Luin toisen. Ken ja Sauli - kaukana kotoa.
Kentsu on paennut Camillaan liittyviä muistoja Australiaan, jonne saapuu Saulikin. Kentsu kyllästyy pomoonsa, ottaa loparit ja saa samaan syssyyn häädön kämpästään, jossa punkkasi Saulin kanssa. Pelastavaksi enkeliksi löytyy kaupankassa ja taitava harrastemaalari Tina, joka on eroamassa poikaystävästään ja lähtee keräämään hermojaan vanhempiensa luokse sisämaahan. Perheen arjesta löytyy työtä pojillekin.
Tinan vanhemmilla on suuri lammasfarmi. Lisäksi he järjestävät parisuhdeleirejä. Isä John on koulutukseltaan psykologi ja äiti June aromaterapeutti. Vanhempien liiton ensimmäiset kymmenen vuotta täyttyivät kuohuvasta riitelystä, kunnes he löysivät toisensa. Sen jälkeen perheen arki muuttui yhdeksi hattaraksi ja ruusunpunaksi.
Kentsu ihastuu Tinaan ja Sauli 13-vuotiaalta näyttävään mutta kuukauden päästä 16-vuotta täyttävään Lisaan. Varsinaisia suhteita ei kuitenkaan kehity. Kentsu ja Tina viettävät yhden yhteisen yön ja Lisa saa Saulilta ensisuudelmansa.
Sen jälkeen pojat ostavat Johnilta vanhan pakun ja lähtevät jatkamaan Australian kiertämistä.
Kieli ja tyyli oli hallitumpaa kuin ensimmäisessä lukemassani kirjassa Ossi ja Lumikuningatar. Tämän kirjan kirjoittajaksi oli kaivettu Outi Ikonen.