Minulta pyydettiin kertomaan jotain tulevasta Latvian ottelusta ennen pelejä. Jotenpa jotakin...
Luin Internetin kautta Oulussa pelattavista kotiottelusta ja ajattelin mennä vilkaisemaan. Eesti Vabaariigistä oli suoria lentoja Ouluun, joten irrottauduin maiskahtaen Tamarasta, suljin hänen selkänsä päällä olleen läppiksen, nappasin hammasharjan ja also gehen wir. Pidän suunnattoman kovasti pienistä lentokoneista, niistä vaappuvista. Tämä tykkäsi ilmakuopista erityisen paljon ja varmasti löysi ne kaikki matkan varrelta, joten join saman aamiaismartinin viisi kertaa. Viimeinen kerta oli hankala, sillä vatsan sulatusnesteet turvottavat kokonaisena nielaistun oliivin yllättävän suureksi. Liian aikaisesta vuodenajasta johtuen en päässyt ihailemaan Suomenlahden levien kevätkukintaa, mutta lensimme yli kauniisti höyryävän ydinvoimalan, joka näytti oikeastaan aika sievältä. Muksuille voisi vaikka hankkia niiden pienoismalleja mutanttileikkejä varten? Näimme myös ketjukolarin moottoritiellä, mutta lentäjä suostui kaartamaan sen yli vain kahdesti - tylsä jätkä!
Koska pukamaleikkaukseni jälkeen en erityisemmin rakasta koiravaljakkokyytejä, niin nappasin Oulunsalon lentokentältä moottorikelkkataksin, jonka kuskia pyysin ajamaan jonnekin baariin lähelle jäähallia.
Kaupungissa en pyryttävän lumen vuoksi meinannut löytää tien ylitse kuppilaan, mutta lukuisat sekavaan kasaan parkkeeratut örähtelevät porot ahkioineen kertoivat, että paikka oli oikea. En mainoskiellon vuoksi mainitse baarin nimeä, mutta kerron, että sen yläkerrassa toimii parisuhderavintola Lihatiski. Nostin ulko-ovena toimittavaa pressua ja kimppuuni kävi korvavaikun ja pölyisten jukeboxin kaiuttimien läpi Teijo Joutsela ja Humppaveikot 110 desibelin kiihkolla. Seinän vetoisuutta pyrittiin ilmeisesti estämään epäonnisten brittijalkapalloilijoiden päältä riistetyillä pelipaidoilla, mustavalkoisilla valokuvilla ja erinäköisillä täytetyillä eläimillä. Minua tuijotti ikuisiksi ajoiksi paikalleen konservoitu kuksiva oravapariskunta, jolla oli lähes inhimillisen samea katse. Mutta tuntomerkeistä päätellen, perhana sentään, nehän olivat molemmat koiraita? Tässäpä silti iloinen joululahjavinkki anopille takkahuoneen nurkkaan siltä varalta, jos minä ja vaimoke satumme kuolemaan ennen aikojamme. Menin tiskille, jota hinkkasi puhtaaksi keskimääräistä aavistuksen rujomman näköinen juomanlaskija. Miehellä oli niin pieni nenä, että siitä oli varmaankin napannut puolet pois joko spitaali, tyydyttämätön vaimo tai karhu. En kumminkaan hienotunteisena kehdannut kysyä häneltä täsmennystä.
- Herr Ober, pistätkö pikkuisen tuopin Lapin Kultaa?!
- Täh, pikkutuoppi! Ookko nää homo? Meilä on häpi hauerin ajan kossutuoppi kaks euroo.
- Pistä pari tuoppia ja reippaasti jäitä.
- Jäitä? Nää ookki sitte iha oikeesti homo! Tekkee nelijä euroo.
Piristävä, miellyttävä piirre näissä vääräsäärisissä, sukurutsaisissa pohjoisen ihmisissä on, että ainakin he taitavat juopottelun jalon taidon. Juon toisen kossutuopin kerralla tyhjäksi ja saan palkkioksi baarimikon hyväksyvän katseen ja kysymyksen:
- Haluakko nää palan kuivaa lihhaa vai järkkäänkö fressiä yläkerrasta? Kiitän ja lupaan palata asiaan myöhemmin. Voimistuva kirvely väyrysessäni kertoo, etten palaa asiaan myöhemmin. Jälleen osoitus hyvin onnistuneesta investoinnista; tästä, minkä ostin Tallinnasta kahdellakympillä olisin joutunut pulittamaan Oulussa varmaankin 200 euroa! Ähkäisen ja nykäisen Calvin Klein piraattipuvunhousujeni haarasaumaa varovasti alaspäin. Tartun tuoppiin ja lähden etsiskelemään istumapaikkaa. Kirjastonurkassaan oikealla istuu paikalliset takametsien intellektuellit uppoutuneina vuoden 1974 Playboyn julkaisuihin. Lähimpänä oleva herrasmies kouraisee aina sivunvaihdon yhteydessä nivuslihojaan kuin varmistaakseen, ettei hänellä ole selaillun kuvakertomuksen mukaisia ulkosynnyttimiä.
Etenen hitaasti pöytien välissä, koska en hallitse keskustelun aiheita. Pilkkijakkaran ihanne-ergonomia, ahdetun moottorikelkan voimansiirto, poronlihan ja pakastelohen maailmanmarkkinahinnat ja ufohavainnot eivät kuulu tietämysalueisiini, joten jatkan eteenpäin. Isossa pyöreässä pöydässä on lauma kilpaa karjuvia könsikkäitä kossutuoppeineen. Miehet ovat somistautuneet kärppälogollisiin neljäntuulenhattuihin ja hurjimmat fanit tunnistaa siitä, että heillä on kärppäboxerit kiskaistuna teddyvuoristen talvifarkkujen tai toppahousujensa päälle sekä suosikkipelaajiensa lempinimiä ja pelinumeroita tatuoituina kasvoihin. Boxerijengi näyttää ihan Lapinlahdelta karanneilta Teräsmiehiltä.
Julmannäköinen, siansilmäinen, huolellisesti ehostettu heebo istuu leveän ylimielisesti ja aina pienen hetken jälkeen siirtää pöydällä verkkaisin, harkituin liikkein, kuin nautiskellen ja muita kiusaten, peliään hieman eteenpäin. Miehen kookas kroppa näytti siltä, että hän aiheuttaa kudosvaurioita pelkän ulkonäkönsä avulla. Kuin atavistisen vaiston pakottamana jalat vievät minua kohti pasianssipöytää, jotta pääsen hihkumaan muiden mukana ”pistä tuo tuonne” ja onnistuneen siirron jälkeen päästämään vapaaksi ohimoita pullistavan kannustavan mylväisyn. Päästyäni pasianssipöydän ääreen ja tahtomatta hönkäistyäni jo valmiiksi muutaman örähdyksen, huomaan ettei kyseessä ole korttipeli, vaan noin 30 x 40 -senttinen palapeli, jossa Bambi on lammenjäällä luistelemassa ystävänsä Rumpalin kanssa. Viimeinen pala paikalleen ja baarin kattoa nostaa muutaman sentin onnistumisesta kertova kollektiivinen karjaisu kaverinaan anaalituulen rajun vapautumisen ilmaiseva iloinen pörinä. Katon repeäminen ei olisi yhtään hullumpi asia, sillä se voisi poistaa yläilmoissa leijuneen tupakansavun, suolikaasun ja testosteronin väkevät maanläheiset aromit. Minun vuoro -kakofoniaa säestää tallattujen jalkojen siirtelystä ja vartaloiskujen töminästä johtuvat ähkäisyt.
- Turpa kii kaikki, mää kokkoon sen uuvelleen!
Pöytä hiljenee hetkeksi ja jää arvuuttelemaan tämänkertaisen suorituksen tulosta.
Paikassa ei ilmeisesti ole wessoja ollenkaan, sillä kossutuoppiensa jälkeen veronmaksajat sopuisasti jonossa odottavat pääsyään ikkunalaudalla olevien kolmen kookkaan yuccapalmun ruukuille. Palmut ovat muovisia, joten pistän kännykän takaisin povitaskuun, enkä soitakaan Greenpeace -järjestölle. Paikalla on myös muutama Pissa-Liisa, jotka kaameasti kikattaen yrittävät saada osuman aivan liian korkealla sijaitsevaan ruukkuun. Lämmin virtsa valuu höyryten kohti lattian kokkareista sahanpurua, jonne se jäätyy. Julkinen käymälä antaa paikalle dekadenssin, mutta piristävän tuttavallisen sävyn ja luo jollain tapaa itämaisen fiiliksen. Jään kaipaamaan vain ”Syvä joki” -tyyppistä banjonsoittoa.
Puolikasnenäinen kyyppari kertoo rajusti triangelia hakaten, että pelin alkuun on puoli tuntia. Bambi -palapelit ja gynekologian opinnot jäävät ja ihmiset ryystävät kuumeisen kiireisesti tuopit tyhjiksi ja siirtyvät pressua kohti.
Nurkkapöydässä istuu puoli tusinaa topattuihin rottatakkeihin, bomberjacketeihin sekä Harley Davidson ja Natural Born Wankers -kangasmerkkien alle piiloutuneita parrakkaita, kaljupäisiä keski-ikäisiä miehiä, jotka jostain syystä pitävät aurinkolaseja hämyisessä nurkassaankin. Liikkuessaan hämärässä he törmäilevät hellyttävällä tavalla pöytiin ja kannatinpilareihin. He puhuvat keskenään kimeästi ja kiihkeästi Marco Bjurströmin uudesta koreografiasta sekä uusista ristipistomalleista runsaasti elehtien, mutta puhuessaan muihin pöytiin tai tarjoilijoille he ovat täysin ilmeettömiä ja ääntelevät mahdollisimman möreästi.
Boxereihin ahtautuneet jääkiekon ystävät kysyvät nurkkapöydän motoristeilta, etteivätkö he lähde jäähallille.
- Ei me lähetä, murahtaa jengin presidentti ja kaataa salaa pöydän alla kossutuoppiinsa taskumatistaan reilun löräyksen laitti -Spriteä.
- No miksettä lähe, ku Kärpäkki pellaa?
- Iskä kielsi ajamasta korttelia kauemmas, ko lumisatteessa on liian vaarallista aijaa.
- Oottapa vellihousuja!
Provokaation nuoli osui kohdalleen, sillä paikalliset NBW -motoristit hätkähtävät, vetävät päänsä yhteen ja supattavat.
- Eikä olla vellihousuja, ite ootta, sanoo viimein presidentti möreääkin möreämmällä äänellä.
Pressu läpsähtää kiinni ja paikalla on enää muutama asiakas ja Mikko Alatalo, jälkimmäinen kainalosuihkeineen onneksi vain levyautomaatissa.
Poistan elimistöstäni litran verran jatkojalostettua Koskenkorvaa, joka saa muovisen palmunvarren osittain sulamaan ja kallistumaan uhkaavasti. Siirryn pihalle lumituiskuun odottamaan tilaamaani moottorikelkkataksia, kun viimeinenkin poron vetämä ahkio katoaa pyryyn aisaan kiinnitetyt karvanopat ja wunderbaumit iloisesti heilahdellen.
Itse pelistä voi kertoa kohteliaasti, että oli sangen pitkästyttävä. Yhtä tapahtumarikasta olisi ollut, jos olisin seurannut oman atooppisen ihottumani leviämistä. Äärettömälle unettavuudelle vetää vertoja joskus vuonna Niebelung ja biisi lukemani yritysmarkkinoinnin tenttikirja, joka myöhemmin löysi ansaitsemansa paikan kesämökin ulkohuoneesta. Jääkiekkoillan tapahtumat olisivat saaneet Kasparovin ja Karpovin välisen shakin maailmanmestaruusfinaalin vaikuttamaan älyttömältä riehumiselta.
Erätauoilla lämmitellessäni jäätyneitä sormiani ja kohmeisia pallejani haalenevassa kahvimukissa muistin jälleen miksi The Raksila Areenaa kutsutaan jäähalliksi.
