Mainos

Niko Seppälä HIFK:ssa

  • 57 326
  • 339
Suosikkijoukkue
HIFK

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Karsee kontrollifriikki, kun jotain mailan lapoja omalla ajallaan hifistelee :D.

Haastattelun perusteella Seppälä on itse saanut jonkinlaisen herätyksen viime kauden jälkeen ja tehnyt valtavasti ylimääräistä työtä parantaakseen pelaamistaan. Tämähän on kaiken oppimisen pointtikin. Hän vaikuttaa uteliaalta ja paneutuu kiinnostuksen kohteisiinsa sekä analysoi omaa pelaamistaan tarkasti. Mielikuvaharjoituksetkin ovat varmasti auttaneet ja oli siistiä lukea haastattelusta, että vaikka ei itse ole maailmanluokan puolustaja, VIELÄ, itsensä voi silti kuvitella heidän tilalleen.

Hienoa oli myös lukea luottamuksesta, jota hän on valmennukselta saanut ja että Seppälä itse on sen huomioinut ihan konkreettisesti ja ennen kaikkea osaa arvostaa sitä. Aivan varmasti aiemmat vaikeudet ovat tuoneet tähänkin perspektiiviä. Mahtava juttu, että me ollaan saatu Seppälä juuri tässä vaiheessa meille. Stepit ovat olleet isoja ja niitä on ollut hienoa reaaliajassa itse seurata.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
IFKn Instagramin antama kutsumanimi ”Nordic Beast” on mielestäni myös erittäin toimiva!
 

Jazzhands

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seppälä on parantanut omaan silmään peliä entisestään. Itselleni on tällä hetkellä pakkihierarkiassa kakkosena tärkeydessä Martinin jälkeen. Tämän ei ehkä pitäisi olla näin kun katsoo nimiä selässä. On varmasti ensi kautta ja tulevaisuutta silmällä pitäen hinta - laatusuhteeltaan loistava pelaaja. Toivottavasti saataisiin kiinnitettyä pariksi vuodeksi ja tätä kautta kanavoitua niitä oikeasti isoja euroja kiekollisiin kärkiheppoihin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers

Seriffin nousua nykytasolleen on ollut ilo seurata. .
Meinasin tulla nipottamaan, että se on sheriffi eikä seriffi… mutta kun tarkistin kansainvälisen ATK-verkon tiedostoista tietoa tueksi kuittailuilleni, niin sain tietää että molemmat tavat kirjoittaa tuo sana on oikein. Tosin nykyään seriffi on suositeltavampi !

Jaa-a, kyllä huomaa että kun on syntynyt 60-luvun ensimmäisen viisivuotis periodin aikana, niin alkaa pudota hiljalleen kelkasta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tämän pelin viihdearvosta vastasi N. Seppälä yksin. Varsinkin nuo vastustajan ylivoimahyökkäyksissä monesti nähdyt kiekkoa kohti hyppäämiset ovat silkkaa sexyä. Niissä on monilla taitavilla syöttäjillä mennyt pasmat aivan sekaisin, kun N. Seppälä ei pyri peittämään ainoastaam syöttölinjaa vaan syömään kiekon kirjaimellisesti.
 

Mika R.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niko Seppälä blokkasi kehollaan pari pahaa paikkaa, pisti hyökkäyspäässä kunnon kynäilyllä hämäläiset kioskille ja lopuksi syötti lapaan Nättiselle vikan. Noilla peliminuuteilla aivan jäätävä suoritus taas ja herrasmieheltä vielä kumarrus fanikatsomoon standing ovationin jälkeen! Nyt kunnon sopimusta peliin seuraaville kausille!
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Välillä kotona puhutaan siitä, että kenen nimellä varustetun paidan hommaisin, jos vielä hommaisin (tällä hetkellä käytän yleensä nimetöntä fanipaitaa, istuu huomattavasti paremmin kukkakepille).

Tähän asti olen sanonut, että kyllä se olisi Söde ja 26. Mutta tänään aloin miettiä, että saattaisi sittenkin olla Seppälä 85.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Välillä kotona puhutaan siitä, että kenen nimellä varustetun paidan hommaisin, jos vielä hommaisin (tällä hetkellä käytän yleensä nimetöntä fanipaitaa, istuu huomattavasti paremmin kukkakepille).

Tähän asti olen sanonut, että kyllä se olisi Söde ja 26. Mutta tänään aloin miettiä, että saattaisi sittenkin olla Seppälä 85.

Kannattaa hankkia ihan rohkeasti vaan sillä Pelaajan nimellä varustettu aito Game Worn-pelipaita, sillä niiden arvo kuitenkin säilyy erittäin hyvin myös tulevaisuudessa ja on myös itselläni noi hankkimani game worn-paidat aika väljiä kaltaiselle no suht pienikokoiselle jätkälle. Mutta mahtuu talvellakin niihin se T-paita ja huppari alle paremmin kuin hyvin, niin ei tarvii palella Nordiksen hallin viileydessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös