Se on hienoa että paras ottelu jätetään viimeiseksi. Arvokas lopetus Brosnanin ajalle ja elokuva täynnä upeita yksityiskohtia. Vakavammin sanottuna Miranda Frost on aikalailla ainoa hyvä asia imo. Nämäkin sitten kauden loppupuolen asioita.
Ensi viikon alussa on oma neitsytkosketus Bondiin, eli Live and let die on ensimmäinen koskaan näkemäni Bond. Näin väittää biologinen isäni, mutta hän myös toisaalta väittää olevansa biologinen isäni.
Oma muistijälki tukee myös tuota tutkintalinjaa ja tulihan tuota lapsena useasti katsottua kotona. Sellainen lässynlää-juttu liittyy asiaa vahvistamaan että mummolan reissuilla tuli isän kanssa katsottua tuo jokunen kerta. Mummo ei ollut erityisen iloinen ja isäni toimikin kuten jokainen hyvä isä toimisi. Valjasti lapsen auttamaan omissa itsekkäissä intresseissä ja leffa katsottiin. Uskon kuitenkin että mummo vei kahta herraa kuin märkää rättiä. Löi isääni painetta että viettää poikansa kanssa aikaa eikä lähde lapsuuden maisemien yöhön vetämään omaa rogermooreaan. Ja minulle nyt oli jännää valvoa ja sitten tietty itse elokuva.
Live and let die onkin sattuneista syistä ehkä numero yksi. Ei puhtaasti elokuvana ajateltuna, mutta tuohon liittyy paljon kaikkea muutakin. No, ainakin hyvin kärkisijoilla.
Ja onhan elokuvakin loistava. Hyvällä tavalla häiriintynyt tarina ja elokuvassa on nyt vapaasti muotoiltuna asioita joita en voi sietää. Puhutaan nyt vaikka niljakkaasta luikertelijasta ja tällä en viittaa herra Roger Mooren marmoriveistosmaiseen pelivälineeseen.
Hahmo-katalogi on aidosti kiinnostava ja myöhemmällä iällä tarina jättää minulle kysymyksiä yhä. Ja koska tarinakeskeinen olen, on elokuva mainio esitys.
Herra Roger Mooren aika on otettava myös paremmin haltuun tänä kesänä. Niin moni rakastaa, niin moni ei oikein siedä. On purettava koodi.
Sanotaan nyt vielä että Conneryn Bondit rikastivat mieltäni ja vahvistivat muistijälkiä. En odota herra Moorelta yhtään vähempää.