Nicolas Deschamps – Kärppien uusi laatusentteri vai täysi :center:?

  • 69 538
  • 154

Käppyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Avataanpas tällekin kanadalaiselle herrasmiehelle oma ketjunsa, koska onhan kyseessä sentään lähtökohtaisesti Kärppien kärkisentteri. Ei "tarvitse" useassa eri ketjussa miehen otteita puida.

Liigan sivuston mukaan kahden harjoitusottelun tilastot näyttävät miehen kohdalla tehoja 1+1 ja +/- lukemaa +2. Kolme runkosarjamatsia ovat sujuneet pisteiden suhteen vaisummissa merkeissä: 0+0.

Osa kannattajista näkee miehessä potentiaalia, osa olisi jo valmis Deschampsin kenkimään. Miltä miehen otteet näyttävät? Onko Deschampsilla tulevaisuutta Kärpissä?

Sana on vapaa.

(Otsikoinnin muoto lainattu palstakirjoittajatoverilta, joka taannoin pohti samantyylisen avaamista Tomas Plihaliin liittyen.)
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse kyllä jaksan vielä uskoa Deschampsiin. Kaveri on nuori, ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella oudossa kulttuurissa, totuttelee vielä isoon kaukaloon ja Liigan kummalliseen tuomarilinjaan, pelaa lisäksi väärässä roolissa pelinrakentajana vaikka on selkeästi maalintekijä. Takana kenties myös heikompi kesäharjoittelukausi kuin muilla Kärpillä.

Mutta vaikka Deschamps siirtyisikin snaipperin rooliin, esimerkiksi Humlin tai Donskoin ruokittavaksi niin se ei silti poista Kärppien peliätekevien senttereiden puutetta. Kyllähän tässä olisi tähdet kohdallaan vaikkapa Viuhkolan paluulle vielä kerran.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minun mielestäni Deschamps vaikuttaa kaksinkamppailuissa varsin heiveröiseltä. Tämä kahden ottelun otannalla, kyseessä Tappara- ja Hifk-matsit. Tänäänkin oli muutama sellainen tilanne kentällä, jossa viisikko sai paineen Hifkin päätyyn, mutta syöttö didierille vesitti tilanteen jatkumisen.

Aika helposti ladottiin tämä kaveri seinille, en tiedä onko Liiga hänelle se oikea paikka, kovavauhtisena, fyysisenä sarjana, jossa taklataan paljon. No, tämä jää nähtäväksi, uskon hänen saavan vielä muutaman pelin näyttöaikaa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Omituista olisi jos noin 300 peliä AHL:ssä tahkonnut pelaaja tukehtuisi liigassa fyysisyyteen. Pehmeältä on kyllä näyttänyt viime aikoina sitä ei voi kieltää. Kerkesi kuitenkin vakuuttaa minut jo parissa ekassa CHL-pelissä ja harkkapelissä Sportia vastaan, joten en suostu vielä heittämään kirvestä kaivoon. Nyt on ollut hetki vaisumpaa, mutta kyllä tässä pitää pitempään katsoa kuin viime vuonna Kvetonin kanssa. Siitä jätkästähän näki heti, että on ihan väärässä sarjassa. Tilastot AHL:stä vaikuttaa ihan perus pelintekijäsentterin tilastoilta (52+95) ja onhan hän jaellutkin hyviä paikkoja melkein joka peliin. Lähinnä Pyörälä on kunnostautunut sitten niiden paikkojen tuhlaajana.

Muistetaan kaikki ennenkuin lähetetään miestä takaisin rapakon taakse, että miten kauan kesti eräältä Brad Smythilta alkaa tekemään tulosta. Eikä se pelikään ihan heti kovin vakuuttanut, kun jätkä oli turvallaan enemmän kuin Miika Lahti. Ulkomuistista heitän, että oisko ollut 15 pelin jälkeen tehot jotain 1+2. Sitten tuli vierelle Piku & Tenki ja loppu on oululaista folklorea.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Omituista olisi jos noin 300 peliä AHL:ssä tahkonnut pelaaja tukehtuisi liigassa fyysisyyteen. Pehmeältä on kyllä näyttänyt viime aikoina sitä ei voi kieltää. Kerkesi kuitenkin vakuuttaa minut jo parissa ekassa CHL-pelissä ja harkkapelissä Sportia vastaan, joten en suostu vielä heittämään kirvestä kaivoon...

Niin, siis kyllä hänen olettaisi pärjäävän fyysisessä matsissa, tässä on paradoksi jonka tiedostan. Kuitenkin parin matsin perusteella kaveri on suht kevyttä tavaraa, CHL- ja harkkapeleille en juuri anna arvoa mitattaessa pelinopeutta ja fyysisyyttä kauden päätapahtumassa.

Mutta kuten sanottua, niin onhan tässä vielä aikaa ja voi hyvin olla, että hänet pitäisi roolittaa eri tavalla.
 
Näyttää olevan kaksinkamppailuissa jopa Maxwellia huonompi, missä ei Benkään kyllä loistanut, kun taasen jalalla mies on selkeästi huonompi. Kiekollisia taitoja ei oikein olla päästy edes testaamaan. Miehen peliin pitäisi tulla niin täydellinen suunnanmuutos, että en millään jaksa uskoa sen tapahtuvan. En osaa arvata mistä ongelmat johtuvat, eikä se kyllä suoranaisesti kiinnostakaan, mutta en vain näe että kompuroivasta :centeristä: kasvaisi yhtäkkiä Liigan ykkösjoukkueen paras keskushyökkääjä. Ihailtavaa, jos joku tähän vielä uskoo. Toivottavasti saan ankaraa vittuilua osakseni kun Deschamps tekee seuraavaan 10 peliin 9+6 koska olin niiin väärässä, mutta eppäilläppähän tuota soppii. Voi vain kuvitella miltä miehestä itsestä tällä hetkellä tuntuu, sillä pakostakin tulee mieleen, että aivan näin kovatasoiseen ja vauhdikkaaseen liigaan mies tuskin uskoi tulevansa ja pari ylintä nappia oli jo valmiiksi auki. Tämähän se on riski aina kun ulkkareita hommataan, kun eivät prkl tullessaan jo tiedä että Kukkosen jengissä ei perseillä. Kallis mies laittaa maitojunalla takaisin, mutta muukaan ei auta jos homma ei muutu. Junnoa tästä on turha syyttää, sillä lähtökohtaisesti mies oli kuitenkin hyvä sainaus. Silti pakko mainita, että esim St. Pierre näytti aivan täysin eri luokan sentteriltä kuin Deschamps, eikä hänkään saanut lopen mitään aikaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Silti pakko mainita, että esim St. Pierre näytti aivan täysin eri luokan sentteriltä kuin Deschamps, eikä hänkään saanut lopen mitään aikaan.
St.Pierre kylläkin sai paljonkin aikaan, tasan niin kauan kuin miestä kiinnosti ensisijaisesti lätkän pelaaminen. St.Pierre oli about ensimmäiset kymmenen otteluaan Kärppien paras pelaaja. Sen jälkeen alkoikin pelaamisen sijaan maistua ohrapirtelö oululaisissa ravitsemusliikkeissä ja pelin taso romahti.
 
St.Pierre kylläkin sai paljonkin aikaan, tasan niin kauan kuin miestä kiinnosti ensisijaisesti lätkän pelaaminen. St.Pierre oli about ensimmäiset kymmenen otteluaan Kärppien paras pelaaja. Sen jälkeen alkoikin pelaamisen sijaan maistua ohrapirtelö oululaisissa ravitsemusliikkeissä ja pelin taso romahti.
Juu toki tämän muistin ja ehkä vertauksena pyhän pietarin vedin esiin siksi, että hyväkään pelaaja ei täällä puolivaloilla pärjää.
 

Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Pahalta näyttää, Kärpillä on taas sentteri ongelma!
Jonkilainen pieni ihme pitäisi tapahtua Deschampsin pelaamisessa mikäli pelaa kärpissä vielä 10. pelin jälkeen.
Voisin vielä kokeilla Haden ja Ivanin keskelle, jos ei toimi niin pihalle vaan.
Myös Maxwelilla oli ongelmia viime kaudella, lopulta kuitenkin jotenkin sopeutui, mutta hän onkin ihan eri luokan pelimies kuin Deschamps.
Essi tai Piku kehiin...
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Jonkilainen pieni ihme pitäisi tapahtua Deschampsin pelaamisessa mikäli pelaa kärpissä vielä 10. pelin jälkeen.

Pyörälä ja Davis palaavat huomenna kaukaloon, joten Deschamps saa nyt vierelleen ne kaverit, joiden kanssa hänen piti pelatakin. Nyt täytyy toki alkaa tapahtua muillakin kuin pelkästään Deschampsilla, mutta ketjukavereista homma ei jää enää kiinni.

Nyt vaan pysyvyyttä ketjuihin, muutama onnistuminen alle seuraavissa peleissä, niin uskon vakaasti, että Deschamps pystyy auttamaan joukkuetta pelillisesti ja on vielä iso palanen Kärppien menestymisessä.
 

Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Hyvä homma tuo Pyörälän ja Davisin paluu! Jospa se nyt lähtis Deschampsilla rullaamaan.
 

elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Jos homma ei ala pelittää Pyörälän ja Davisin keskellä, olisin valmis heittämään kanukin vielä kokeeksi Humlin ja Haatajan keskelle. Siinä on sellainen paikka, jossa onnistuminen tulee jos on tullakseen. Jos ei, kenkää vaan ja Kalapudasta kehiin.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Jos homma ei ala pelittää Pyörälän ja Davisin keskellä, olisin valmis heittämään kanukin vielä kokeeksi Humlin ja Haatajan keskelle. Siinä on sellainen paikka, jossa onnistuminen tulee jos on tullakseen. Jos ei, kenkää vaan ja Kalapudasta kehiin.
Kyllähän Davis ja Pyörälä on sen luokan pelimiehiä, että siinä pitää tulosta tulla. Jos niiden keskellä ei pelitaidot riitä, ei silloin ole riittävän hyvä. Marjamäen Kärpissä ei ketään vapaamatkustajia katsella. Deschampsilla uskoisin olevan noin kymmenen peliä aikaa näyttää taitoja.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Tänään saadaan ensimmäinen maistiainen siitä, mihin Davis-Deschamps-Pyörälä -ketju pystyy. Toivottavasti homma lähtee rullaamaan heti ensimmäisestä pelistä parhaalla mahdollisella tavalla.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ainakin Davis ja Pyörälä ovat nyt hieman levänneet, joten siinä voi olla pieni yllätyksen paikka. Kummastuttaa hieman nuo puheet "CHL-pelien tehokolmikosta" kun mielestäni niissäkään peleissä tämä kolmikko ei jaksanut kuin ensimmäisen erän ja katosivat sitten tyystin. Pyörälä näkyi lähinnä ylivoimalla ja isot D:t vain jäähyboksissa.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Deschampsin kohdalla on taas vaihteeks vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta tulosta pitäisi tulla heti, mut toisaalta taas oon valmis odottamaan koska sitä taitoa selkeästi on siellä, toisin kuin vaikka Vondrkalla. Haden kanssa odoteltiin 20 matsia ja sit kun se lähti, niin kaikki ties miten totaalisesti se ketsuppipullo aukeskaan.

Tällä hetkellä Didin pitäisi kuitenkin pystyä tarjoamaan enemmän ja tehdä edes perusasioita hetkestä toiseen oikein. Ja paremmalla tasolla kuin esim. Plihal, St. Pierre tai Dawe ... muuten saadaan yks jätkä tohon joukkoon.
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänäänhän Töhö (helpompi lausua tuossa muodossa tuo nimi, lienee erimaalaista perua, toim. huom.) laittoi kuitenkin itseään likoon aiempaa enemmän, taklasikin useita kertoja, fyysinen peli kun on loistanut aiemmissa näkemissäni peleissä täysin poissaolollaan. Edelleen kyllä täysin ääliömäisiä ratkaisuja oli enemmän kuin peliä eteenpäin vieviä, mutta kyllä tuo peli minusta vähän paremmalta näytti nyt. Joitakin ihan hyviäkin syöttöjä esimerkiksi sai annettua.

Koko joukkue pelasi niin surullista peliä, että ei siinä oikeen edukseen pysty erottumaan.
 

SASamuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Seattle Kraken
On kyllä onnettoman olonen kaveri tää Kanadan ihmemies. Ite viltittäisin seuraavaks peliks ja sitte takas tuloskenttään näyttämään että onko mihinkään. Jos ei niin kaveria pihalle keinolla millä hyvänsä. Raha menee tällä hetkellä ton janarin kohalla aivan kankkulan kaivoon, olis ees joku oma junnu ton tilalla töhöilemässä se edes kasvais korkoa tulevia vuosia varten. Mutta Mr.Champignon ei kyllä korkoa kasva tolla tahdilla, samanlaisiin 0+0 ja 18min jäähyä 4 peliin lukemiin ei ole mikään hirveän vaikea suoritus päästä.

Lähtisin ennustamaan että tällä menolla Pe 3.10 osuva Lukko-Kärpät peli on ensimmäinen jossa tätä jamppaa ei enää nähdä. Toivottavasti olen väärässä. Hyvin pientä toivonkipinää elättelen.

P.S: Davis vielä jatkoon, oli vasta eka liigapeli Kärpissä ei vielä ruveta suolaamaan, vaikka kansi olisikin jo auki suolapurkista.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Tässä kommenttini tästä pelaajasta niiltä ajoilta, kun Deschamps vielä pyöri Anaheimin harjoitusleireillä. Olin näkevinäni jotain potentiaalia hänen viimeisenä Anaheimin vuotenaan, mutta ei sitä läpimurtoa sitten koskaan tullut.

---

2009-2010: 57 Nicolas Deschamps: Sai kiekon naamaansa verisesti harjoituksissa. Pelissä Sakun kanssa samassa ketjussa usein. Aika hukassa. Nuori kaveri, en osaa sanoa voidaanko odottaa mitään suurtekoja tulevaisuudessa.

2010-2011: Nicolas Deschamps: Menossa mukana, ei pistänyt silmääni.

57 Nicolas Deschamps. Päivän ehkä positiivisin yllättäjä. Todella pirteän näköistä menoa, melkein NHL-tason näköinen pelaaja. Osakkeet nousivat ainakin minun silmissäni. Sateentekijän yllä viestissään kertomat kommentit lienevät ihan totta. Mahdollinen läpimurto Ducksien pelaavaan kokoonpanoon tällä kaudella?
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän tämä flopille haisee, haisi jo ekassa pelissä minkä kaverilta näin. Riskit on aina suuret, kun näitä AHL-arpoja tänne pohjolaan raahataan. Nyt taisi tulla tyhjä arpa. Surkeinta on, että kaveri vetelee siellä tekemättä mitään peliä edistävää. Syöttöyrityksetkin ovat aivan toivotaan osastoa. Kaksinkamppailut tietysti häviää myös. Hidaskin on perkele. Tai ainakin

Antaisin kuitenkin vielä aikaa. Lisäksi vaihtaisin Komulaisen ja Desampin paikkoja keskenään. Molemmat vaikuttavat olevan vähän väärässä roolissa ketjuissaan, Komulainen jo pidemmälläkin otannalla. Jos ei toimi, niin uutta ukkoa jostain kehiin. Luulen, että toimistolla on jo oltu yhteydessä uusiin kavereihin. Kyllä Junno tän homman osaa hei.

Ps. yritän nyt jo toista päivää lähettää tätä viestiä. Kyl tää uus palsta rulaa hei!
 

matiasrust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minä heittäisin muutamaksi päiväksi tylysti katsomoon ja kaivelisin esiin sitä Kanadan miehen luonnetta ja asennetta. Jos sitäkään ei löydy ja peliesitykset junnaa (ykkössentterillä) nyt nähdyllä tasolla niin sitten on kait johtopäätösten aika.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Deschamps on tänään lepovuorossa katsomossa. Seuraava peliviikko alkaa olla Deschampsin kannalta jo ratkaisevan tuntuinen. Pelin pitää parantua. En siis tarkoita pelkkiä tehopisteita, joita niitäkin pitäisi saada aikaan, mutta pelaamisen tasoa pitää saada nostettua ylöspäin. Jospa tämä lepohetki antaisi Deschampsille uutta virtaa ja mies pääsisi taas pelinjuonesta kiinni jatkossa. Sitä toivotaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös