Nokia – jättiläinen huojuu?

  • 953 625
  • 5 138

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Turha panikoida, Nokian tulevaisuus on edelleen kirkas. Näkihän Mr. Stubb Nokian tulevaisuuden ja se oli kuulemma valoisa.

Taitaa olla vain entistä suuremmalla liekillä palava lautta mikä näyttää niin valoisalta.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
presidentti Ahtisaaren Marko-poika on edelleen yhtiön muotoilujohtaja (sic!). Ja sitten vielä ihmetellään Applen ja kumppaneiden etumatkaa.
Nokian muotoiluhan on N9:n ja sen johdannaisten myötä selvästi edellä markkinoiden muita toimijoita. Selvästi omalaatuinen, tuore ja toimiva kokonaisuus.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nokian kanssa mitä hyvänsä yhteistyötä tehneillä on mielenkiintoisia tarinoita takavuosilta. Sen verran minäkin olin tekemisissä, että voin omasta puolestani vahvistaa puheet ylimielisestä ja kaikkien rajojen yli menevästä vaatimisesta silloin kun jostakin sovittiin. Oli poikkeuksiakin, siis hyvinkin järkeviä ja yhteistyökykyisiä tyyppejä, ja silloin duuni oli molemmin puolin miellyttävää ja kummallekin kannattavaa.

Ei ole ihan tuulesta temmattu tuo täälläkin esiintynyt väite Nokian ylimielisyydestä. Pitkään Nokia tuntui onnistuvan kaikessa. Ehkä firmaan iskostui jonkinlainen mielikuva kaikkivoipuudesta ja paremmuudesta. Joidenkin Nokian tyyppien kanssa tuo vaan konkretisoitui ihan henkilökohtaisella tasolla.

Yritys saa toki elvistellä just niin paljon kuin takki kestää eikä siihen ole nokan koputtamista. Se, mikä sylettää yhä, on julkisen sektorin toimijoiden nöyristely, pokkurointi ja niljakas mateleminen keisarin edessä. Tämän ketjun käynnistäessäni näin parikin iljettävää episodia lähietäisyydeltä missä rahan voimalla (=ei tulla mukaan ellette tee niinkuin sanomme) tehtiin paljon pahaa toimija"ekosysteemissä". Sen jälkiä korjaillaan edelleen. Sen verran selkeää tuo Nokkelin öykkäröinti oli etten jaksa uskoa näissä tapauksissa henkilötasolle palautuviin kitkoihin. Kyllä se oli yleisempi toimintakulttuuri.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ainakin yhden Lumian. Sen ostin minä. Ei olisi ehkä pitänyt.
Miksi ei itse ostaisi, ainahan ihmisellä pitää olla 1-2 teknolelua. Nyt on lähes päivittäin loistotarjouksissa Nokian Symbian-puhelimia, esim. C7, 700, 701 ja N8. Niistä poimimaan omaan käyttöön parhaat päältä pois, jos saa ostettua ne itselle oikeaan hintaan. Belle-päivityksen jälkeen vanhat Nokiat toimii hyvin ja niissä on kaikki herkut mukana. Samoin N9 on hieno puhelin ja nyt hinta on jo kohdallaan. Lumia-puhelimiin en itse koskisi, kunnes ne lupaa nykyisiin W8-päivityksen, tavalla tai toisella.

Edit. Elop on nyt livenä TV1.
 
Viimeksi muokattu:

kovalev

Jäsen
Hyvää työtä Elopilta. Kun ei kyetä tekemään tulosta, niin ainahan voi säästää.
Karvisen Jokkekin vaikuttaa jo kohtalaisen reilulta jätkältä.
 
julle-jr

Jäsen
Hyvää työtä Elopilta. Kun ei kyetä tekemään tulosta, niin ainahan voi säästää.
Karvisen Jokkekin vaikuttaa jo kohtalaisen reilulta jätkältä.
Nyt menee offtopiciksi, mutta mitäs epäreilua Jouko Karvinen on tehnyt? Stora Enso toki on tehnyt menneinä vuosina rutkasti virheitä, mutta onko Karvisen aikana ja voiko häntä syyttää yhtiön tilanteesta?
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Niinnno, Nokian nousun markkinajohtajaksi mahdollisti (ainakin omasta mielestäni) kaksi asiaa, kilpailijoita edellä ollut muotoilu sekä ennen kaikkea kilpailijoita sulavampi käyttökokemus.
Tulos tehtiin sitten sillä että toimitusketju oli niin hyvin optimoitu.
Nokian 3310 sekä 5- ja 6-sarjat ym. olivat sen aikaisia Motorolia, Samsungeja ja Ericsoneja valovuosia edellä siinä kuinka helppo pentti peruskäyttäjän oli niitä käyttää.

Kun kilpailijat ymmärsivät panostaa käyttäjäkokemukseen sekä käytön helppouteen, Nokia jäi junnaamaan paikoilleen ja jäi selvästi jälkeen nimenomaan käytön helppoudessa ja käyttäjäkokemuksessa.
"Sattumalta" samaan aikaan alkoi Nokian alamäki, erityisesti kalliissa puhelimissa.
Niin ja sitten vielä hylättiin toimiva pitkälle kehitetty MeeGo ja otettiin tilalle buginen ja kaatuileva Windows Phone.

Vaikka Kallasvuokin on virheitä tehnyt niin kyllä suurimmat virheet Nokian johdossa on tehnyt herra Elop.
 
J.Petke

Jäsen
Nokian muotoiluhan on N9:n ja sen johdannaisten myötä selvästi edellä markkinoiden muita toimijoita. Selvästi omalaatuinen, tuore ja toimiva kokonaisuus.

Nyt on vaan ongelmana se, että seuraava malli pitäisi olla erilainen. Tämän nykyisen mallin suunnittelu on kieltämättä ollut onnistunut mutta seuraavien isojen mallien (siis uuden ns.puhelinryhmän) tullessa ulos pitäisi mukana olla jotain uutta. iPhonella on riittänyt tähän asti se, että ulkokuori on muuttunut vaikka sisältö pysynyt hyvin pitkälti samana.

Tuon Windowsin ympäristön pitäisi nyt nopeasti kehittyä jotta ihmiset todella tajuavat mihin tuossa on mahdollisuuksia. Käsittämätöntä, että vieläkään ei ole mainostettu esim. Zunea vaan se on jätetty todella taka-alalle. Kun kuluttajille saataisiin selvitettyä mihink kaikkeen tuolla Windowsin ympäristöllä on mahdollisuus niin voisi paketti olla paljon houkuttelevampi.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
presidentti Ahtisaaren Marko-poika on edelleen yhtiön muotoilujohtaja (sic!). Ja sitten vielä ihmetellään Applen ja kumppaneiden etumatkaa. Uskomaton firma.

Tätä Ahtisaaren dissausta en koskaan ole oikein ymmärtänyt, en toki ymmärrä muotoiluakaan mutta onko Marko kenties kelvoton muotoilujohtajaksi koska on Martin poika?

Mikä oikeastaan tekeekään Markosta huonon muotoilijan?
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tätä Ahtisaaren dissausta en koskaan ole oikein ymmärtänyt, en toki ymmärrä muotoiluakaan mutta onko Marko kenties kelvoton muotoilujohtajaksi koska on Martin poika?

Mikä oikeastaan tekeekään Markosta huonon muotoilijan?

Tai mikä hyvän?
 
kovalev

Jäsen
Nyt menee offtopiciksi, mutta mitäs epäreilua Jouko Karvinen on tehnyt? Stora Enso toki on tehnyt menneinä vuosina rutkasti virheitä, mutta onko Karvisen aikana ja voiko häntä syyttää yhtiön tilanteesta?
Tarkoitin lähinnä sitä, että kun Karvisesta oli viime vuosina symboloitunut tämän "rakennemuutoksen" kasvot, niin nyt tuo rooli alkaa olemaan tukevasti Elopilla.
Se on selvää, että Stora Enson suuret virheet tehtiin ennen Karvista, samoin Nokiallakin ennen Elopia.
Mutta suuri yleisö muistaa ne tehtaiden lakkauttajat.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tai mikä hyvän?

Niin no jos ilmeisesti aika moni on sitä mieltä että tämä viimeisin muotoilusuuntaus on hyvä niin kai se jonkinlainen meriitti on?

Minkälaista muotoilun kenties pitäisi olla jotta se olisi hyvää (ts. jottei Marko Ahtisaari olisi huono muotoilujohtaja), eipä tuo Applenkaan muotoilu iPhonen osalta nyt mitään erikoista ole eli mihin tuotoksia pitäisi oikeastaan verrata.
 
Tuamas

Jäsen
Niin ja sitten vielä hylättiin toimiva pitkälle kehitetty MeeGo ja otettiin tilalle buginen ja kaatuileva Windows Phone.

Vaikka Kallasvuokin on virheitä tehnyt niin kyllä suurimmat virheet Nokian johdossa on tehnyt herra Elop.

Meegon kehittämiseen ei Kallasvuon aikana lyöty tarpeeksi resursseja vaan keskityttiin kuolevaan Symbianiin, jolloin Meegon julkaisu myöhästyi ratkaisevasti ja Nokia jäi jalkoihin älypuhelimissa.

Kyllä ne ratkaisevat virheet tässä tilanteessa tehtiin nimenomaan Kallasvuon aikana, Elop vain on valitettavasti syventänyt luisua entistä jyrkemmäksi.

Aikanaan valittu pitkän tähtäimen strategia epäonnistui ratkaisevasti, joka johti nykyiseen tilanteeseen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tai mikä hyvän?
Marko Ahtisaarta pidetään alalla hyvin kyvykkäänä kaverina. Sitä oma kompetenssini ei riitä arvioimaan onko tämä kyvykkyys riittävää suhteessa Nokian haasteisiin. Missään tapauksessa Marko Ahtisaari ei olisi nykyisissä hommissaan ilman kovia omia näyttöjä. Ei hän uraansa ole Maran maineella rakentanut, vaikka tausta on varmaan avannut monia ovia matkan varrella.
 
Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuon Windowsin ympäristön pitäisi nyt nopeasti kehittyä jotta ihmiset todella tajuavat mihin tuossa on mahdollisuuksia. Käsittämätöntä, että vieläkään ei ole mainostettu esim. Zunea vaan se on jätetty todella taka-alalle. Kun kuluttajille saataisiin selvitettyä mihink kaikkeen tuolla Windowsin ympäristöllä on mahdollisuus niin voisi paketti olla paljon houkuttelevampi.
Voisitko selventää, että mihin kaikkeen tuolla Windowsin ympäristöllä on mahdollisuus? Esimerkiksi Zunea turhauttavampaa sovellusta ei ole olemassakaan. Voihan sillä musiikit, kuvat, videot ja podcastit synkata, mutta ei sillä juuri mitään muuta voikaan tehdä. Puhelimesta ei voi esimerkiksi ottaa backupia eikä siirtää dokumentteja työasemalta puhelimeen ja vice versa. Muitakin suuria puutteita on, enkä niitä nyt jaksa tässä lähteä luettelemaan.
 
Siis mahdollisuuksia on kunhan hommia kehitettäisiin kunnolla, niinkuin tuo ensimmäinen lainattu lause sanoo. Zunella saisi ostettua musiikit ja ohjelmat sekä synkattua ne. Tuosta systeemistä voisi kehittää sen avoimemman version iTunesille ja saada siitä kaikenosaava ohjelma.

Olennainen pointti oli se, että jos tuon kehitys olisi optimaalista niin yhdistelmä PC-tabletti-puhelin-xbox voitaisiin kasvattaa todelliseksi viihdekeskukseksi. Nykyään vaan tuo kehitys on ollut vähän kuin panis löysällä mulkulla, saahan siinä piparia mutta ei se ketään tyydytä. Tästä johtuen nuo mainitsemasi puutteet.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Niin ja sitten vielä hylättiin toimiva pitkälle kehitetty MeeGo ja otettiin tilalle buginen ja kaatuileva Windows Phone.
.

Noh, noh. Sekä Meegon, että WP:n omistavana täytyy oikaista sen verran, että kyllä Meegossa niitä bugeja, kaatumisia ja ajoittaisia tökkimisiä tulee triljoona kertaa useammin vastaan, mikä nyt tietenkin on ihan luonnollinen asia johtuen siitä, että WP:ssä on hyvin tarkkaan rajattu mitä käyttäjä voi laitteelleen tehdä ja samalla edesauttaa noiden em.tilanteiden syntymistä.

Siitä olen samaa mieltä, että Meegon dumppaaminen oli katastrofi Nokialta. Markkinoiden innovatiivisin käyttis, joka tuo hyvin esiin sekä Androidin, että Symbianin parhaita puolia ja on selkeästi erilainen vaihtoehto muihin nähden.
WP on vähän tylsä, joskin sulavasti toimiva, muistuttaen hyvinkin monessa asiassa Iphonea, niin hyvässä kuin pahassakin.

Lumia 900:sta ja N9:stä ensinmainittu on selkeästi mutkattomampi peli päivittäiseen käyttöön ja kaikki peruskäyttöön liittyvä on vähän hiotumpaa kuin N9:ssa. Toisaalta jos on propelihattufiilis päällä, niin N9:llä voi oikeastaan tehdä kaiken sen minkä tietokoneellakin ja siihen ei WP -pysty.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Tuon Windowsin ympäristön pitäisi nyt nopeasti kehittyä jotta ihmiset todella tajuavat mihin tuossa on mahdollisuuksia. Käsittämätöntä, että vieläkään ei ole mainostettu esim. Zunea vaan se on jätetty todella taka-alalle. Kun kuluttajille saataisiin selvitettyä mihink kaikkeen tuolla Windowsin ympäristöllä on mahdollisuus niin voisi paketti olla paljon houkuttelevampi.

Jep. En Zunesta niinkään välitä. Mutta Nokia Music mix radioineen, Skydrive ym. palveluista voisi koittaa pitää vähän meteliä. Moni puhelimen ostanutkaan ei tiedä näistä yhtään mitään.

Kuulun itsekin siihen, jonka mielestä windows live integraatiot ym olivat PC -kokemusten perusteella näkemättä ja kokeilematta paskaa, mutta kyllähän tilanne tämän wp-luurin kanssa on sellainen, että oikeastaan kaikki asiat hoituvat noiden palveluiden ansiosta niin, ettei tarvitse asetusten fiksaamisen jälkeen kiinnittää mihinkään mitään huomiota. Kuvat suoraan kamerasta pilveen talteen itsekseen, synkkaukset, mix Radio, osoitekirjat ym. Ei tähän tarvitse edes tallentaa mitään, joten eipä juuri käyttöä muistikorttipaikallekaan. Marketplacesta softat suoraan luuriin vaikka luurisi olisi toisessa paikassa kun olet itse jne.

Ei mulla ollut näistä mitään hajua, eikä varmaan kenelläkään muullakaan, kun ei näistä missään ole mitään meteliä pidetty. Sen sijaan kaikki kyllä tietävät, että biisiä ei saa suoraan soittariksi ym. muita todella ärkeitä asioita :)
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Puhelimesta ei voi esimerkiksi ottaa backupia eikä siirtää dokumentteja työasemalta puhelimeen ja vice versa.

Voit siirtää työasemalta Skydriveen, ja siinä ne on samantien käytettävissä. Sama backuppien kanssa. Nollaa puhelin/ota uusi puhelin käyttöön ja yhdistä live-tiliisi ja kaikki on kuten ennenkin. Okei, softat joutuu ladata uudestaan, mutta noin muuten..
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...Kuvat suoraan kamerasta pilveen talteen itsekseen, synkkaukset, mix Radio, osoitekirjat ym. Ei tähän tarvitse edes tallentaa mitään, joten eipä juuri käyttöä muistikorttipaikallekaan. Marketplacesta softat suoraan luuriin vaikka luurisi olisi toisessa paikassa kun olet itse jne.
No tuohan on jo ollut arkea meillä android käyttäjillä jo pidempään, mitäpä niistä metelöimään.

Ei mulla ollut näistä mitään hajua, eikä varmaan kenelläkään muullakaan, kun ei näistä missään ole mitään meteliä pidetty. Sen sijaan kaikki kyllä tietävät, että biisiä ei saa suoraan soittariksi ym. muita todella ärkeitä asioita :)
Androdissa soittoäänien vaihtoon ei tarvitse olla insinöörin koulutusta.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
SkyDrive on siitä hyvä sovellus, että se toimii myös iPadissa. Nyt iPhonea voi käyttää mysös Xboxin ohjailemiseen, joten nämä ekosysteemit menevät muutenkin jo limittäin. Sitä hassumpaa on Nokian sitoutuminen MS:n, kun Microsoft itse ei sitoudu vain WP-puolelle, vaan tekee surutta sovelluksistaan iOS-appit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös