Vedän nyt tähän ihan tällaista puhtaasti Bruins-taustaisten jätkien analyysiä siltä pohjalta, ketä on ketjussa parilla viime sivulla mainittu.
Seguin -> ei mitään asiaa. Oppi Boston-aikanaan valtavasti kahden suunnan peliä, mutta kun lähtökohta ei ollut mikään huikaiseva niin värilasisinkaan katsoja ei voi tällä osa-alueella sijoittaa kaveria jonkinasteista keskitasoa korkeammalle. Hyökkäystaidon suhteen Kanadalla on varmasti parikymmentä parempaa vaihtoehtoa, eli se siitä.
Bergeron -> jossain määrin ihmettelen sitä, että osa jättää hänet pois joukkueesta, vielä enemmän ihmettelen sitä, että jotkut sijoittavat laitaan. Tässä on maailman paras aloittaja and it's not even close. Jätkä pistetään kummempia miettimättä niihin kaikkein vittumaisimpiin paikkoihin (vrt. esim. playoffien aloitusprosenteissa edellä ollut joukkuekaveri Peverley, jonka prosentteja buustaa se että häntä käytettiin liki ainoastaan vahvemman puolensa aloituksissa) ja voittaa järjestään yli 60 prosenttia aloituksista. Toki myös Toewsilla on tässä sanansa sanottavana, mutta minusta paras aloittaja ison roolin pelaajista sitten Rod Brind'Amourin. Joukkueesta pois jättäjille taas sanon sen verran, että vaikka pisteet jäisivätkin täydessä kaudessa kuuteenkymmeneen niin Patrice voittaa lähes joka ainoan matchupin illasta toiseen, on siellä pidettävänä kuka tahansa. Julienin ollessa valmennustiimissä en näe minkäänlaista mahdollisuutta, että Bergeron ei olisi joukkueessa - arvelisin hänen olevan Clauden papereissa viiden selkeimmän valinnan joukossa, eli jos häntä yhtään kuunnellaan niin Patrice on varmasti jengissä.
Horton -> ei mitään asiaa. Olkapääleikkaus sen viimeistään varmistaa, mutta ylipäätään yleispelaaminen on olympialaisten vaatimalla tasolla ainoastaan yksittäisissä hot streakeissa. Viimeistely on aika lailla maailmanluokkaa, mutta alemman keskitason yleispelaaminen ja aivotärähdysten jälkeen yleisestä Angry Horts -riehumisesta kananmunat kainalossa neppailuun degeneroitunut power forward -peli tarkoittavat että ei pitäisi olla tuon tason joukkueessa sijaa.
Lucic & Marchand -> ehkä. Kumpikin lienee maailman paras omassa roolissaan (yksi Bostonin menestyksen salaisuuksista on minusta se, että vaikka mitään crosbyjä ei joukkueessa pyöri niin kaikenlaiset kummalliset roolit on täytetty siihen ruutuun eliittipelaajilla), ja on valmennuksen asia päättää, kaivataanko näiden roolien osaajia olympialaisissa. Sivumennen sanoen Marchandin osakkeita nostaa tuon oman ärsytysroolinsa lisäksi monikin asia: kemia Bergeronin kanssa, erittäin korkeatasoinen alivoimapelaaminen, hyvä puolustaminen, isoon kaukaloon kaiken järjen mukaan sopivat nopeus ja mailankäsittely. Selkeä musta hevonen jengiin. Lucicia pidän itse asiassa epätodennäköisempänä valintana koska hänellä ei muuta selvää vahvuutta ole näihin ympyröihin kuin fyysinen peli jossa toki lienee se mainittu maailman paras. Toisaalta on mainittava, että Looch on mainettaan ihan helvetisti nopeampi suorassa luistelussa, eli se voisi olla valttikortti kisoihin jos sinne pääsee (mihin en siis itse oikein usko). Mutta kumpikin on joutunut Julienin hampaisiin, Marchand kurittomuutensa & sukeltelunsa ja Lucic epätasaisuutensa takia, eli onko oman koutsin mukanaolosta kavereille jopa haittaa?
Muilta osin kommentoidaan sen verran, että kiinnostavaa nähdä riittääkö Kanadan johdossa järki siihen, että kömpelöt rusikoijat Phaneufin johdolla jätetään pakistosta ulos. Tuollaiset kaverit ovat pikkuisen liian usein koituneet Kanadan kohtaloksi ison kaukalon kisoissa.
EDIT: No sanotaan nyt vielä sen verran, että ellei kauden alku mene ihan vituiksi niin luottaisin maalin suulla Carey Priceen. Heikompiakin hetkiä ollut, mutta erittäin hyvä maalivahti ja hieno mies jolla myös pää toimii kun on sen aika. Muista mainituista Brodeur on oikeasti aika lailla menneen talven lumia ja liigan ykkösveskojen alemmassa puoliskossa, Fleuryllä on Pricen ohella korkein katto mutta mieshän on aivan sekaisin, Ward, Luongo, Crawford ja Smith taas pystynevät ok maalivahtipelaamiseen mutta heillä ei ceiling riitä lähimainkaan Ruotsin, Suomen ja USA:n veskojen haastamiseen ilman ihmeitä joilla joko palataan menneisyyden huippuhetkiin tai lukitaan se suoritustaso omaan huippuun (joka tietysti voi tuon pituisessa turnauksessa sattua kohdalle kenelle tahansa maalivahdille).
