Mainos

Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

  • 91 951
  • 456

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Pakarinen taas EHT:lla mukana. Eikö tuo ole jo näyttönsä antanut, pitääkö se joka turnaukseen roudata mukaan? Toivottavasti ehjänä takaisin.
Positiivista kuitenkin, ettei meiltä enempää valittu tuonne. Vanhoista tutuista Winberg pääsi ensimmäistä kertaa mukaan ja onnea hänelle siitä. Voisi palata Jyväskylästä himaan ensi kaudeksi, kun sopparikin loppuu keväällä.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän kummallista tosiaan. Kuitenkin 32-vuotias fyysisesti rasittavalla pelityylillä noin 20 min/ottelu -peliajalla vetävä maajoukkuekonkari, jonka taso ja taidot tiedetään. Olisi nyt Jalonen voinut antaa perheenisälle pienen breikin.

No, toivotaan että pelaa hyvin, viihtyy majun matkassa ja pysyy terveenä.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC

Ja ennen kaikkea ei käy Kotkansaloja/Vesalaisia eli eri jätkänä takaisin Nordikselle.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Jalonen on joviaalina ottanut mukaan myös Sportin ykköspakki Leppäsen niin menee tasan poissaolijat 13.12 pelattavassa Sport-pelissä.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän kummallista tosiaan. Kuitenkin 32-vuotias fyysisesti rasittavalla pelityylillä noin 20 min/ottelu -peliajalla vetävä maajoukkuekonkari, jonka taso ja taidot tiedetään. Olisi nyt Jalonen voinut antaa perheenisälle pienen breikin.

No, toivotaan että pelaa hyvin, viihtyy majun matkassa ja pysyy terveenä.

Ymmärrän pointin tuossa, että on näyttänyt tasonsa ja taitonsa. Ja olisi Jalonen toki voinut antaa huilitauon perheelliselle miehelle.

Mutta täysin eri mieltä kyllä tuosta muusta osasta. Pakarinen on, kuten Melartkin sen muotoili, härkä. Eli se mikä meille katsojille välittyy niin sanotusti kuluttavana pelityylinä, on Pakariselle normaalia pelaamista. Ja olen ymmärtänyt, että Pakarinen on erittäin hyvä pitämään kropastaan huolta.

Ja jos viime tiedot pitää paikkaansa, niin voimatasoissa kärkipaikkaa joukkueessa pitää Pakarinen ja aerobisessa tasossa taas jälleen Tallberg (jonka pelistä huomaa että happi kulkee taas). Mutta molemmat kuulemma aivan äärimmäisen tunnollisia tekemään oheisharjoitteet ja pitämään työkalun kunnossa.

Tuo viimeinen kohta on ensiarvoisen tärkeä kun nuorta polvea joukkueessa. Ei siinä ihan hirveän paljon uskalla "varastaa" kun tuollaiset konkarit seuraa vierestä. Ja nämä nuoret kiittelee näitä kokeneempia pelaajia myöhemmin.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tsemppiä ja menestystä heille. Toivottavasti Salin saa hyvän roolin, onnistumisia ja sitä kautta itseluottamusta takaisin. Kai tuolla nyt ainakin pari sellaista matsia on jotain Koillis-Bosniaa vastaan, joissa on mahdollisuus toteuttaa itseään ilman paineita.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Sekä Rastislavs Elias Slovakian joukkueessa
 
tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Jääskä ja Sund maajoukkueen matkaan EHT:lle.
Edit. Höntsät pelataan 8.2 alkaen ja IFK:lla on pelit 7.2 ja 9.2, joten ainakin nämä pelit jäävät mitä luultavimmin valituilta väliin.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Jääskä ja Sund maajoukkueen matkaan EHT:lle.
Edit. Höntsät pelataan 8.2 alkaen ja IFK:lla on pelit 7.2 ja 9.2, joten ainakin nämä pelit jäävät mitä luultavimmin valituilta väliin.
Meneekö maajoukkueella nykyisin näin huonosti että näillä näytöillä tulee kutsu EHT:lle.
Varsinkin Jääskän kohdalla Mestis olisi lähempänä kuin maajoukkue
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meneekö maajoukkueella nykyisin näin huonosti että näillä näytöillä tulee kutsu EHT:lle.
Varsinkin Jääskän kohdalla Mestis olisi lähempänä kuin maajoukkue
Vähiten Rosterille haittaa tekevät valitaan näköjään nykyään.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jääskä ja Sund maajoukkueen matkaan EHT:lle.
Edit. Höntsät pelataan 8.2 alkaen ja IFK:lla on pelit 7.2 ja 9.2, joten ainakin nämä pelit jäävät mitä luultavimmin valituilta väliin.
No tosi kiva, meillähän noita pakkeja on vaikka muille jakaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
IFK:lta on tämän hetken tiedon mukaan pakeista ainakin Lindbohm, Manninen ja Melart loukkaantuneena. Ja Jukka valitsee Sundin maajoukkueen mukaan. Miksi? Toki Jukka nosti esiin, että KalPan kanssa on keskusteltu siitä, että mikäli Lekkas ei toivu pelikuntoon, nimetään Jatkolan tilalle Leijoniin ilmeisesti toinen maalivahti. Lienee käynyt saman keskustelun myös IFK:n kanssa, joten tulkitsen Sundin mukana olemisen tarkoittavan sitä, että Melart ja/tai Lindbohm on pian pelaavassa kokoonpanossa.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Meneekö maajoukkueella nykyisin näin huonosti että näillä näytöillä tulee kutsu EHT:lle.
Varsinkin Jääskän kohdalla Mestis olisi lähempänä kuin maajoukkue
Vai voisiko olla, että mielipiteesi ei ole linjassa asiantuntijoiden ja ammattilaisten kanssa?
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Toivotaan Jääskälle sitten vastakkaista lopputulemaa kuin esim Vessille ja Kotkalle kerta heikossa pelillisessä kunnossa kun lähtee noihin karkelohin.

Saattaa majussa sujuakin, kun on joku pelitapa mitä pelata.
Peltonenko niitä tyhmiä jäähyjä on käskenyt ottaa?
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
IFK:lta on tämän hetken tiedon mukaan pakeista ainakin Lindbohm, Manninen ja Melart loukkaantuneena. Ja Jukka valitsee Sundin maajoukkueen mukaan. Miksi? Toki Jukka nosti esiin, että KalPan kanssa on keskusteltu siitä, että mikäli Lekkas ei toivu pelikuntoon, nimetään Jatkolan tilalle Leijoniin ilmeisesti toinen maalivahti. Lienee käynyt saman keskustelun myös IFK:n kanssa, joten tulkitsen Sundin mukana olemisen tarkoittavan sitä, että Melart ja/tai Lindbohm on pian pelaavassa kokoonpanossa.
Tai sitten koko keskustelua ei ole käyty HIFK:n kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös