No pistetään sinne pari pakkia lisää
Niko Peltola
Jyrki Jokipakka
20v jannut pelanneet 25 - 30 min /peli viimeaikoina. Varsinkin Peltola on sen tyyppinen kaveri, että tulevaisuudelta on lupa odottaa aika paljon. toki, kuten kaikkien nuorten kohdalla, kehitys voi jäädä paikalleenkin, mutta potentiaalia näissä pakeissa on.
Nämä kaverit ovat myös pakin mittaisia, Peltola 186/80 ja Jokipakka 184/80. Peltola on kovalla itseluottamuksella pelaava kiekollinen pakki, jonka parasta osaamista on kiekon kanssa nouseminen hyökkäysalueelle. Tällä hetkellä on kuitenkin pahasti pulassa omassa päässä, jää usein potkun jälkeen ja joutuu ottamaan jäähyn estääkseen maalipaikan synnyn.
Jokipakka on enemmän peruspakki (7 ottelua 0+1, keskimääräinen peliaika 19.30), ja nuoreksi kaveriksi on onnistunut kelvollisesti tähän mennessä, mistä osoituksena tehotilastossa +-0. Ei loista, muttei tee tyhmiä virheitäkään. Ei jäädy kiekon kanssa.
Molemmilla kavereilla on vielä paljon opittavaa ja kehitystä on tapahduttava, jotta mahtuisivat jonkin muun liigajoukkueen kuin tämän hetken Ilveksen kokoonpanoon. Kuitenkin molemmilta on lupa odottaa vähintään kelvollista liigauraa.