Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 235 885
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

Sanchez

Jäsen
Ihan ok valinnat.

Neloseen olisin kyllä kaivannut vähän enemmän "tötinää" ja jo sen vuoksi joku Aaltonen olisi mieluummin voinut lähteä nuuskaostoksille Ruotsiin. Pihlströmin kohdalla kysyn kyllä vain että millä vitun näytöillä? Toki on nopea.. Niin, siinä se olikin. Haistattanee kuitenkin vitut ja tekee tehot 1+5 kisoissa.

Bergenheimin poissaoloa en kyllä vielä täysin ymmärrä. Harmittaa kovasti kaverin puolesta.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällä kun kaikki tuntuvat nyt kuorossa tyrmäävän Bergenheimin puuttumisen kokoonpanosta, niin onkohan kelleen tullut mieleen, että mitäs jos mies on itse kieltäytynyt tulemasta? Mitä jos miehelle ei ole kelvannut se rooli, jota Erkka oli joukkueessa kaavaillut? Kaikki tuntuvat automaattisesti olettavan, että Bergenheimin puuttuminen joukkueesta on vain ja ainoastaan Erkan vika.

Itse ihmettelen eniten Väänäsen paikkaa joukkueessa. Ei sillä ole riittanyt jalka vuosikausiin edes MM-kisoissa, niin miten nyt sitten muka olympialaisissa? Itse olisin ottanut ennemmin Ristolaisen, mutta Väänänen siellä nyt on ja sillä siisti.

Ja kyllähän kaikille on selvää, ettei tuo ihan se lopullinen joukkue ole, sillä 1-3 pelaajaa loukkaantuu ennen kisoja ja joudutaan vaihtamaan. Se kuuluu lajiin. Suomi selviää kaikista muista loukkaantumisista paitsi jos Timonen tai Salo joutuisi jäämään pois, niin sitten ollaan kusessa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Valtteri Filppula laidassa. Sama kuin Datsyuk pelaisi Venäjän mj:ssa laidassa, ihan näin Hanskaajia lainatakseni. Käsittämätöntä, että paras suomalainen sentteri ollaan istuttamassa laitaan.
Vähän pelkäsinkin, että näin tulee käymään. Tuon saman asian nostin tässä ketjussa esille jokin aika sitten, eli pistetään ne kuumimmat pelaajat omalle pelipaikalleen, eikä uhrata huonompien pelaajien vuoksi muulle pelipaikalle.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No, näillä mennään ja valintoihin on tyytyminen. Kun kisat pyörähtävät käyntiin niin Suomi luottaa jälleen kerran kovaan työntekoon ja ennenkaikkea joukkkuepelaamiseen. Eiköhän nuo kentälliset muotoudu sellaisiksi, että niillä voidaan hyvänä päivänä haastaa mikä maa tahansa, näinhän se on aina mennyt.

Bergenheimin pois jättäminen harmittaa. Aaltonen mukana joka ei kyllä yllättänyt mutta miten pärjää kovassa temmossa, kun tilaa ei olekaan kikkailla kiekon kanssa niinkuin Liigassa. Tippuu ylimääräiseksi hyökkääjäksi nopeasti jos ei tee pisteitä, koska turha roikuttaa pelaavassa kokoonpanossa. Koivulta kyllä todella kova päätös jättäytyä kisoista. Pakko arvostaa, varmasti on miettinyt päätöstä kauan.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis tosissaako jengi pistää täällä Aaltosta skulaamaan nelosketjuun? Aaltosen mukana olo on tän joukkueen isoin ja järkyttävin skandaali. Ei sille flegulle ole mitään paikkaa missään ketjussa. Ehkä toivotaan jonkun kärkiketjun jäbän loukkaantuvan, että saadaan pistettyä JM kehiin. Erittäin surullista, että Bergenheim ei mahtunut joukkueeseen. Siinä olisi monipuolinen kaveri, joka pystyy pelaamaan ketjussa kuin ketjussa. Hartikaisenkin poisjääminen on vähintäänkin kyseenalaista.

Aaltonen, Philström ja Lehterä suurimmat yllätykset hyökkääjistä. Lehterä oli kandidaatti ennen EHT-turnauksia, mutta tehoton suorittaminen siellä naulasi ainakin poisjäännin minun joukkueeseeni. Senttereistä on muutenkin ylitarjontaa ja rankasti. Lehterä on kahden ekan ketjun sentteri ja siellä ei ole tilaa = ei tule pelaamaan peliäkään koko kisoissa. Sama juttu Aaltosen kanssa. Täysin hyödyttömiä pelaajia joukkueen roolitusta ajatellen. Mikä oikosulku sille Erkalle on oikein tullut...
 

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Huhhuh! Kyllä taas herää kysymys mitä liikkuu Westerlundin päässä? Ei voi muuta sanoa, kun että ei voi olla totta.

Mitä tekee joukkueessa Jori Lehterä, Antti Pihlström ja Juhamatti Aaltonen? En vain käsitä! En siis yksinkertaisesti käsitä. Se kun vain on niin että ei Aaltosella ja Lehterällä riitä eväät ylempiin ketjuihin näin kovatasoisessa turnauksessa ja joka muuta väittää ei lajista tiedä yhtään mitään. Kontiola on ainut Euroopasta tullut hyökkääjä, joka paikkansa anstaitsee jo sen takia, että hän on monikäyttöisempi, kun kolme edellä mainittua…

Herääkin kysymys, miksi erinomaisessa pelivireessä oleva Bergenheim ei ole joukkueessa? Kyseessä kun on vielä pelaaja, joka on todistetusti nostanut tasoaan kovissa peleissä? Nyt meillä on joukkueessa Aaltonen, jonka esim. Kanada tulee murskaamaan kun kovat pelit alkaa.

Kysymys myös herää miksi esim. Hartikainen ei ole joukkueessa. Monikäyttöinen pelaaja josta olisi varmasti ollut enemmän hyötyä kuin Pihlströmistä ja Aaltosesta. Pihlström, kun nyt ei vaan omaa mitään muuta ominaisuutta kun luisteluvoiman, joka tuolle tasolle riittää.

Harmittaa myös vietävästi, että Sakua ei kisoissa nähdä.

Pitää myös kysyä mitä joukkueessa tekee Juuso Hietanen. Kerrassaan aivan turha pelaaja mukaan. Okei, hän on hyvä kiekollisesti, mutta nyt kysessää on maailman kovatasoisin kiekkoturnaus, johon hänellä ei vain eväät riitä. Mielummin olisin joukkueessa nähnyt vaikka Karalahden taikka Järvisen Joonaksen.

Vaikuttaa siis siltä, että Westerlund on unohtanut, että tuleva turnaus tulee olemaan maailman kovatasoisin kiekkoturnaus ja fakta on, että Aaltonen, Pihlström, Lehterä ja Hietanen eivät kuulu. Tuntuu siltä, että joukkue on valittu enemmän turnauksen pikkumaiden voittamista varten, kun niihin tosi peleihin, jotka mitalit ratkaisevat. Sillon kun ei kenelläkään kyseisistä äijistä ole käyttöä, JA KAI ME SITÄ VOITTOA OLLAAN MENOSSA HAKEMAAN. SILTÄ SE EI TOSIN NYT NÄYTÄ.

Ps. Myös Selänteen olisi nykyisillä näytöillä voinut jättää kotiin, mutta ymmärrän kuitenkin paremmin kuin hyvin hänen valintansa kisoihin. Jotenkin jäi sellanen fiilis, että lehdistön mielipiteellä on ollut vaikutusta Westerlundin valintoihin.

Niin paljon asiaa, että pitää lainata koko viesti.

JMA, Pihlström, Lehterä ja Hietanen eivät kuulu olympiajoukkueeseen. Mitä se Westerlund oikein ajattelee!!!?!!?

Niin ja meinasi unohtua Lepistö.. #farssi
 

Jeffrey

Jäsen
Jotenkin tuntuu siltä, että valinnat on tehty jo viikko kaksi sitten, ja Koivun sekä Bergenheimin viime aikaiset otteet eivät ole ehtineet enää valuaatioon mukaan.

Toisaalta ymmärrän hyvin, mikäli Saku tiputettiin Barkovin tieltä pois. Molemmat ovat aika tarkasti vain kakkos sentteri materiaalia, ja toinen nyt vain mahtui mukaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että se oli Barkov.

Pihlström on toinen hieman kyseenalainen pelaaja. Bergenheimiltä olisi ollut odotettavissa enemmän tehoja, mutta uskoisin Pillun soveltuvan paremmin ns. vastustajan härnäämiseen. Tämäkin saattoi olla iso tekijä valinnoissa, varsinkin kun tulee huomioida se, että kumpikaan pelaaja ei ole lähtökohtaisesti pisteitä varten kisoissa.

Jotenkin hieman ärsyttää, että jopa Jatkoaika lähtee tähän kitinään mukaan yksittäisistä pelaajista. Mainostettaisiin mielummin sitä kuinka hienoa se on, että on Barkovia, Määttää, Vatasta ja Granlundia...

Edit: Tuosta JMA:sta

Pari viikkoa sitten juttelin erään liigapelaajan kanssa näistä otteluvalinnoista. Hän sanoi, että jos valitsisi joukkueen ja tekisi päätökset vain ja ainoastaan nykykunnon perusteella, hän nostaisi JMA:n esimerkiksi Selänteen edelle.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Mitalia lähdetään taas hakemaan, maalivahtipelin ja erikoistilannepelaamisen mennessä nappiin se on jopa odotettavissa. Väri on vain arvoitus.
 

Jatzerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Minnesota Wild, Chicago Blackhawks
Pieniä muutoksia tulee vielä, kun loukkaantumisia tulee. Mikko Koivun suhteenkin pieni kysymysmerkki vaikka kuinka 4 viikosta puhutaan.

Hietasen olisin korvannut jollain kovemman tykin omaavalla. Lehterä itselle isoin kysymysmerkki, samoin JMA:n todellinen kunto. Pihlström on ollut aina helvetin hyvä turnauspelaaja, joka nostaa tasoaan. Bergenheimin olisin nähnyt kisoissa, vaikka yleensä tuppaa loukkaantumaan (vai onko vain tällainen mielikuva).

Selväähän on se, että ykkönen ja kakkonen hoitaa varmasti osan peleistä, mutta kolmonen ja nelonen ratkaisee myös niitä marginaalipelejä. Silloin täytyy olla tuoretta jalkaa ja uskallusta ratkaista isoja maita vastaan.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Valtteri Filppula laidassa. Sama kuin Datsyuk pelaisi Venäjän mj:ssa laidassa, ihan näin Hanskaajia lainatakseni. Käsittämätöntä, että paras suomalainen sentteri ollaan istuttamassa laitaan.

Sakun poisjäätyä pitäisin kyllä melko kummallisena Filppulan istuttamista laitaan. Toisaalta Filppula osaa todistetusti pelata hyvin laidassa kun taas Olli Jokinen ei.

Mutta laitetaan nyt tämä tähän:

Salo - Timonen
Väänänen - Vatanen
Kukkonen - Määttä
Hietanen - Lepistö

Suomen pakisto on painajaismainen. Suomi todellakin tarvitsee maailman parasta maalivahtitekemistä ja erittäin tiukkaa viisikkopelaamista paikatakseen pakkipään lahjakkuusvajetta.

Pitkänen voisi tulla pelaamaan yhdellä jalalla ja Lydman laittaa luistimet takaisin jalkaan...
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
On ymmärettävää, että kun joukkueen hyökkäys pitää osittain koota Euroopassa pelaavista pelaajista, otetaan joukkueen kokoamisessa huomioon pelaajien aiempi historia. Olympiaturnaus on niin lyhyt, ettei siinä pelaajien keskinäiset kemiat ovat erittäin ratkaisevassa asemassa.

Ja älkää nyt hyvät ihmiset haukkuko Westerlundia kaikesta. Vaikka kyseessä onkin päävalmentaja, niin valinnat on varmasti tehty yhteistyössä. Jere Lehtinenhän taitaa olla pelaajatarkkaajamme Pohjois-Amerikassa.

En siltikään ymmärrä Bergenheimin valitsematta jättämistä.
 

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Täällä kun kaikki tuntuvat nyt kuorossa tyrmäävän Bergenheimin puuttumisen kokoonpanosta, niin onkohan kelleen tullut mieleen, että mitäs jos mies on itse kieltäytynyt tulemasta? Mitä jos miehelle ei ole kelvannut se rooli, jota Erkka oli joukkueessa kaavaillut? Kaikki tuntuvat automaattisesti olettavan, että Bergenheimin puuttuminen joukkueesta on vain ja ainoastaan Erkan vika.

Se on Erkan vika, jos ei ole huomannut Barkovin ja Bergenheimin yhteispeliä. Siinä olisi ollut valmis parivaljakko, joita muun muassa Kanadalta tulee varmasti löytymään joukkueesta useita. Nämä kannattaisi hyödyntää.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Muuten hyvä, mutta Jori Lehterä?!? Mitä hemmettiä!

Bergenheim olisi ollut paljon parempi vaihtoehto. Monipuolisempi. Senttereitä riittää anyway, joten joku EHT Lehterä nyt ei istu tonne. Surkeeta.

Juuri näin ! Jopa Hartikainenkin olisi ollut parempi vaihtoehto Lehterään verrattuna. Ei ollut mikään pakko valita Sakun tilalle sentteriä.
Ja Bergenheimin rankkaaminen Pihlströmin ja Lehterän taakse on Erkalta nolo temppu.

Mikki Hiiri -Hietanen , ei ei ei . Hyvä mies mömmömkisoihin, mutta ....

Ja hei - jättäkää se Tuomo Ruutu pois niistä ykkösketjukaavailuistanne, ok ?
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Saku Koivu on ollut loukkaantumisen jälkeen Ducksin parhaimpia pelaajia pelaten jokaisessa pelissä vastustajan parasta kenttää vastaan, usein nollaten ne ja tehden myös hyvin pisteitä. Olen katsonut kaikki Ducksien pelit ja Saku on paljon paremmassa liidossa kuin viime kaudella. Sääli että jää pois.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kurpitsapää

Olli "Lopetan maajoukkueurani Vancouverin olympialaisiin" Jokinen siis kisaremmissä. Mies, joka kovaan ääneen keuhkosi lopettavansa maju-uransa, koska ei tullut koutsin kanssa toimeen. Nyt sitten ilmeisesti taas on kivempaa, vai?

On muuten Suomen pakkitilanne masentava, jos vertaa esim. länsinaapuriin...
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin paljon asiaa, että pitää lainata koko viesti.

JMA, Pihlström, Lehterä ja Hietanen eivät kuulu olympiajoukkueeseen. Mitä se Westerlund oikein ajattelee!!!?!!?

Niin ja meinasi unohtua Lepistö.. #farssi

Kerrotko nyt sitten ketkä noiden poishaluamiesi tilalla pitäisi olla, jottei olisi farssi käsillä? Jos siellä olisi vaikkapa Bergenheim, Hartikainen, Joensuu, Ristolainen ja Karalahti tilalla ni sittenkö tää homma kääntyisi ja olisi riemumarssi kultamitaliin edessä?
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Joukkue on kyllä niin vitun järkyttävän näköinen, että ihan sama ehtiikö Mikko Koivu edes toipua pelikuntoon vai ei.

Aaltonen ei pärjää edes MM-kisoissa, niin mitä vittua tekee olympialaisissa? Mutta ilmeisesti Erkka luottaa Konna-Aaltonen "tutkapariin" mielummin kuin Barkov-Bergenheim.
 

Jeffrey

Jäsen
Se on Erkan vika, jos ei ole huomannut Barkovin ja Bergenheimin yhteispeliä. Siinä olisi ollut valmis parivaljakko, joita muun muassa Kanadalta tulee varmasti löytymään joukkueesta useita. Nämä kannattaisi hyödyntää.

Kuinkas monta peliä olet herroilta katsellut?

Tuo parivaljakko on ollut kasassa viikon tai kaksi, eiköhän nämä valinnat pidä perustaa johonkin muuhun kuin muutamaan suonenvetoon.
 

M10

Jäsen
Olli "Lopetan maajoukkueurani Vancouverin olympialaisiin" Jokinen siis kisaremmissä. Mies, joka kovaan ääneen keuhkosi lopettavansa maju-uransa, koska ei tullut koutsin kanssa toimeen. Nyt sitten ilmeisesti taas on kivempaa, vai?

Housuja koko porukka kun ottivat kitisijän kisoihin.

Nyt varsinkin kun kisoihin valittiin muutenkin joku kymmenen sentteriä niin kurpitsää olisi ehdottomasti pitänyt korvata Bergenheimilla.
 

Sic

Jäsen
Saku Koivu on ollut loukkaantumisen jälkeen Ducksin parhaimpia pelaajia pelaten jokaisessa pelissä vastustajan parasta kenttää vastaan, usein nollaten ne ja tehden myös hyvin pisteitä. Olen katsonut kaikki Ducksien pelit ja Saku on paljon paremmassa liidossa kuin viime kaudella. Sääli että jää pois.

Jep, kyllä Sakun fyysinen kunto olisi riittänyt Sotshiin, vaikka toisin väittikin tuossa kirjeessään. Veikkailen että mies haluaa olla parhaassa mahdollisessa kunnossa kun änärin playoffit alkavat, ja se on todellisuudessa tämän päätöksen takana, tuo kirje oli vain mukava sumuverho totuuden ylle.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Olli "Lopetan maajoukkueurani Vancouverin olympialaisiin" Jokinen siis kisaremmissä. Mies, joka kovaan ääneen keuhkosi lopettavansa maju-uransa, koska ei tullut koutsin kanssa toimeen. Nyt sitten ilmeisesti taas on kivempaa, vai?

No nyt siellä on eri valmentaja. Mikä siinä on ihmeellistä? Ja Jalonenhan piti Jokista turhan pienessä roolissa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Olli "Lopetan maajoukkueurani Vancouverin olympialaisiin" Jokinen siis kisaremmissä. Mies, joka kovaan ääneen keuhkosi lopettavansa maju-uransa, koska ei tullut koutsin kanssa toimeen. Nyt sitten ilmeisesti taas on kivempaa, vai?

OJ on savolainen piällysmies, joka ratkaisi Suomelle kahdella maalillaan pronssit Vancouverissa. Tottakai haluaa uudistaa tekonsa Sotshissa, jos mahdollista. Kannattaa lukea Ollin juttuja rivien välistä, kun tietää taustan.
 
Niin paljon asiaa, että pitää lainata koko viesti.

JMA, Pihlström, Lehterä ja Hietanen eivät kuulu olympiajoukkueeseen. Mitä se Westerlund oikein ajattelee!!!?!!?

Niin ja meinasi unohtua Lepistö.. #farssi

Leki-fani kirjoittaa täyttä asiaa.

Lepistö parempi p-amerikkalaisia kun mitä annetaan ymmärtää. Jäi Chicagon rosteristakin vain Leddyn Oduyan ja Keithin takia. Ei vaan ollut tilaa tuollaiselle roolille mitä Lepistö pelaa. Näin itse Samilta muutaman pelin livenä ja vakuutuin silloin miehen pelistä. Tosin en ole Samia seurannut livenä tai telkkarin kautta sen jälkeen kun NHL kaukalot jätti. Mutta itse luotan mieheen hyvänä 7 pakki valintana.

Tuo Hietanen on sitten taas ihan pelle valinta
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Valinnoissa eniten yllättivät Lehterän, Lepistön ja Pihlströmin valinnat. Saku Koivu olisi ollut odotetusti mukana, ilman vammoja.

Kyllä tämäkin jengi voi hyvänä päivänä selvitä finaaliin, huonona päivänä taas tippua puolivälierässä. Eli tuttua linjaa. Yksi Bergenheim ei juurikaan olisi jengiä vahvistanut, ei tosin heikentänytkään.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Täällä kun kaikki tuntuvat nyt kuorossa tyrmäävän Bergenheimin puuttumisen kokoonpanosta, niin onkohan kelleen tullut mieleen, että mitäs jos mies on itse kieltäytynyt tulemasta? Mitä jos miehelle ei ole kelvannut se rooli, jota Erkka oli joukkueessa kaavaillut? Kaikki tuntuvat automaattisesti olettavan, että Bergenheimin puuttuminen joukkueesta on vain ja ainoastaan Erkan vika.
Erkka sanoi itse, että Bergenheim on Hartikaisen ohella heti seuraavana listalla, jos jotain muutoksia joudutaan tekemään. Erkka on siis seurannut Bergenheimin otteita ja varmasti Sean on halukas tulemaan Sotshiin. Hän taisi olla ensimmäinen pelaaja, joka joukkueesta putosi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös