Tänään pelataan taas. Tällä kertaa matsi sijoittuu Istanbuliin ja vähäisissä määrin Jugoslaviaan sekä Venetsiaan. Molemmissa pelataan tällä kaudella vielä monta kertaa, joten toivottavasti hallit kestävät Jameksin käsittelyssä tai eivät ainakaan vaadi kovin suurta remonttia.
Naiskauneutta on tarjolla paitsi Sylvia Trenchin ja Miss Moneypennyn muodossa niin myös kolmen missin verran. Puna-armeijan joukkueesta Jameksin rinnalle loikkaava Tatiana Romanova oli Italian edustaja Miss Universum -kisassa vuonna 1960. Mustalaisleirissä hanskat tiputtavista naisista Vida (punaisessa peliasussa) edusti Israelia samassa kilpailussa ja oli Tatianan kämppis. Vihreässä paidassa tappeleva Gur voitti jonkin vähemmän tunnetun missikisan ja myi palkintoauton lähteäkseen Lontooseen opiskelemaan näyttelemistä. Joidenkin lähteiden mukaan ohjaaja Terence Young fanitti Guria todella suuresti, mikä ei ollut Vidan mieleen. Niin ollen tappelu ei ollut mikään showpaini yleisön viihdyttämiseksi, vaan tunteet olivat pinnassa molemmilla pelaajilla.
“Istanbul” on monessa mielessä merkkipaalu. Ensinnäkin Boothroyd - tässä vielä ilman sotilasarvoa - ja Q-osasto esitellään ensimmäisen kerran. Tosin M ei tulevaa franchise pelaajaa esittele, vaan nimi lukee vasta lopputeksteissä. Alkutekstien aikana nähdään ensimmäistä kertaa vähäpukeinen nainen tanssimassa taustalla. Tämäkin oli sattumaa, sillä Saltzman ja Broccoli aikoivat käyttää toista Dr. Nota varten luotua animaatiota. Dokumentin kuvaukset olivat kuitenkin venyneet ja filmi piti toimittaa United Artistsille. Niinpä tarvittiin nopeasti toisenlainen ratkaisu, ja tanssivasta naisesta tuli jatkossa olennainen osa Jameksin ottelutapahtumia. Istanbulin - samoin kuin Kultasormen - alkutekstit laati miekkonen nimeltä Robert Brownjohn, jonka kynästä on lähtöisin myös Rollarien Let It Bleed -levyn kansikuva.
Musiikista puheenollen tämä on ensimmäinen kerta, kun John Barry on päävastuussa hallimusiikeista. Tämä on myös ensimmäinen ottelu, jota varten sävellettiin oma kappale. Tosin se on pelaajaesitelyjen aikana instrumentaaliversio ja Matt Monron laulama kansallislaulu kuullaan vasta ottelun päätyttyä. Monron tulkinta pääsi
Bond-tunnarien nelospakkipariin viime syksynä, kun eräs typerys päätti laatia kansallislauluista kentälliset.
Tämä oli viimeinen Jameksin ottelu, jonka Ian Fleming ehti nähdä. Mies kuoli elokuussa 1964 vain kuukausi ennen kuin Jameksi pelasi Auric Goldfingeriä vastaan. John F. Kennedylle tämä puolestaan oli viimeinen ottelu, jonka hän seurasi valkoisesta talosta käsin ennen Dallasiin lähtöä marraskuussa 1963.
Viime vuoden ottelualustuksessa osittain samoja ja vähän lisää höpinää.