Eipä tule hyvä mieli siitä että IFK häviää ja pelaaja epäonnistuu. Perjantaina kun Niilo onnistui niin unohdit kenttäpelaajat. Eilen kun Niilo epäonnistui niin muistit kenttäpelaajat. Kehuit Niilon pään kestävyyttä ja voihan olla että pää kestää mutta silloin torjumistaidot ovat vielä huonommat. Usein pään kestävyydellä korvataan puutteita. Tod.näk. Niilo saa vielä mahdollisuuden ja toivottavasti onnistuisi sillä näinhän IFK-fani toivoo.
Onko täällä nyt joku sääntö, että pitää käydä oikein erikseen kiittämässä kenttäpelaajia, kun joukkueen sylkykuppina ollut maalivahti pelaa nollapelin ja hänen omassa ketjussaan annetaan kehuja kyseiselle maalivahdille? Tämä varmaan pätee sitten kaikkien muidenkin kirjoittajien ja pelaajien kanssa, eikä koske vain minua? Ihme vittuilua. Ikään kuin mulla olisi jotain tekemistä maalivahtipelin kanssa.
Eilisen osaltakaan en ole Halosen kohdalla lainkaan varma, johtuiko se eka maali siitä, että
pää ei kestänyt, vai siitä, että hän vain oli pelasi tilanteen huonosti ja auttamattomasti myöhässä. Itse kallistuisin jälkimmäisen kannalle, koska edellinen peli oli Haloselta huippupeli ja tuntuisi hyvin erikoiselta, että maalivahti olisi nollapelin jälkeen epävarma itsestään. Eihän tuollaisia maaleja saisi päästää, mutta ikävä tosiasia on se, että virheitä sattuu kaikille. Ei HIFK siihen maaliin peliä hävinnyt, vaan siihen, että kenttäpelaajat pelasivat ihan päin helvettiä ekan erän.
Kyllähän Halonen eilen sillä avausmaalin imaisulla lamaannutti koko joukkueen aika täysin. Asioita joita ei saisi tapahtua muutenkin heikon itseluottamuksen omaavassa jengissä.
Tähän kohtaan mun on pakko todeta, että jos joukkue lamaantuu tuollaisesta maalista eilisen pelin alun jälkeen, sitten ei kyllä varmaan ole toivoa menestymisestä. Edellisenä päivänä suvereeni 3-0 voitto TPS:stä, monella pelaajalla onnistumisia edellisissä otteluissa alla ja maalissa seisova veskari piti nollan... Lähtökohta tuollaisen pelin jälkeen ei mitenkään voi olla se, että maalivahti ei saa päästää yhtään maalia tai muuten kenttäpelaajat lamaantuvat. Lähtökohdan pitää olla aina se, että kun vastustaja tekee maalin, koskaan hirveän usein lätkässä tehdään maaleja, tehdään itse kaksi tai kuinka monta maalia nyt ikinä voittoon tarvitaankaan. Eilen sellaista ei kyllä valitettavasti ollut edes näköpiirissä, sen verran aneeminen HIFK oli avauskiekosta lähtien. Lamaantumisen voisin ymmärtääkin, jos alla olisi niukkoja tappioita ja useamman ottelun tappioputki, mutta eilisen pelin osalta en tätä selitystä osta. Nimenomaan eilenhän joukkueen selkärangan olisi pitänyt kestää, koska alla oli tämän kauden jengille jopa sensaatiomainen kolmen ottelun voittoputki ja itseluottamuksen olisi pitänyt olla aivan tapissa.
Mutta tutkimattomia ovat Helsingin IFK:n pelaajiston tiet: pää ei kestä, kun hävitään, eikä pää kestä, kun voitetaan. Olisko optimitilanne sellainen, että voitetaan kaksi ja hävitään yksi? Ei tulisi paineita tappioista eikä pääsisi leijumaan.