Joku funktio hänelläkin kai on. Itse uskon, että pillun rooli on tulla kentälle kohkaamaan tilanteessa, jossa Suomen peli on sekaisin ja leijonat on alakynnessä. Sitten jos tuomolla ei suju, niin siihenkin hän voisi tulla rynnimään. Vauhtia hän ainakin toisi lisää, mutta ei häntä nähdäkseni ole olympiatasolla järkeä ottaa kentälle muuta kuin tilanteessa, jossa Suomella ei ole mitään hävittävää.

Aaltonen ja Kontiola todennäköisesti otettiin tutkapariksi kisoihin ja Korpikoski ja Komarov täydentää Sashan ja Konnan ketjuja, koska niihin tarvitaan puolustusosaamista myös. Sitä toki Sashallakin on.

Pakeista top 4 täysin selvä, eli Timonen,Salo,Vatanen & Määttä. Hietanen & Lepistö otettiin kemioiden vuoksi pakkipariksi tiimiin, mutta uskoisin niin, että he pelaavat vain pieniä maita vastaan. Ossi ja Lasse kehiin sitten kun alkaa tosipelit. Väänäsellä ei liene muuta funktiota kuin pitää omaa pää puhtaana. Siinä ilmeisesti Erkka luottaa Väänäseen kun sen kisoihin otti. Niin huonoa kautta kuin tämä kausi Väänänen ei nimittäin aikoihin ole pelannut.

Miten te näätte tuon roolituksen? Erkkahan sanoi, että kaikille löytyy kyllä rooli ja roolituksen vuoksi Bergnheim on ulkona joukkueesta. Olisiko Erkan ajatus muodostaa roolit tällä tavalla, tähän suuntaan vai jollain ihan muulla tavalla?
 
JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Osuit mielestäni aika naulan kantaan noissa ketjuspekulaatioissa. Taisit itse asiassa luetella minun aikaisemmin laittamani ketjut :) Minun (ja toivottavasti Erkan) ketjut menivät siis näin:

Ruutu-Koivu-Filppula
J.Jokinen-O.Jokinen-Granlund
Korpikoski-Barkov-Selänne
Komarov-Kontiola-Aaltonen

Pakit, yv- ja av-koostumukset voi käydä halutessaan tarkistamassa aiemmasta viestistäni. Näkisin että roolituksessa tullaan nimenomaan hyödyntämään aiemmat yhteiset kokemukset niin hyvin kuin mahdollista. Pelaajien toiveena on ollut mahdollisimman yksinkertainen pelitapa joten mitään kovin monimutkaisia pelitavallisia juttuja ei pyritä ajamaan sisään. Lisäksi kun harjoitteluaikaa ei käytännössä ole niin pyrkimys nopeaan yhteisten kemioiden löytämiseen on viisasta. Tuolta pohjalta uskon että Ruutu/Koivu akseli pysyy, Jokiset pelaavat taas yhdessä kuten Torinossa, peliä tekevällä laiturilla eli Granlundilla höystettynä ja Konna-Aaltonen pari luonnollisesti myös.

Noin yleisesti roolituksesta niin mitään varsinaisia jarrukenttiä ei ole, peluutus kohtuullisen tasaista ja todennäköisesti parhaat pelaavat parhaita vastaan eli oman pään aloituksiin heitetään ratkaisupeleissä paljon Koivun kenttää eikä mitään puhtaita jarrukenttiä. Suomen kannalta positiivista tässä on että hyökkäysmateriaali on pakkeihin verrattuna laaja ja tuloksen tekeminen ei missään nimessä ole yhden ketjun varassa. KHL-ketju voi toimia erittäin hyvin tietyntyyppisiä vastustajia vastaan, Barkovilla on valtava potentiaali ja hän saattaa kisojen edetessä alkaa tehdä tulosta hyökkäyspäässäkin, jne. Mielestäni on Suomen hyökkäyspelin rikkaus että samasta perussapluunasta voi soveltaa monenlaista variaatiota kun on erilaisia pelaajatyyppejä mukana. Puolustus on suomen heikkous mutta jos viisikkopuolustus saadaan aivan timanttiseksi voi tuloksena olla ihan mitä vain.

Mielestäni yksi Erkan suurimmista haasteista ei olekaan vain pelillinen, vaan myös joukkueen yhteenhitsautumiseen liittyvä. Ilman loistavaa joukkuehenkeä ei varmasti ole myöskään äärimmäisen uhrautuvaa ja tiivistä viisikkoa kentällä, joten tämä asia vaikuttaa kyllä aika paljonkin kun materiaalissa annetaan taas valtavasti tasoitusta (Hieno osoitus tästä saatiin juuri nuorten mm-kisoissa).

Kuten Erkka on sanonutkin niin edellisellä kerralla Torinossa lähtökohta oli hieman erilainen kun jo kesällä tiesi joukkueen rungon hyvin pitkälle. Edellinen sukupolvi joka nyt alkaa olla eläköitymässä oli kuitenkin kolunnut jo monet turnaukset yhdessä ja Saku, Jere ja kumppanit tiesivät suunnilleen minkälaisia kalsareita toinen tykkää pitää. Nyt ollaan ihan eri lähtökohdissa kun Barkov, Määttä ja kumppanit astuvat samaan pukukoppiin suomalaisen jääkiekon elävän legendan kanssa, ensimmäisenä ajatuksena on että kehtaanko pyytää nimikirjoitusta. Lopputulos voi olla mitä vain, mutta toivottavasti se on yhtenäinen joukkue jossa veteraanit syttyvät vielä kerran kunnon liekkiin ja samalla jotain siirtyy eteenpäin tuleville suurpelaajille. Huoletta voi varmaan sanoa esimerkiksi Barkovista että terveenä ollessaan numero 16 tulee löytymään maajoukkueen pukukopista vielä pitkään.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nyt ollaan ihan eri lähtökohdissa kun Barkov, Määttä ja kumppanit astuvat samaan pukukoppiin suomalaisen jääkiekon elävän legendan kanssa, ensimmäisenä ajatuksena on että kehtaanko pyytää nimikirjoitusta. Lopputulos voi olla mitä vain, mutta toivottavasti se on yhtenäinen joukkue jossa veteraanit syttyvät vielä kerran kunnon liekkiin ja samalla jotain siirtyy eteenpäin tuleville suurpelaajille. Huoletta voi varmaan sanoa esimerkiksi Barkovista että terveenä ollessaan numero 16 tulee löytymään maajoukkueen pukukopista vielä pitkään.

Hieman sama tilanne oli Naganossakin 1998. Koppiin asteli silloisia suomikiekon legendoja, kuten Kurri, Numminen, Lumme ja Tikkanen. Samaan koppiin asteli myös maajoukkuedebyyttiään olympiaturnauksessa tehnyt Aki Berg. En näe tässä juurikaan ongelmaa.

Suomen suurin ongelma voi olla, että osa pelaajista on iässä, että heillä on enemmän säilytettävää, kuin saavutettavaa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En nyt muista onko noista varamiehistä ollut virallisempaa puhetta, mutta yöllä kun Barkov sai kolhun, niin nyt uutisoistiin että Hartikainen - Immonen - Bergenheim on hyökkäyksen varamiehet.

Barkov tuskin jättää peliäkään väliin NHL:ssä, sen verran pienestä kolhusta oli kyse.

Hieman sama tilanne oli Naganossakin 1998. Koppiin asteli silloisia suomikiekon legendoja, kuten Kurri, Numminen, Lumme ja Tikkanen. Samaan koppiin asteli myös maajoukkuedebyyttiään olympiaturnauksessa tehnyt Aki Berg. En näe tässä juurikaan ongelmaa.

Suomen suurin ongelma voi olla, että osa pelaajista on iässä, että heillä on enemmän säilytettävää, kuin saavutettavaa.

Jaa, että jo valmiiksi Torinon olympiakulta taskussa tullaan höntsäilemään yhdet turhat kisat pois?

Eiku...

Pakeista top 4 täysin selvä, eli Timonen,Salo,Vatanen & Määttä. Hietanen & Lepistö otettiin kemioiden vuoksi pakkipariksi tiimiin, mutta uskoisin niin, että he pelaavat vain pieniä maita vastaan. Ossi ja Lasse kehiin sitten kun alkaa tosipelit. Väänäsellä ei liene muuta funktiota kuin pitää omaa pää puhtaana. Siinä ilmeisesti Erkka luottaa Väänäseen kun sen kisoihin otti. Niin huonoa kautta kuin tämä kausi Väänänen ei nimittäin aikoihin ole pelannut.

Miten te näätte tuon roolituksen? Erkkahan sanoi, että kaikille löytyy kyllä rooli ja roolituksen vuoksi Bergnheim on ulkona joukkueesta. Olisiko Erkan ajatus muodostaa roolit tällä tavalla, tähän suuntaan vai jollain ihan muulla tavalla?

Ei ole kyllä mitään järkeä lähteä peluuttamaan esim. tätä Lepistö-Hietasta helpoissa peleissä, jos tarkoituksena on vaihtaa käytettävät pakin myöhempiin peleihin. Pelintutuman ja kemioiden kannalta niiden pitää pelata jo alusta lähtien, kellä aiotaan mennä päätyyn asti.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Osuit mielestäni aika naulan kantaan noissa ketjuspekulaatioissa. Taisit itse asiassa luetella minun aikaisemmin laittamani ketjut :) Minun (ja toivottavasti Erkan) ketjut menivät siis näin:

Ruutu-Koivu-Filppula

J.Jokinen-O.Jokinen-Granlund

Korpikoski-Barkov-Selänne

Komarov-Kontiola-Aaltonen

Mäkin ajattelin hyökkäysketjut aluksi näin. Pikkuhiljaa olen kuitenkin päätynyt pieniin muutoksiin. Huolimatta Erkan puheista, rikkoisin Ruutu-Koivu ja Jokinen-Jokinen -parit. Mielestäni Jussi Jokinen sopisi hyvin Ruudun paikalle ykköskenttään, Jokinen on pelannut hyvän kauden (siinä missä Ruutu on ollut heikompi) ja näin ykköskentästä saadaan vaarallinen ja monipuolinen. Jokisen paikalle kakkoseen nostetaan Selänne ja Ruutu menee kolmoseen Barkovin ja Korpikosken paikalle.

Samalla ykköskentästä saadaan ensimmäinen yli- ja alivoimakenttä (Koivu - Filppula alivoimalle) kakkosesta toinen ylivoimakenttä ja kolmosesta saadaan toinen alivoimakenttä (Korpikoski - Barkov).
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Ei ole kyllä mitään järkeä lähteä peluuttamaan esim. tätä Lepistö-Hietasta helpoissa peleissä, jos tarkoituksena on vaihtaa käytettävät pakin myöhempiin peleihin. Pelintutuman ja kemioiden kannalta niiden pitää pelata jo alusta lähtien, kellä aiotaan mennä päätyyn asti.

Itse veikkailisin, että "helpoissa" peleissä mentäisiin kahdeksalla pakilla ja tasattaisiin kuormaa. Kanadaa vastaan ei muuttuisi mikään muu kuin se, että peluutetaan kuutta pakkia ja nostetaan Lehterä 13. hyökkääjäksi ja Lepistö istuu 7. puolustajana. Näin saadaan kaikille pelituntumaa eikä tarvitse pelätä että löpö loppuu varsinkin kun "meidän peli" on pakeille erittäin raskasta, ainakin Jalosen mukaan.

JJ#36 ja jannet85 heittivät kokoonpanot ilmaan, jotka itsekin pystyn allekirjoittamaan. Mielenkiintoista nähdä, että pelaako Selänne kaikki pelit varsinkin kun Itävalta ja Norja kohdataan peräkkäisinä päivinä. Olisin olettanut että joukkueeseen olisi otettu Teemun kaltainen pelaaja joka olisi sitten pelannut jommankumman alkulohkon peleistä. Siksi vähän ihmettelen Pihlströmin valintaa kun eihän hän nyt mitenkään ole Selänteen kaltainen pelaaja ja Lehterä taas on 13. hyökkääjä sen takia että on sentteri ja pystyy mahdollisesti pelaamaan laidassakin, Pihlströmiä kun ei voi keskellä peluuttaa.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Teemua ei ole rasitettu niin paljoa Ducksissa kun olisi voinut. Ehdottoman tärkeänä näen, että Itävaltaa ja Norjaa vastaan Teemu pelaa ja tekee paljon maaleja.
 
Flemi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Panthers, Barkov Jr.
Paljon on omia kokoonpanoja listattuna, mutta onkohan kukaan vielä uskaltanut lähteä viemään wildin jamppoja samaan ketjuun? Tai Selännettä Vallen kanssa? :) Siksipä heittäisin raa'asti:

J. Jokinen - M. Koivu - Granlund
Ruutu - Filppula - Selänne
Korpikoski - Barkov - O.Jokinen
Komarov - Kontiola - JMA/Lehterä

Pakisto ja veskarit nyt menee 95% samanlailla.
 
jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Itse veikkailisin, että "helpoissa" peleissä mentäisiin kahdeksalla pakilla ja tasattaisiin kuormaa. Kanadaa vastaan ei muuttuisi mikään muu kuin se, että peluutetaan kuutta pakkia ja nostetaan Lehterä 13. hyökkääjäksi ja Lepistö istuu 7. puolustajana. Näin saadaan kaikille pelituntumaa eikä tarvitse pelätä että löpö loppuu varsinkin kun "meidän peli" on pakeille erittäin raskasta, ainakin Jalosen mukaan.

Juu, tuo kahdeksalla pakilla pelaaminen voisi olla ihan järkevää ja uskon, että se tässä Erkankin idea on.

Olen miettinyt paljon tuota Erkan logiikkaa noissa pelaajavalinnoissa, parhaitahan hän ei missään nimessä valinnut, kun mm. Bergenheim ja Härski jäi rannalle ja kolmikko Hietanen,Lepistö&Väänänen ei tuntunut mielestäni mitenkään järkevältä valinnalta, Lepistö ehkä.

Avainsana saattaakin olla tuo "meidän peli". Barkovia ja Määttää vaille kaikilla käsittääkseni siitä on kokemusta, Selänne ja O.Jokinenkin Vancouverin perusteella tietävät, mistä on kyse vaikka eivät luultavasti sitä täysin pysty pelaamaankaan. Kun esim. Kanada tulee ratkaisupeleissä vastaan, Suomella ei ole mitään jakoa puolustustaistelupelillä tai pystysuunnan jääkiekolla. Yksilöiden erot ovat liian huimat. Kanadaa ei saada pidettyä millään ilveellä puolustamalla kurissa 60 minuuttia ja kiekkoa päätyyn heittämällä Suomi varmistaa sen, että pelistä tulee täydellistä puolustustaistelua ja sitä Suomi ei kestä.

Suomella on mahdollisuus pärjätä vain sillä tavalla että pystymme pitämään kiekkoa itsellämme ja se taas tarkoittaa, että Suomen täytyy tehdä paljon Jukka Jalosen aikaan ilmiöksi muodostuneita viivelähtöjä. Jos siis ei päästä syötöillä eikä kuljettamalla vastustajan alueelle, niin sitten palautetaan pakille kiekko ja haetaan vauhtia vaikka sitten oman maalin takaa. Tätä toistetaan vaikka kymmeniä kertoja jos ei löydetä paikkaa. Tällä tavalla pelatessa Suomella olisi pieni sauma pärjätäkin, kanadalaiset saattaisivat turhautua pelissä ja se avaisi Suomelle paikkojakin. Tämä ei ole tyylikkäin tapa pärjätä, mutta eihän tyyliä kukaan jälkikäteen muistelekaan vaan sitä, mitä kisoissa loppupeleissä saavutetaan.
 
JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hieman sama tilanne oli Naganossakin 1998. Koppiin asteli silloisia suomikiekon legendoja, kuten Kurri, Numminen, Lumme ja Tikkanen. Samaan koppiin asteli myös maajoukkuedebyyttiään olympiaturnauksessa tehnyt Aki Berg. En näe tässä juurikaan ongelmaa.

Suomen suurin ongelma voi olla, että osa pelaajista on iässä, että heillä on enemmän säilytettävää, kuin saavutettavaa.

Tarkennettakoon sen verran, että toki tuo ei tule olemaan ongelma siinä mielessä että pelaajat eivät tulisi toimeen keskenään tms. Yleensähän Suomella on aina hyvähenkinen ja tiivis ryhmä verrattuna moneen muuhun maahan, koska tietty ydinryhmä on tuttu toisilleen jopa jo junioreista asti (esim. Ruutu-Koivu jne.) Lähinnä halusin viitata siihen, että tuo ydinryhmä on nyt pienempi ja yhteenhitsautuminen joukkueena lyhyessä turnauksessa on menestyksen kannalta äärimmäisen tärkeää.
 
JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Itse veikkailisin, että "helpoissa" peleissä mentäisiin kahdeksalla pakilla ja tasattaisiin kuormaa. Kanadaa vastaan ei muuttuisi mikään muu kuin se, että peluutetaan kuutta pakkia ja nostetaan Lehterä 13. hyökkääjäksi ja Lepistö istuu 7. puolustajana. Näin saadaan kaikille pelituntumaa eikä tarvitse pelätä että löpö loppuu varsinkin kun "meidän peli" on pakeille erittäin raskasta, ainakin Jalosen mukaan.

JJ#36 ja jannet85 heittivät kokoonpanot ilmaan, jotka itsekin pystyn allekirjoittamaan. Mielenkiintoista nähdä, että pelaako Selänne kaikki pelit varsinkin kun Itävalta ja Norja kohdataan peräkkäisinä päivinä. Olisin olettanut että joukkueeseen olisi otettu Teemun kaltainen pelaaja joka olisi sitten pelannut jommankumman alkulohkon peleistä. Siksi vähän ihmettelen Pihlströmin valintaa kun eihän hän nyt mitenkään ole Selänteen kaltainen pelaaja ja Lehterä taas on 13. hyökkääjä sen takia että on sentteri ja pystyy mahdollisesti pelaamaan laidassakin, Pihlströmiä kun ei voi keskellä peluuttaa.

Mielestäni Selännettä voi ihan huoletta lepuuttaa Norjaa vastaan jos joukkueen etu sitä vaatii. Tuollaisen seikan takia ei tarvitse erikseen ketään Selänteen kaltaista olla mukana, jos kyseessä on vain yksi huilipeli, niin kyllä Lehterä pystyy laitaankin hyppäämään yhden pelin ajaksi tuuraamaan. Jori on kyllä aika monipuolinen siinä mielessä että ihan katastrofi ei ole millään pelipaikalla eikä missään roolissa. Valistunut veikkaukseni on myös, että kahdeksas pakki (Hietanen) ei ilman loukkaantumisia tule pelaamaan, vaan pääasiassa kuudella mennään.

Pelitavasta sen verran että kuten olen aiemminkin jo kirjoittanut, en usko kovin monimutkaisiin kuvioihin tuolla harjoitteluajalla. Viivelähtöjä tullaan melko varmasti näkemään vähemmän kuin Jalosen aikana, varsinkin nyt kun isompi osa pelaajista tulee NHL:stä. Syy ei ole sinänsä pelitavan huonous tai heikkous, mutta toteutus tulisi todennäköisesti jäämään heikoksi. Tuossa tavassa avata peliä kun puolustajien ja sentterien ajoitukset ovat aika ratkaisevassa asemassa eikä niitä ehditä harjoitella.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
EN ole mikään hyvä kokoamaan ketjuja, joten jätän ne suosiolla asiantuntevimmille. Se nyt on selvää, että Erkan ajattelutapaa tulkiten Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu ovat samassa ketjussa.Samaten Konna ja Aaltonen.

Toivoisin, että Jussi Jokinen ja Olli Määttä pelaisivat myös samassa ketjussa, sen verran hyvin näyttävät lukevan toistensa peliä Pittsburgin riveissä.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Toivoisin, että Jussi Jokinen ja Olli Määttä pelaisivat myös samassa ketjussa, sen verran hyvin näyttävät lukevan toistensa peliä Pittsburgin riveissä.

Eiväthän he mitenkään voi pelata samassa ketjussa. Vielä kun otetaan Suomen pakkien tilanne huomioon niin ei Erkka voi mitenkään laittaa Määttää ja Jokista samaan ketjuun. Syön hatullisen paskaa jos näin tapahtuu, ja tämä on oikea lupaus.
 
Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Miten niin? Eiköhän se ole selvä että Jokinen on kisoissa Suomen TOP2-puolustaja ja Määttä kannattaa laitta Jussin pakkipariksi, koska keskinäistä kemiaa löytyy.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Miten niin? Eiköhän se ole selvä että Jokinen on kisoissa Suomen TOP2-puolustaja ja Määttä kannattaa laitta Jussin pakkipariksi, koska keskinäistä kemiaa löytyy.

Perkeles totta puhelet. Ajattelin vain roolituksia kun on molemmat niin offensiivisia pelaajia että miten pärjäävät omissa, mutta nyt kun tuon noin ilmaiset niin ehdottomasti pitää kokeilla kun tälläinen tutkapari löytyy. Täytyy varmaan ottaa tuo uhkaus hatuista ja ulosteista pois tuosta aiemmasta viestistä.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miten niin? Eiköhän se ole selvä että Jokinen on kisoissa Suomen TOP2-puolustaja ja Määttä kannattaa laitta Jussin pakkipariksi, koska keskinäistä kemiaa löytyy.

Miinaan varmaan ajan, mutta luuletko olevasi vitsikäskin? Jos et tiedä, niin ei pakkeja ole kielletty pelaamasta yhteen hyökkääjien kanssa. Päinvastoin. Seurataan niitä pelejä, tai opetellaan edes alkeet jääkiekosta=)
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Hyvää vitsiä se oli. Pitäskö tää nyt jo viheltää poikki kuitenkin? Ketjuun kuuluu kolme hyökkääjää. Määttä ei ole hyökkääjä, eikä näin ollen tule pelaamaan samassa ketjussa Jokisen kanssa. Samassa kentällisessä toki voivat pelatakin.
 
Sori, ajatusharha tuli näemmä. Jep, vihelletään poikki ja kättä päälle:)
 
Sambody

Jäsen
Rohkeasti pakit vaan tähän tyyliin:

Timonen - Salo
Määttä - Vatanen
Kukkonen/Ozzy - Hietanen

Kätisyydet ja roolitukset käy. Ainoa huolia, murheita ja turhia toiveita aiheuttava asia on kakkosparin kokemattomuus, mutta Määttä pelaa tälläkin hetkellä todella kypsää peliä hyökkäävän rightin pakin kanssa, joten rohkeasti kokeilemaan josko ikä olisi tuon parin kohdalla vain numeroita. Yv:lle kaksi ensimmäistä paria viivaan tuossa muodossa ja av:lla tuppea purevat Vatanen ja Hietanen toisen av-pakkiparin muodostaessa Määttä ja Kukkonen/Väänänen.

Helppoa kuin heinänteko.
 
SDDLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Jotenkuten näin uskon Erkan ajattelevan hyökkäyskolmikkojen suhteen:

Filppula - Koivu - Ruutu

Tuttu kolmikko, joka on ennenkin pelannut yhdessä. Moni pitää Filppulan paikkaa keskellä itsestäänselvänä tämän kauden näyttöjen myötä, mutta uskon, että Erkka haluaa Filppulan ykkösnyrkkiin. Selänne nousee Ruudun paikalle ylivoimassa.

J. Jokinen - O. Jokinen - Granlund

OJ hoitaa likaiset työt, Granlund rakentaa ja JJ tekee maalit. Todennäköisesti kakkosylivoima, Barkov mahdollisesti yhtenä variaatona mukaan.

Korpiskoski - Barkov - Selänne

Roolitukseltaan kuin toinen kakkoskenttä. Korpikoski tällä kertaa työmyyränä, Barkov rakentajana ja Selänne maalintekijänä.

Komarov - Kontiola - Pihlström

Isoon jäähän tottunut KHL-kenttä, joka tekee vastustajan pelistä mahdollisimman vaikeaa. Pihlström vaihdetaan kolmanteentoista hyökkääjään, Aaltoseen jos tarvitaan leveämpää maalintekoarsenaalia.

Ylipäänsä uskon kenttien elävän todella paljon ensimmäisten otteluiden aikana. Esimerkiksi Ruudun vireeseen ei ole luottamista ja mies saattaa hyvinkin joutua luovuttamaan paikkansa J. Jokiselle.
 
Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun tuota kokoonpanoa on nyt miettinyt niin itse en näe Selänteelle roolia pelaavassa kokoonpanossa.
Selänne pelaa tällä hetkellä pienessä roolissa Anaheimissa ja on kaksinkamppailuissa sekä puolustus suuntaan melko hyödytön. Esim. Granlund on tällä hetkellä nopeampi ja vahvempi kamppailuissa.

Tuomo Ruutu on toinen pelaaja joka pelaa tällä hetkellä todella pienessä roolissa omassa joukkueessaan. Ruutu on onneksi hyödyllinen myös rikkovammassa roolissa, mutta ykköseen Koivun rinnalle ei mielestäni asiaa.

Noilta pohjilta:

1. J.Jokinen-Koivu-Korpikoski
- Korpikoski on monipuolinen, nopea ja pystyy pisteiden tekoon.

2. Granlund-Filppula-O.Jokinen
- Nopeutta,taitoa ja maalintekoa.

3. Ketju
Lehterä-Barkov-Ruutu
- Lehterä ja Barkov rakentavat, Ruutu tekee tilaa ja ajaa maalille.

4. Komarov-Kontiola-Pihltröm
- rikkova kenttä joka kykenee myös luomaan painetta hyökkäyspäässä

Selänteen voisi ehkä kuvitella kolmoseen Lehterän tilalle. Tosin jos unohdetaan nimi selässä niin tämän kauden näytöillä on vaikea löytää perusteluja peluuttaa pehmeää ja yksipuolista Selännettä.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Selänteen voisi ehkä kuvitella kolmoseen Lehterän tilalle. Tosin jos unohdetaan nimi selässä niin tämän kauden näytöillä on vaikea löytää perusteluja peluuttaa pehmeää ja yksipuolista Selännettä.

Enpä ole aiemmin (minua hyvin vähän kiinnostaviin) maajoukkuekeskusteluihin ottanut kantaa, mutta nyt täytyy kyllä hieman kommentoida.

Selänne pelaa mielestäni tällä hetkellä sangen hyvin roolissaan Anaheimissa. Peliaika pysyy siinä 10-15 min paikkeilla, mutta hän on heikomman jakson jälkeen hoitanut hommat viime aikoina minun silmiin sangen hyvin. Kauden tehot 7+11=18, +2 42 otteluun on tietenkin Selänteen uraan katsoen vähän, mutta suomalaiseksi pelaajaksi ok tehot. Selännettä myös hyödynnetään mielestäni fiksusti*.

"Pehmeä Selänne" kuulostaa hassulta, jos samaan aikaan verrataan KHL-miehiin.

Mikäs siinä: sallin kyllä vastakkaiset mielipiteet, mutta ihmettelisin jos Suomen tasoisella joukkueella ei olisi käyttöä Selänteelle hänen viimeisissä olympialaisissaan. Ja valmennusjohto varmasti löytää käyttöä.

* = 4 yv-maalilla Anaheimin 4. paras (jaettu), 3 voittomaalilla Anaheimin 4. paras. Tärkeitä maaleja sarjajohtajalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös