Mainos

NHL suspended – mitä tapahtuu kaudelle?

  • 357 874
  • 1 405

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ihan KHL:lle.
KHL:n "etu" oli tosin se, että suurin osa jengeistä sairasti koronan kauden alkuvaiheilla. Kaikista surkein tilanne on juuri tämä kuin Canucksille iski eli loppukautta kohden korona runtelee lähes koko jengiä, niin voi vaan miettiä kuinka mahtava iskukyky näillä on toipumisen jälkeen.

Melkoinen välikausi niin faneille kuin varmasti pelaajillekin, vaikka heitä odottaa se sama kannu edelleen kuin muillakin kausilla. Sen sijaan ei hirveästi enempää toivoisi näitä koronatapauksia mihinkään jengiin.

Ketäs niitä nyt olikaan jättänyt tähän mennessä kauden väliin koronan takia? Ainakin se Wildin Marco Rossi taisi skipata kauden pitkittyneiden koronaoireiden takia, mutta esim. Toewsilla oli jotain ei-koronaan liittyviä terveyshuolia?
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Tämän uutisen mukaan esimerkiksi Dallasin pelaajat olisivat jo pääsääntöisesti saaneet ainakin ensimmäiset rokotteet. Uutisen mukaan myös muissa urheilusarjoissa (NBA) henkilöitä on saanu jo rokotteita.

En aiemmin ole törmännyt uutisiin, joissa näistä olisi pahemmin huudeltu, mutta ehkä urheilijat ovat päässeet hieman etuilemaan rokotejonossa, ainakin joissain kaupungeissa.

Nyt kun Dallasillakin on tullut lyhyen ajan sisään pari positiivista tapausta (olkoonkin, että Khudobinin tapaus on jo osoittautunut vääräksi positiiviseksi), on ihan mielenkiintoista huomata, että niistä huolimatta toiminta on jatkunut täysin normaalisti. Täällä päin koko jengi ois karanteenissa ensimmäisestä positiivisesta testistä lähtien. Liekkö ovat uskaltaneet antaa toiminnan jatkua juuri sen vuoksi, että heidät on rokotettu?
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
En aiemmin ole törmännyt uutisiin, joissa näistä olisi pahemmin huudeltu, mutta ehkä urheilijat ovat päässeet hieman etuilemaan rokotejonossa, ainakin joissain kaupungeissa.

Vegasissa on ainakin suurin osa joukkueesta rokotettu jo. Tuon uutisen jälkeen varmaan jo koko joukkue ehditty rokottaa.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Vegasissa on ainakin suurin osa joukkueesta rokotettu jo. Tuon uutisen jälkeen varmaan jo koko joukkue ehditty rokottaa.

Miksi ne kieltäytyneet olisi kaikki tuon jälkeen nyt muutamassa päivässä halunneetkin rokotuksen?
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Miksi ne kieltäytyneet olisi kaikki tuon jälkeen nyt muutamassa päivässä halunneetkin rokotuksen?

En huomannut tuota mainintaa että muutama oli kieltäytynyt, pikaisesti vain silmäilin sen artikkelin. Ajattelin vaan ettei kaikkia ole ehditty syystä tai toisesta käydä lävitse.

Niin ja ehkä tuo Canucksin tilanne on saanut nämä rokotevastaisetkin harkitsemaan kantaansa sittemmin.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Joku Canucksia läheltä seuraava ehti hieman vetää joitakin noista Dregerin tiedoista takaisinpäin ja sanoi pelaajien oireiden olevan lievempiä kuin Dregerin twiitissä kuvaillut oireet. Dreger kuitenkin vastasi saaneensa tiedon oireiden laadusta samasta lähteestä mistä sai tuon kokonaismäärän ja NHL-lähteeltä varmistuksen tietojen paikkansapitävyydestä.

Viimeksi muokattu:
Ketäs niitä nyt olikaan jättänyt tähän mennessä kauden väliin koronan takia? Ainakin se Wildin Marco Rossi taisi skipata kauden pitkittyneiden koronaoireiden takia, mutta esim. Toewsilla oli jotain ei-koronaan liittyviä terveyshuolia?

Ei ole julkisesti tiedossa muita kuin tuo Rossi. Tai no oikeastaan Rossikaan ei suoranaisesti kuulu tähän keskusteluun kun hän ei ole NHL-pelaaja.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere

Vegasissa on ainakin suurin osa joukkueesta rokotettu jo. Tuon uutisen jälkeen varmaan jo koko joukkue ehditty rokottaa.
Floridassa alettiin antamaan rokotteita kaikille yli 16 vuotiaille eilen ja ainakin MLS joukkue Inter Miami sai rokotukset

JOL
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ilmeisesti Vancouver koittaa pelata kauden loppuun.
Kattelin tossa Canucksien tulevaa otteluohjelmaa. Sinne pitäs ilmeisesti 6 rästiottelua runnoa. Mutta jos tonne toukokuun 11-13 päiville ottaa pari lisäpäivää niin pitäs onnistuua. Kova tulee olemaan kyllä ottelutahti, ja varmaan jotain rotaatiota kannattaa pelaajistossa käyttää.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Ilmeisesti jotain sellaista puhetta ollut, että tarvittaessa noita otteluita voitaisiin pelata playoffien kanssa samaan aikaan. Uskon kun näen, itse veikkaan että Canucks ei pelaa kaikki otteluita (onko jollain Canucks vs Senators ottelulla mitään merkitystä?)
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks

Itse en vieläkään ymmärrä mikä kiire tuossa on. Vancouver on nyt pelannut saman verran kun Montreal tai Boston. Siellä on sitten varmaan lähemmäs kymmenen tiimiä, joilla on 1-2 ottelua enemmän. Eiköhän tuonne nuo pari rästimatsia saada mahtumaan.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eiköhän tuonne nuo pari rästimatsia saada mahtumaan.
Ei ole vältämättä ihan helppo tehtävä. Siinä kun pitää ottaa huomioon se että sekä Vancouverilla että vastustajalle ei tule kolmea pelipäivää putkeen. Ja vaikka siellä ois ns. pelipäivä vapaana Vancouverille niin onko se päivä vapaana sitten sille vastustajalle. Tossa kun sijoittelin nopsasti Canuksin 6 rästissä olevaa peliä vapaille päiville niin sain vikan matsin pelattavaksi 12.5. (Uudet pelipäivät ois 16.4., 21.4., 2.5., 9.5., 11.5. ja 12.5.) Jos tota aikasemmin haluaa matsit saada kasaan, niin sitten pitää siirrellä muita matseja, ja se voi olla aika haastavaa tässä vaiheessa kautta.
 
Siellähän on tähän asti jo muitakin pelejä siirretty siten, että sinne on saatu sitten aiemmin peruttuja mahtumaan. Eiköhän tuota jatkossakin luvassa, jos noita sinne sovitellaan.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ilmeisesti jotain sellaista puhetta ollut, että tarvittaessa noita otteluita voitaisiin pelata playoffien kanssa samaan aikaan. Uskon kun näen, itse veikkaan että Canucks ei pelaa kaikki otteluita (onko jollain Canucks vs Senators ottelulla mitään merkitystä?)
Itse tykkäisin sellaisesta skenaariosta, jossa pudotuspelisarja voitaisiin pelata useamman joukkueen kesken. Siis että mikä joukkue nyt kulloinkin sattuisi olemaan divarinsa toisena pelaisi ensimmäisellä kierroksella sitä joukkuetta vastaan, joka olisi kyseisenä hetkenä kolmantena. Jos runkosarja ajoitettaisiin päättymään suunnilleen samaan aikaan pudotuspelien kanssa, runkosarjan jännitys kasvaisi ihan uusiin sfääreihin.

"Jetsin ja Sensin runkosarjan päättävä ottelu alkamassa. Jos Jets saa ottelusta edes luuseripisteen, se nousee pohjoisen divarissa toiseksi ja jatkaa Stanley cupin finaalisarjassa 3-1 johtoasemasta Itäisen divarin voittajaa vastaan, joka siis on Islanders. Jos Jets häviää, tähän saakka pohjoisen kakkossijalta finaaleita pelannut Canadiens jatkaa finaalisarjaa Islandersia vastaan. Islanders varmisti oman finaalipaikkansa häviämällä runkosarjan päätöskierroksella Bruinsille omamaali-iloittelussa ja varmistamalla divarinsa kolmossijan, josta on siis edetty tällä kaudella finaaleihin saakka."
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ilmeisesti niillä on merkitystä (sponsorit, pelaajayhdistys jne.) jos kerran tuollaista vaihtoehtoa ihan vakavissaan mietitään.
Kauden lopputulokseen ei merkitystä. Toki televisiodiilissä on sovittu että pelaatte näin ja näinnäin monta ottelua ja vastineeksi saatte niin ja niin paljon rahaa. Samoin areenan sponsori voi olla harmissaan kun nimeä ei mainita yhtä usein kuin piti. Sitten on tietysti mahdollisuus lottoarvonnan todennäköisyyksien muuttumiseen.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Auttakaas nyt tyhmää.
YLE tekstitv sivu 208: Teksti-TV | yle.fi
Ottelusiirtojen takia Vancouver pelaa
toukokuun alussa yhdeksässä päivässä
kahdeksan ottelua. Puristus alkaa
kuuden peräkkäisen pelin putkella.

Sitten kun katson Vancouveria sivuja ja noita otteluita niin eipä siellä ole kuin maksimissaan kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä.

Mitä ihmettä tarkoittaa "kuuden peräkkäisen pelin putki" ja "kahdeksan ottelua yhdeksässä päivässä"?
 
olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Ylellä on vaan lisätty rästiottelut otteluohjelmaan, eikä huomioitu siirtoja niiden "tieltä". Alkuperäistä otteluohjelmaa rukataan myös. Ei kai ylelläkään nyt oikeesti kuvitella että pelataan kuutena päivänä putkeen?
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ilmeisesti vielä yksi Vancouverin pelaaja löytyi, jolla ei koronaa ollut vielä ollut. Sen takia reenien avaus siirtyi päivällä eteenpäin. Ei vielä vaikuta peleihin. Mutta kannattanee löydä isolla vetoa Vancouveria vastaan noissa ekoissa peleissä. Kokoonpano lienee mitä sattuu ja pelituntuma olematon.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Pistetään vaikka tänne, kun liittyy korona-asioihin.

Russo julkaisi The Athleticissa aika karun ja pysäyttävän artikkelin Marco Rossin koronatartunnan jälkiseurauksista. Kyseessä oli vielä pahempi tilanne kuin aiemmin on kerrottu:

There continues to be one absolutely terrifying comment that still reverberates around his head. As the Minnesota Wild’s 2020 first-round pick attempted to negotiate with experts that he should at least be allowed to exercise and skate a little bit rather than be completely shut down for two months, it was explained bluntly to the teenage hockey star just how serious his medical diagnosis was.

“The doctors told me if I played one more game in the World Junior Championship, this could have ended completely different,” Rossi said Tuesday, his voice still quavering from the memory of how close he may have been to a tragic ending. “I’m thankful to God that he supported me. … I’m just happy that I’m still alive.”

(...)

Rossi was petrified. Anytime he was alone, he worried his heart was going to stop. After returning home to Austria, Rossi lived with his parents and each night begged his mother, Claudia, and father, Michael, to sleep in his room.

“Every time before I went to sleep, I was so scared that I won’t wake up anymore,” Rossi said. “Every night, before sleep, I was really sad and always crying because I was scared of that. I told my parents, ‘Could you sleep right next to my bed and be here ‘til I fall asleep?’ And every day I woke up in the morning, I was so glad that I woke up. It was really hard.”

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Instagram-klippien perusteella Nashvillen kotipelissä oli jo melko tungosta katsomossa. Isoa hajontaa on vielä noissa katsojamäärissä. Näkisiköhän jostain päivitettyä listaa paljon katsojia sallittu millekin areenalle?
 
Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
Pistetään vaikka tänne, kun liittyy korona-asioihin.

Russo julkaisi The Athleticissa aika karun ja pysäyttävän artikkelin Marco Rossin koronatartunnan jälkiseurauksista. Kyseessä oli vielä pahempi tilanne kuin aiemmin on kerrottu:

There continues to be one absolutely terrifying comment that still reverberates around his head. As the Minnesota Wild’s 2020 first-round pick attempted to negotiate with experts that he should at least be allowed to exercise and skate a little bit rather than be completely shut down for two months, it was explained bluntly to the teenage hockey star just how serious his medical diagnosis was.

“The doctors told me if I played one more game in the World Junior Championship, this could have ended completely different,” Rossi said Tuesday, his voice still quavering from the memory of how close he may have been to a tragic ending. “I’m thankful to God that he supported me. … I’m just happy that I’m still alive.”

(...)

Rossi was petrified. Anytime he was alone, he worried his heart was going to stop. After returning home to Austria, Rossi lived with his parents and each night begged his mother, Claudia, and father, Michael, to sleep in his room.

“Every time before I went to sleep, I was so scared that I won’t wake up anymore,” Rossi said. “Every night, before sleep, I was really sad and always crying because I was scared of that. I told my parents, ‘Could you sleep right next to my bed and be here ‘til I fall asleep?’ And every day I woke up in the morning, I was so glad that I woke up. It was really hard.”

Tosiaan aika pysäyttäviä juttuja saatiin Marco Rossin tilanteesta lukea, mutta nyt toipuminen on edennyt ilmeisen hyvin ja Rossi on jälleen päässyt luistelemaan ja harjoittelemaan. Saa nähdä millainen vaikutus koronan jälkioireilla lopulta tulee olemaan Rossin peliin ja kehitykseen pelaajana, mutta hienoa että asiat ovat kääntyneet parempaan päin. Toivotaan, että vaikeudet ovat nyt takanapäin ja Rossi pääsee nyt täysipainoisesti takaisin jääkiekon pariin, hieno nuori pelaaja on kyseessä.

(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös