Tänä yönä onkin vähän rauhallisempi kierros taalakaukaloissa, kun ohjelmassa on vain kolme ottelua.
Canadiens - Bruins
Ensimmäisenä pelataan kierroksen helmi. Original Six -joukkueiden kohtaaminen on kauden ensimmäinen ja näistähän ei ole perinteisesti tunnetta puuttunut. Myös Canadiens on pelannut tällä kaudella hyvin, joten luvassa onkin divisioona-rivalryn lisäksi itäisen konferenssin kärkikamppailu.
Avalanche - Ducks
Hyvin kauden aloittanut Ducks pelaa kuuden ottelun vieraskiertueen ensimmäisen kamppailun Denverissä. Joukkueet eivät ole vielä ehtineet kohdata toisiaan. Kalifornialaiset ovat kolmen pelin voittoputkessa, kun taas Avalanche hävisi maanantaina Starsille kotonaan.
Oilers - Stars
NHL:n nuorimpiin kokoonpanoihin kuuluva Oilers isännöi vanhimpiin koostumuksiin kuuluvaa Starsia. Ottelu on joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen kauden kolmesta keskinäisestä. Kaikki nuo pelit pelataan nyt helmikuussa. Sekä huomisen että eilisen supertähdet ovat aloittaneet kauden epätasaisissa merkeissä. Oilers on hävinnyt kolme putkeen, mutta vain Avalanchea vastaan joukkue jäi pisteittä. Stars puolestaan haki voiton maanantaina nimenomaan Denveristä ja pääsee perjantaina kolmen vierasottelun jälkeen taas kotiin Texasiin.
Linkit vievät NHL.comin otteluennakoihin.
NHL.com ennustaa tällaisia kokoonpanoja Canadiens - Bruins -otteluun:
Koodi:
Aika Kotijoukkue Vierasjoukkue
02:30 Montréal Canadiens 6-2-0 Boston Bruins 6-1-1
04:30 Colorado Avalanche 4-5-0 Anaheim Ducks 6-1-1
05:00 Edmonton Oilers 4-3-2 Dallas Stars 4-5-1
Canadiens - Bruins
Ensimmäisenä pelataan kierroksen helmi. Original Six -joukkueiden kohtaaminen on kauden ensimmäinen ja näistähän ei ole perinteisesti tunnetta puuttunut. Myös Canadiens on pelannut tällä kaudella hyvin, joten luvassa onkin divisioona-rivalryn lisäksi itäisen konferenssin kärkikamppailu.
Avalanche - Ducks
Hyvin kauden aloittanut Ducks pelaa kuuden ottelun vieraskiertueen ensimmäisen kamppailun Denverissä. Joukkueet eivät ole vielä ehtineet kohdata toisiaan. Kalifornialaiset ovat kolmen pelin voittoputkessa, kun taas Avalanche hävisi maanantaina Starsille kotonaan.
Oilers - Stars
NHL:n nuorimpiin kokoonpanoihin kuuluva Oilers isännöi vanhimpiin koostumuksiin kuuluvaa Starsia. Ottelu on joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen kauden kolmesta keskinäisestä. Kaikki nuo pelit pelataan nyt helmikuussa. Sekä huomisen että eilisen supertähdet ovat aloittaneet kauden epätasaisissa merkeissä. Oilers on hävinnyt kolme putkeen, mutta vain Avalanchea vastaan joukkue jäi pisteittä. Stars puolestaan haki voiton maanantaina nimenomaan Denveristä ja pääsee perjantaina kolmen vierasottelun jälkeen taas kotiin Texasiin.
Linkit vievät NHL.comin otteluennakoihin.
NHL.com ennustaa tällaisia kokoonpanoja Canadiens - Bruins -otteluun:
BRUINS
Milan Lucic - David Krejci - Nathan Horton
Gregory Campbell - Patrice Bergeron - Tyler Seguin
Chris Bourque - Chris Kelly - Rich Peverley
Jamie Tardif - Ryan Spooner - Lane MacDermid
Zdeno Chara - Johnny Boychuk
Dennis Seidenberg - Dougie Hamilton
Andrew Ference - Adam McQuaid
Tuukka Rask
(Anton Khudobin)
Scratched: Aaron Johnson
Injured: Brad Marchand, Shawn Thornton, Daniel Paille
CANADIENS
Max Pacioretty - David Desharnais - Erik Cole
Rene Bourque - Tomas Plekanec - Brian Gionta
Brandon Prust - Alex Galchenyuk - Brendan Gallagher
Travis Moen - Lars Eller - Colby Armstrong
Andrei Markov - Alexei Emelin
Josh Gorges - Raphael Diaz
Francis Bouillon - P.K. Subban
Carey Price
(Peter Budaj)
Scratched: Ryan White, Yannick Weber, Tomas Kaberle
Injured: Petteri Nokelainen