Nokia – jättiläinen huojuu?

  • 953 591
  • 5 138

J.Petke

Jäsen
Aiemmin oli puhetta iTunesin kaltaisen ohjelman luomisesta mutta Microsoftillahan onkin näköjään jo tuo Zune. Ja aika pätevä ohjelma kyllä onkin. Helppo synkronoida musiikki, ohjelmat, ostaa musiikkia ja käyttää ihan pelkkänä tietokoneen musiikkisoittimena. Aikalaillahan tuo on Applelta kopioitu mutta mikäs siinä kun tuo toimii. Nokia kun saadaan vielä sulautettua tuohon liittoon mukaan niin siinä saa Nokian puhelin hyvän lisäarvon mitä täkäläiset insinöörit eivät vielä ole tajunneet luoda.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Microsoftilla on myös Xbox ja sen Live-palvelut, jota ei myös sovi väheksyä lisäarvona tuleviin Nokian WP7-kännyköihin, kun ne saadaan toimimaan.
 

J.Petke

Jäsen
Microsoftilla on myös Xbox ja sen Live-palvelut, jota ei myös sovi väheksyä lisäarvona tuleviin Nokian WP7-kännyköihin, kun ne saadaan toimimaan.


Sekä Kinect-yhteensopiva.


Näyttipähän olevan aika turha Keynote.

Olisi hauskempi kuulla mitä Nokia tuo pöytään noin softan puolesta. Rakentavatko he jonkinlaisen Symbianin toiminnoilla tuunatun WP7:n vai tyytyvätkö vaan katselemaan sivusta?
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Nokia yritti olla ovela ja suunnata viestiään eri kohderyhmille hieman eri tavalla: analyytikoille korostettiin kustannussäästöjä R&D:n osalta (josta oli revitty isoa lööppiä Amerikan mantereella) kun Symbian ja Meego ajetaan suht' nopeasti alas ja taasen Barcelonan mobiiliporukan edessä pakitettiin taaksepäin. Eli Qt ja Symbian eivät kuole heti, eivätkä Meego-laitteet jää julkaisematta. (Mielenkiintoista nähdä mitä nämä Meego-laitteet lopulta ovat. Elop viittasi vaan mobillialan "epäjatkuvuuskohtaan", mutta mitä se on suomeksi - tai edes englanniksi - sitä ei selvennetty.)

Amerikassa Microsoftin hakukone Bing on napsinut hiljalleen Googlen markkinaosuutta (lähde), joten Nokia saattaa päästä Microsoftin siivellä nousevaan trendiin. Nokia-Microsoft-diiliä on ihmetelty, mutta Redmondin ihme joutui varmasti latomaan pöytään hyvät taloudelliset ehdot, ettei Nokia muuttanut Googlen kanssa saman katon alle asumaan. Julkisuudessa ei ole esiintynyt spekulaatioita siitä, mitä vaihtoehtoja Microsoftille olisi jäänyt tämän jälkeen? Kukaan ei olisi enää uskonut Microsoftin nousuun moisesta sillasta mobiilialalla. Hattu kouraan ja hiljainen hetki vainajalle. Google halusi vamasti sulkea Microsoftin pois mobiilialalta ja Nokialle suunnattu tarjous oli varmasti houkutteleva, mutta Microsoft kykeni nokittamaan sen.

Nokia korosti ensin korrektisti, että Microsoft antoi sille mahdollisuuden erottautua Android-armadan joukosta. No, myöhemmissä lausunnoissa Nokia-pomo (Green?) totesi, ettei tätä mahdollisuutta aiota käyttää hyväksi. Ja toisaalta, Nokia ei saanut WP-puhelimiin yksinoikeutta tai muita huomattavia etuja (ok, lisenssimaksut pienemmät, mutta ei auta erottautumisessa). Joten pihvi on jossain muualla. Tai sitten Nokia on vain huono neuvottelija, mitä en kyllä usko, vaikka Nokian johdon haukkuminen asiasta kuin asiasta onkin trendikästä...
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Eli enemmänkin sanoisin että listasi on kyllä kooste anekdootteja ilman varsinaista lihaa luitten päällä.

Lista olikin pikaisesti kyhätty eikä minulla rehellisyyden nimissä ole mitään muuta, kuin jonkunnäköistä toisen käden tietoa Nokian "talon tavoista" eikä sitäkään kovin paljoa.

Lähinnä tarkoituksena oli pohtia suomalaisuutta ja sen merkitystä Nokialle. Tähän mennessä sen merkitystä ollaan käsitelty lähinnä positiivisessa valossa, mutta voisiko Nokian ongelmatkin osittain johtua suomalaisuudesta.

Olemme lopulta hyvinkin erikoinen pohjoinen kansa - jossakin mielessä emme edes ole eurooppalaisia. Liialla jääräpäisellä suomalaisuudesta kiinnipitämisellä törmäävät monet pk-yrityksetkin seinään kansainvälisillä markkinoilla ennemmin tai myöhemmin.

Ulkomailla asuminen avaa silmiä suomalaisuuden erikoisuuksille - sekä positiivisessa, että negatiivisessa mielessä. Suomalaisuudella saa usein sympatiapisteitä, mutta todellista hyötyä siitä ei aina ole - usein jopa päinvastoin. Suomalaista mentaliteettia ja joitakin tapoja pidetään lähinnä outoina ja niitä pitää monissa tilanteissa tyrkkiä taka-alalle, jos haluaa tilanteesta saavuttaa optimaalisen tuloksen.

Muiden skandinaavien tavat toimia esimerkiksi neuvottelutilanteissa ovat huomattavasti lähempänä muita eurooppalaisia ja jopa amerikkalaisia. Toki puhutaan lähinnä pikkuasioista - joskin juuri noista pikkuasioista muodostuu kumuloituna isoja. Esimerkiksi suomalaisten omalaatuinen huumori neuvottelutilanteissa aiheuttaa usein toivotun reaktion sijasta lähinnä hämmennystä, kun taas esim. amerikkalaisten suhteellisen yksioikoinen huumori lisää heidän "pisteitään".

Nuo brittitoimittajathan kummeksuivat kolumneissaan juuri suomalaisia tapoja ja huumorin valossa käsittelivät niiden ja Nokian sukelluksen välistä yhteyttä.

Voisiko niissä sittenkin olla jotain perää?
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Ymmärtäähän sen toki, että tuo homma tuli henkilökunnalle vähän puskista, mutta aika paskamaisia juttuja kuulin vieressä istuvalta duunikaverilta, jonka mies on ollut MeeGo-kehityksessä mukana: oli kuulemma hänen MeeGo-työkavereillaan ollut alkamassa viikonloppuna ulkomaankomennuksia ja käytännössä jo koko perhe pakattu valmiiksi matkaa varten. No onhan sinne vähän turha mennä, kun ei ole mitään tekemistä.

Tuon enempää en ehtinyt asiasta kuulla, kun piti jo juosta seuraavaan paikkaan. Luulisi tälläkin palstalla olevan edes muutama sisäpiiriläinen, vai onko vielä liian tuore homma tulla julki sen kanssa. Toki suomalaiseen tyyliin tuossa tilanteessa on vain kolme asiaa mielessä: 1) miten minun käy? 2) miten minun käy? ja 3) miten minun käy?
 

Astna One

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool, ManU, Real Madrid, Barcelona
Nokia-Microsoft-diiliä on ihmetelty, mutta Redmondin ihme joutui varmasti latomaan pöytään hyvät taloudelliset ehdot, ettei Nokia muuttanut Googlen kanssa saman katon alle asumaan.

Joko Nokian johtokunnan jäsenet (Elop ei tuota diiliä yksin päättänyt) ovat uskomattoman tyhmiä kun antoivat Microsoftin sanella ehdot, tai sitten he tietävät jotain sellaista tästä Nokia-MS diilistä, jota ei ole kerrottu julkisuuteen.

Perjantain tiedotustilaisuudessa lähinnä toistettiin sitä, mitä etuja Microsoft saa kun Nokia siirtyy WP7-alustaan. Nokian saamista eduista ei puhuttu juuri mitään.

En muista yhtään muuta "strategialinjausta" jossa jonkin yhtiön kurssi olisi laskenut 15%. Nokia olisi voinut tiedottaa asiasta paremmin, esim. Symbian-tuen ja Qt:n osalta. Perjantaisen infon perusteella ihmisille jäi mielikuva, että Symbian heitetään välittömästi roskakoriin. Sunnuntaina uutisoitiin, että Symbianille tehdään vielä monia päivityksiä.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Kyllähän tämä koko juttu aika tyrmistyttävältä näyttää. Sen sijaan että Nokia olisi aiempien linjaustensa mukaisesti jatkanut oman alustansa kehittämistä open source -pohjalta, se hyppää käytännössä pelkäksi raudanvalmistajaksi Microsoftin suljetun alustan puhelimille.

Symbianista nyt kukaan kuvitellutkaan enää mitään tulevan, mutta MeeGon hautaaminen kellariin parin nörtin harrasteprojektiksi kuulostaa aika typerältä vedolta tässä vaiheessa. Qt jäänee pelkäksi kuriositeetiksi KDE:n ulkopuolella, sinänsä mitättömän halpa Trolltech-hankinta tuskin ehti edes maksaa itseään takaisin.

Jotkut pienosakkaat näköjään haluavat vielä uskoa toisenlaiseen Nokiaan. Ihan hauska anekdootti tuosta saattaa johonkin historiankirjoitukseen tulla, mutta tuskinpa mitään sen kummempaa.

Itse olen odotellut ensimmäistä MeeGo-laitetta innolla, mutta se into kyllä lopahti tähän. Kun yksikään puhelinvalmistaja ei kyseistä alustaa aio tukea ja kehittää, se jäänee Maemon tapaan marginaaliseksi. Ei sillä, ihan tyytyväinen olen Maemo-puhelimeenikin ollut, mutta kun senkin tärkein ominaisuus oli potentiaali...
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun yksikään puhelinvalmistaja ei kyseistä alustaa aio tukea ja kehittää, se jäänee Maemon tapaan marginaaliseksi.

ZTE on ainakin ilmoittanut olevansa meegosta kiinnostunut. Nähtäväksi jää, syntyykö tuosta mitään. Olisihan se kuvaavaa, että tämäkin menee ilmaiseksi kiinalaisten hyödynnettäväksi. 90-luvulla Suomessa oli jono korealaisista ja kiinalaisista vierailijaryhmistä jotka kävivät avointen ovien päivillä "tutustumassa" meikäläiseen huippuluokan tietoyhteiskuntakehitykseen ja alan yrityksiin. Kamerat kävivät ja powerpointit tallennettiin. Suomalaiset ovat kovia poikia paiskimaan töitä niska limassa jotta joku toinen voi niistä sitten rahastaa.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Intelillä on todennäköisesti aika kovat paineet saada ulos puhelin, jossa on Intelin prosessori. Intel on pistänyt paljon paukkuja tullakseen uudelle liiketoiminta-alueelle, ja tätä panostusta ei varmasti heitetä hukkaan. Summa summarun, Meego-puhelin tullee jostain.

Jos joku tuntee olevansa tyrmistynyt Nokian päätöksestä, niin miettikääpä kuinka helppo päätös tämä on ollut johtoryhmälle tai Ollilan vetämälle hallitukselle? Kyllä siellä on oikeasti nähty, että seinä tulee vastaan nykyisellä tiellä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ehkä sieltä tulee kiinalainen, esim. ZTE Meego-tablet. Omistin viime vuoden puolella Elisan miniläppärin ja asensin siihen koneeseen tilapäisesti meego 1.0.-version, joka oli toimiva. Sillä pääsi esim. nettiin laajakaistayhteyden avulla, mutta käyttöliittymä oli vileä melkoinen kökkötraktori. Se oli tietysti Meegon 1. suunnnilleen alpha-versio, joten en tuomitse uudempia Meego-versioita, kun en ole niitä kokeillut. 1.0-versio latautui usb-tikulta todella sutjakkaasti W7-läppäriin, seiskan rinnalle eri osioon, joten se oli jo Meego ykkösen vahvuus verrattuna Windows-ympäristöön.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Esim. Nokia teki täysin omaa käyttöliittymää Meegon päälle, eli open source -Meegon käyttöliittymä ei välttämättä ikinä ole kovinkaan kiiltävä. Tällä hetkellä ZTE:n Android on ihan bulkkikamaa, eli siihen ei esim. HTC:n tapaan ole tehty omaa käyttöliittymää päälle. Välttämättä ZTE:llä ei siis ole liian paljon paukkuja laittaa tähän puoleen. Android 3.0:n osalta on huhuja (voi olla faktaakin) liikkeellä, että toimittajat eivät pysty tekemään omaa käyttöliittymää ja täten erottautuminen massasta on entistä hankalampaa.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Android 3.0:sta on ollut myös huhuja, että se olisi enemmän sopiva tableteille kuin kännyköille, mutta tiedä häntä, kun näitä huhuja riittää.

Itse olen kyllä siinä uskossa, että se on ensimmäinen Android-versio, joka on suunniteltu myös tableteille. Kuullostaisi erikoiselta eriyttää puhelinten ja tablettien käyttöjärjestelmää, kun homma toimii Applella.

edit: Johanneksen linkittämän uutisen perusteella HTC on tekemässä omaa käyttöliittymään kolmosen päälle, joten se siitä...
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Olisikohan tuon insinööriarmeijan pitänyt tehdä työnsä vähän tehokkaammin jo vuosien ajan, niin ei tarvittaisi nyt mitään plan b:tä. Meegoakin on kehitelty jo iät ja ajat, mutta hyvää ja toimivaa siitä ei saada. Symbianista on ilmeisesti mahdotonta edes sellaista saada nykyajan puhelimiin?

Se nyt on kuitenkin tosiasia, että juuri softan puolella Nokia on jäänyt älypuhelimissa selkeästi alakynteen. Se on myöhäistä ähkäistä, kun paska on jo housussa. Nyt päästään eroon monista suojatyöpaikoista ja hyvä niin. Muutaman prosentin mahdollisuus toipumiseen siis on firmalla vielä.

Jos siellä oikeasti on hyviä koodareita, jotka saisivat esim. Meegon toimimaan, niin eipä kannata itkeä. Töitä löytyy varmasti, ihan mistä haluaa. Tässä taitavat olla kauhuissaan juuri ne suojatyöpaikkalaiset.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Olisikohan tuon insinööriarmeijan pitänyt tehdä työnsä vähän tehokkaammin jo vuosien ajan, niin ei tarvittaisi nyt mitään plan b:tä. Meegoakin on kehitelty jo iät ja ajat, mutta hyvää ja toimivaa siitä ei saada. Symbianista on ilmeisesti mahdotonta edes sellaista saada nykyajan puhelimiin?

En minä millään usko, että siellä on joku kädettömien armeija töissä. On vaan yhtä aikaa yritetty syleillä koko maailmaa, kun Meegon ensimmäinen askel on sovelluskehitysympäristö, jolla pystyt kehittämään kaikille alustoille sekä käyttöjärjestelmä, joka toimii kaiken kokoisilla laitteilla. Androidin ensimmänen varsinaisesti tabletkäyttöön suunnattu käyttöjärjestelmä on versio 3.0. Vielä kun kehitystyökalujenkin pitää toimia Windowsilla, Linuxilla ja Macilla, niin onhan tuossa hidastetta kerrakseen.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Olisikohan tuon insinööriarmeijan pitänyt tehdä työnsä vähän tehokkaammin jo vuosien ajan, niin ei tarvittaisi nyt mitään plan b:tä. Meegoakin on kehitelty jo iät ja ajat, mutta hyvää ja toimivaa siitä ei saada. Symbianista on ilmeisesti mahdotonta edes sellaista saada nykyajan puhelimiin?
Eiköhän tuo suurin ongelma ole nimenomaan se, että insinöörejä ja vastaavia on armeijallinen ja että heidän työtään on pyritty kaikin mahdollisin keinoin "tehostamaan". Petri Heiramo tiivisti perjantaina blogissaan Nokian ongelmat aika hyvin:
Petri Heiramo kirjoitti:
Nokia has a pervasive attitude that creating software is very much like production. Unfortunately, nothing could be further from the truth.
Nokian oman ohjelmistokehityksen alasajo ainakin korjannee ohjelmistoalan kroonisen työvoimapulan. Eiköhän sieltä kuitenkin osaavia asiantuntijoita löydy, jotka pärjäävät hyvin vähemmän turvonneessa ja siiloutuneessa yrityskulttuurissa.

Ehkä Nokialla on vielä oikeita innovaattoreitakin töissä, sellaisia jotka perustavat omia firmojaan, jos saavat siihen mahdollisuuden. Yhteiskunnan kannattaisi tietysti tukea tällaista toimintaa melko avokätisesti, sillä voisi säästää melko pitkän pennin tulevaisuudessa. Toistaiseksi (kuten Ville Oksanen kirjoittaa blogissaan) poliitikkojen avaukset ovat olleet melko ponnettomia, vaikka luulisi valtiontalouden kannalta näin merkittävän asian nousevan vaalitaistelun ykkösaiheeksi.

Ja kyllä niitä MeeGo-tabletteja varmasti tulee useammaltakin valmistajalta (lisää), puhelinten suhteen en ole kovinkaan optimistinen. Vaikka joku kiinalainen pikkujätti puhelimenkin markkinoille toisi, se ei vielä tee alustasta elinkelpoista. Jonkun pitäisi laittaa sen kehittämiseenkin rahaa ja aikaa, eikä ZTE:llä ole ollut tapana kuin paketoida muiden tekemän kehitystyön hedelmiä heppoisiin muovikuoriin. Intel kehittää lähinnä nimenomaan tuota tablettipuolta, Nokian piti olla kännykkäpuolen veturi.
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Ehkä Nokialla on vielä oikeita innovaattoreitakin töissä, sellaisia jotka perustavat omia firmojaan, jos saavat siihen mahdollisuuden. Yhteiskunnan kannattaisi tietysti tukea tällaista toimintaa melko avokätisesti, sillä voisi säästää melko pitkän pennin tulevaisuudessa. Toistaiseksi (kuten Ville Oksanen kirjoittaa blogissaan) poliitikkojen avaukset ovat olleet melko ponnettomia, vaikka luulisi valtiontalouden kannalta näin merkittävän asian nousevan vaalitaistelun ykkösaiheeksi.

Harvinaisen hyvää tekstiä ja tästä pitäisi todellakin TEM:ssä ottaa nyt koppi.

Kuinka moni tunnettu suuri firma on saanut alkunsa, kun yrityksen perustaja on ensin työskennellyt palkollisena ja sitten lähtenyt pois perustamaan omaa yritystään.

Esimerkkinä vaikka Porsche: "Sen perusti Ferdinand Porsche, joka oli ensimmäisen Volkswagenin suunnitellut insinööri."
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jorma Nieminen oli perustamassa sitä yksikköä, josta vähitellen tuli Nokian kännykkäpuoli. Nieminen oli mukana 70-80 lukujen taitteessa ja läksi sitten pois ja perusti Benefonin, jolle kävi niinkuin kävi, mutta kuitenkin.

Pekka Perä oli päällikkönä jossain Outokummun yksikössä, mutta kun Outokumpu hylkäsi Talvivaara-kaivoshankkeen, niin Perä perusti oman yhtiön, Talvivaaran, jättäen Outokummun ja loppu on historiaa.

Investinti-pankkiirina toiminut Björn Wahlroos ajautui hieman sivuraiteelle SYP-konsernissa 90-luvun alussa, kun Ahti Hirvonen oli SYPin pääjohtaja. "Nallelle" järjestettiin investointipankki Mandatum muutamien SYPin investointipankki-puolen johtajien kanssa vedettäväkseen, ulkona SYP-konsenista. Wahlroos fuusioi ensin Mandatumin Interbankiin ja hankki Postipankin (Leonia-pankki), myyden sen pankkitoiminnat Den Danske Bankille ja on nyt hankkinut yli 20% Nordea Oy:n osakkeista ja Wahlroos todennäköisesti valitaan Nordean hallituksen puheenjohtajaksi keväällä 2011. Nalle säilyy edelleen Sampo Oy:n suuromistajana yli 2%:n osuudella sen yhtiön osakepäämasta.
 
Viimeksi muokattu:

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Mielenkiintoisena pikkuseikkana Windows-puhelimista, että ne eivät tue kuin kuutta eri kieltä, eli niitä ei ole ollenkaan suunniteltu esim. Aasiaan. Esim. Kiinaan on pikkuisen paha mennä myymään puhelinta, joka ei tue merkkejä. Tämä paljastus kuultu suoraan Nokian Aasian toimintojen markkinointijohtajalta.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoisena pikkuseikkana Windows-puhelimista, että ne eivät tue kuin kuutta eri kieltä, eli niitä ei ole ollenkaan suunniteltu esim. Aasiaan. Esim. Kiinaan on pikkuisen paha mennä myymään puhelinta, joka ei tue merkkejä. Tämä paljastus kuultu suoraan Nokian Aasian toimintojen markkinointijohtajalta.

Ei kai toi lokalisointi nyt mikään mahdoton ole tehdä uusille alueille?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mielenkiintoisena pikkuseikkana Windows-puhelimista, että ne eivät tue kuin kuutta eri kieltä, eli niitä ei ole ollenkaan suunniteltu esim. Aasiaan. Esim. Kiinaan on pikkuisen paha mennä myymään puhelinta, joka ei tue merkkejä. Tämä paljastus kuultu suoraan Nokian Aasian toimintojen markkinointijohtajalta.

No sitten lokalisoidaan, kuten aina ennenkin. Saman tason ongelma kuin auto, jossa on jenkeissä vain automaattivaihteet, mutta täällä tarvittaisiin manuaalit. Vaihtoon vaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös