Olli Juolevi – ponnahduslaudan kautta NHL:ään

  • 61 339
  • 173

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Millaisena näet Palmun tilanteen tällä hetkellä? Sopimushan on Tepsin kanssa, mutta joko AHL kutsuu?
Kiitos näkemyksestäsi Juolevin suhteen. Itse näin häneltä menneellä kaudella noin kymmenkunta runkosarjan peliä sekä playoffit ja vähän samanlaiselta mielestäni näytti tekeminen kuin itsekin arvioit. Lisäksi ainakin minun silmään pelin taso heitteli jonkin verran - mikä on tosin nuorille pelaajille usein aika tyypillistä, mutta puolustajien pelissä tuo näkyy helpommin. Juolevi pelasi viime keväänä Londonin playoffeissa kauden parasta kiekkoaan, tämän vuoden nuorten MM-kisoissa ratkaiseva peli oli mielestäni häneltä selvästi paras ja nyt playoffeissa nosti taas tasoaan. Tuntuu, että hän pystyy nostamaan tasoaan aina kovissa paikoissa, mutta peruspelaamisessa olisi vielä tekemistä.

Palmun Vancouver haluaisi varmasti farmiin pystyäkseen arvioimaan paremmin millä tasolla hän on fyysisessä AHL-kiekossa, mutta nähdäkseni hänellä olisi ihan hyvä paikka pelata vielä myös TPS:ssä. Liiga on ihan hyvä alusta kehittää ominaisuuksia jos pääsee pelaamaan kunnon roolissa. Canucksin farmi Utica tulee muuttumaan jonkin verran taas ensi kaudeksi. Varmaan Allsvenskanissa menneellä kaudella Timrån SHL:ään nostanut Jonathan Dahlen (ellei sitten pääse jo NHL:ään), Palmun ikäinen tsekkihyökkääjä Lukas Jasek ja viime kesän toisen kierroksen varaus Kole Lind ottavat paikat laidoilta, mutta muuten tuo hyökkäys on vielä kysymysmerkki.

Mitenkään mahdoton homma Palmulla ei olisi paikkaa Utican joukkueesta ottaa ja ainakin tällä kaudella valmentaja Trent Cull on peluuttanut joukkuetta laajalla rintamalla, pyrkien kasaamaan neljä tulosta tekevää ketjua. Kyllä sinne yksi Palmukin menisi, mutta mitenkään välttämätön tuo lähtö ei mielestäni vielä ole. Ainakin tällä kaudella Palmun keskimääräinen peliaika nousi kauden mittaan ja tämän vuoden puolella jääaikaa tuli keskimäärin yli 16 minuuttia pelissä, joten ihan hyvä hänen olisi myös jatkaa tutussa seurassa vielä ensi kausi.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Hienoa saada @nuck in toimesta vähä NHL väriä tännekin. Itse Juolevin suhteen olen tullut siihen tulokseen että aika paljolti henkisestä puolesta homma on kiinni. Kuten tuossa ylhäällä noita saavutuksia lueteltiinkin, niin olihan Olli todellinen lupaus silloin kun hänet varattiin. Jotenkin tuntui että taisi ottaa hieman raskaasti itsekin sen kun ei ovet auenneet.

Ei Olli tänne tullut oikeastaan sillä asenteella että perkele nyt otetaan se uusi alku tälle hommalle, vaan läpi paistoi enemmänkin se että voi nyt perkele kun pitää tätä paskaliigaa painaa kun pitäisi olla änhooällässä. Jotenkin siis paistoi se syvä pettymys siitä että ura otti takapakkia.

Eihän Olli tälläkään kaudella tasaisesti mennyt mitenkään eteenpäin. Loppu vuodesta ja poffeissa väläytteli parastaan, mutta kokonaisvaltainen kehitys jäi puuttumaan. Kyvyt siellä kyllä jossain on mutta paljolti vaikuttaa ettei mentaali osasto ole nyt aivan kunnossa. Vielähän ei mikään ole myöhäistä ja syttyihän Teuvo ja Armiakin uudelleen kukkaan vaikeuksien kautta. Toivotaan että se vielä Ollillakin lähtee tämä homma.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juolevi oli poffeissa kyllä joukkueen paras pakki. Toisaalta siihen saattoi vaikuttaa vastustajien passiivinen pelitapa, jolloin Olli pääsi enemmän kiekkoon ja pelin sisälle. Erittäin positiivista oli, että runkosarjassa paljon nähtyjä virheitä ei juuri nähty. Runkosarjassa näytti ihan yksinkertaisesti siltä, että Juolevin keskittyminen ei ollut ajoittain pelin vaativalla tasolla ja hänet ikään kuin yllätettiin housut kintuissa liian usein puolustuspäässä. Pleijareissa taas fokus oli koko ajan päällä. Juolevista on puhuttu täällä aika varovaisesti, mutta kyllähän häntä olisi varmasti kehuttu maasta taivaisiin mikäli kyse olisi ollut omasta 19-vuotiaasta kasvatista. Kaikella todennäköisyydellä hänelle annetaan ensi kaudella iso rooli Uticassa. Yllättyisin positiivisesti jos ottaisi paikan ylhäällä. Röyhkeyttä ja terävyyttä kaivataan lisää.

Palmun pitäisi mielestäni saada kaikesta duracell-hyrräyksestään huolimatta vielä yksi vaihde lisää suoran luistelun nopeuteen, jolloin hän pystyisi lentämään kiekolla keskialueen läpi. Tällöin suorista hyökkäyksistä tulevat maalipaikat lisääntyisivät ja pistemäärä taatusti olisi todella kova. Toivotaan, että jatkaa Tepsissä, koska toinen kausi voisi olla hyvässä ketjussa todella menestyksekäs.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kokonaisuutena kun katsoo Juolevin kautta tepsissä niin itselle jää ainakin positiivinen kuva. Kauden mittaan Juolevin taso heitteli paljonkin mutta aika luonnollista ensimmäistä kauttaan miesten peleissä pelaavalle oli sitten millainen lupaus tahansa. Mikä itseäni ilahduttaa eniten niin nosti todellakin tasoaan pudotuspeleihin ja oli aika selvästikin meidän paras pakkimme. Myös puolustuspäässä. Vaikuttaa siltä että mitä tärkeämpi peli sitä paremmin Juolevi pelaa. Se on kova juttu. Tasaisuutta tietysti vaaditaan lisää.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Poffeissa tosiaan joukkueen paras. Siinä missä Heikkisen taso laski niin Juolevi oli elementissään. Saikin paljon vastuuta ja hyvin pelasikin. Kuten sanoin taidot on tallella, mutta jostain kiikasti ettei sitä hyvää Ollia nähty kuin poffit ja muutama yksittäinen peli.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Juolevi paransi hyvin loppua kohti, mutta näistä vajaa vuoden stunteista ei kauheasti seuraavalla kaudella ole. Nyt Keskitalo, Reunanen ja Berger jäi ilman peliaikaa. Kolmikosta olisin toivonut jollekin että pelaisi myös ensi kaudella Berger:kin kuuluisi pelaavaan kokoonpanoon.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kampitus kirjoitti:
Ei Olli tänne tullut oikeastaan sillä asenteella että perkele nyt otetaan se uusi alku tälle hommalle, vaan läpi paistoi enemmänkin se että voi nyt perkele kun pitää tätä paskaliigaa painaa kun pitäisi olla änhooällässä. Jotenkin siis paistoi se syvä pettymys siitä että ura otti takapakkia.
Vaikeahan tuossa on Juolevin ajatuksia lukea, mutta tuo näkemys saattaa tulla(?) myös osin siitä, että Juolevin peli ei perustu lainkaan aggressiivisuuteen ja peli ei näytä siksi kovinkaan energiseltä. Myös uuteen pelitapaan totuttelu saattoi tehdä ongelmia, kun homma ei välttämättä tullut ns. vaistojen kautta niin helposti. Itse en ainakaan siihen usko, että Juolevi olisi vetänyt käytännössä kauden ns. pakkopullana ilman kunnollista motivaatiota läpi. Jos niin olisi ollut, en usko että hänen pudotuspelinsä olisivat menneet nyt nähdyllä tavalla.

foligno kirjoitti:
Palmun pitäisi mielestäni saada kaikesta duracell-hyrräyksestään huolimatta vielä yksi vaihde lisää suoran luistelun nopeuteen, jolloin hän pystyisi lentämään kiekolla keskialueen läpi. Tällöin suorista hyökkäyksistä tulevat maalipaikat lisääntyisivät ja pistemäärä taatusti olisi todella kova. Toivotaan, että jatkaa Tepsissä, koska toinen kausi voisi olla hyvässä ketjussa todella menestyksekäs.
Olen samaa mieltä tuosta suoran luistelun kehittämisestä. Onneksi tuo voi tapahtua oikealla harjoittelulla jos on tapahtuakseen. Esimerkiksi Canucksin mahdollista tulevaa kapteenia Bo Horvatia pidettiin varausikäisenä melko heikkona luistelijana, mutta kovalla työllä hän on tällä hetkellä yksi joukkueen parhaista suoraluistelijoista. Ja tuo on tapahtunut samalla kun voimaa on tullut lisää. Nyt hän on jo 184 senttisenä päälle 100 kiloinen hyökkääjä ja lempinimi "The Ox" tulee ansiosta. Kaikille pelaajille tuollainen kehitys ei ole ollut ikävä kyllä mahdollista. Palmun pitäisi kuitenkin mielestäni saada nopeutensa vielä yksi porras ylöspäin, jotta hän voisi sillä kompensoida kokoaan.

Kokonaisuutena kun katsoo Juolevin kautta tepsissä niin itselle jää ainakin positiivinen kuva. Kauden mittaan Juolevin taso heitteli paljonkin mutta aika luonnollista ensimmäistä kauttaan miesten peleissä pelaavalle oli sitten millainen lupaus tahansa. Mikä itseäni ilahduttaa eniten niin nosti todellakin tasoaan pudotuspeleihin ja oli aika selvästikin meidän paras pakkimme. Myös puolustuspäässä. Vaikuttaa siltä että mitä tärkeämpi peli sitä paremmin Juolevi pelaa. Se on kova juttu. Tasaisuutta tietysti vaaditaan lisää.
Näkisin, että suurimmat kehitettävät osa-alueet ovat tasaisuudessa, kokemuksessa ja edelleen puolustuspelin kehityksessä. Uskoisin tasaisuutta tulevan kun pelejä tulee alle enemmän ja siinä samalla tulee tietysti kokemusta. Pitää muistaa se, että tuo tämän kauden alle 40 runkosarjapeliä on aika pieni määrä vielä, kun peli on kuitenkin Liigassa erilaista kuin OHL:ssa, mihin hän oli tottunut.

Hyökkäyspäässähän tilastoja katsomalla Juolevin tehokkuus runkosarjan aikana tasakentin oli ainakin hyvää 19-vuotiaalle. Hän oli viime kaudella TPS:n tehokkain puolustaja tasakentin peliä kohden, vaikka pelasi pari minuuttia vähemmän kuin kärki. Juolevi oli muutenkin peleihin nähden liigan kärkiryhmässä tuottamaan puolustajana tasakenttätehoja. Ylivoimalla olisi voinut tulla vähän enemmänkin tulosta. Toisaalta tuota olisi varmasti tullut mikäli hän olisi pelannut suuremmassa roolissa.

Viheltää kirjoitti:
Juolevi paransi hyvin loppua kohti, mutta näistä vajaa vuoden stunteista ei kauheasti seuraavalla kaudella ole. Nyt Keskitalo, Reunanen ja Berger jäi ilman peliaikaa. Kolmikosta olisin toivonut jollekin että pelaisi myös ensi kaudella Berger:kin kuuluisi pelaavaan kokoonpanoon.
Tuon näkemyksen ymmärtää hyvin. Tuo on isommassa kaavassa vähän sama kuin NHL:ssä loppukauden "lainat" tilanteissa, joissa menestys ei kuitenkaan lopulta osu kohdalleen. Toisaalta olen sitä mieltä, että jos Juolevin kaltainen nuori puolustaja on tarjolla, tuohon pitää tarttua. Lisäksi jos joukkue tuon vuoksi tulee olemaan vaikeuksissa, seuralla on suurempia ongelmia olemassa kuin tuo yhden nuoren puolustajan kauden pelaaminen.. Pakkohan joukkueella on vähän pidemmän tähtäimen suunnitelma olla, johon kuuluu osana myös tuon nuoren ja todennäköisen lähtevän puolustajan mahdolliset paikkausvaihtoehdot.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juolevilta tänään muutama oikein mallikas puolustus HIFK:n ylivoimahyökkäyksiä vastaan. Ensimmäinen tilanne TPS:n ekan ylivoiman aikana kun HIFK pääsee 2vs1 hyökkäykseen. Toinen tilanne toisen erän lopulla juuri ennen TPS:n tasoitusmaalia.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Juolevi paransi peliään kauden edetessä. Oli pudotuspeleissä järjestään joko Tepsin paras tai top-2 -pakki. Kaikkea hyvää jatkoon, kyllä oli kelpo pelimies, vaikka tietenkin nuoruus vielä kirmailuina kentällä ajoittain näkyi. Mielellään kaverin pitäisi, mutta tokihan realiteetit ovat ne, että P-Amerikkaan matka takaisin vie.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä olen lopulta vähän eri mieltä näistä Juolevin hehkutuksista. Vertailukohtana Liigassa on vaikkapa eräs Heiskanen. Ihan eri planeetalta.

Sinänsä tyhmä vertailu toki. Mutta kun muistetaan että samalla uhrattiin muutama potentiaalinen pakki muualle niin jää miettimään että oliko tämä ratkaisu lopulta kovin hedelmällinen.

Eli jos vertaillaan että mitä Juolevin kauden mittainen laina antoi meille vs. Berger, Reunanen ja Keskitalo. Oisko tosta joku potentiaalisesti ihan vastaavan tason pelaaja parin seuraavan kauden aikana? Jää nähtäväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen lopulta vähän eri mieltä näistä Juolevin hehkutuksista. Vertailukohtana Liigassa on vaikkapa erä Heiskanen. Ihan eri planeetalta.

Sinänsä tyhmä vertailu toki. Mutta kun muistetaan että samalla uhrattiin muutama potentiaalinen pakki muualle niin jää miettimään että oliko tämä ratkaisu lopulta kovin hedelmällinen.

Eli jos vertaillaan että mitä Juolevin kauden mittainen laina antoi meille vs. Berger, Reunanen ja Keskitalo. Oisko tosta joku potentiaalisesti ihan vastaavan tason pelaaja parin seuraavan kauden aikana? Jää nähtäväksi.

Itse olen sitä mieltä, että jos tuon tason kaveri on mahdollista saada kaudeksi joukkueeseen, niin siihen kannattaa tarttua. Niinhän tämä menee muillakin poikkeusyksilöillä, että heistä saadaan nauttia se kausi tai kaksi ennen kuin isommat liigat vievät pelaajan muualle. Ei Ristolaisestakaan saatu nauttia kuin kaksi kautta enkä muista monenkaan valitelleen sitä, että miksi hänelle annettiin vastuuta kun söi muiden nuorten kehitystä. Itseasiassa milloin viimeksi TPS:ssä on pelannut tuon tasoinen alle 20-vuotias puolustaja kuin Juolevi tällä kaudella? Itselleni ei muistu mieleen lähivuosilta. Vai onko koskaan pelannut? Ristolainen lähti vuoden nuorempana maailmalle eikä ollut viimeisellä TPS-kaudellaan tämän kauden Juolevin tasolla.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse olen sitä mieltä, että jos tuon tason kaveri on mahdollista saada kaudeksi joukkueeseen, niin siihen kannattaa tarttua. Niinhän tämä menee muillakin poikkeusyksilöillä, että heistä saadaan nauttia se kausi tai kaksi ennen kuin isommat liigat vievät pelaajan muualle. Ei Ristolaisestakaan saatu nauttia kuin kaksi kautta enkä muista monenkaan valitelleen sitä, että miksi hänelle annettiin vastuuta kun söi muiden nuorten kehitystä. Itseasiassa milloin viimeksi TPS:ssä on pelannut tuon tasoinen alle 20-vuotias puolustaja kuin Juolevi tällä kaudella? Itselleni ei muistu mieleen lähivuosilta. Vai onko koskaan pelannut? Ristolainen lähti vuoden nuorempana maailmalle eikä ollut viimeisellä TPS-kaudellaan tämän kauden Juolevin tasolla.

Tietysti on vaikea yhtälö jos tarjolla on huipputason talentti vuodeksi vs. omia raakileita jotka voivat olla samalla tasolla korkeintaan vuoden/parin päästä. Lisäksi vaikeusastetta lisännee se että Juolevi taisi olla ilmainen Tepsille tai ainakin erittäin edullinen. Vaikea olla tarttumatta.

Tuossa pitäisi vaan erittäin tarkasti puntaroida että kumpi on lopulta Tepsille edullisempi ratkaisu, koska joukkuetta tulisi rakentaa myös tulevat kaudet silmällä pitäen. Mun mielestä me hävittiin jos loppusijoitus on neljäs Juolevilla kun samalla saatettiin menettään 1-2 tulevaisuuden runkopakkia (huom spekulaatiota tosin tämäkin).

Myönnetään että omatkin ajatukset tästä ovat vähän sekavia. Ehkä Juolevin taso oli ainakin itselle lopulta pettymys ja sen takia en näe että hän oli lopulta kovinkaan ratkaiseva pala joukkueessa vs. loppusijoitus. Eli isossa yhtälössä oltaisiin pärjätty ilmankin.

Mutta ilman että tietää Nittymäen ajatukset/suunnitelmat pitkälle tähtäimelle niin tätä on mahdotonta täältä enempää arvioida saati kritisoida.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Nyt on hassua puhetta muuten niin säntillisesti jäsentelevältä @Mängimies ltä. Eihän omaa junnua (Risto) voi edes verrata tuontijunnuun. Siinä mielessä olen @Black Star n kanssa samoilla linjoilla että kyllö se harmi on jos esim Berger nyt menetettiin. Berger olisi hyvin voinut olla astumassa Erosen saappaisiin ensi kauden jälkeen. Taso on ollut Bergerillä nouseva ja saattaisi hyvin olla isossa roolissa ensi vuoden jälkeen. Keskitalo oli minun mielestäni kuitenkin jo nähty tapaus.

Mutta mitä tulee Juoleviin niin kyllä hän oli nimenä niin kova että itsekin olisin ottanut sisään. Juolevi ei ollut ollenkaan huono, mutta enemmänkin oli odotettavissa. Tässä se riski itseasiassa juuri on tällaisissa tapauksissa. Onko vahvistus siis niin kova että se ei ole vain viemässä muiden peliaikaa, vaan myös suorittaa erinomaisella tasolla. Vai tosiaan onko vahvistus pelkkä riippakivi joka vie omien junnujen peliajan. Juolevi oli mielestäni jotain tältä väliltä. Luulen että Juolevilta kuitenkin odotettiin ehkä hieman enemmän ja jos visiitti jää vain vuoteen eikä joukkue menestynyt, ollaan siinä ja tässä onko haitat hyötyjä suuremmat. Mutta kuten sanoin, ennakolta niin kova nimi että itsekin olisin tarttunut.
 
Nyt on hassua puhetta muuten niin säntillisesti jäsentelevältä @Mängimies ltä. Eihän omaa junnua (Risto) voi edes verrata tuontijunnuun.

Kiitos kommentistasi. Ehkä selvennän vähän omaa mielipidettäni jos se avautuisi paremmin.

Ymmärrän oikein hyvin oman kasvatin ja muualta tuodun lupauksen eron. Yritin sanoa sitä, että nuo todella lupaavat junnut viedään joka tapauksessa isommille areenoille todella nuorena, joten heistä saatava pelillinen hyöty jää vähäiseksi. Toki niistä saadaan sitten hieman rahallista hyötyä NHL:n kasvattajakorvaulsen myötä. Pelillisesti 17- tai 18-vuotiaasta Ristolaisesta oli tietenkin hyötyä osana rosteria, mutta ei silloin vielä avainpelaajasta puhuttu. Jos joku löytää Ristolaisen sen aikaisia peliaikoja, niin mielelläni kuulisin niistä. Silloinkin Ristolainen söi joltain toiselta junnulta minuutteja aivan kuten Juolevi nyt.

Yhtä kaikki, ymmärrän ajatuksen siitä, että pitää tarkkaan punnita kannattaako edes huippulupaavaa pelaajaa tuoda joukkueeseen vuodeksi. Kuten itse kirjoitin jo aiemmin, niin minusta Juolevin kohdalla päätös oli no brainer -osastoa, mutta hyväksyn vastakkaiset näkemykset toki.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Ollilla huolia selkänsä kanssa. https://www.iltalehti.fi/nhl/201806112201007188_nh.shtml "Juolevi alkoi kokea kipua kesätreeneissä ja suomalaispuolustajan selkärangan nikamavälilevy operoidaan." Tuo lisähaastetta Ollin ponnahdukseen NHLään. Omasta mielestä oli kiva viime kaudella seurata Ollin touhuja kentällä, mutta tasaisuus ja kovuus puuttui välillä näkyen jopa pehmeytenä johtaen suoraan maaleihin tepsin verkkoon. Kaikki tsemppi kuitenkin hänelle täältä ja toivoen parrasvaloja. Potentiaalia on.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Lähellä kävi..

Eiköhän se NHL debyyttikin kohta nähdä..


Siellä on muuten Juolevin Canucksille hävimässä Koivun Minnesota. Koivu ei ole kyllä vakuuttanut. Joka pelissä ainakin yksi jäähy ja jääaika per peli 10min. Toki, saattaa olla ihan hyvä juttukin. Tällaisilla näytöillä ei meinaa jatkopaikkaa änäristä löydä.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ollin ollessa jäällä vastustajalla nolla laukausta, joten jotain tehnyt oikein..Luulisi saavan enemmänkin peliaikaa jatkossa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös