Odotukset/ennustukset kaudelle 2011-12

  • 21 095
  • 45

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Beni ja Ilari

Yksi odotus on mulla ylitse muiden. Ben Eaves ja Ilari Filppula yhdessä dominoimassa SM-liigakaukaloita. On ollut ilo seurata harkkapeleissä, kuinka jätkät nauttivat pelaamisesta toistensa kanssa. Ajatus on samalla taajuudella ja jätöt ja lätyt päätyvät lapoihin huikelalla prossalla. Jos vaan jannut (Eaves) pysyvät kutakuinkin ehjinä, niin 40-60 pinnaa on hyvin haarukassa molemmilla. Kolmanneksi lenkiksi sitten Hardt pörräämään ja pistämään lättyjä sisään. Ritaakin olis hyvä kokeilla ketjussa, mutta Eaves ja Rita tykkäävät molemmat pelaamaan oikeassa laidassa, joten ehkä unohdamme sen.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tätäkin olen miettinyt mutta karilehtosia en usko hänen tekevän. Onhan tuo tosin mahdollista mutta uskon hänen olevan menestyksen kulmakivi 2-3 vuoden kuluttua. Zoltista vielä sen verran että ihan mutu-tuntumalla häneen "luotan" luukunavaajana. Kaverihan voi flopata aivan infernaalisesti mutta toisaalta onhan hänet nyt kuitenkin scoutattu tänne eli jonkin sortin odotusarvo kaverista pitää olla toimistolla?
Noista veskareista sen verran, että Tuohimaan osalta hyvin samoilla linjoilla Sturmin kanssa. Sen mitä minä olen kuullut niin Tuohimaa on mennyt eteenpäin isoin askelein ja mitään estettä aivan huipputasolle ei pitäisi olla. Tuohimaa on kuitenkin minusta siinä mielessä perinteinen maalivahti, että kehittyy ajan kanssa. Kari Lehtonen oli karilehtonen. Täysin poikkeuksellinen äijä, jonka jumala loi veskariksi kysymättä edes Karilta itsestään.

Ensi kautta ajatellen Zoltan on ihan mukava jokeri-kortti. Jos Unkarin ihme ei kuitenkaan mitään isoja harppauksia ota niin Tuohimaata vaan mukaan kuvioihin. Meidän ykkösestä olen muiden tavoin TODELLA epäilevä, mutta katsellaan. Jos kaikki ihan vituralleen menee, niin täksi kaudeksi joudutaan hakemaan veskaria. Samaan syssyyn on kuitenkin todettava, että yhtä todennäköinen on Kilpeläisen huippukausi. Katsellaan ja ihmetellään.
 

roctum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
-Kilpeläisen torjuntaprosentti on ennen ulostusta 90,6%. KA 3,8

Eli joulukuuhun mennessä Jokereiden verkkoon on nakutettu sellaset 114 maalia eli ollaan putoamistaistelussa.

E. Ja vähän alakynnessä ollaan oltu, kun keskimäärin 40,8 vetoa per ottelu tullut meidän maalia kohti.
 
Viimeksi muokattu:

Acid

Jäsen
Eli joulukuuhun mennessä Jokereiden verkkoon on nakutettu sellaset 114 maalia eli ollaan putoamistaistelussa.

E. Ja vähän alakynnessä ollaan oltu, kun keskimäärin 40,8 vetoa per ottelu tullut meidän maalia kohti.
Katos vaan ei tullut sen kummemmin laskettua :-). Ehkei nyt ihan noin kusessa olla kenttä pelissä. Tuohimaa pelaa sitä paitsi muutaman ja niistä saadaan voitot. Toivotaan, että Westerlund ja Keklu tajuavat ajoissa, että nyt tuli lyötyä käsi paskaan ja Kilpeläinen siirretään sivuun ajoissa, jotta ei nyt turhan kauas kärjestä jäädä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Toivotaan, että Westerlund ja Keklu tajuavat ajoissa, että nyt tuli lyötyä käsi paskaan ja Kilpeläinen siirretään sivuun ajoissa, jotta ei nyt turhan kauas kärjestä jäädä.

Kyllä veskassa pitäisi olla yksi varma nimi ja tämä osasto suorastaan hirvittää. En usko, että lätkärosterin kokoaminen on edelleenkään periaatteiltaan sen kummempaa kuin: 1) hyvä veskari, 2) laadukas pakisto, missä balanssissa puolustus ja hyökkäysten tukeminen ja 3) rooleihinsa sopivat hyökkääjät. Nimenomaan tuossa järjestyksessä.

Eli ruuduista ym. mahdollisista hankinnoista on turha innostua/suuttua, jos tämä puoli ei ole kunnossa.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Kyllä veskassa pitäisi olla yksi varma nimi ja tämä osasto suorastaan hirvittää.
Se on ihan totta, että maalivahti on luultavasti tärkein osa voittavaa joukkuetta, mutta vielä on aivan liian aikaista sanoa onko se osasto kunnossa vai ei. Acidilla nyt on jo pidempään ollut joku henkilökohtainen jihad menossa Eeroa vastaan, mutta muilta toivoisin vähän enemmän kärsivällisyyttä ennen lopullisia tuomitsemisia. Juuri tällä hetkellä tilanne on se, että Jokerit palkkasi parhaan vapaana olevan suomalaismaalivahdin, jonka peli on takellellut kahdessa ensimmäisessä harkkapelissä. Minusta se ei ole mikään syy edes pudottaa odotusarvoa, joka Kilpeläisen tapauksessa mun mielestä on kolmen parhaan kassarin joukkoon mahtuminen, saatika sitten maalailla piruja seinille ja vaatia uutta maalivahtia. Ihan älytöntä.

Huomenna on uusi matsi, jossa Eero voi todistaa tai olla todistamatta taitojaan, mutta ainoa varma asia on se, ettei me kannattajat vielä huomennakaan pystytä sanomaan onko meillä huippumaalivahti vai ei.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Se on ihan totta, että maalivahti on luultavasti tärkein osa voittavaa joukkuetta, mutta vielä on aivan liian aikaista sanoa onko se osasto kunnossa vai ei.

Pitää vielä lisätä, että itseäni veskariosasto hirvittää juuri sen takia, etten omaa minkäänlaista asiantuntemusta arvioida veskariprospekteja. Juuri sen takia saan mielenrauhan vasta kun riveissä on valmiit näytöt omaava veskari rosterissa.
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Se kuuluisa Areenan valoilmiö.. Eikai tässä auta muutakuin luottaa Kilpeen. Olen ennenkin sanonut että Jokereiden maalivahdin tontti on suomen vaativin. Pää kylmäksi vaan. Viimekaudella Järä kusi alleen jo paikallisavauksessa. Onnistumisen tärkeys liigan alkuvaiheessa on erittäin tärkeää jos halutaan kilpailla kärkikolmikossa. Veikkaan että sijat 2-4 tulevat olemaan todella pienestä marginaalista kiinni. komppaan myös Varista, jos Kilpeläinen ois noissa peleissä pitänyt nollan niin ei siitäkään pitäis liikaa odotusarvoa nostaa. Henkilökohtaisesti pelkään kuitenkin että Kilpi pelaa ailahtelevan kauden, tyyliin Lundell.
 

Acid

Jäsen
Acidilla nyt on jo pidempään ollut joku henkilökohtainen jihad menossa Eeroa vastaan,.

Ei mulla ole mitään missiota Eeroa vastaan. En edes tunne häntä. Arvostelen Kilpeläistä ainoastaan sen mukaan mihin rooliin hänet on Jokereihin hankittu. Olen kritisoinut myös Keklua tästä hankinnasta jota pidän erittäin pätevänä miehenä omassa duunissaan. Joku mainitsi täällä Järän. Hänellekin piti antaa aikaa vaikka sen näki heti ettei kyvyt ja pää vain riitä. Kilpeläinen on parempi kuin Järvinen ei siitä tarvitse edes keskustella. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan Jokerit. Toivon siis, kuten aina ennenkin menestystä Jokereille. Tätä touhua on seurattu pennusta asti n.30 vuotta. Oma mielipiteeni on, ettei Kilpeläinen ole riittävän hyvä, eikä oikeanlainen tämän vuoden Jokereiden ykköseksi.
Syyt:
-Pieni. Isompi kuin Järä,en tosin usko ilmoitettua pituutta+ painoa on aika vähän. Ei osaa tehdä itsestään isoa. Ei siis peitä paljoa.

-Puhetta Kilpeläisen pään kestämisestä on ollut jo paljon pienemmissäkin piireissä.

- Pieneksi veskaksi jähmettyy maalilleen tilanteissa joissa tuon kokoisen veskan täytyy tulla vastaan.

- Jokereiden puolustus on pieni ja lempeä. Väänänen ei jaksa pelata 60 min. Tuollaisen puolustuksen takana toimisi huomattavasti paremmin maalivahti mallia Hovinen.

Toivon tietenkin olevani väärässä, koska Jokereiden menestys on se mikä minua kiinnostaa. Olen edelleen siinä käsityksessä, että Lasak olisi ollut mahdollista pitää ja jos näin on niin Keklu teki pahan virheen. Nimimerkki Varis sanoi, että Kilpeläinen oli paras vapaana oleva suomalainen maalivahti. Olen tästä erimieltä. Helenius on parempi nyt ja tulevaisuudessa. 2-3 vuoden päästä kaikki huomaavat sen eron, kun toinen ( Kilpeläinen) pelaa edelleen SM-liigassa ja Helenius on rapakon takana taistelemassa paikasta NHL:ssä, saaden pelejä myös ylhäällä.
 
Viimeksi muokattu:

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ei mulla ole mitään missiota Eeroa vastaan. En edes tunne häntä. Arvostelen Kilpeläistä ainoastaan sen mukaan mihin rooliin hänet on Jokereihin hankittu. -clip- Oma mielipiteeni on, ettei Kilpeläinen ole riittävän hyvä, eikä oikeanlainen tämän vuoden Jokereiden ykköseksi.
Asia tämän suhteen vilpitön. Erilaisista mielipiteistähän tämä keskustelupalstan konsepti elää, mutta mua on vaan jääny hiertämään toi, että sitä Kilpeläisen paskuutta on jo etukäteen pitänyt tuoda esiin useammassa viestissä. Mielipide on niinsanotusti käynyt selväksi.
- Jokereiden puolustus on pieni ja lempeä. Väänänen ei jaksa pelata 60 min. Tuollaisen puolustuksen takana toimisi huomattavasti paremmin maalivahti mallia Hovinen.
Tää asia mulle pitää selittää. Mä olen aina uskonut, että Jokereiden pakiston takana toimii parhaiten hyvä maalivahti ja Eeron eteen sopii parhaiten tunnollisesti pelaava puolustus. En oikein näe, että maalivahdin ja pakiston erityispiirteet ihan hirveästi tukisivat toisiaan, vaan mielummin otan maalilleni Tim Thomasin kuin Mikko Tolvasen, vaikka jälkimmäinen onkin huomattavasti peittävämpi. Kommentoin asiaa kuitenkin ainoastaan entisenä puolustajana, eikä sen kummempaa tietämystä ole maalivahtien sielunmaisemasta. Puolustajan ainakin on helpoin pelata silloin, kun maalivahtiin voi luottaa, eikä kaikkia laukaisupaikkoja tarvitse pyrkiä peittämään ylipelaamalla. Ihan sama millä tyylillä kassari pelaa.

Nimimerkki Varis sanoi, että Kilpeläinen oli paras vapaana oleva suomalainen maalivahti. Olen tästä erimieltä. Helenius on parempi nyt ja tulevaisuudessa. 2-3 vuoden päästä kaikki huomaavat sen eron, kun toinen ( Kilpeläinen) pelaa edelleen SM-liigassa ja Helenius on rapakon takana taistelemassa paikasta NHL:ssä, saaden pelejä myös ylhäällä.
Tästä ollaan sitten ihan rehellisesti vaan eri mieltä. Helenius on nuoresta iästään huolimatta kiertänyt jo maailmaa, mutta kova potentiaali ei ole realisoitunut P-Amerikan, eikä Ruotsin reissuilla. En osaa pitää kovin todennäköisenä sitä, että hän tuosta mihinkään käsittämättömään lentoon lähtisi ja palaisi NHL:n kovin paljon parempana maalivahtina. JYPin pelitavan ja pakiston takana tulee seuraavalla kaudella olemaan helppo työ näyttää hyvältä, mutta mä olen ainakin tällä hetkellä tyytyväinen, että meille tuli näistä kahdesta Eero.
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Itselläni oli myös epäilyjä Kilpeä kohtaan, mutta ainakin Djurgårdenia vastaan nähty ottelu antoi minulle rauhaa. Kilpi pelasi rauhallisesti ja otti otettavissa olevat. Jos harkkamatseissa ei heti game-savereita tule niin sitten ei tule, säästetään ne oikeisiin matseihin. Erkalla ja Kettererillä on varmasti ollut tiedossa Kilven haasteet ja niihin ollaan varauduttu. Jokainen meistä kehittyy/paranee iän myötä, joten annetaan Kilvelle myös mahdollisuus meidän fanien toimesta.

Jos Kilvestä sitten tulee Järä 2, niin hommataan uusi koodinimi Lasak. Tässä vaiheessa itse vapautan Kilven kaikista paineista ja annan hänelle täyden tukeni. Kuitenkin kahden nähdyn matsin perusteella meidän hyökkäys tulee olemaan tulevalla kaudella tappava ja vaikka Kilpi ei esittäisikään mitään maagisia otteita, niin kyllä jätkät tekee ne tarvittavat lisämaalit voittoihin.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kekäläinen ymmärtää lätkän viihdepuolen ja meille on nyt hommattu joukkue joka päästää sellaiset 3-5 maalia per matsi, mutta heittää itse yhden-kaksi enemmän. Näin matseissa on vauhtia ja tilanteita, mutta ne ratkeavat vasta lopussa eli ovat jännittäviä. Ja jengi popsii poppareita ja kalja virtaa. Antaa Jypin pelata 0-0:llaa, meillä on show.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Olen edelleen siinä käsityksessä, että Lasak olisi ollut mahdollista pitää ja jos näin on niin Keklu teki pahan virheen.

Minä taas olen siinä käsityksessä, että Lasakilla oli solmittu sopimus Tshekin liigaan, joka ei mahdollistanut pelaamista Jokereissa. Ilmeisesti sopimuksessa oli KHL-pykälä tai sitten KHL-seura maksoi tuntuvat korvaukset.
Hyvin vähän tietoa tästä on Suomessa ollut.

Ja sitten niitä odotuksia/ennustuksia:

-Kilpeläinen pelaa hyvän kauden. Eero näyttää olevansa huippuvahti.
-Zoltan Hetenyi saa sopimuksen ja pelaa myös hyvän kauden kakkosveskarina. Fanien suursuosikki nauttii jokaisesta hetkestään ammattilaisorganisaatiossa ja pelaa ilon kautta itselleen hyvät tilastot ja hyvät lähtökohdat seuraavaan kauteen.
-Frans Tuohimaa saa pelejä ylhäällä, hoitaen homman kotiin kovilla prosenteilla. Pelejä tulee myös Vantaalla.
-Ben Eaves pysyy terveenä ja pelaa Filppulan kanssa maagisesti yhteen.
-Isäntä AJ Niemi näyttää kaikille epäilijöille olevansa hyvä puolustaja.
-Yleisökeskiarvo sattaa nousta hieman, muttei kuitenkaan niin paljon kuin moni ennakoi.
-Laura Ruohola jatkaa valmentajahaastatteluja ja ainakin kerran kauden aikana yleisö saa nauraa kun joku vierasjoukkueen valmentajista erehtyy kameroiden kuvatessa tuijottamaan hieman sallittua pidempään Lauran mahtavaa persettä.
-Iloinen Jokerikiekko palaa.
-Semir Ben-Amor tappelee vain kerran kauden aikana
-Tomi Mäki ei lennä suihkuun kertaakaan.
-Jokerit keikkuvat koko kauden ajan sarjakärjessä tai sen tuntumassa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
...
-Kilpeläinen pelaa hyvän kauden. Eero näyttää olevansa huippuvahti.
-Zoltan Hetenyi saa sopimuksen ja pelaa myös hyvän kauden kakkosveskarina. Fanien suursuosikki nauttii jokaisesta hetkestään ammattilaisorganisaatiossa ja pelaa ilon kautta itselleen hyvät tilastot ja hyvät lähtökohdat seuraavaan kauteen.
-Frans Tuohimaa saa pelejä ylhäällä, hoitaen homman kotiin kovilla prosenteilla. Pelejä tulee myös Vantaalla.
...

Ennustan myös itse, että vaikka nyt monet epäilevät Kilpparia ja Zolttani on hieman kysymysmerkki, niin Jokereilla tulee olemaan maalivahtiongelma tulevalla kaudella. POSITIIVINEN maalivahtiongelma. Kilpeläinen pelaa perushyvää peliä, Zolttani vakuuttaa aina päästessään tolppien väliin ja Tuohimaa pelaa ainakin yhden nollapelin ylhäällä... Aina saa toivoa; ja toivossa on hyvä elää!
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Nostellaas hieman, nyt kun tauolla ollaan....

- Filppula on odotuksiin nähden floppi. Hän pelaa ihan kivan kauden, mutta ei ole lähelläkään pelipaikkansa parhaita liigassa.

Haiskahtaisi vahvasti osumalta. Ei tuo mikään sysipaska ole ollut, mutta kaukana oman pelipaikkansa parhaista.

- Hardt saa oman "suojelijajoukkonsa", toisin sanoen hän nousee ainakin tiettyjen kannattajajoukkojen suosioon.

Veikkaisin hutia. Aika neutraalisti danskiin on suhtauduttu.

- Kerälä jää alle 40 pisteen. Menneellä kaudella bongoja tuli 41, vaikka alkukausi sujui kurjasti.

Nykyisellä tahdilla jää pariin kymmeneen. Paljon saa parantaa, jotta 40 bongoa tulisi täyteen. Lähtökohtaisesti täppä.

- Kilpeläinen on liigan parhaita kassareita. Muutama henkilö ottaa hänet kuitenkin silmälasiensa alle ja etsivät jatkuvasti virheitä, mollaavat ja vähättelevät.

Ei sanota juuta tai jaata, loukkaantuminen sotkee.

- Tammikuussa viimeistään karkaa realistinen mahdollisuus liigan piikkipaikkaan. Kotiedusta taistellaan vielä helmikuussa, mutta lopulta sekin järjestyy.

Piikkipaikka lienee jo karannut, joten tuosta otan osuman. Kotiedusta tosiaan taistellaan vielä tiukasti, mutta huonolta ei sen suhteen näytä.

- Rangaistukset (841) nousevat joillakin kymmenillä. Silti jäädään alle 900:n minuutin.

Pahasti metsään, ellei nyt loppukaudesta aleta kunnolla skarppaamaan.

- Kauden aikana joukkuetta vahvistetaan NHL-kokemusta omaavalla pelaajalla.

Rudi signattiin tämän postauksen jälkeen, mutta koska mies sarja-avauksessa pelasi, mennään vielä metsään. Tosin siirtorajaan on vielä aikaa, joten etköhän Keklu hommaa yhden täpän?
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ennustellaas nyt hieman ensi kauden tapahtumia.

1. Selänne kurmottaa Jokereita hattutempulla näytösottelussa 4.lokakuuta.

2. Tuohimaa ja Hetenyi kisaavat kakkosvahdin paikasta ankarasti. Lopulta Hetenyi lähtee KiVaan.

3. Jani Rita iskee väh. 20 maalia.

4. Janne Lahti tekee kauden aikana 6 maalia IFK:n verkkoon.

5. Ben Eaves ei loukkaannu kauden aikana pitemmäksi aikaan vaan pelaa yli 50 ottelua.

6. Jokerit voittaa jokaisen ottelunsa Kärppiä vastaan.

7. Hetenyi nollaa kahdesti IFK:n

8. Filppulaa verrataan mediassa uudeksi Otoksi.

9. Joku Jokerikasvatti palaa kauden aikana takaisin kotiin.

10. Jokerit voittaa talviklassikon, jos se pelataan.

1. Ei tehny Teukka hattutemppua ei.

2. No ei nyt mitään ankaraa kisailua ole ollut. Tuohimaa on kakkosveskarina toiminut ja toki nyt ykkösenäkin. Saas nähä miten tilanne vakiintuu Kilven paluun myötä.

3. Näyttäis tulevan komea osuma.

4. Aikaa on vielä...

5. No eipä taida.

6. Just, mitähän on päässä liikkunut, kun tälläisen ennustuksen laatinut. Sama kun väittäisi Hpk:n voittavan areenassa.

7. Ei pysty enää. Ellei kohata pudotuspeleissä.

8. Heh.

9. Ei tiiä vielä.

10. Tähän uskotaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin, Suomen kaunein, Stadin Jokerit
Jaahas, voisihan sitä luoda katsauksen näin joulun ratoksi omiin ennustajan kykyihinsä:

Yleisellä tasolla ennustamme:

-kolmen parhaan joukkoon sijoittumista runkosarjassa

-finaalipaikkaa

Molemmat vielä yllättäen täysin auki, kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen toistaiseksi enemmän kuin realistista.


-kauden aikana vähintään yksi masentava suvantovaihe jonka aikana
Jatkoaika on taas täynnä porua

Onhan tällaisten itsestäänselvyyksien "ennustaminen" hieman raukkamaista, mutta sieltähän se taas totuttuun tapaan tuli ennen joulutaukoa.

-yleisömäärien nousua viime kaudesta

Jos ihmisiin ei mitään massiivista narrikammoa pukkaa loppukaudesta, niin kirkas osuma. Vielä kun huomioi sen, että viime kaudella pelattiin Talviklassikko, on nousu ollut jopa huikeaa.

-ihQ-Granlundin "ansiosta" Hjareenan paikallisissa on enemmän väärän joukkueen väriä

Ei ole ollut, ja ovatpa olleet vielä vaisumpia kuin vuosiin.

-jokerifanit aiheuttavat jälleen kerran rajoittuneemmissa yksilöissä suurta mielipahaa ja kauden aikana myös omasta leiristä saa muistutuksen omien faniemme sosioekonomisesta taustasta

Njaa, yksi fanihan sen tuolin heitti mutta saatiinhan siitä taas vekkulisti syyt kaikkien jokerifanien niskoille kollektiivisesti. Toinen itsestäänselvyys, joka piti odotetusti kutinsa.

-kannustustoiminta ottaa harppauksen eteenpäin ja edessä on tunnelmaltaan paras kausi vuosiin

Kaunis osuma, ja paukut sen kun nousevat kevättä kohden.

-Janne Lahti ei ole joukkueen top-3 maalintekijä

Saattaa olla jopa paras, jos pitää orastavan maaliahneuden herättäneen tahtinsa ja Rita rämpii jatkossakin.

-Teemu Pulkkinen tekee yli 60 pistettä

Eipä tule tekemään, ellei jotain ihmeellistä tapahdu. Toivotaan toivotaan :)

-Ben Eaves pelaa alle 40 ottelua

Missannut nyt 16 ottelua eli tasan puolet pelatuista. 5 ottelun loukkaantumista siis vielä osuma huutaisi, toivottavasti ei tule.

-Eero Kilpeläinen on suurin este finaalipaikan edessä

Ei voi vielä sanoa mitään, annettujen näyttöjen perusteella ei todellakaan tule olemaan mutta toisaalta, mitäs menit loukkaantumaan.

-Leo Vilkka turauttaa katkarapuleivän katkuisen aivopierun joka taas sataa fanien niskaan

Antaa odottaa itseään, toivottavasti kuitenkaan ei.

-Antti Kerälän kupla puhkeaa

Osuma, joskin aikaa on vielä pumpata se takaisin täyteen.

-Ilari Filppula on joukkueen paras pelaaja

No eipä ole ollut.

-Ossi Väänänen tekee maalin lämärillä

Heti ekassa ottelussa osui ja komeasti. Nyt niitä on jo kolme :)

-yhtäkään palkkasoturia ei roudata kesken kauden, ja tämä jos mikä aiheuttaa jatkoaikalaisissa kaipuuta wanhaan kunnon Masan aikaan. Miksei kukaan tee mitään, reagoikaa!

Wanhaan hyvään aikaan paluusta ehdittiin jo kiimaisesti ruikuttaa tuossa suvantovaiheen aikana, mutta eipäs sanota muusta mitään ennen helmikuuta.


Yllättävän hyvin on toistaiseksi mennyt, vielä kun nuo kaksi ensimmäistä osuisivat!
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Viimekauden ennustukset menivät sen verran kohdalleen, että täytyy kai sitä jotain kirjata tällekin kaudelle. Vaikka itsestäänselvyyksiä tyyliin "Pirnes on floppi edelleen" ei tämän kauden jengistä oikein löydykkään.

1. Kaikki try-out miehet eivät sopparia saa.

2. Joka kautisen "fanien sylkykuppi" -statuksen saa Antti Kerälä.

3. Kilpeläinen herättää keskustelua pitkälle syksyyn.

4. Eaves loukkaantuu - taas.

5. Muutamien Jokereifanien käytöstä saa taas hävetä. (Muistissa viimekauden Lappeenrannan hallissa kaikunut "Saipa - te ootte ryssiä meille! -laulu.)

6. Jokereiden peli on vauhdikkaampaa ja mielenkiintoisempaa kuin viime kaudella.

7. Runkkarin huikeimmat matsit on HIFK:ta ja Pelsuja vastaan. Hienoa kiekkoa ja tunteen paloa.

8. Syksyn aikana Jokereihin tulee parikin uutta pelimiestä.

9. Kekäläinen avautuu parikin kertaa SM-liigan tuomarien tasosta.

10. Westerlund hermostuu kerran niin, että poistetaan aitiosta. Seuraavan päivän tuomarikritiikin johdosta Jokereille roimat sakot Hjallis-lisällä.

Petskele. Olipa vaikeaa verrattuna viime vuoteen. Ja noistakin osa ns. helppoja ennustuksia.

Odotuksena ja toiveena on vauhdikas ja mielikuvituksellisempi hyökkäyspeli. Se tuo katsojia ja tekee sankareita.

Runkkari kahlattu, joten on aika katsoa miten tämän kauden ennusteet meni.

1. Helppo ja oikein meni
2. Eikä pelkästään fanien, vaan myös valmentajien. Supertäysosuma.
3. Oikein. eikä keskustelu ole laantunut vieläkään.
4. Oikein. Onneksi on kuntoutunut huippuvetoon.
5. Kohdalle ei sattunut näitä juurikaan, eli huono ennustus, mutta hyvä juttu.
6. Täydellinen huti
7. Kyllä. Tulos olisi voinut olla parempi Jokereiden kannalta..
8. Huti. Tulivat vasta tammikuussa.
9. Supertäysosuma. Ja aiheesta.
10. Eikös molemmat ole toteutuneet. Siis ulosajo ja sakot. Ei tosin noin päin perättäisinä päivinä.

Summasummarum. Olinpahan näin jälkiviisaasti aika lailla kartalla jo syksyllä.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
6. Täydellinen huti

En nyt sanoisi näinkään. Ainakin minusta Jokerien peli on kotikaukalossa ollut viime kautta vauhdikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Reppu on heilunut molemmissa päissä tiiviisti. Vieraissa toki pääosin samaa taaperrusta kuin viime vuonnakin.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
En nyt sanoisi näinkään. Ainakin minusta Jokerien peli on kotikaukalossa ollut viime kautta vauhdikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Reppu on heilunut molemmissa päissä tiiviisti. Vieraissa toki pääosin samaa taaperrusta kuin viime vuonnakin.

Jep, mielestäni Brock on nyt hieman vaatimaton sillä selvästi peli on ainakin kotihallissa ollut vauhdikkaampaa ja ennenkaikkea mielenkiintoisempaa kuin viime kaudella (pl. pleijarisarja mutta se nyt onkin ihan oma maailmansa ja kuka tietää mitä tämän vuoden uusinnassa tapahtuu). Joten eiköhän tuokin ole aika selvä osuma.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Jep, mielestäni Brock on nyt hieman vaatimaton sillä selvästi peli on ainakin kotihallissa ollut vauhdikkaampaa ja ennenkaikkea mielenkiintoisempaa kuin viime kaudella (pl. pleijarisarja mutta se nyt onkin ihan oma maailmansa ja kuka tietää mitä tämän vuoden uusinnassa tapahtuu). Joten eiköhän tuokin ole aika selvä osuma.

Ehkä meikäläisen silmiin sattui sitten niitä heikkoja pelejä keskimääräistä enemmän. Toki kauden ekat pelit oli loistavia ja muutama peli nyt ihan loppusuoralla, mutta kokonaisfiilis näkemistäni peleistä jäi mainitun kaltaiseksi. Lisäksi tässä painaa ne täydelliset jäätymiset silloin kun peli on ollut selkeästi hallussa. Ei yksi loistavaa jääkiekkoa sisältävä erä pelasta kahden erän lepsua muniin puhaltelua. Ja sellaisia nähtiin kaudella vaikka kuinka paljon.

Pleijareita en lähde edes ennustamaan. Niissä voi meno olla mitä vain - ja niin kuuluu ollakin. Kun otellaan samaa vastustajaa vastaan vähintään 4 kertaa peräkkäin syntyy kentälle pakostakin "taistelupareja" ja intensiteetti nousee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös