Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 4 082 680
  • 17 348

Sokerimunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Entinen ketjukaveri Charles Bertrand.

Mutta joo, mitä nyt itsekin olen Ruohomaahan liittyviä huhuja etsiskellyt, niin ainakaan Tapparan foorumilla ei oikein minkäänlaista huhua Ruohon tulemiseen Tapparaan liittyen ole. Lähinnä Ruohomaa esiintyy vain pelaajahaaveiluissa. Toki kyllähän niitä sellaisiakin siirtoja, joista ei mitään varteenotettavaa huhua ole ennakkoon tullut julkisuuteen säännöllisesti nähdään, eli ei tuo nyt mitenkään poissulje Tapparaa vaihtoehtona sinänsä.

Siitäkin huolimatta, jos veikata pitäisi niin uskoisin, että nimenomaan Kärpät on Ruohomaan perässä. Mieshän istuu erinomaisesti tuohon Harri Ahon aiempaan luonnehdintaan siitä, että mikäli Kärpät hankkii vahvistusta ennen siirtorajan umpeutumista, niin kyseessä pitää olla selkeä vahvistus.

Olen muistaakseni sanonut tämän jo toisaalla aiemmin, mutta toistanpa oman näkemykseni: huippujääkiekko on osaltaan myös kilpavarustelua, eikä Kärppien pitäisi antaa tällaisessa tapauksessa missään nimessä Ruohomaan kaltaista tekijää päävastustajien rosteriin. Tiedän, että taloudellinen tilanne on tiukka ja että halutaan antaa esmes Rädylle vastuuta, mutta kevät on pitkä, eikä meidän sentterikaista kyllä rehellisesti sanottuna näytä kolmen miljoonan euron joukkueen sellaiselta.

Jos Ruohomaalla on halua tulla Ouluun, niin sitten pitäisi kyllä ilomielin ottaa vastaan. Muihin liigaseuroihin ei pitäisi päästää, ellei ole pelaajan oma ratkaisu.
 
Zinetula

Jäsen
Entinen ketjukaveri Charles Bertrand.
Lisäksi Ruohomaan koti on Pirkanmaalla Tampereen naapurikaupungissa Nokialla ja Kalevan jutun mukaan perhe on jo palannut Suomeen. Siksi Tappara ja Ilves lienevät myös tapetilla Kärppien ohella. Kummassakaan seurassa Ruoho ei ole kiekkoillut, mutta toki Pirkanmaan seuroissa Kooveessa ja Lekissä aikanaan. Eihän Kärpilläkään kovin montaa pelaajaa ole noista Ruohon aikaisista joukkueista, mutta mestaruus hei, se yhdistää.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Lisäksi Ruohomaan koti on Pirkanmaalla Tampereen naapurikaupungissa Nokialla ja Kalevan jutun mukaan perhe on jo palannut Suomeen.
Kyllähän tämä vähän huonolta vaikuttaa Kärppien suhteen. On varmasti varsinkin näinä aikoina houkuttelevampaa olla lähempänä perhettä, kun se taitaa olla ainoa taho, jonka kanssa pelaajat saavat joukkueen lisäksi olla tekemisissä. Kun tähän yhdistetään se, että kummallakin Tampereen seuralla on alkuperäinen ykkössentteri lähtenyt pois kesken kauden, niin hyvin selvästi siellä on juuri oikea tontti vapaana. Jos Ruohomaa valitsee kuitenkin Kärpät, niin sitten seuran on täytynyt jättää hyvin vahva tunneside ensimmäisen visiitin aikana.
Muokkaus: toki Ilvekseen on tullut jo Myttynen ja Tapparaan ainakin tilapäisesti Nättinen, joten onhan siellä sentteripuolta jo paikattukin.
 
Micol

Jäsen
Tämmöinen viesti osui silmääni Lukon osiosta:

Linus Johansson on kuulemma Kärppien hankintalistalla. Tietysti Ruphomaan tilanne vaikuttaa siihenkin tilanteeseen.
Jos tämä pitäisi kutinsa, niin se tarkoittaisi sitä, että Kärpät on aika tosissaan liikkeellä yhden sentterivahvistuksen suhteen? Huhun todenperäisyyteen en jaksa ottaa sen tarkemmin kantaa. @ValkMan voisi kertoa lisää, jos on asiaan lisätietoa?
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Muokkaus: toki Ilvekseen on tullut jo Myttynen ja Tapparaan ainakin tilapäisesti Nättinen, joten onhan siellä sentteripuolta jo paikattukin.

Nättinen kylläkin pelaa laidalla Tapparassa ja tällä tietoa sopimus kattaa vain helmikuun.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämmöinen viesti osui silmääni Lukon osiosta:

Jos tämä pitäisi kutinsa, niin se tarkoittaisi sitä, että Kärpät on aika tosissaan liikkeellä yhden sentterivahvistuksen suhteen? Huhun todenperäisyyteen en jaksa ottaa sen tarkemmin kantaa. @ValkMan voisi kertoa lisää, jos on asiaan lisätietoa?

Ihan kuulin tämän Johanssonin asian lähteestä, joka on tähän mennessä ollut lähes sata varmasti oikeassa huhuissaan. Johansson on yksi jonka hankintaa harkitaan Kärpissä, mutta mitenkään varmaa hänen tulonsa ei ole. Ruohomaa on luultavasti se, kenet Kärpät ensisijaisesti haluaa. Viimeistään maanantaina ratkeaa.
 
Selvä homma. Kiitos täsmennyksestä.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Ei myöskään haittaisi saada tulivoimaa vasempaan laitaan, joten Kärpät voisi nykäistä Tomas Zaborskya hihasta. Kaverina olisi kaksi maanmiestä, joista Kristof mahdollinen ketjukaveri. Muistan kyllä Zaborskyn Ässät-vuosilta tyypillisenä slaavidiivana, joka mm. tehosti Kärppien korkean mailan myöhässä, mutta Zabo tiettävästi kasvoi enemmän joukkuepelaajaksi Rautakorven Tapparassa.

Zabo on kallis mies SaiPalle ja soppari sisältää kymppitonnin bonuksen pistepörssin top20:een mahtumisesta, mutta jengi on vielä pelissä mukana ja myös uusi vahvistus on tuloillaan sinne. JYPin tilanne on sen sijaan huonompi ja siellä olisi Robert Rooba jättämässä maalivireen runkosarjaan.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU

Zaporsky ei ainakaan tule, eikä siirry mihinkään. Tarjouksia on kuulemma tullut ja seura olisi antanut lähteä, mutta pieni lapsi ja vaimolla jalka murtunut, niin ei halua muuttaa.

Iltalehden uutinen aiheesta
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Zaporsky ei ainakaan tule, eikä siirry mihinkään. Tarjouksia on kuulemma tullut ja seura olisi antanut lähteä, mutta pieni lapsi ja vaimolla jalka murtunut, niin ei halua muuttaa.

Iltalehden uutinen aiheesta
SaiPa vahvistui juuri Lofquistilla, mutta samalla he ovat päästäneet avainpelaajiaan, kuten Vainion ja Bernhardtin muualle vaikka playoff-rajaan on vielä hyvin mahdolliset 11 pistettä ja 20 kierrosta matkaa. Samalla vahvistetaan, kun säästetäänkin.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ruohomaa on vielä tänäänkin Sibirin kokoonpanossa parhaillaan menossa olevassa runkosarjan viimeisimmässä pelissä. Jännäksi menee.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Myös Johansson oli joukkueensa kokoonpanossa vielä tänään. Nyt vain seuraamaan kumman kone suuntaa Ouluun vai suuntaako kummankaan. Toki sekin on mahdollista, että sieltä tulee joku täysi ylläri.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse näkisin, ettei nykyinen rosteri välttämättä riitä play-offseissa, jos ja kun pelejä tulee tiukkaan tahtiin, niinkuin toki nytkin runkosarjassa tulee, mutta siihen tarvittaisiin sellainen oikeasti ratkaisuvoimainen pelaaja (Ruohomaa tms) ja mieluusti toivoisin, ettei tärkeille pelaajille tulisi loukkaantumisia. Toki nämä nuoret kärppäjunjnut on ottaneet hienosti roolia nyt viimeaikoina, ja sitä iloa varmasti saadaan nauttia tulevina vuosina, mutta tämän kevään ratkaisupeleihin kaivattaisiin ehkä??? isompia hartioita kannattelemaan joukkuetta. Tottakai Pyörälät ja muut kokeneet sitä osaltaan kantaa, mutta nuorison paineensietokyky on vielä testaamaton.

Toki, ehkäpä juuri sieltä voi tulla se puuttuva osanen menestykseen?? oli miten oli, niin mielenkiintoinen kevät tulossa kaikkinensa, niin joukkueille kuin meille faneille... ;)
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Sanotaanko että jos tuonne on saatavilla joku kova ukko kuten Ruohomaa niin teretulemast, mutta mitään nippanappa vahvistuksia ei todellakaan tarvitse hankkia.

Eiköhän Haba näytä habaa ja roudaa meille jonkun koodinimi juhakoiviston.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Sylttytehtaalta kuuluu vahvaa viestiä, että Ruohomaalla Kärpät oli ainoa vaihtoehto, mutta venäläiset vaatii sopimuksen loppusumman maksua täysimääräisesti. On liian iso summa sellaisenaan Kärpille.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sylttytehtaalta kuuluu vahvaa viestiä, että Ruohomaalla Kärpät oli ainoa vaihtoehto, mutta venäläiset vaatii sopimuksen loppusumman maksua täysimääräisesti. On liian iso summa sellaisenaan Kärpille.
Joo, no eipä tällaiseen kannata missään nimessä lähteä. Kyllähän tuonne joku hyvä ns. ylikylän ukko kelpaisi mutta ei millä hinnalla tahansa. Ja tosiaan mitään nippanappa vahvistuksia ei tarvita.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sylttytehtaalta kuuluu vahvaa viestiä, että Ruohomaalla Kärpät oli ainoa vaihtoehto, mutta venäläiset vaatii sopimuksen loppusumman maksua täysimääräisesti. On liian iso summa sellaisenaan Kärpille.
Ruohomaa kiittelee Instagramin puolella Sibiriä, joten eiköhän me tämän päivän aikana kuulla, miten tässä lopulta kävi.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ruohomaa kiittelee Instagramin puolella Sibiriä, joten eiköhän me tämän päivän aikana kuulla, miten tässä lopulta kävi.
Ruohomaalla ainakin päättyi sopimus Sibirin kanssa tähän kauteen ja joukkue ei siis pleijareihin päässyt, joten voi liittyä tuohonkin.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Sylttytehtaalta kuuluu vahvaa viestiä, että Ruohomaalla Kärpät oli ainoa vaihtoehto, mutta venäläiset vaatii sopimuksen loppusumman maksua täysimääräisesti. On liian iso summa sellaisenaan Kärpille.

Venäläiset käyvät kauppaa, ei tuossa mitään ihmeellistä. Sopimus loppuu joka tapauksessa, joten sinällään Sibirillehän on se ja sama mitä Ruoho loppukauden tekee. No, aikahan tässä casessa loppunee kesken, ei voi mitään.

Muuten ostan nuo Ruohon ajatukset. Mielestäni miehen kärppähenkisyys on ainakin puheiden (ja toki myös tekojen) mukaan ollut verrattavissa Jani Hakanpäähän. Molemmilla sydän ehti muotoutua kärpän muotoiseksi. Ja en ihmettelisi, vaikka kärppänuttua kantaisivat vielä joskus, liigaan palatessaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös