Mainos

Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 247 110
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

Sic

Jäsen
Olen odottanut Teukalta sitä käännettä, että apina lähtee selästä ja kiekkoja alkaa mennä ns. helposti maaliin, mutta lieneekö hieman samanlainen viimeinen kausi kuin Kurrilla aikoinaan.

Joskus ikä alkaa väkisin painaa, ja näkisin että näin on nyt käynyt Teemun kohdalla, on ihme jos tämä ei ole Selänteen viimeinen kausi. Toivottavasti hän kuitenkin saa puristettua kaikki itsestään irti vielä näissä kisoissa, ja olisi siten avuksi joukkueelle. Isommalla kentällä Teemun hidastunut liike tulee paremmin esiin 5vs5 pelissä, mutta YV:llä hänestä on varmasti vielä apua kun siellä on Filppulan ja Barkovin kaltaisia taitureita hämmentämässä.
 

Nispe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Ai ei heilahda? Tähän vastauksena toimikoon Jatkoaika.comin Lauri Lehtisen kolumni tämän linkin takaa. Kenen tahansa lätkää seuraavan ja siitä jotain tietävän puolesta voi sanoa, että tämän kauden näytöillä tai muutenkaan Antti Pihlströmin valinta olympiajoukkueeseen Bergenheim sijaan on täysin naurettavaa. Aaltosellakaan ei ole mitään annettavaa näissä karkeloissa, koska paikkaa ei pitäisi löydy kärkiketjuista, ja hänen tilalle olisi voinut valita, vaikka Erik Haulan tai Hartikaisen painamaan nelosketjussa.

Tämä pointti (kuten itkupotku-kolumnikin) pitää sisällään sen oletuksen, että Bergenheim ja Pihlström kisasivat samasta paikasta. Itse en ole ollenkaan vakuuttunut tästä...
 

Bärtschi

Jäsen
Aika tasapainoiset koostumukset näistä valinnoista saa kyhäiltyä, joskin vähän puolustusorioituneempaa sentteriä nelosketju ehkä kaipaisi.

Jokinen-M.Koivu-Granlund
Timonen-Salo

Ruutu-Barkov-Filppula
Vatanen-Kukkonen

Korpikoski-O.Jokinen-Selänne
Määttä-Lepistö

Komarov-Kontiola-Pihlström
Väänänen-Hietanen

Aaltonen, Lehterä

Juuri tämänkaltaiset hyökkäysketjut lähtisin itsekin muodostamaan. Tarvittaessa voitaisiin Barkovin ja Filppulan paikat vaihtaa, vaikka Sasha ei taida olla kovin paljoa laidassa pelannut? ¨

Pakkipareja sotkisin hieman. Kiistatta Timonen-Salo on arvokisoissa toiminut, mutta tällä kertaa ei vaan ole varaa laittaa heitä samaan pariin. Miltä näyttäisi seuraava:

Timonen-Vatanen
Määttä-Salo
Kukkonen-Lepistö
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Nopeasti laskin niin siellähän viilettää 7 keskushyökkääjää joukkueessa. Onkohan tossa nyt taas mitään järkeä. Sitten jätetään tulikuumia laitureita ulos kuten Bergenheim ja Hartikainen

Bergenheim - Barkov - Hartikainen sijasta kolmosketjuna olympialaisissa taidetaan nähdä Jokinen - Barkov - Lehterä
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mielenkiintoinen vamma Sakulla, kun pisteitä on viime aikoina alkanut tulemaan vähän reippaammin.

Eiköhän Koivu halua varmistaa, että on keväällä kunnossa kun Stanley Cupista pelataan ja tässä syy poisjääntiin. Viimeisimpiä mahdollisuuksia kenties urallaan tähän ja sinänsähän nyt näyttää hyvältä kun Ducks on melkoisessa liidossa. Mikäli joukkue olisi kyntänyt koko kauden, niin olisi Sakunkin motivaatio kisoja kohtaan varmasti erilainen.

Lehterästä tuntuu olevan paljon keskustelua, mutta mielestäni aika hyvä valinta ylimääräiseksi sentteriksi. Pelannut koko uransa isossa askissa ja sopii tyyliltään muutenkin "lentokenttäkaukaloon" kuin nyrkki silmään. Lisäksi taitaa olla paras suomalainen pistemies tällä kaudella sekä KHL:ssä että maajoukkueessa. Pystyy hyppäämään hyökkäävämpäänkin rooliin mikäli joku pelaavista senttereistä loukkaantuu tai floppaa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Miltä näyttää plusmiinus? En ole seurannut Änäriä yhtään tällä kaudella, joten ei ollut retorinen kyssäri. Jokisesta tekee ongelman juuri tuo, että pitää miettiä missä hänestä saisi jotain irti, eikä miten joukkue olisi optimaalinen. Niin hyvä Kurpitsa ei ole, että nämä olisivat sama asia.

-7, mutta näkemissäni peleissä Jokinen ei ole kuitenkaan ollut mikään emähasardi puolustussuuntaan. Joukkuepuolustus vain ei ole toiminut toivotulla tavalla, mistä syystä joukkueesta puolet on miinuspelaajia. Enemmän kuin +/- tilasto, jota pidän muutenkin monessa tapauksessa harhaanjohtavana, minua huolettaa Jokisen aloitustaito, joka jää kyllä monesta suomalaissentteristä. Siinä taas yksi syy, miksi Jokista voisi ainakin yrittää aluksi peluuttaa laidassa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Bergenheimin valitsemattajättämisen taustalla on roolitus. Hänen luonnollinen paikkansa olisi Barkovin rinnalla, mutta Erkallapa onkin siihen muut miehet katsottuna. Todennäköisesti J.Jokinen ja Granlund. Kolmosessa taas O.Jokisen laidalle tulee melko varmasti Selänne. Tähän laituriksi Bergenheim olisi myöskin käynyt, mutta lopulta Erkka päätyi Korpikoskeen.
En usko, että Bergenheimia ajateltiin neloskenttään, jossa pelaavat KHL/isoon jäähän tottuneet miehet Kontiolan johdolla. Varamieheksi taas Pihlström lienee hyvä, koska rooli hänelle kelpaa - Vaikeaa ajatella Bergenheimia tähänkään rooliin. Toinen varmamies on sitten sentteri (Lehterä). Eli avainkysymys oli oikeastaan se, että kun Bergenheim ei pelaa Barkovin rinnalla, niin hänelle jääneen mahdollisen roolin vei Korpikoski.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Granlund-Koivu-Ruutu
Salo-Timonen

Korpikoski-Filppula-Selänne
Vatanen-Lepistö

J.Jokinen-O.Jokinen-Lehterä
Määttä-Väänänen

Komarov-Kontiola-Aaltonen
Kukkonen

Pihlström
Barkov
Hietanen

Ykkösen hyökkäysketju tuttu MM-jäiltä + wanha kunnon pakkipari
Kakkosessa on ihan järkyttävä määrä luistelunopeutta ja roolitus kunnossa
Kolmosessa wanha tuttu ketju J. ja O. Jokinen ja Pelton... eiku Lehterä
Nelosessa MM-tutkaparia ja Komarov, muistaakseni tätäkin on joskus koitettu EHT:llä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pessimisti ei pety.
Ei tarvitse paljoa kisoista odotella, kun ikäloppujen mukaan otettiin untuvikkoja. Toivottavasti kaikki muutkin joukkueet ja niiden valitsijat ottavat vanhat kaverinsa mukaan "viimeisiin olympialaisiin".

Lehtonen lähtee kesken kisojen mussuttamaan, kun Rask pelaa pelit.

Kuka pelaajista sanoo ensimmäisenä: "Ei oli pitänyt lähteä?"

Kaikkee vitun paskaa sitä viitsii tietämättömät kirjoitella. Lehtonen on jo sanonut että kisat kiinnostaa oli rooli mikä tahansa.

Muutama valinta olisi voinut olla eri, muttei muuta joukkueen perustasoa mihinkään. Kisoihin halunneet avainpelaajat on kaikki mukana.
 

hanskalokero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jollain sairaalla tavalla rupean melkein toivomaan, että M.Koivu ei selviä kisoihin ja otetaan Bergenheim tilalle. Toki ihanteellisempaa olisi murskata Aaltoselta jossain liigapelissä ranteet rikki, jolloin homma hoituisi kerralla kuntoon.

Bravo! Nyt löytyi sellainen jättipotti näiden useiden aivopierujen joukosta, että hiljaiseksi vetää. Pitäiskö sun laittaa kone hetkeksi kiinni ja kipaista vaikka puolen tunnin lenkki pihalla? Vedät kato raitista ilmaa niihin tukkoisiin aivosoluihin. Tulisi parempi mieli ja kevyempi elämä.

Kyseessä on saatana ammattilaisten valitsema kisajoukkue, jota varten on skoutattu sekä euroopassa, että rapakon takana kymmeniä pelaajia joista sitten on valittu tarkkaan roolitettu joukkue. Tuskin sinne ketään lottokoneella valittiin, vaikkakin se alkusekoilu julkaisutilanteessa siltä vaikutti.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Onhan siellä ihan odotettuja nimiä viime vuosien perusteella mukana. Juuso Hietanen, Lasse Kukkonen, Antti Pihlström, Juhamatti Aaltonen ja Petri Kontiola ovat kaikki tuota "runkoa" joka on kiertänyt kisoja yhdessä. Jori Lehterä lienee lähtökohtaisesti varapelaajana mutta on toki loistavana pelintekijänä juuri isolla jäällä hyvä haku.

Mitä siihen Bergenheimiin tulee niin itse uskon, että hän pelasi Tuomo Ruudun kanssa samasta paikasta, ei niinkään jarruketjujen paikoista. Pihlström tulee uskoakseni saamaan vastuuta alivoimalla ja pärräämään Komarovin kanssa nelosketjussa. Ruudun valintaa puoltaa historia Mikko Koivun kanssa ja veikkaan, että Jussi Jokinen tulee ainakin alussa pelaamaan juuri tässä ketjussa.

Puolustus on heikoin lenkki mutta nyt on otettu kokeneita ja MM-kisoissa (sekä KHL:ssä) marinoituneita pelaajia mukaan NHL-miesten lisäksi. Jokainen Euroopasta tuleva pakki osaa Suomen pelitavan erinomaisesti eikä ole yllätys, että juuri heidät valittiin. Kimmo Timosella ja Sami Salolla tulee olemaan erittäin suuri rooli ja Sami Vatanen on avainasemassa, jos pääsee kakkospariin ja kakkosylivoimalle.

Joka tapauksessa veskariosasto vie taas pitkälle ja on hienoa nähdä Barkov ja Määttä kisoissa.

Minä itse en oikein löydä kunnon roolia Olli Jokiselle, vai pelataanko kovaa peliä ja laitetaan hänet laituriksi?
 

Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän kaavailua, suluissa miten olisin itse halunnut kokoonpanon nähdä:

J. Jokinen - Koivu - Ruutu
MG - Filppula - Korpikoski (O.Jokinen)
O. Jokinen (Bergenheim) - Barkov - Selänne
Komarov - Kontiola - Pihlström (Korpikoski)
Lehterä, Aaltonen

Timonen - Salo
Määttä - Lepistö
Vatanen - Väänänen
Hietanen, Kukkonen

Älyvapain valinta on ehdottomasti Aaltonen, jolle en näe mitään käyttöä. Älkää nyt herranjumala ainakoon pedatko Kontiolalle ja Aaltoselle hyökkäävää roolia sillä perusteella, että jossain MM-kisoissa joskus kulki hyvin.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Kommentoidaanpas nyt parilla sanalla Westerlundin valintoja.

Maalivahtiosastolla oikeastaan ainoa yllätys on se, että kaikki veskarit ovat NHL:n puolelta ja vielä paikkansa vakiinnuttaneita ykköskassareita. Tarkoittaa väistämättä sitä, että yhdelle (Lehtonen/Niemi) jää Jukka Tammen rooli. Nostan kavereille hattua, että ovat halunneet lähteä edes siihen mukaan. Joka tapauksessa tämä osasto on kisojen ehdotonta eliittiä.

Pakiston valinnatkin ovat ihan perusteltuja, tai pitäisikö sanoa pakon sanelemia. Neljä pakkia NHL:stä ja vahvasti Kärpissä esiintynyt Kukkonen siihen päälle olivat aika selvät. Väänäsen valinta on täällä muutamia puhuttanut. Valitettavasti vaan Suomella on niin vähän kansainvälisen tason pakkeja, että klesana ollut (tänään tosin kokoonpanossa) ja ei-niin-vakuuttavasti-tällä-kaudella-esiintynyt Väänänen on vähän pakkovalinta. Erkka todennäköisesti luottaa, että Ossi pystyy kokemuksellaan luutimaan varmasti ja virheettömästi sen ~15min/peli kolmosparissa.

Puolustajien peluutuksesta sen verran, että toivottavasti mennään kuudella pakilla, eikä nähdä mitään Jaloslaista kahdeksan pakin sosiaalipeluutusta. Jos ja kun näin tehdään en näe kauheasti väliä sillä ketkä ne kaksi vähälle peliajalle jäävää pakkia ovat. Ristolainen olisi tietenkin ollut ihan mukava nähdä, mutta Westerlund ja maajoukkueen johto valitsee ymmärrettävistä syistä mieluummin itselleen tuttuja pelaajia.

