Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 4 122 191
  • 17 515

Akephalos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eli ottaisit ykkössentterin tontille mielummin kalliin ja silti enemmän tai vähemmän raaputusarvan, kuin jo tasonsa osoittaneen MM-kisa paikkaa tälläkin kaudella kolkutelleen Mikael Ruohomaan? Voin olla ajatukseni kanssa yksin, mutta mielestäni Ruohomaa pitäisi olla tällä hetkellä Kärppien kiikarissa ihan heti Mannisen jälkeen. Ruohomaa sentään jokseenkin realistinen hankinta ensi kaudelle.

Ruohomaan on huhuttu jatkavan ulkomailla, eli Kärpiltä ei joko löytynyt kykyä, tai halua maksaa hänelle haluamaansa summaa. Uskoisin, että jonkinlainen tarjous on kuitenkin jätetty. Se, että kuinka arpoja kukin noista listaamistani pelaajista on riippuu pitkälti skouttauksen tasosta. Minä en sen tarkemmin tiedä näiden esimerkkien soveltuvuudesta Kärppien ykkössentteriksi, mutta toivottavasti toimistolla on töissä väkeä jotka tietävät.

Sen uskallan kuitenkin sanoa, että esimerkiksi Alexander True ja Mathias Emilio Petterssen ovat pelaajia, joiden hankkimiseen pitäisi panostaa isosti, jos ovat Eurooppaan tulossa. Olisivat aivan ylikylän ukkoja, kun sopeutuvat ison kaukalon peliin.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO

Laittamastasi listasta ei kukaan, ei edes True, saa olla kenenkään ajatuksissakaan Kärppien ensi kauden ykkössentteri. Taso pitää olla kovempana ja näytöt annettuna. Näillä ei kellään sitä ole.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Laittamastasi listasta ei kukaan, ei edes True, saa olla kenenkään ajatuksissakaan Kärppien ensi kauden ykkössentteri. Taso pitää olla kovempana ja näytöt annettuna. Näillä ei kellään sitä ole.
Mitä helvettiä? Tämä Norjan Pettersen esimerkiksi, 0,72 ppg AHL:ssä viime kaudella. Jos se ei riitä, niin Manninen tosiaan on se vähimmäisvaatimus. Ja tämä Pettersen on esimerkiksi sellainen kaveri, johon erittäin todennäköisesti ei Kärpillä riitä. Ainakaan, jos ei halua maksaa järkyttävästi ylihintaa.

Nimilistasta potentiaalisia siis True, Pettersen, Karlström, Blandisi, Reedy. Miksei Smith ja Bowerskin. Hyviä nimiä @Akephalos listasit. Vaikka Ruohomaa olisi lähtökohtaisesti näitä kaikkia varmempi kortti, niin kyllä mielenkiinnolla jotain noista katselisin. Jälkimmäisiä ehkei kuitenkaan ykkössentterinä.

Reedy ehkä eniten kiinnostaa. Ylivoimainen luistelija ainakin Eliten mukaan, ja peliäly myös vaikuttaa ihan hyvältä tuon lyhyen tekstin perusteella. "Always seems to be in the right position to capitalize on opportunities…thinks the game really well…a supreme skater."

En usko, että Kärpillä on palaa näistä kilpailuun, joten sekin on ihan mielenkiintoista, kun ei kelpaa osalle. Ihmeellistä. Kunhan ei Koppasta tuoda ykkössentteriksi. Joku P-Amerikasta olisi kyllä kiva, kun siellä keskitytään maalintekoon ja pelaajat ovat siellä pääsääntöisesti taitavampia ja ovelampia.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pettersen mitoiltaan melkein Heikkala vol2. niin oliskohan tuosta lopulta kovin paljon hyötyä? Ettei vaan häviä kun pelit kovenee.

En tiedä, kunhan pohdiskelin.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Aika kovaa puhetta ja mitkä ihmeen näytöt? Kärjistettynä tämän voisi tulkita, että on tuttu pelaaja Kärpille, mutta en halua tahallaan ymmärtää väärin. Mannisen tai Ruohomaan haaveilu kuulostaa oikein tutulta ja turvalliselta, enkä ole vastaan, mutta en pitäisi AHL:n kärkipelaajien ja ehkä NHL:ssäkin piipahtaneiden näyttöjä mitenkään ohuina. Useimmat edellämainituista ovat vieläpä menossa urillaan eteenpäin. Hyvin samankaltaisilla näytöillä Kärppiin on naarattu myös Ben Maxwell.

Liigaan on hankittu onnistuneita kärkipelaajia paljon pienemmistäkin ympyröistä ja he ovat olleet myös riskin arvoisia ja motivoituneita hakuja, kun taas joku paluumuuttaja saattaa palata vain kalliimpana takaisin. Taitavempi utj löytää uusia jolyja ja danfortheja.
 
Viimeksi muokattu:

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
NHL:ssäkin piipahtaneiden näyttöjä mitenkään ohuina.
Kuten Rundbladin. Ja hymiöitä.

Vakavammin. Kyllä Kärpät Ruohomaan perään on kysellyt. Sen voin melkeinpä vahvistaa. Tuleeko mies Kärppiin on toinen asia. Liikaa ei kannata tuolle Ruohon Ruotsin stintille laittaa painoarvoa. Siellä on hiukan sukset käyneet eri laduilla välillä koutsien kanssa. Olisi pomminvarmasti top5 sentteri pisteissä ensi kaudella. Jopa top3 jos Turusen kanssa natsaisi. Erinomaisena hakuna pitäisin Liigaan. Ei Liigassa jaloilla niitä pisteitä tarvitse tehdä jos kädet ja pää toimii, kun katsoo päättyneen kauden top senttereitä. Lehterä, Konna, Rissanen. Kerran kerrasta ottaisin Ruohomaan vs pelaajan joka ei ole Euroopassa ennen pelannut 1-sentteriksi. Turunen-Ruohomaa-xxx kestäisi vertailun jo minkä tahansa muun joukkueen ykkösketjuun.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Pettersen mitoiltaan melkein Heikkala vol2. niin oliskohan tuosta lopulta kovin paljon hyötyä? Ettei vaan häviä kun pelit kovenee.

En tiedä, kunhan pohdiskelin.
Eliten mukaan 178cm, vaikka Google näyttääkin 173cm. Ja ihan sama vaikka olisi, kunhan taitoa ja asennetta on. Esimerkiksi Tapparan Tanus on 172cm ja hemmetin hyvä pelimies.

***

Ruohomaa olisi aivan ykköskorin hankinta Kärppiin. Toissa kaudella melkein piste per peli Ruotsissa ja viime kaudella siltikin yli puoli pistettä per peli, vaikka surkea kausi ja kaiketi jotain henkilökemia ongelmia joukkueen sisällä. Ihan ehdoton kärkiukko Liigaan.

Olispa jotain vihjeitä. Pahahan niitä on jaella, jos kukaan pelaaja ei ole uinut vielä verkkoon. Sitä odotellessa.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Ei Liigassa jaloilla niitä pisteitä tarvitse tehdä jos kädet ja pää toimii, kun katsoo päättyneen kauden top senttereitä. Lehterä, Konna, Rissanen. Kerran kerrasta ottaisin Ruohomaan vs pelaajan joka ei ole Euroopassa ennen pelannut 1-sentteriksi. Turunen-Ruohomaa-xxx kestäisi vertailun jo minkä tahansa muun joukkueen ykkösketjuun.
Ruohomaa on kyllä ehdottomasti kansainvälisen tason sentteri ja olisi enemmän kuin tervetullut takaisin Kärppiin. Ruoho on tehnyt kansainvälisen uransa vasta yli kolmekymppisenä ja hän putosi juuri viimeisten joukossa aika nimivahvasta MM-kisajoukkueesta. Olisi hän minunkin papereissa ykkösvaihtoehtoja ollessaan saatavilla. Luottoa on ennen kaikkea siihen, että paloa seuraa ja voittamista kohtaan löytyy yhä.

En myöskään yhtään väheksy @Akephalos in listaa. Jokainen nimi on vain tuntematon, mutta varmasti joku heidän pelejään nähnyt sahlstedt verkostoineen löytäisi noistakin ykkössentterin Kärppiin. Parempana esimerkkinä ehkä Cody Kunyk oli sellainen, joka ei paluumuuttajana antanut sitä parasta panostaan ja olisi ollut myös korvattavissa.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Liigaan on hankittu onnistuneita kärkipelaajia paljon pienemmistäkin ympyröistä ja he ovat olleet myös riskin arvoisia ja motivoituneita hakuja, kun taas joku paluumuuttaja saattaa palata vain kalliimpana takaisin. Taitavempi utj löytää uusia jolyja ja danfortheja.
Minä haluaisin näitä nähdä lisää. Ahollahan ei näihin riittänyt osaaminen sitten millään mutta toivottavasti seuraajallaan on. Palkka jos on sidottu osittain pisteisiin bonuksina niin saadaan riskiä pienemmäksi.

En toki tiedä onko tällainen palkkakäytäntö liigassa edes millään tapaa käytössä vai onko se vain NHL:ssä.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Voisiko joku joka jaksaa jauhaa näistä ykkös- tai kakkossenttereistä jotka on mennyt koko uransa tutkan alla ja lyöneet läpi liigassa kertoa, milloin Tappara, HIFK, Ilves yms. on viimeksi hommanneet jostain jämäsarjoista nämä huippuhankintansa jotka ovatkin sitten lyöneet läpi? Michael Jolyt on jatkossakin näiden HPK:den ynnä muiden jämäsijoista taistelevien hankintoja. Jos operoit taas Kärppien budjetilla niin et sää nyt herranen aika mitään ECHL-arpaa hommaa kärkiketjuihin, ne on nimenomaan noiden bottom6-seurojen hommia. Jokaista Michael Jolya kohtaan löytyy kuitenkin useampi "kymmenen peliä ja ulos" hankintaa.

Joten voitaisiinko me Oulun Kärppiin haluta niitä oikeita tähtikategorian-hankintoja eikä mitään Deschampseja?
 
Jan Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Tsekin maajoukkue

Olen samoilla linjoilla. Vaikka kiekkoromantikkona tykkäisin tuntemattomammista hauista ECHL:stä ja Keski-Euroopan pienemmistä sarjoista ja niiden tuomista tarinoista, ei Kärppien kokoisen ja kaltaisen organisaation kuulu tai kannata hakea ulkomaalaisvahvistuksiaan siltä suunnalta. Nyt kun ykkössentteriä ja muita kärkihyökkääjiä haetaan, niiden pitää olla ns. varmoja kortteja (vaikka tässä ei aina olla onnistuttukaan), vaikka sitten lyömällä mottipäistä pöytään.
 
Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joten voitaisiinko me Oulun Kärppiin haluta niitä oikeita tähtikategorian-hankintoja eikä mitään Deschampseja?
Voitaisiin, mutta kun ne eivät tule.
Tällä hetkellä jokainen "tähtikategorian" pelaaja valitsee mielummin Tapparan, HIFK:n tai Ilveksen Kärppien sijaan.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
ECHL:ää en katso vielä Kärppien kokoisen joukkueen aarremaaksi, mutta AHL:n kyllä rinnastaisin Euroopan huippusarjoihin.

Ei pelkästään pallokerhot, vaan myös esim. Lukko on hankkinut paljon tuntemattomiakin nimiä ja menestynyt heidän kanssaan. Ilvekselläkin on Lancaster.

Ei mitään pois varmoilta korteilta.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Troy Bourkella meni vissiin viime kausi loukkaantumisten vuoksi ohi. Huhuissa oli jatkosopimusta Salzburgiin, muttei mitään vahvistettua?

Teki kuitenkin Mikkola-kaudella paremmat pisteet kuin Kunyk menneellä kaudella. Meillä tuo sentteriosasto on tällä hetkellä hyvinkin tuollaista työmyyrähenkistä vääntäjäosastoa. Bourke saattaisi olisi aika varma pistenikkari. Itse kyllä tykkäsin miehen asenteesta. Paljon samaa kuin Turusessa. Joka vaihto silti täysillä vaikka viisikkopeli olisikin ihan sekaisin.
 
Pleijarit pelasi kokonaisuudessaan melko isollakin vastuulla ja ihan kelpo tehoilla. Mielestäni ei kuitenkaan riittävä Kärppien ykkössentteriksi. Sympaattinen ja töitä tekevä pörrääjä, mutta kyllä Kärpät tarvitsee enemmän kiekollista osaamista keskikaistalle.
 
JPL

Jäsen
Victor Berglund taisi jäädä IFK:hon. Samoin MM-joukkueessa oleva Miika Koivisto menee ilman muuta Tampereelle.
Nämä nimet on ilmeisesti Kärppien mittapuulla tähtikategoriaa. Koivisto toki maju kalustoa ja roolissaan hyvä, mutta Berglund on sanalla sanoen epävarma kortti. Toki usein ulkkareiden osalta toinen kausi on huomattavasti ensimmäistä parempi, kun on tottunut jo liigan vaatimustasoon (pelinopeus, -tapa sekä tuomarit ja osin myös vaistustajat). Jos ei toisellakaan kaudella vielä lähde sujumaan, niin sitten pelaajat yleensä siirtyy pois liigasta.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Troy Bourkella meni vissiin viime kausi loukkaantumisten vuoksi ohi. Huhuissa oli jatkosopimusta Salzburgiin, muttei mitään vahvistettua?

Teki kuitenkin Mikkola-kaudella paremmat pisteet kuin Kunyk menneellä kaudella. Meillä tuo sentteriosasto on tällä hetkellä hyvinkin tuollaista työmyyrähenkistä vääntäjäosastoa. Bourke saattaisi olisi aika varma pistenikkari. Itse kyllä tykkäsin miehen asenteesta. Paljon samaa kuin Turusessa. Joka vaihto silti täysillä vaikka viisikkopeli olisikin ihan sekaisin.
Korvaisi yksi yhteen Tiivolan kolmosketjun sentterin paikalla, mutta ykkössentteriksi on yksinkertaisesti saatava kovempi pelaaja. Näin minä asian näkisin.
 
Yarmolenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nämä nimet on ilmeisesti Kärppien mittapuulla tähtikategoriaa. Koivisto toki maju kalustoa ja roolissaan hyvä, mutta Berglund on sanalla sanoen epävarma kortti. Toki usein ulkkareiden osalta toinen kausi on huomattavasti ensimmäistä parempi, kun on tottunut jo liigan vaatimustasoon (pelinopeus, -tapa sekä tuomarit ja osin myös vaistustajat). Jos ei toisellakaan kaudella vielä lähde sujumaan, niin sitten pelaajat yleensä siirtyy pois liigasta.
Ovat tähtikategoriaa Kärppien ja koko Liigankin osalta. Jos joku odottaa viime kesän tapaisia hirmuhankintoja, niin odottaa saa vielä helmikuussa.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Voisiko joku joka jaksaa jauhaa näistä ykkös- tai kakkossenttereistä jotka on mennyt koko uransa tutkan alla ja lyöneet läpi liigassa kertoa, milloin Tappara, HIFK, Ilves yms. on viimeksi hommanneet jostain jämäsarjoista nämä huippuhankintansa jotka ovatkin sitten lyöneet läpi? Michael Jolyt on jatkossakin näiden HPK:den ynnä muiden jämäsijoista taistelevien hankintoja. Jos operoit taas Kärppien budjetilla niin et sää nyt herranen aika mitään ECHL-arpaa hommaa kärkiketjuihin, ne on nimenomaan noiden bottom6-seurojen hommia. Jokaista Michael Jolya kohtaan löytyy kuitenkin useampi "kymmenen peliä ja ulos" hankintaa.

Joten voitaisiinko me Oulun Kärppiin haluta niitä oikeita tähtikategorian-hankintoja eikä mitään Deschampseja?
Eihän noita hirveästi ole. Ilveksellä Lancaster (ECHL), TPS:llä Kestner (ECHL), Lukolla Pooley (ECHL), Tapparalla Davidssonin veljekset, tai ainakin Marcus. (Allsvenskan) No joo, yksi vain on sentteri, mutta muut laatua kylläkin.

Kärpillä ei ketään, eikä IFK:lla. Onko muuten joku ehdottanut jämäsarjoista pelaajia kärkiketjuihin?

No joo. Jos Kärpät ei niitä ECHL-potentiaalisia tähtiä tai floppeja hanki, niin sitten niin ei saisi käydä miten kävi Rädyn kanssa. Parhaita omia junnuja täytyy pystyä kasvattamaan paremmin. Ja ihan kaikki muut paitsi Lauri Mikkola, huomasivat Rädyn kuuluvan ylemmäs kuin nelosketjuun. Varsinkin siinä sentteritilanteessa, jossa Räty oli se lähes ainoa sentteri. Silti siellä peluutettiin kaiken maailman Mustosia.

Mutta kysyn vielä, kuinka paljon täällä on toivottu joitain ECHL-arpoja? Tuossa ylempänä @Akephalos listauksessa ei ole yhtään sellaista. Lähes kaikki ovat näyttönsä AHL:ssä antaneet, ja varmasti pärjäisivät Liigassa. Pärjäisivätkö ykkössentterinä, sitä ei tiedä. Mutta kyllä tuollaisen 0,5-0,7ppg Kärppiin ottaisin ykkössentteriksi, JOS Ruohomaa tai Manninen ei ole saatavilla. Arpa se on, mutta erittäin potentiaalinen sellainen.

Ja voihan se olla, että Kemppaisella on ensi kaudella halua ottaa se ykkössentterin paikka kunnolla haltuunsa. Mennyt kausi oli aika hajuton, mauton, ja väritön häneltä. Varaa on parantaa.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Toivottavasti Kukkonen ja kumppanit ymmärtävät tehdä työnsä ennen lomille jääntiä. Kärpillä ei ole edelleenkään operatiivista urheilutoimenjohtajaa, palasia puuttuu vielä joukkueesta ja kuka sen erikoistilannepelaamisen ottaa nyt kontolleen?

Hieman huoli kasvaa, ettei homma ole kenenkään hallussa. Toivottavasti olen pahasti väärässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös