Oikeita pelejä odotellessa...

[Gags]

Kopioin otsikon röyhkeästi Cristina Anderssonin kolumnista Jatkoajalle:

Cristina Andersson: "Oikeita pelejä odotellessa" - kolumnit - Maajoukkue - www.jatkoaika.com

Kolumnisti kirjoittaa asiasta, joka minua on häirinnyt pitkään, mutta hiukan eri näkökulmasta. Minä olen aina pitänyt runkosarjaa välttämättömänä pahana ja syyttänyt sarjajärjestelmää siitä, että yksittäisten ottelujen merkitys on niin pieni. Edelleenkin olen sitä mieltä että sarjajärjestelmää voisi parantaa, mutta tarvittiin taas kerran nainen avaamaan silmäni ja tajuamaan pointin jonka Andersson tuo kolumnissaan esiin. Voittamisen riemu, siihen minä lyhyesti tiivistän tuon näkemyksen.

Pani oikein ajattelemaan tuo kirjoitus. Onko tämä sitä oikeata voittamisen kulttuuria, jonka perään aina huudamme? Tässäkö on se ero meidän suomalaisten ja "Hannu Hanhi"-ruotsalaisten välillä?

Mindboggling.

 

[Pavlovin Koira]

No, sarja on pitkä ja eihän siinä innokkainkaan fani jaksa koko aikaa elää täysillä. Itse muistelen viime kevään play offeja aikana jolloin päivisin ei työnteosta tullut oikein mitään, illan peleissä adrenaliini nousi niin korkealle että nukkuminen oli yöllä hankalaa ja elämäntavatkin pääsivät vähän repsahtamaan. Eihän terveys kestäisi koko kautta sellaista.

 

[aquanqua]

Aina tarvitaan sen herkun vastapainoksi sitä pakkopullaa. Kevään "oikeat pelit" eivät olisi niin kiimaisia, jos taustalla ei olisi pitkä ja raskas runkosarja. Voi varmaan sanoa, että yksittäisessä runkosarjaottelussa ei ole tarpeeksi urheilullista panosta, mutta niin vain ne runkosarjaväännötkin tuovat monen kiekkofanin tylsiin, kylmiin ja pimeisiin talvi-iltoihin mukavaa piristystä oman suosikkijoukkueen tarjoaman kiekkoviihteen muodossa.

Ammattikiekkoilijoiden osalta taas on todettava, että monella heistä on kuitenkin mahdollisuus kokea edes keväällä sitä paljon puhuttua "kiimaa". Monella muulla alalla homma on vuodesta toiseen pelkkää pakkopullaa...

 

[Toni85]

No, sarja on pitkä ja eihän siinä innokkainkaan fani jaksa koko aikaa elää täysillä. Itse muistelen viime kevään play offeja aikana jolloin päivisin ei työnteosta tullut oikein mitään, illan peleissä adrenaliini nousi niin korkealle että nukkuminen oli yöllä hankalaa ja elämäntavatkin pääsivät vähän repsahtamaan. Eihän terveys kestäisi koko kautta sellaista.

Juuri näin. Jos jokainen runkosarjamatsi olisi kuin seitsemäs finaali, pelaajat (sekä fanit) olisivat täysin puhki jo lokakuussa. Ketä tämä palvelisi? Ei yhtään ketään. Koko teksti oli vähän liian syvällistä pohdintaa näin aamutuimaan, mutta mikäli ymmärsin oikein, Cristinan mukaan ei ole hyvä taktiikka ajoittaa paras kunto kevääseen, vaan paras kunto pitäisi löytyä heti alkukaudesta ja kestää pitkälle kevääseen asti.. Kuka pystyy tällaiseen? Joku superihminen ehkä.

 

[kaizu]

Jaa-a, mitäköhän tossa kolumnissa yritetään sanoa? "Olisi kiva, jos kaikki pelit olisivat kuin 7. finaali"? Miltä tuntuis kauden 67:mäs 7-finaali? Runkosarjapeliltä.

Itselle ainakin se aito SM-liiga on marraskuinen Saipa-peli torstai-iltana, puolet matsista jutellaan jotain niitä näitä, erätauolla haukutaan Pena Matikainen tuhannen kerran ja muistellaan hänen hienoja hankintoja. Mietitään, voisiko Caloun tehdä vielä comebackin ja kävellään sateessa parkkipaikalle 2-1 voiton jälkeen...mut ens viikolla tulee Jokerit kylään, siitä tulee hyvä matsi.

Tämä kun toistetaan parikymmentä kertaa on sen kauden jengi tullu tutuksi, uudet hankinnat ovat osa jengiä ja ollaan valmiita playoffeihin. Playoffeissa sitten jännitetään kynsiä syöden katsomossa, hajoillaan himassa tappioden tullessa ja nukutaan huonosti. Kevään viimeisen tappion jälkeen sitten toivotellaan hyvät kesät, ensi vuonna sitten. Tai jos käy niin hyvin mitä viime keväänä, juhlitaan kunnolla ja ensi vuonna taas!.

Minä en halua, että kaikki pelit ovat "niitä oikeita pelejä", koska sitten ei mitkään pelit olisi niitä oikeita pelejä.

 

[Brousseau]

Hyvä kirjoitus kaizulta, jonka voin allekirjoittaa täysin.

Mielestäni ottelumäärä on tällä hetkellä sopivalla tasolla - ei juurikaan enää enempää, mutta ei myöskään vähempää. Kuitenkin kun tulee näitä pimeitä syysiltoja ja räntää sataa vaakatasossa, niin kyllä sitä on vain mukava käpertyä viltin alle kotisohvallaan ja seurailla SM-liigan täyttä kierrosta, ellei ole sattunut lähtemään seuraamaan matsian hallille.

Kyllä sitä jaksaa innostua jokaisesta yksittäisestä runkkariottelustakin, oli viikonpäivä ja ajankohta mikä tahansa. Mielummin sitä sitten katselee Totalilta lätkää kuin montaa muuta asiaa telsusta.

 

[Haastattelija]

Vaikka otteluita tulee runkosarjassa se 60 pelattua, en ole missään vaiheessa kokenut niitä "pakkopullaksi". Jääkiekko ja Jokerit ovat vaan niin lähellä sydäntä, että joka ikisestä ottelusta tulee nautittua. Playoffit tietenkin kermana kakun päällä.

Jos joku kokee kiinnostuksen/innostuksen lopahtamista jossain vaiheessa kautta, kannattaa muistella niitä hetkiä kun kauden alkuun oli pari kuukautta ja spekulaatiot pelaajasiirroista sun muista kävivät kuumimmillaan. Muistetaan kuitenkin se, että kausi on loppupeleissä aika lyhyt. Vuodenvaihde tulee nopeasti ja playoffitkin alkavat siinä vaiheessa olla jo nurkan takana.

On hienoa katsoa kuinka peli ja yksilöt kehittyvät runkosarjan aikana, varsinkin nuorten pelaajien onnistumiset lämmittävät sydäntä pimeinä ja kylminä tammikuisina iltoina.

Lätkä se vaan on parasta viihdettä.

 

[Erämaan kettu]

Kolumnin lähtökohta on mielenkiintoinen, mutta sen jälkeen mennäänkin mielestäni metsään ja suolletaan tyypillistä "mental coach" -jargonia ilman minkäänlaista kosketusta itse asiaan. Varsinkin tämä kohta särähtää korvaan todella pahasti:

Valmennuskirjoistaan tuttu Timothy Gallway sanoo, että pelaajia, jotka voisivat kykyjensä puolesta olla maailman parhaita, on enemmän kuin voittajia. Ja voittajiahan kaikki rakastavat ja voittaja riemuitsee itsekin. Miksi siis keskitytään kehittämään ainoastaan fyysistä, teknistä ja pelillistä parhautta, kun todellinen parhaus tulee kuitenkin voittamisen kautta? Se joukkue, joka tekee maalit, vaikka se toinen joukkue hallitsisi peliä, voittaa ja on lopulta paras.


Siis, että "todellinen parhaus tulee voittamisen kautta"? Voi taivas.

 

[Sateentekijä]

Kolumnin lähtökohta on mielenkiintoinen, mutta sen jälkeen mennäänkin mielestäni metsään ja suolletaan tyypillistä "mental coach" -jargonia ilman minkäänlaista kosketusta itse asiaan. Varsinkin tämä kohta särähtää korvaan todella pahasti:

Valmennuskirjoistaan tuttu Timothy Gallway sanoo, että pelaajia, jotka voisivat kykyjensä puolesta olla maailman parhaita, on enemmän kuin voittajia. Ja voittajiahan kaikki rakastavat ja voittaja riemuitsee itsekin. Miksi siis keskitytään kehittämään ainoastaan fyysistä, teknistä ja pelillistä parhautta, kun todellinen parhaus tulee kuitenkin voittamisen kautta? Se joukkue, joka tekee maalit, vaikka se toinen joukkue hallitsisi peliä, voittaa ja on lopulta paras.


Siis, että "todellinen parhaus tulee voittamisen kautta"? Voi taivas.

Kolumnin luettua tuli sama ajatus itsellenikin mieleen. Ei mulla ole mitään jääkiekkoa seuraavia naisia vastaan, mutta kyllähän tuosta tekstistä oikein paistaa ja kirkkaasti se, että nainen on kirjoittanut kolumnin.

Erikoisin lausahdus:

"Miksi siis keskitytään kehittämään ainoastaan fyysistä, teknistä ja pelillistä parhautta, kun todellinen parhaus tulee kuitenkin voittamisen kautta? Se joukkue, joka tekee maalit, vaikka se toinen joukkue hallitsisi peliä, voittaa ja on lopulta paras"

Siis valmentajan pitäisi valmentaa toistamalla pelaajille, että voittakaa peli ja treeneissäkin 90 prosenttia menisi sanan "voittakaa" hokemiseen... joo ööh.

Ei kyllä kieltämättä uponnut tämä kolumni kuin veitsi voihin, mutta toivotaan parempaa onnistumista ensi kerralle.

EDIT: Runkosarjan ottelumäärästä sen verran, että itse olisin valmis supistamaan noin 15-20 peliä pois.

 

[Rod Weary]

Erikoisin lausahdus:

"Miksi siis keskitytään kehittämään ainoastaan fyysistä, teknistä ja pelillistä parhautta, kun todellinen parhaus tulee kuitenkin voittamisen kautta? Se joukkue, joka tekee maalit, vaikka se toinen joukkue hallitsisi peliä, voittaa ja on lopulta paras"

Siis valmentajan pitäisi valmentaa toistamalla pelaajille, että voittakaa peli ja treeneissäkin 90 prosenttia menisi sanan "voittakaa" hokemiseen... joo ööh.

Tämä on se sama ilmiö, millä yritetään takoa voittamisen kulttuuri suomalaiseen umpikalloon. Suurin osa karjalalippiksistä hokee, että Suomen pelaajilla pitää olla ihan hirveästi tahtoa päällä, että voitetaan vihulaiset. Millään pelin hienouksilla (jotka itse asiassa ovat yleensä aika simppeleitä hommia) ei ole mitään väliä, kunhan yritetään ja tahdotaan vaan kauheasti. Jos hävitään, ei vain haluttu tarpeeksi voittoa. En taida jaksaa edes lukea tuota kolumnia.

 

[fiftyeight]

Tämä on se sama ilmiö, millä yritetään takoa voittamisen kulttuuri suomalaiseen umpikalloon. - - -

Tässä mennään tähän perinteiseen suomalaiseen kulttuuriin taas. Ilmeisesti vuosisatojen takaiset alistamiset Ruotsin ja Venäjän vallan alla ja myöhemmin Neuvostoliiton valtapiirin alla on sokaissut ja johtanut suomalaiset siihen, että "yritämme tehdä parhaamme ja katsotaan mihin se riittää".

Ei perkele. Nuorin poikani on kasvanut Yhdysvalloissa ja kas, minkälainen itseluottamus tyypillä on. Ikää 17v ja juuri viime yönä tuli viesti kun kaiffari lentää Cessnalla ja juttelee mukavia. Ja tavoite on Top Gunissa. Ei mitään "katsotaan mihin riittää"-asennetta, vaan se, että olen hyvä ja menen eteenpäin, jauhakaa te muut omia juttujanne.

Ruotsalaisilla on aika selvä kuva siitä, että he ovat parempia kuin suomalaiset. 1950-luvun jälkeiset Saab- ja Volvo-invaasiot ovat tehneet tehtävänsä. Suomalaiset kelpasivat töihin koska muita mamuja ei vielä ollut. Suomalaiset olivat silloin samassa asemassa kuin somalit ja kurdit nykyään. Vasta 80-luvulla suomalaisten olot kohenivat, niin koska sitten tulivat em. mamut.

Ei siinä mitään, mutta olisi jo aika kotoa ja koulusta lähtien opettaa lapsille ja nuorille asiallista itsetuntoa ilman vihan lietsontaa suuntaan tai toiseen. Amerikkalaistyylistä nationalismia en haluaisi tuputtaa mukaan, mutta kai sitä jossain määrin on suvaittava. Pitäisi olla kuitenkin vaan rohkeasti suomalainen (..ja katsoa mihin se riittää... ;-)

 

[Rod Weary]

Ei siinä mitään, mutta olisi jo aika kotoa ja koulusta lähtien opettaa lapsille ja nuorille asiallista itsetuntoa ilman vihan lietsontaa suuntaan tai toiseen. Amerikkalaistyylistä nationalismia en haluaisi tuputtaa mukaan, mutta kai sitä jossain määrin on suvaittava. Pitäisi olla kuitenkin vaan rohkeasti suomalainen (..ja katsoa mihin se riittää... ;-)

Osittain olen samaa mieltä. Vahva itseluottamus on se, mikä vie joukkueurheilijaa yksilönä eteenpäin, jos lajin osa-alueet ovat muutenkin kunnossa. Jääkiekko ei kuitenkaan ole yksilölaji. Se on hiukan kuin kuorolaulu. Ei se auta kovin pitkälle, vaikka sopraanona olisi Mikaela Granlund, jos loput vetävät omaan tahtiin omalla sävelellä. Onhan sitä aariaa kiva kuunnella, mutta kokonaisuus jää pakkasen puolelle, ellei muu orkesteri ole riittävän hyvin viritetty oikeaan tahti- ja sävellajiin.

Hyvä esimerkki tästä virittämisestä on viime MM-kisat. On ihan turha väittää, että joukkue vain syttyi, kun tosipelit alkoivat. Kyllä se syttyminen tuli siitä, että pohjatyö oli tehty kunnolla ja kaikki hoitivat hommansa ja ratkaisijoita löytyi oikeissa paikoissa yksilöiden onnistumisten kautta. Granlundin ilmaveivi olisi jäänyt pelkäksi kivaksi muistoksi, jos Suomi olisi alisuorittanut joukkueena välierässä. Ja ilman useamman vuoden kovaa työtä ei oltaisi päästy edes sinne asti. Ja noita onnistuimisia oikeissa paikoissa alkaa tulla, kun rutiinitaso on hiottu riittävän korkealle niissä puuduttavissa runkosarjan peleissä syksyn pimeinä aikoina. Siellä se tekeminen painetaan selkäytimeen. Poppakonsteja ei ole.

 

[Vesuri]

Jaa-a, mitäköhän tossa kolumnissa yritetään sanoa?

Samaa pohdin itsekin kolmen lukukerran jälkeen. Neljättä kertaa en viitsi. Kolumnin kirjoittajan taso ei näytä nousseen mihinkään Jokeri-faneille tehdyn fanilämärin ajoista. Kova tarvis tuntuu olevan tekstejä julkaista, vaikka asiaa pahemmin ole.

En taida jaksaa edes lukea tuota kolumnia.

Kirjoituksen paras puoli oli sen lyhyys. Kyllä sen jaksaa lukea.

 

[Rod Weary]

Kirjoituksen paras puoli oli sen lyhyys. Kyllä sen jaksaa lukea.

Kyllä minä sen kävin lukemassa. Pakkohan se oli, kun osallistui keskusteluunkin.