Tasakentällisin peluuttaisin Saloa ja Timosta samassa parissa, sekä loput parit esimerkiksi Määttä-Kukkonen ja Vatanen-Väänänen. Kiekollisia pakkeja löytyy yv:lle ihan riittämiin ja av:lla voidaan peluuttaa Väänästä ja Kukkosta samassa parissa. Sanomattakin lienee selvää, ettei pakisto kestä yhtään kärkiukkojen loukkaantumista. Jossittelu on turhaa, mutta näyttäisihän tuo pakisto nyt ihan huikeasti paremmalta jos siellä olisi Pitkänen mukana. Jos jotain positiivista pitää yrittää keksiä, niin ainakin Vatasen Samille ison kaukalon pitäisi sopia kuin nyrkki silmään. Veikkaan, että tulee olemaan Suomen paras pakki Sotshissa.

Kun hyökkäyksen pelaajakortit pyörivät videolla niin en tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Perataan nyt ne kaikkia ''mielenkiintoiset'' valinnat/valitsematta jättämiset eli Koivun poissaolo, Bergenheim, Lehterä, Pihlström ja Aaltonen.

Koivun poisjäänti on todella sääli, sillä Saku olisi ollut ideaali äijä johtamaan Suomen nelosta. Toisaalta ymmärrän hyvin miksi näin, Saku pelaa ehkä viimeistä kauttaan NHL:ssä ja Ducks näyttää ainakin tällä hetkellä ihan realistiselta Cup contenderiltä. Vanhempi Koivu on kuitenkin niin paljon maajoukkueelle antanut, että ei tämä hänen mainettaan mitenkään tahraa.

Niin, sitten tämä kohelo-kolmikko, eli Lehterä-Pihlström-Aaltonen. Kaiken järjen mukaan Lehterä on otettu stunttaamaan vanhempaa Koivua. Periaatteessa pystyn näkemään Erkan logiikan tässä ja toisaalta en. Koivu on sentteri ja Lehterä on sentteri joten fine, mutta ei Lehterästä nyt hyvällä tahdollakaan ole pelaamaan puolustavaa roolia maailman parhaita kiekkoilijoita vastaan. Oletusarvona lienee siis, että ilman loukkaantumisia tai jäätäviä floppeja sentteriosastolle Lehterä istuu koko turnauksen katsomon puolella.

Maajoukkueessa on jokaisella valmentajalla aina ollut tapana ottaa kisoihin suuren yleisön silmiin paremmalta näyttäneiden pelaajien ohi itselleen tuttuja pelaajia ja niin tässäkin tapauksessa. Ilkeästi sanottuna kysessä on ns. saunakaveri-ilmiö, joidenka kriteerit tässä porukassa selkeimmin täyttävät Pihlström ja Aaltonen. Vaikea näiden kummankaan valinnalle ennen Bergenheimia mitään järkevää selitystä on keksiä. Aaltosta voi koittaa perustella sillä, että hyökkäyspäässä potentiaalia on Bergenheimia enemmän. No näin saattaa ollakin, mutta se on nimenomaan potentiaalia, itse näen valitettavasti enemmän Aaltosessa tämän menen-läpiajosta-maalin-taakse-puolen. Aaltosella ei kaiken järjen mukaan ole mitään annettavaa alempiin, puolustusorientoituneihin kenttiin, joten on sikäli ihmeellistä että muutamissa viesteissä hänet on sinne sijoitettu. Ja ilmeisesti Aaltosen kohdalla merkkaa onnistunut yhteispeli Kontiolan kanssa joskus kivi ja nakki. Nähtävästi Bergenheimin ja Barkovin yhteistyö Floridassa ei sitten merkkaa mitään, Kurri ei varmaan saanut streamia toimimaan tai vastaavaa. Pihlströmin valinnalle ennen Bergenheimia tai vaikka Hartikaista en keksi mitään syytä. Tai no, onhan se helvetin kova koohottamaan päättömästi, Mertarannan suosikki ja boonuksena vielä hauska lempinimi.

Se on sääli, että tästä saunakaverikulttuurista ei tunnuta pääsevän ikinä eroon. Äijät joukkueen johdossa vaihtuvat, mutta aina löytyy pelaajia joilla tuntuu olevan kausikortti maajoukkueeseen, eikä niitä sieltä tiputa muu kuin loukkaantuminen.
 

johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Jahas, joukkue julkistettu.

Mielestäni Bergenheimin poissaolo ei yllätä mitenkään. Viimeaikainen vire ei yksinkertaisesti ole riittänyt vakuuttamaan Erkkaa tarpeeksi. Pihlströmin ja Aaltosen parjaamista en ihan täysin ymmärrä, koska miehet on minun silmääni pelanneet aika hyviä Mömmömmiä. Okei, olkoonkin Skodacup, mutta ei se Bergenheimkaan nyt NIIN loistava ole Änärissä ollut, että heittämällä menisi esimerkiksi näiden kahden miehen ohi. Mahdollisesti Erkka näkee Bergenheimin vireen myöskin pääasiallisesti Alexander Barkovin hyvyytenä.

Jori Lehterä on itselleni hieman kyseenalainen valinta, mutta annetaan jätkälle mahdollisuus näyttää. Aika luokattoman kokoinen kitinä tästä mielestäni alkoi, jos ajattelee kuitenkin sitä isoa kokonaiskuvaa. Suurin tulosvastuu joukkueesta lepää joka tapauksessa herrojen M. Koivu, T. Selänne, J.Jokinen, V. Filppula, M. Granlund ja A. Barkov harteilla. Ne loput paikat tekevät näiden herrojen taakse sen joukkueen.

Kun vanhempi Koivu vielä kieltäytyi, niin mun mielestä tässä on kasassa aika helkkarin kova jengi. Ehkä Teemukin on lopunkaiken parempi ilman sitä Sakua. Itse asiassa Saku Koivu teki kyllä oikein Mother Teresa-tyyppisen peliliikkeen koko joukkueen kannalta. Nyt ei tarvitse miettiä kuka on el Capitano, Barkov saa tilaisuutensa, ja Teemu saa rinnalleen uutta verta. Loppupeleissä kun tätä miettii, niin aika maagisen nerokas veto Sakulta. En usko, että Saku on niin lojaali seurajoukkueelleen, että kieltäytyisi maajoukkuepaidasta sen takia. Saku on vuorenvarmasti miettinyt kokonaisuutta ja katsonut olevan parempi että hän ei osallistu ollenkaan kisoihin. Varsinkin kun hän ilmoitti asiasta vain muutamaa päivää aikaisemmin.

Kitinöiden sijasta haluan nähdä kun JMA ratkaisee olympiafinaalin Ristolaistyyppisellä kurvauksella maalin eteen. Ja taas kitisijät heittelee Skodalippiksiä ilmaan ja valtakunnassa kaikki hyvin.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä olivatko Pihlström ja Bergenheim toistensa kumoavat vaihtoehdot vai ei, mutta tuo on kuitenkin se osa-alue joka minua joukkueessa eniten ja oikeastaan ainoastaan häiritsee.

Pihlströmin satalasissa survomisia on jo riitävästi nähty, hyvää duunia tekee ja tehköön sitä jatkossakin mm-kisoissa tarpeen tullen. Kuitenkin sen osa-alueen olisi myös Bergenheim osannut hoitaa, ja nähdäkseni olympialaisissa olisi kuitenkin ollut sen tarvittavan verran laadukaampi kaveri iskemään kiekkoa välillä jopa maaliin asti.

En jaksa kuitenkaan alkaa sen enempää joukkueen kokoamisesta ketään kivittämään, eiköhän nuokin jalkeilla olevat ja turnaukseen nimitetyt jätkät sen verran pärjää, että hyvänä päivänä mikä tahansa on mahdollista kuten juuri mm. nuorten kisoissa nähtiin ja onhan sitä ennenkin maajoukkueelta nähty. Joka jätkä kovia ammattimiehiä ja vaikka kontrasti pahimmillaan johonkin Kanadaan tiettyjen nimien osalta on aika säälimätöntä luettavaa, ei asetelma mikään isät vs- pojat kuitenkaan ole vaan luu voidaan lyödä onnistumisen hetkellä kenen tahansa kurkkuun.

Kisat käyntiin aikanaan ja sitten se taas nähdään, miten käy. Tasoerot parhaisiin on olemassa mutta sitä se olisi näissä kisoissa myös Bergenheimin tai Saku Koivun mukanaollessa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä siihen Bergenheimiin tulee niin itse uskon, että hän pelasi Tuomo Ruudun kanssa samasta paikasta, ei niinkään jarruketjujen paikoista.
Ahaa. Eli Ruutu ja Bergenheim eivät mahdu samaan joukkueeseen. Tämä logiikka ei nyt kyllä aukene minulle vaikka roolitukset ymmärränkin. Suomen pelaajamateriaali nyt on kuitenkin sellainen, ettei joukkueeseen voida ottaa huonompia pelaajia, ja jättää parempia rannalle varsinkaan kun kyseessä ei ole erityisempi roolitusasia. Bergenheim kun olisi voinut pelata missä tahansa ketjussa ykkösestä neloseen sekä muodostanut tutkaparin Barkovin kanssa.

Tämä ei ole kitinää. Joukkueessa on paljon enemmän positiivista kuin negatiivista. Huonompiakin valintoja on nähty.
 
Vääjäämättä valinnat näyttävät siltä, että kokoonpano on 3 hyökkäävää ketjua ja yksi puolustavampi. Ei jarru, ei puolustava ketju, vaan puolustavampi. Jos sitäkään. Kun ajatellaan Suomen menestystä arvokisoissa, ei mielestäni voi lähteä maalintekokilpailuun vaan täytyisi pelata nimenomaan tiukan puolustuspelin kautta, jossa viimeisenä lukkona kisojen paras veskari. Maalit vastahyökkäyksistä ja erikoistilanteista.

Toinen vaihtoehto olisi näännyttää vastustaja pitämällä se ilman kiekkoa, kuten 2011 MM-kisoissa. Mutta näin nopeasti kasaan laitettavalla sekalaisella sakilla se ei onnistu. Tämän uskonkin olevan Suomen kompastuskivi.

Olisin itse hakenut kaksi hyökkäävää ketjua (ehkä J.Jokinen-M.Koivu-V.Filppula, Granlund-O.Jokinen-Selänne), yksi väkevä kahdensuunnan ketju (Bergenheim-Barkov-Ruutu) ja yksi selkeästi puolustavampi (Komarov-Kontiola???-Korpikoski). Ei kannata liikaa nimiin tarttua, ajatusmalli on se olennainen.

Pakistossa ei niitä nappuloita liikaa ollut liikuteltaviksi. Veskarit ovat varmasti myös hyvää tasoa, seisoo siellä melkein kuka vaan.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Bravo! Nyt löytyi sellainen jättipotti näiden useiden aivopierujen joukosta, että hiljaiseksi vetää. Pitäiskö sun laittaa kone hetkeksi kiinni ja kipaista vaikka puolen tunnin lenkki pihalla? Vedät kato raitista ilmaa niihin tukkoisiin aivosoluihin. Tulisi parempi mieli ja kevyempi elämä.

Kyseessä on saatana ammattilaisten valitsema kisajoukkue, jota varten on skoutattu sekä euroopassa, että rapakon takana kymmeniä pelaajia joista sitten on valittu tarkkaan roolitettu joukkue. Tuskin sinne ketään lottokoneella valittiin, vaikkakin se alkusekoilu julkaisutilanteessa siltä vaikutti.

Ei nyt kannata hermoja menettää. Oma mielipiteeni on vain se, että joukkue kärsii Bergenheimin poissaolosta aika paljon. Viimeiseen 9 peliin 7 maalia ja kun tuota Suomen hyökkäyskalustoa katsoo, niin tällaisessa vireessä olevan pelaajan jättäminen joukkueen ulkopuolelle on vain täysin päätöntä. Varsinkin kun Bergenheim olisi sopinut joukkueessa rooliin kuin rooliin, toisin kuin Aaltonen tai Pihlström.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ei nyt kannata hermoja menettää. Oma mielipiteeni on vain se, että joukkue kärsii Bergenheimin poissaolosta aika paljon. Viimeiseen 9 peliin 7 maalia ja kun tuota Suomen hyökkäyskalustoa katsoo, niin tällaisessa vireessä olevan pelaajan jättäminen joukkueen ulkopuolelle on vain täysin päätöntä. Varsinkin kun Bergenheim olisi sopinut joukkueessa rooliin kuin rooliin, toisin kuin Aaltonen tai Pihlström.

Tämän hetken vire on tämän hetken vire. Minäkään en ymmärrä Bergenheimin poisjättämistä, mutta eihän häntä nyt voi edes mainita samassa lauseessa Mikko Koivun kanssa kun puhutaan yhden pelaajan merkityksestä joukkueelle. Koivu on Tuukka Raskin jälkeen tärkein yksittäinen pelaaja tuossa rosterissa.
 

Zinetula

Jäsen
Hietanen on aliarvostettu pakki ja ansaitsee paikkansa kisoissa. Hyvä äijä isossa kaukalossa (liike + pelinluku).

Bergenheimin jättäminen kisojen ulkopuolelle oli farssi. Pillu ulos ja Sooni tilalle.

En itsekään ihan jaa kaikkia Suomen puolustajien mainittuja ongelmia. Kysehän on roolituksesta pitkälti. Faktaa on, että Hietanen - Lepistö -pakkiparia on "jouduttu" parempien puutteessa peluuttamaan ylivoimalla parit mm-kisat. He ovat joutuneet pelaamaan myös tarpeettoman isoja minuutteja ja olleet siksi ongelmissa myös omassa päässä. Liian isoihin saappaisiin asettaminen on saanut näyttämään heidät huonolta mm-kisoissa. Kyseinen kaksikko on ihan ok tasakentällisin pelatessa eikä meillä ole heitä liikaa (4 NHL-pakkia). Erikoistilanteisiin pitää olla asettaa toiset kaverit.

Eli ylivoimalle meillä on laittaa Timonen, Salo, Vatanen ja Määttä. Jopa muutama NHL-hyökkääjä tottunut pelaamaan yv:aa, vasinkin 5-3:sta. Alivoimalla raatavat ainakin Timonen, Salo, Määttä ja Kukkonen. Tässä meillä on mielestäni hyvä pakisto kun vertaa suhteessa mm-kisoihin, missä meillä ei ole ollut pariin kisoihin ollenkaan erikoistilanneosaamista. Karalahti ja Nummelin ovat terveenä ollessaan yhä potentiaalisia mm-kisapelaajia, koska sinne meillä ei ole yv-osaamista ellei rapakon takaa niitä saavu.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Sakun kyseenalaistettaessa pitää muistaa, että olympiaturnaus käydään lyhyenä stintinä jossa tulee huomattavan paljon kovia pelejä lyhyeen aikaikkunaan. Osaksi Koivun poisjäänti varmasti on Stanley Cupiin keskittymistä, mutta varmasti osaksi totta, että peruskunnon ollessa heikkona aivotärähdyksen jälkeen, ei kunto kestä 6-8 kovaa peliä kahteen viikkoon välttämättä kovin hyvin.

Lehterä on kisajoukkueeseen jälkeenpäin ajatellen varmasti hyvä valinta. Mikko Koivun loukkaantumisesta palaamisen ontuessa, Jorkan hyökkäys skillit riittävät hyvin ylivoimaan ja 2. ylimpään kenttään, jonne nyt ei millään mahdu. Hyvä asenteisena ja mukavana kundina varmasti parempi ylimääräinen pelaaja kuin moni muu.

JJokinen - Koivu - Ruutu
Selänne - Filppula - Granlund
Aaltonen - Kontiola - Korpikoski
Pihlström - OJokinen - Komarov
Barkov, Lehterä

Timonen - Määttä
Salo - Vatanen
Kukkonen - Väänänen
Hietanen - Lepistö

Rask
Niemi

JJOkinen ja Korpikoski voisi olla toisinkin päin johtuen Jussin hyvästä puolustuspelaamisesta. Jorkka varmaan asenteensa takia loistava ylimääränen hyökkääjä, ja hyvän hyökkäyspään potentiaalinsa takia luonnollinen varamies M.Koivulle.

Barkov enemmän tai vähemmän oppimatkalla ja tukemassa 2. ylintä ketjua jos maaleja ei synny (esim. Kontiola/JMA kaksikolta). Tällä kokoonpanolla saataisiin myös kolme hyökkäävää ja yksi puolustavaketju, sekä ketjujen roolit aika tasapainoisiksi.
 
Viimeksi muokattu:

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olipa niin hauska lukea tuota Vancouver-ketjua johon oli Torinon jälkeen ennustettu kokoonpanoja että pakko oksentaa oma Sotshi 2014 kokoonpano tänne. Voi sitten neljän vuoden päästä kultajuhlien jälkeen katsoa että hetkinen, joka nimi oli oikein. Ketjutusta myöten.

Hyökkäys:
1. T.Ruutu-M.Koivu-J.Jokinen
2. Granlund-Lehterä-Osala
3. Hagman-Filppula-Miettinen
4. Komarov-Nokelainen-Bergenheim
Bonarina Joensuu

Pakit:
1. Timonen-Pitkänen
2. Lepistö-Vatanen
3. Salmela-Lydman
Bonarina kaikkien kaveri Kukkonen

Maalilla:
Rask
Rinne
Niemi

Pitipä kaivaa tää 4 vuotta sitten kaivettu oksennus tuolta ketjun alusta esiin. Ei siellä nyt niin helvetin montaa naurettavaa valintaa ollut, hyökkääjistä Miettinen ja Nokelainen nyt on eniten hävettäviä plokkauksia, Osala ja Hagman aika lähellä. Mut hyvin kalastelin Lehterän ja Granlundin tonne. Ja kuka vittu sen nyt ois voinu arvata että Selänne ei vieläkään oo lopettanut ja Olli Jokinen syö sanansa? Bergenheimkin löytyy ku arvasin että se on vuonna 2014 kovassa vedossa just ennen valintoja, mut Erkka ei sit vittu tajunnu mitään. Valintahetkellä 14-vuotiasta Barkovia ei jostain syystä osannut plokata.

Pakeista Pitkänen ei päässy koska loukkaantunut, ja Lydman koska vässykkä ei enää jaksanut. Salmelaa ei onneksi jouduttu mukaan ottamaan. Salokin sitten jakso tänne asti räpistellä, Määtän kanssa oli vähän yhtä vaikeaa ku Barkovin. Kukkonen bonarina osu.

Mokeista Rinne loukkaantui, mutta Raskin tiesin auringonvarmasti jo 4 vuotta sitten olevan Suomen ygönen. Niemi on siinä roolissa missä pitikin, Lehtosta en jostain syystä osannut valita, jotain Bäckströmiä pidin Lehtosta mahdollisempana viimesenä rannalle jättäytynyttä. Kiprun tiesin jo lopettaneen/hengailevan mieluummin rannalla.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näistä palasista muodostaisin tällaisen kokonaisuuden:

Granlund-Koivu-Ruutu
O.Jokinen-Filppula-J.Jokinen
Korpikoski-Barkov-Selänne
Aaltonen-Kontiola-Pihlström
(Lehterä, Komarov)


Ruutu on melkoinen kysymysmerkki meikäläiselle ja on vaikea nähdä onnistuvan muun kuin Koivun vierellä, joten parempi pitää tuttu parivaljakko kimpassa. Toiseen laitaan sentterille toinen tuttu mies seurajoukkueestaan.

Filppulan antaisin suosiolla vetää sentterinä; mies on kelpo vireessä ja hän on mielestäni pelaaja, josta pitää lypsää nyt kaikki irti, eikä tunkea laitaan, koska "pystyy pelaamaan sielläkin". Tällä kertaa OJ olkoon laituri pakon edessä ja toiselle laidalle toinen Jokinen hyötymään Filppulasta.

Myös Selänteen vire on kyssäri ja mielestäni Barkov on se pelaaja, joka saa Teemusta irti ne maalit, jos niitä on tullakseen. Korvaa Floridaa ajatellen Bergenheimin nopeana maaliahneena (irvileuoille: Teemulla kuitenkin jotain kokemusta maalinteosta, vaikka tällä kaudella onkin tökkinyt) laiturina, toiseen laitaan luotettava Korpikoski.

KHL-miehiä voi pyörittää ihan vireen mukaan ja ovat päteviä vaihtoehtoja paikkaamaan myös änäriukkoja tarvittaessa.

Timonen-Määttä
Salo-Vatanen
Lepistö-Kukkonen
Väänänen-Hietanen


Puolustus on suht helppo muodostaa, kun valinnanvaraa ei juuri ole. Paperilla nuorten kokemattomien pakkien vierelle on hyvä sijoittaa veteraani, mutta jos ei noilla natsaa, niin palautettakoon Timonen-Salo yhteen ja antakoon Vatasen ja Määtän kokeilla kimpassa. Änärin ulkopuolelta Lepistö lienee paikkansa kolmosparissa ansainnut ja ottakoon Kukkonen lähtökohtaisesti isoimman roolin kolmesta jäljellejäävästä pakista. Takaa tulevat sitten Väänänen ja Hietanen.

Ihan hyvältä jengiltä tuo näyttää, ei homma pariin pelaajavalintaan taida kaatua jos on kaatuakseen. Kieltämättä yksi Bergenheim sinne olisi mennyt, mutta näin tällä kertaa.

EDIT: Veskarit unohtui puida, mutta sen osaston suhteen ei taida paljon puimista olla. Lisäksi Saku Koivulle kiitos maajoukkuepalveluksistaan; olisi mahtunut, mutta jos ei itse koe olevansa valmis, niin homma OK.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös