Mainos

Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 4 719 967
  • 19 534

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Kivistö on aina surkea syksyisin, hyvä keväisin.

Ja ties vaikka tsekit on kavereita keskenään.
Oma kokemukseni on, että kaikki kiekkoilevat tsekit ainakin kertovat olevansa kavereita keskenään. Heh.

Mutta viittasit varmaan Krejcikiin ja Masiniin sekä ehkäpä Jandusiin? Nehän nyt kaikki on tuttuja keskenään jo vuosien ajalta. Krejcik vähän vanhempi, mutta kaikki sisäänkasvaneet prahalaiseen systeemiin aikanaan. Masin ja Krejcik junnuista asti Slavian miehiä ja sitten kiertäneet ympäriinsä, Jandus taas Spartan miehiä. Masin ja Jandus tuntevat varmasti mainiosti toisensa ainakin vihollisina, kun junnusarjoista asti pelanneet kaupungin kahdessa keskeisessä tiimissä toisiaan vastaan. Jandushan oli jo 2013-14 kaudella U-18-sarjassa yhtä aikaa Masinin kanssa. Ja vastakkain sitten myöhemminkin. Toki Jandus ja Krejcik olivat myös seurakavereita Spartassa 2022-23. Ja kaikki maajoukkueissa yhtä aikaakin vuosien ajan.

Sieltähän voisi Kärppiin ottaa 1-2 prahalaista lisää nyt tähän tarpeeseen.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yleisellä puolella kirjoitellaan, että Sisu Yliniemi alkanut seuraamaan TPS:ää instagramissa. Kai ne laittaa edes Marjalan vaihdossa?

:)
Juuri iskenyt läpi Kärppien edustukseen. En usko, että siirtyy mihinkään. Mukava, että nämä pelaajien Instagram seuraamiset lisääntyvät, niin ei voi niistä aina suoraa johtopäätöstä vetää siirtoon.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Krejcikin sopimus kattaa kauteen 2027 mutta siinäkin on 1 vuosi optiota ulkomaille.

Ei muuta kuin mottipäinen Krejcikille.
Hän kaiken huipuksi on suuri pohjoisen ilmaston ystävä. Mies omien sanojensa mukaan tykkäsi kovasti asua Oulussa perheineen.
Vaikka Krejcik on yksi mun suosikeista, ottaisin mielummin puolustukseen Ville Pokan. Berglund ulos ja Pokka sisään, niin puolustus olisi valmis voittamaan mestaruuden. Pokka olisi minusta aivan napakymppi mies tuohon porukkaan. Pohjoista verta kaivataan.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche

Pokka on kyllä todella kokonaisvaltainen paketti ja olisi iso nimi Liigaan, mutta erityisen kiekollisena keihäänkärkenä en häntä pidä mikä joukkueelta puuttuu. Kelpaisi silti.

Kaikkein optimaalisinta olisi saada joku Heshkan kaltainen yhdistettynä kiekollisuutta, liikettä, jämäkkyyttä ja kätisyys kaupan päälle. Mutta muistetaan markkinoiden realiteetit.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pokka on kyllä todella kokonaisvaltainen paketti ja olisi iso nimi Liigaan, mutta erityisen kiekollisena keihäänkärkenä en häntä pidä mikä joukkueelta puuttuu. Kelpaisi silti.
Minä näen kokonaisuuden niin, että Pokka on aivan riittävän kova mies kakkosylivoimaan. Muutoin mies onkin aivan sarjan kärkitasoa. Kokonaisuuden puolesta puhuvat myös suomalaisuus ja kärppälähtöisyys. Ulkomaalaisia pelaajia on jo aika paljon joukkueessa.
 
Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
Myliä ja ilua tuli haastateltua Ifk kotipelissä ja heidän mukaan Pokka on pelikunnossa vasta kevään puolella.. Kärpät tarjoaa harjoittelupaikan Oulussa miehelle ja on valmiina tekemään sopimuksen jos paikka tulee mutta paljon on kuulema myös Villestä kiinni miten kuntoutuu ja missä haluaa pelata.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta miten ens kausi? Sisun sopimus päättyy keväällä 2025 Kärpissä!
En tiedä. Toivottavasti jatkaa Kärpissä. Minä tykkään. Erikoista, jos lähtee juuri, kun on päässyt joukkueeseen sisään. Uskoisin, että on jatkaessaan Kärpissä taas askeleen korkeammalla hierarkiassa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sidi
Suosikkijoukkue
Kärpät
Masin täyttää puolustavan pakin tarpeet ja Pokka olisi liigaan erinomainen pelaaja, mutta ei olisi sinetti mestaruuden tuovalle pakistolle. Pakisto huutaa omaa lancasternikua. Itse näen, että kun rosteriin saadaan Masinin lisäksi Pokka ja lancasterniku ja Kivistö, Berglund pois niin ollaan kilpailukykyisiä tappelemaan puolustuksen osalta mestaruudesta. Ja sittenkin on löydettävä huippusentteri tai rightin laiturisentteri. Näitä hankintoja odotellessa.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Myliä ja ilua tuli haastateltua Ifk kotipelissä ja heidän mukaan Pokka on pelikunnossa vasta kevään puolella.. Kärpät tarjoaa harjoittelupaikan Oulussa miehelle ja on valmiina tekemään sopimuksen jos paikka tulee mutta paljon on kuulema myös Villestä kiinni miten kuntoutuu ja missä haluaa pelata.
Ihan tästäkin syystä Myllykosken verkkojen pitäisi olla aktiivisesti vesillä kalastamassa vielä sitä yhtä kiekollista, ja kokonaisvaltaista laatulohta tuohon pakistoon. Pokka sitten ikään kuin 'extra-bonuksena' ja kirsikkana kakun päälle keväällä, jos niikseen tulee. Pokan kuntoutumisen varaan sitten "joskus keväällä" ei kuitenkaan pitäisi laskea sinisilmäisenä yhtään mitään.

Pokka toisi pakistoon ison annoksen kaivattua jämäkkyyttä, luotettavuutta ja puolustuspelillistä osaamista, mutta samalla laadukkaan kiekollisen ja tehoihin kykenevän yv-pakin puute pakistossa on myös selvän ilmeinen, johon Pokka itsessään ei olisi ratkaisu. Toivon mukaan jostain onnistutaan myös kaivamaan piakkoin Melnickin tilalle myös joku laadukas ja tehoihin kykenevä sentteri antamaan taustatukea Kovarcikille.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Masin täyttää puolustavan pakin tarpeet ja Pokka olisi liigaan erinomainen pelaaja, mutta ei olisi sinetti mestaruuden tuovalle pakistolle. Pakisto huutaa omaa lancasternikua. Itse näen, että kun rosteriin saadaan Masinin lisäksi Pokka ja lancasterniku ja Kivistö, Berglund pois niin ollaan kilpailukykyisiä tappelemaan puolustuksen osalta mestaruudesta. Ja sittenkin on löydettävä huippusentteri tai rightin laiturisentteri. Näitä hankintoja odotellessa.
Mihin me tarvitsisimme täysin hyökkäysorientoitunutta puolustajaa tyyliin Lancaster? Maalien tekeminen ei ole ollut ongelma, ylivoima ei ole ollut ongelma. Miksi kokoonpanoon pitää saada välttämättä puolustussuuntaan vajaa pelaaja?
Alla oleva pakisto olisi mestaruuteen täysin riittävä:
Ohtamaa-Paaso
Koivisto-Pokka
Masin-Jandus
Kivistö
 
Minä näen asian niin, että joukkue tarvitsee hyvin luistelevan kiekollisen ja hyökkäysorientoituneen pakin. Sellaista ei Kärpissä juuri nyt ole. Hyökkäävät ja kiekolliset pakit pystyvät yleensä avaamaan peliä nopeasti, tekemään ahtaissakin paikoissa paineen alla järkeviä kiekollista peliä edistäviä ratkaisuja ja tarvittaessa itse nostamaan kiekkoa ylös + ovat hyökkäyksen tukena ja yv:ssa ns viivapelotteena. Kärpissäkin ko puolustajia on ollut mestaruusjoukkueissa aina esim. viimeisimpinä Masuhr, Lehtonen, Kivihalme, Hakanpää, Heshka. Eivätkä he automaattisesti ole olleet puolustuspäähän heikkoja - päinvastoin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpissäkin ko puolustajia on ollut mestaruusjoukkueissa aina esim. viimeisimpinä Masuhr, Lehtonen, Kivihalme, Hakanpää, Heshka. Eivätkä he automaattisesti ole olleet puolustuspäähän heikkoja - päinvastoin.
Noista voisin sanoa, ettei Kärpät tässä hetkessä kaipaa Masuhrin kaltaista hyökkäysorientoitunutta puolustajaa. Kaikki muut ovat Pokan tapaan niin kokonaisvaltaisia, että kyllä heidän kaltainen pelaajatyyppi kelpaisi. Lancaster & Mashur tyylisisille pakeille tässä hetkessä ei, Hakanpää & Pokka tyylisille kyllä.
 
Viimeksi muokattu:

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Noista voisin sanoa, ettei Kärpät tässä hetkessä kaipaa Masuhrin kaltaista hyökkäysorientoitunutta puolustaa. Kaikki muut ovat Pokan tapaan niin kokonaisvaltaisia, että kyllä heidän kaltainen pelaajatyyppi kelpaisi. Lancaster & Mashur tyylisisille pakeille tässä hetkessä ei, Hakanpää & Pokka tyylisille kyllä.
Kärpät kaipaa tällä hetkellä kaikenlaisia puolustajia! Tuo puolustus on nyt niin heikko, että aivan sama millä erikoisosaamisella sinne tullaan, kunhan on edes Liigatason pakki. Kärpillä on tällä hetkellä kaksi (2) puolustajaa, jotka osaavat puolustaa ja pystyvät irrottamaan vastustajan hyökkääjiä kiekosta (Masin, Ohtamaa). Kiekollisia, luistelevia, hyvin kiekkoa liikuttavia pakkeja meillä on nolla (0). Eli ei tässä vaiheessa Kärpät voi ruveta erittelemään, millaista osaamista tarvitaan ja millaista ei. Puolustus on joka osa-alueelta vajaavainen tällä hetkellä.
 
Punamani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
JYP:n osiossa kerrotaan, että Salminen saanut Veinin pelinumeron käyttöön. Jotakin huhuja tuolla JYP:n puolella ollut, että Kärppiin olisi suunta.
En kyllä tästä ole kovin innoissani. Veinin vire ei mikään kummoinen pariin kauteen ole ollut... Pakkeja ennemmin lisää, Tapparan pakistoon esim. on hirveä ero edelleen.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Eikö siellä huhuiltu myös, että Westerholm Saipaan ja Veini tänne? Tuskin toteutuu kumpikaan, järjenköyhää olis
Kärpillä ei ole mitään käyttöä Vehviläiselle tällä hetkellä, Saipalla ei ole mitään käyttöä Westerholmille tällä hetkellä, koko huhu ei ole käynyt järkeen missään vaiheessa. Tottakai Karhunen - Westerholm - Vehviläinen olisi aika mielenkiintoinen trio, mutta tykästyikö Vehviläinen niin paljon Ouluun että haluaa tässä vaiheessa uraansa tulla syömään poppareita katsomoon? Itse en jotenkin jaksa tämmöiseen uskoa.

JOS huhu olisi ollut muotoa "Vehviläinen menee jonnekkin loppukaudeksi ja ensi kaudeksi Kärppiin" niin olisin jopa voinut uskoa, tässä tilanteessa tuossa ei vaan ole yhtään mitään järkeä. Meiltä löytyy kaksi parempaa maalivahtia jo joukkueesta.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki

Kyllä. Niinku sanoin, järjenköyhää olis.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
JYP:n osiossa kerrotaan, että Salminen saanut Veinin pelinumeron käyttöön. Jotakin huhuja tuolla JYP:n puolella ollut, että Kärppiin olisi suunta.
JYPin kotisivulla rosteriin on päivitetty Salmiselle pelinumeroksi 33, joten tällä tiedolla Vehviläinen ei olisi lähdössä tai luovuttamassa numeroaan. Merkitty aikaisemmin ainakin Louhivaaralle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös