Ensin onneksi olkoon kaikille Jatkoaikalaisille! Jatkoaika on yksi johtavista kiekkomedioista Suomessa. Yksi sen erinomaisuudesta on vapaaehtoisuus, jonka ansiosta tämä media on verkostoitunut lähes kaikkialle. Toinen erinomaisuus, joka on tämän viestin aihe, on se: että täällä käytävään keskusteluun voivat osallistua lähes kaikki. Jokainen kirjoittaja on lähes tasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden, joka mahdollistaa vapaan keskustelun. Näin muodostuu käytäntö, jonka seurauksena oman viestin sisältö määrittää sen aseman keskustelussa.
Mutta mutta, nyt Jatkoaikaan on alkanut ilmestyä omalla nimellään kirjoittavia keskustelupalstan osallistujia. Tämä asia on hieman ongelmallinen. Toisaalta nyt omalla nimellään kirjoittavat, ovat suomalaisen kiekkokentän ammattilaisia, joten heidän osallistumisensa keskustelun antaa tiettyä lisä crediittiä Jatkoajalle. Osoittavahan he näin omaa arvostustaan Jatkoaikaa kohtaan.
Toisaalta juuri tämä on uhka tasa-arvoiselle keskustelulle! Asetelmassa saattaa hyvinkin käydä niin, että jonkun asia muuttuu enemmän tärkeäksi tai todeksi täällä käytävässä keskustelussa, pelkästään hänen asemansa vuoksi. Tällaisessa tilanteessa Jatkoaika tulee menettämään osan sen nykyisestä vaikuttavuudesta ja jopa yhteiskunnallisesta merkittävyydestä. Tällä hetkellä Jatkoajan keskustelussa 15-vuotiaan kiekon seuraajan kommentti on ihan yhtä vakavastiotettava ja tärkeä kuin 15 vuotta kiekkoa ammatikseen pelanneen kommentti. Tämä tasa-arvoisuus mahdollistaa ihmisten osallistumisen ja laadukkaamman keskustelun, koska kenttä on vapaampi uusille ideoille. Eikä tässä kuitenkaan menetetä näitä ”asiantuntijoiden” kommenttejakaan.
Tosin tämä asia koskee, jo myös joitakin nimimerkkejä. Jotkut nimimerkit ovat halunneet hakeutua asemaan, jossa voidaan todeta: ”soitin just Masalle”. Näiden kohdalle kyse on samankaltaisesta toiminnasta kuin nimellään kirjoittavienkin, niissä käytetään vaan hyväksi joidenkin toisten nimiä, kuten mainitussa esimerkissä käytettiin Masa nimistä henkilöä.