Mainos

Nyt just vituttaa!

  • 2 824 707
  • 13 361

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Kun katsoo sarjataulokkua, ja seuraa Tamperelaisten kuntokäyrää, niin pistää vituttaa että tämä vuonna olisi ollut oikeasti hyvä mahis ottaa kultaa. Muttmutt, kun ei niin ei.

Mikäs tamperelaisten kuntokäyrissä mättää?

Ilveksellä viimeisimmistä 10 pelistä 7 voittoa ja 21/30 pistettä. Kuntopuntareissa ihan kärkeä.
Tapparallakin syvin rotko jo ylitetty ja muutama voitto putkeen, mutta etenkin Ilveksellä kulkee.
 
skattankundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ilveksellä ja Tapparalla ei muutaman pelin tappioputket paljoa tunnu. Heidän kannattajia tuskin yksittäiset tappiot edes harmittaa, kun niillä ei ole vaikutusta kevään mahdollisuuksiin.

Täällä puolestaan päinvastainen tilanne, jos tuo keskinkertaisella pelillä saavutettu 3. sija olisi saatu pidettyä, niin keväällä olisi voinut olla helpompaa. Ero kasvaa ja kilpakumppanit parantaa kevättä kohti. Tällä menolla saadaan sijojen 1-3 joukkue puolivälierissä vastaan (jos nyt sinne asti onnistutaan möyrimään)
 
Racine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kirvesrinnat, kannattajakulttuuri
Ilveksellä ja Tapparalla ei muutaman pelin tappioputket paljoa tunnu. Heidän kannattajia tuskin yksittäiset tappiot edes harmittaa

Voi voi, tietäisitpä vaan, kyllä meidänkin leirissä revittiin peliverkkarit lukuisia kertoja ennen tämänhetkisen voittoputken alkua. Samoin tehtiin naapurin puolella, odotukset ovat hyvinkin tapissa meillä kaikilla kärkijengeillä.
 
Triamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Stadin kingit, Dallas Stars
Kyllä vituttaa "lädän" hajoaminen.
Jotenkin tuntuu että se on puudutettuna tms. pelaillut tässä viimeisimmät pelit.
Muu joukkue sitten ihan hukassa kun kapteeni loppukauden sivussa.
Vitun vitun vittu!
 
Greffin

Harmi homma, mutta kaikella kunnioituksella Melart on ollut surkea useamman kuukauden. Varmaan on pelannut rikkinäisenä, mutta on ollut huono. Jospa saa nyt itsensä kuntoon ja on ensi kaudella omalla tasollaan. Parempi näin kuin sen jaktaminen, että katselee vierestä kun vastustajat lapioi maaleja.

Ei sillä, että se jotenkin poikkeavaa olisi, mutta yleensä hän on pelannut ok-tasolla, vaikka joukkue kyntää.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Katselin tota videota missä Trent saapuu. Olinkin unohtanut kenen kuva kopin ovessa on.
Miten jengi kehtaa tulla siitä jäälle tolla asenteella millä aika usein tullaan vaikka kuka olisi valmentaja.
 
Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Minua ärsytti Trentin saapumisvideossa se, että jotkut pelaajat eivät edes vaivautuneet nousemaan seisomaan kätelläkseen uutta tulokasta.
Pieni asia, mutta minä edustan vanhan liiton koulukuntaa jolle on itsestäänselvyys, että kättely tehdään seisaaltaan.
 
Viimeksi muokattu:

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Kyllä vituttaa "lädän" hajoaminen.
Jotenkin tuntuu että se on puudutettuna tms. pelaillut tässä viimeisimmät pelit.
Muu joukkue sitten ihan hukassa kun kapteeni loppukauden sivussa.
Vitun vitun vittu!
Melartilla on ollut pientä vammaa, mutta kauden päättänyt vamma on täysin eri.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Minua ärsytti Trentin saapumisvideossa se, että jotkut pelaajat eivät edes vaivautuneet nousemaan seisomaan kätelläkseen uutta tulokasta.
Pieni asia, mutta minä edustan vanhan liiton koulukuntaa jolle on itsestään selvyys, että kättely tehdään seisaaltaan.

Samoin yksi valmentajamme suunnilleen tuijotti vain tietokoneen näyttöä. Jos valmentajan sosiaaliset taidot on tuota luokkaa niin onko oikeassa ammatissa? Tietysti valmennus on tiimityötä ja sen puoleen yksi heistä voikin olla kylmänviileä dataan pohjaava "nörtti".
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Vituttaa se, että Peltosen kanssa ei tulla saavuttamaan yhtään mitään ja oma uskon hiipuminen. Vielä pitkälle syyskauden loppuun asti pelipäiviä odotti kuin kuuta nousevaa ja varsinkin kokoonpanojulkistuksia. Nyt ei oikein enää kiinnosta, kun ketjuja sotketaan jatkuvasti ja puolustus on taas osastoa keräilyerä, eikä pelissä näy mitään sellaista joka puhuisi pitkän kevään puolesta.

Siitä huolimatta olen elinkautinen ja katson pelin tänäänkin. Toivon myös, että joukkue osoittaa minun arvioni ihan paskaksi.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Tätä samaa. Paitsi että viime aikoina (jälleen kerran) tuo toinen joka näitä katsoo kanssani uhkailee katsovansa yksin kun suuni käy eikä missään iloisessa muodossa. Pilaan kuulemma hänen fiiliksen. "Hölmö" jaksaa vielä uskoa niinkuin minä jokunen vuosi sitten.
Tai kai mäki jotenkin kun kerran aina itseni töllön eteen raahaan.

Toisaalta helvetin hyvä että ollaan saman jengin puolella. Erohan tästä olisi jo ajat sitten tullut.

Piti lainata @Frankie viestiä mutta katosi lainaus johonkin Nordiksen katakombeihin.
 
Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Siitä huolimatta olen elinkautinen ja katson pelin tänäänkin.
Minä kun luulin elinkautisen olevan kausikortin omistamista vuodesta toiseen? Katsominen kotona on aika laimea tapa viettää elinkautista.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Minä kun luulin elinkautisen olevan kausikortin omistamista vuodesta toiseen? Katsominen kotona on aika laimea tapa viettää elinkautista.

No jos se on vaikka jalkapanta varsinaisen rangaistuksen loppumista?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Minä kun luulin elinkautisen olevan kausikortin omistamista vuodesta toiseen? Katsominen kotona on aika laimea tapa viettää elinkautista.
Nimimerkillä istunut kausikorttipaikalla A5 vuodesta -88 lähtien. Nyt joulukuussa syntynyt toinen lapsi (likka) hiukan kotirauhan nimissä rajoittaa peleissä käyntiä, joten joudun tyytymään televisioon useammin kuin koskaan ennen. Pudotuspeleissä, jos Peltosen kanssa sellaisiin päästään, löytyy superlisenssi vaimolta.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Minä kun luulin elinkautisen olevan kausikortin omistamista vuodesta toiseen? Katsominen kotona on aika laimea tapa viettää elinkautista.

Luulit väärin. Elinkautinen tarkoittaa elinkautista HIFKin kannattamista ja matsien seuraamista tavalla tai toisella. Ei tuomion suorittaminen ole sidottu kivitaloon. Vuosien varrella moni vanki onkin saanut siirron avon puolelle.
 
Viimeksi muokattu:

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
On tää HIFK kannattaminen tehty kans vaikeaksi täällä palstalla. Negasiipi floodaa joka ketjun. Ihan jokaisen. Posisiipi koittaa paikata mutta onhan tuo melkoinen työmaa.

Nyt kannattaisi kenties ottaa Kiben peili käteen ja tarkastella vähän mitä tämä termistö itse asiassa takoittaa, sillä tuo "posi" ja "nega" on suhteessa lähinnä Salmelaiseen ja Peltoseen. Niin sanottu posisiipi on se joka aina heittää pelaajat bussin alle, pelaajissa on aina se vika kun eivät taistele, eivät noudata pelisysteemiä tai tekevät huonoja ratkaisuja kentällä. Tämä niin sanottu "posisiipi" on täysin kykenemätön näkemään Peltosen ja etenkin Salmelaisen toiminnassa suuria valuvikoja, pelkkää hienosäätöä, ja keksivät joka viikko uusia selityksiä, oli se sitten covid, Helsingin erityisasema, huono tuuri, loukkaantumiset, jääkoneisto tai sattuma, ja kaikki toteutuneet riskit joista sadat kirjoittajat ovat varoittaneet koko kauden tai useamman kauden ajan ovat aina ja joka kerta yllätyksiä joihin ei kukaan olisi voinut varatutua, ja syyttävät muita "jälkiviisaudesta" (en viittaa nyt siihen nimimerkkiin, oliko kenties @Hokipedia , jonka kanssa oli joku ajatuksenvaihto jälkiviisaudesta pari päivää sitten, vaan tähän yleiseen posisiiven käyttämään syytökseen että kaikki on aina jälkiviisautta vaikka juuri ne riskit joista on varoitettu sattuvat realisoitumaan).

Niin sanottu negasiipi ei oikeasti ole erityisen negatiivinen. Se on se kannattajajoukko joka kaikkein vahvimmin on tässä hommassa mukana, joka janoaa menestystä ja olisi valmis ei vain kääntämään kaikki kivet vaan menemään sen harmaan kiven läpi saavuttaakseen (pidempiaikaista) menestystä. Tämä siipi, joka negatiiviseksi on epäreilusti leimattu, näkee sen potentiaalin mitä tässä seurassa on, ja miten amatöörimäisesti ja piittaamattomasti, kenties jopa tahallisen lepsusti tätä kokonaisuutta johdetaan, eikä nosteta seuraa sille tasolle mihin se pystyisi ihan jo ilmankin sitä Gardenia.

On melkoinen työmaa taistella tuota ensinmainittua ryhmää vastaan, ja heidän virallista totuuttaan.

Lisäys: Uudelleennimeäisinkin tuon ns. "posisiiven" puolustelusiiveksi, tekosyysiiveksi tai sokeasiiveksi, ja ns. "negasiiven" intohimosiiveksi tai vaatimussiiveksi.

Just nyt vituttaa jokaikinen tyyppi täällä joka kirjoittaa tyyliin "tää oli tässä, en tuu enää matseihin, en seuraa, olkoon".

Tuo luovuttaminen on tietenkin vähän lapsellista, mutta kuitenkin ymmärrettävää kun on niin vahvasti mukana tässä hommassa ja kun ei vain tarjota sitä tuotetta mitä haluaisi ja minkä tietää olevan mahdollista.

Heille sanon: menkää pois, älkää tulko takaisin. olette antikannattajia.

Eivät ole antikannattajia. Ovat koko kannattajakunnan, koko perheen ja koko kulttuurin kaikkein tärkein osa. He ovat kaiken tunteen lähde, kannattajakunnan sydän, ilman heitä ei ole tunnetta.

Tulee aika voimakkaat vibat ysärin TPS ja Jokerit meiningeistä kun tyypit vaiheili ja vaihteli suosikkijoukkuetta mestaruuden myötä. En nyt syytä ketään palstalaista samasta, mutta sanonpa tässä aikani kuluksi että aistin samoja viboja.

Voi kuule, jos nämä intohimoisesti seuran menestyksestä välittävät olisivat lainkaan tuuliviirejä, ei heitä olisi enää 80-luvun lopun jälkeen ollut joukoissamme lainkaan. Nämähän ovat nimenomaan niitä kaikkein tukevimpia kivijalkoja, jotka ovat mukana ja välittävät vaikka on ollut 40 vuotta paskaa.

[Viitatessa seuran identiteettiin:]
En itsekään enää tiedä mitä se tällä hetkellä on, mutta tiedän mitä sen pitäisi olla.

Niin minäkin. Sen pitäisi olla sitä mitä Zettersten ja Ehnemark kirjoittivat vissiin jo 1895 Tukholmassa. Tai ainakin nämä sanat ovat olleet ihan alkuvuosista lähtien ne ohjenuorat. Eli Ihärdighet, Färdighet, Kraft ja Kamratskap.

Ihärdighet: Sisu, sitkeys. Tämä osuus on hanskassa, ja/mutta hanska pysyy tukevasti kädessä. Aina voisi tietenkin taistella lujemmin logon puolesta.
Färdighet: Taito. No, on meillä Lehterä, onko muita? Ge mig ett F! Ge mig några till. Tätä lisää, etenkin pakistoon.
Kraft: Voima. Kyllä tätäkin taitaa olla, mutta se ilmenee vähän väärin. Ottaisin mielummin Tony Salmelaisen luisteluvoimaa kuin Ilari Melartin vääntövoimaa.
Kamratskap: Kyllähän tätä kaveruutta on, ehkä liiaksikin. Kaveruus on hyvä arvo, paitsi jos se estää voitonnälän ja menestyksen tavoittelun.

Mutta se taito, missä luuraa? Ja tosiaan, kuten Apassi edellä puhuu, etenkin luisteluvoima, tai nopeus. Sen nopeuden soisi myös olevan yksi tähden sakaroista. Tai tuo voima pitäisi tosiaan olla luisteluvoima.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Taito. No, on meillä Lehterä, onko muita?
Tartun tähän.
Jori Lehterä on poikkeusyksilö Liigassa. Pelinäkemys, suoritustason varmuus ja kiekolliset taidot siihen päälle, toista vastaavaa jätkää ei kotimaan kiekkosarjoista löydy. Eikä löytyisi Lehterääkään, ellei olisi jo tehnyt pitkää uraa kovemmissa sarjoissa.

Noin muutoin totean, että totta helvetissä IFK:ssa on aivan riittävästi taitoa Liigassa pärjäämiseen ja koko roskan voittamiseen. Edelleenkään ei tartte voittaa yhtään NHL- tai KHL-joukkuetta, vaan pärjätä tapparoita ja muita vastaavia vastaan. Taitotaso riittää.

Salmelainen ja Peltonen eivät missään nimessä saa puhtaita papereita pakiston suhteen, se on selvää. Mutta jos IFK porskuttaisi nyt sarjakärjessä ja pakistomme olisi pelannut kykyjensä ylärajoilla, ei tätä jankkausta kiekollisten pakkien hankkimisesta tarvitsisi katsella. Täksi kaudeksi hankittu rosteri on lähtökohtaisesti aivan riittävä mestaruuteen asti, JOS joukkue saisi ulosmitattua kaiken potentiaalinsa. Ja JOS ei sen sijaan olis alisuoritettu pitkin kautta.

Ja tiedän kyllä, että turhaan tässä veistelen Helsingforcelle, koska ko. nimimerkki ei koskaan ole mielestään väärässä. Joten sori siitä.
 
starcat

Tämä erittäin oikein kirjoitettu. Tiivistäen sanottuna. Eli jos joukkueemme olisi tehnyt saamistaan maalipaikoista samalla prosentilla maaleja kuin esim Tappara ja Ilves johtaisimme sarjaa ylivoimaisesti.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Mites Alkkisfaija? Onko häntä viime aikoina vituttanut? Onko hänellä jo varattu rentouttavia juomia KalPa peliin?

Ensinnäkin, hieno valinta nimimerkiksi.

Alkkisfaija unohti hankkia talvikengät ja tarpoo nyt paljain jaloin loskassa pitkin Hesaria. Pit stopit Roskapankissa, Tenkassa ja Alkossa. Tavoite päästä kuiville ja kuivin jaloin himaan jäänee haaveeksi.

Tartun tähän.
Jori Lehterä on poikkeusyksilö Liigassa. Pelinäkemys, suoritustason varmuus ja kiekolliset taidot siihen päälle, toista vastaavaa jätkää ei kotimaan kiekkosarjoista löydy. Eikä löytyisi Lehterääkään, ellei olisi jo tehnyt pitkää uraa kovemmissa sarjoissa.

Noin muutoin totean, että totta helvetissä IFK:ssa on aivan riittävästi taitoa Liigassa pärjäämiseen ja koko roskan voittamiseen. Edelleenkään ei tartte voittaa yhtään NHL- tai KHL-joukkuetta, vaan pärjätä tapparoita ja muita vastaavia vastaan. Taitotaso riittää.

Salmelainen ja Peltonen eivät missään nimessä saa puhtaita papereita pakiston suhteen, se on selvää. Mutta jos IFK porskuttaisi nyt sarjakärjessä ja pakistomme olisi pelannut kykyjensä ylärajoilla, ei tätä jankkausta kiekollisten pakkien hankkimisesta tarvitsisi katsella. Täksi kaudeksi hankittu rosteri on lähtökohtaisesti aivan riittävä mestaruuteen asti, JOS joukkue saisi ulosmitattua kaiken potentiaalinsa. Ja JOS ei sen sijaan olis alisuoritettu pitkin kautta.

Ja tiedän kyllä, että turhaan tässä veistelen Helsingforcelle, koska ko. nimimerkki ei koskaan ole mielestään väärässä. Joten sori siitä.

Boldasin sen kohdan viestistäsi, jossa on totuutta selkästi ilmaistuna. Loput on vähän ristiriitaista. Taitotasohan itse asiassa EI riitä kokonaisuuden osalta, koska se ei riitä pakiston osalta. IFK:ssa, siis IFK:n pakistossa, ei ole riittävästi taitoa koko roskan voittamiseen, eli voittaakseen Ilves, Tappara tai molemmat paras seitsemästä sarjassa. NHL-joukkueita on turha ottaa mukaan vertailuun. Pakiston taitotaso ei riitä Tamperelaisia vastaan.

Jos IFK pelaisi kykyjensä ylärajoilla eli paremmin kuin odottaisi, niin IFK olisi odotuksia parempi. Sangen nerokasta!

Tämä erittäin oikein kirjoitettu. Tiivistäen sanottuna. Eli jos joukkueemme olisi tehnyt saamistaan maalipaikoista samalla prosentilla maaleja kuin esim Tappara ja Ilves johtaisimme sarjaa ylivoimaisesti.

Jos pelaajat olisivat pelanneet kuten heidän oli tarkoitus, niin sitten Salmelainen ja Peltonen saisivat ansaitsemaansa kiitosta ja ylistystä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensinnäkin, hieno valinta nimimerkiksi.

Alkkisfaija unohti hankkia talvikengät ja tarpoo nyt paljain jaloin loskassa pitkin Hesaria. Pit stopit Roskapankissa, Tenkassa ja Alkossa. Tavoite päästä kuiville ja kuivin jaloin himaan jäänee haaveeksi.

Boldasin sen kohdan viestistäsi, jossa on totuutta selkästi ilmaistuna. Loput on vähän ristiriitaista. Taitotasohan itse asiassa EI riitä kokonaisuuden osalta, koska se ei riitä pakiston osalta. IFK:ssa, siis IFK:n pakistossa, ei ole riittävästi taitoa koko roskan voittamiseen, eli voittaakseen Ilves, Tappara tai molemmat paras seitsemästä sarjassa. NHL-joukkueita on turha ottaa mukaan vertailuun. Pakiston taitotaso ei riitä Tamperelaisia vastaan.

Jos IFK pelaisi kykyjensä ylärajoilla eli paremmin kuin odottaisi, niin IFK olisi odotuksia parempi. Sangen nerokasta!

Jos pelaajat olisivat pelanneet kuten heidän oli tarkoitus, niin sitten Salmelainen ja Peltonen saisivat ansaitsemaansa kiitosta ja ylistystä?
Näinhän siinä olisi väistämättä käynyt. Tuossa vain totean ilmi selvän tosiasian. Eli sen että kun emme tee kuin 2maalia viidestä kun muut tekevät sen 3 maalia viidestä paikasta. Niin nykyinen tilanne on tämä.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
syyttävät muita "jälkiviisaudesta" (en viittaa nyt siihen nimimerkkiin, oliko kenties @Hokipedia , jonka kanssa oli joku ajatuksenvaihto jälkiviisaudesta pari päivää sitten, vaan tähän yleiseen posisiiven käyttämään syytökseen että kaikki on aina jälkiviisautta vaikka juuri ne riskit joista on varoitettu sattuvat realisoitumaan).
Itse viestistä olen täysin samaa mieltä, mutta lainaan vain tätä kohtaa. En ottanut ”syytöksenä” itseäni kohtaan. Se koko jälkiviisaus-väittelyhän oli pelkkä väärinymmärrys: olin toisen kirjoittajan kanssa asiasta eri mieltä ja totesin itseni jälkiviisaaksi, mikä tulkittiin toisin päin :D ei ole helppoa aina palstalla, katsomossa tai kaukalossa. Mikään IFK:n kanssa ei ole helppoa.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Mitä jos kaikki lasketaan hetkeksi sykkeet alas täällä?

Enkä siis meinaa sitä että ei saisi seurasta, pelaajista jne. keskustella, mutta alkaa osalla menemään vähän liikaa henkilökohtaisuuksien puolelle (myös minulla).
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Se kurinpito taas kerran. TPS:n Rafkin sai vain kaksi matsia kakkua HPK:n Mustosen telomisesta. Katsoin just tööttivideon ja kin muistaa mistä hipaisusta Motin sai tuplana kakun, niin tuosta olisi minimi ollut kuusi matsia kakkua.
 
Stintti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Lapin kiekkoilu
Kyllä vituttaa, jos Seppäsen puheet pitävät paikkaansa OJ:n hankinnan suhteen. Tobbari on kyllä ollut täysin oikealla linjalla siitä kenen pitäisi tätä laivaa jatkossa ohjata. Kunnon puuhastelua hallituksen osalta, jos ovat tosiaan torpanneet Päällikön palkkaamisen ensi kaudeksi. Ajatelkaa, millaista peliä olisi ensi vuonna päästy näkemään. Eihän ikinä voi olla menestyksestä varma, mutta 100% varmasti peli olisi ollut aktiivisempaa ja viihdyttävämpää kuin Peltosen aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös