Ilmoitukset

Nimimerkki Nahkizz paljastui heti palstauransa aluksi trolliksi, joten passitimme hänet saman tien ulkoruokintaan.

Nimimerkin killswitch tuotanto ei ollut tarpeeksi hyvällä tasolla ja hänen kirjoitusoikeutensa on poistettu.

Nimimerkki sporttipappa on laitettu viikoksi katsomon puolelle rauhoittumaan Jokerit-osioon kirjoitetun henkilökohtaisen hyökkäyksen jäljiltä.

Nimimerkki Cobol kuittasi itselleen viikon pelikiellon turhasta ja provosoivasta ketjunavauksestaan Jokerit-osiossa.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki BlackWolf on viikon ajan poissa muonavahvuudesta kirjoitettuaan henkilökohtaisen hyökkäyksen "Liigan yleisömäärät kaudella 2018-2019"-ketjuun.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin g0447u on saanut pysyvän pelikiellon. Olimme huomauttaneet häntä sekä heikosta sisällöstä että huonosta kieliasusta, ja edellisyön todennäköisesti humalatilassa kirjoitetut turhat viestit olivat meille viimeinen pisara.

Sulje ilmoitus

Nimimerkit Huikko ja KooJii_#1 kirjoittivat hyvän maun vastaisen viestin, ja tämän vuoksi he ovat seuraavan viikon ajan kokoonpanon ulkopuolella.

Nimimerkkiä Ippenator ei puolestaan nimetä pelaavaan kokoonpanoon seuraavan kahden viikon aikana offtopicin ja itsemoderoinnin vuoksi. Aiempi rikehistoria vaikutti päätökseemme.

Sulje ilmoitus

Torstain otteluseuranta tuotti lukuisia pelikieltoja.

Nimimerkit Mensonge ja Eric Rooslind saivat viikon pelikiellon henkilökohtaisista hyökkäyksistään.

Nimimerkki Tifosi puolestaan sai viikon pelikiellon mauttomasta ja hyvän maun vastaisesta viestistä.

Nimimerkki Roger Moore huilaa viikon ajan provosointiensa ja turhailujensa vuoksi.

Lisäksi nimimerkki Äksönn kuittasi itselleen viikon pelikiellon provosoituaan Mika Pyörälän loukkaantumisella sekä otteluseurannassa että otteluketjussa.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Päätykiekko opettelee seuraavat kolme kuukautta käytöstapoja katsomon puolella, sillä hänen antinsa Pelicans-osiossa oli silkkaa flametusta ja pään aukomista. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Katajanokan spanieli saa miettiä seuraavan viikon ajan, pitäisikö myös otteluseurannassa kirjoittaa asiallisesti.

Nimimerkki Mike on saanut viikon pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä SKA Pietari - Jokerit -ketjussa.

Nimimerkki Finlandi_36 hakee seuraavan viikon ajan sisältöä viesteihinsä vaihtopenkiltä.

Nimimerkin Fernando viime aikojen tuotanto on ollut silkkaa provosointia ja pään aukomista, viimeisimpänä esimerkkinä hänen viestinsä Jesse Puljujärven ketjuun. Mittavan rikehistorian vuoksi palkitsimme hänet urakastaan kuukauden huilitauolla.

Sulje ilmoitus

NHL:n valmentajakaruselli

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Bosco, 08.11.2013 klo 16.52.

  1. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    ”Barry Trotz had a clause in his contract where if he won the Stanley Cup he could accept a two-year extension with a $300k bump in salary. Obviously since he was only making $1.5M, low by today's NHL coach's standards, a $1.8-million salary doesn't cut it. So Trotz stepped down.”

    LeBrunilta. Aika lowballia kyllä heitetty Trotzin suuntaan.
     
  2. Backhander Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Toronto Maple Leafs
    Lainaus:
    Mitä lowballia se on kun Trotz on itse allekirjoittanut sopimuksen tuollaisella optiolla?
     
  3. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Lainaus:
    Lowballia on olla kilpailematta tosissaan mestaruuden kaupunkiin tuoneesta päävalmentajasta, jolla on oikeus tehdä itsestään markkina-arvoinen. Tuo klausuuli on varmasti tuona hetkenä ollut houkuttava, mutta päävalmentajien liksat ovat myös muuttuneet siitä hetkestä paljon.
     
  4. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Ilmeisesti Trotzille ei voinut tarjota sittenkään kovempaa sopimusta tuon klausuulin vuoksi? Jahas, no se sitten muuttaakin aika paljon.
     
  5. Backhander Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Toronto Maple Leafs
    Lainaus:
    Kylläkai valmentajiltakin voi odottaa sopimuksen noudattamista? Joutuuhan organisaatiokin kunnioittamaan sopimuksia.

    Ja et voi tietää sitä ettei Capitals kilpailisi Trotzista, voihan Capitals vieläkin neuvotella Trotzin kanssa.

    On ihan yhtä mahdollista että Trotz on helvetin ahne ja yrittää nyt vaan saada parasta mahdollista tarjousta ja sen takia kertoo hylänneensä Capitalsin tarjouksen, vaikka mahdollisesti vielä miettii palaavansa pääkaupunkiin.
     
  6. pahakurki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tampa, Columbus, Winnipeg
    Lainaus:
    Ja miksi ei olisi ahne? Nyt on hyvä paikka mittauttaa arvonsa, kun on juuri voittanut Stanley Cupin.
     
  7. Ferris Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Washington Capitals
    Tuo sopimusoptio/palkka on vain nätti julkinen erosyy molemmille osapuolille mielestäni. Oikeasti taustalla on henkilöstökysymykset ja se että Caps valmistautunut jo vähintään vuoden verran Reirdenin aikakauteen siirtymiseen tämän kauden jälkeen. Trotz on tämän varmasti aistinut kuluneen kauden aikana, koska kaverit ympärillä saaneet jatkosoppareita, mutta itse jäänyt ilman hyvästä menestyksestä huolimatta. Lisäksi pariin otteeseen oli ilmeisesti todella lähellä saada kenkää. Varmasti siellä on muodollisesti käyty jotain keskusteluja jatkosta, mutta ne ovat kariutuneet siihen, että Trotz halunnut muuttaa valmennusporukkaa (ja varmasti enemmän sitä liksaa) ja Caps ei tähän ollut halukas. Sovittu sitten niin, että tuodaan tämä julkisuuteen siten, että palkka on se syy miksei jatkoa tule. Sen takia Caps ei nosta Trotzin sopimusrikosta juttua ja antaa muiden haastatella tätä uusiin hommiin.

    En nyt tämän enempää viitsi toistaa itseäni kun jo tuonne Caps-ketjuun ehdin enemmän kirjoitella, joten sieltä löytyy halukkaille vähän enemmän juttua aiheesta.
     
  8. Numero66 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL, Kärpät
    Kaiken järjen mukaan hän voi nyt neuvotella vapaana agenttina uudet ehdot Washingtonin kanssa. Toki jos caps ei ole valmis maksamaan 1,8m enempää nii sittenhän se lienee selvä peli ettei hän sinne enää päädy.

    Nyt ois Islandersilla melkoinen sauma laittaa päävalmentajan tontti siihen kuntoon, että myös Tavaresin jatko saattaisi olla todennäköisenpää.
     
  9. Ferris Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Washington Capitals
    Oma veikkaukseni on (edelleen), että Trotz pitää nyt välivuoden tai pari ja aloittaa Seattlen koutsina, koska siellä isoa roolia jaossa.
     
  10. Ferris Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Washington Capitals
    MacLellanin tiedotustilaisuudesta selvisi Trotziin liittyvästi seuraavaa:

    - MacLellan vahvisti 2-vuoden option olemassaolon
    - keskusteluja käytiin useampia, mutta niin palkka kuin sopparin kesto olivat ongelmakohdat
    - ei oo vielä tietoa miten muu valmennusporukka suhtautuu lähtöön, jäävätkö vai lähtevätkö myös
    - Caps hyväksyi eroilmoituksen joten Trotz vapaa etsimään muita töitä
    - Caps olisi halunnut lyhyttä sopparia, ei onnistunut
    - MacLellan sitä mieltä, että Trotz varmastikin ansaitisi huippukoutsin palkan, mutta kaikki joukkueet eivät ole sitä valmiita maksamaan
    - Trotzille isot propsit kulttuurin muuttamisesta, ei mitään pahaa sanottavaa, ei vaan neuvotteluissa löytynyt yhteistä linjaa
    - Trotz halusi viiden vuoden jatkon, 9 vuotta valmentajana samassa paikassa on liian pitkä aika GMBM:n mukaan. Neuvottelut kariutuivat enemmänkin tähän kuin palkkaan, vaikka senkin suuruudesta oli erimielisyyttä
     
  11. Largo Jäsen

    Trotz bongattu Newarkin kentällä. Eli kyllä ilmeisesti Islesin kanssa ainakin neuvoteltaisiin.
     
  12. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rullat, pipo, parhaus & NHL-doping
    Trotz varmasti saa seuraavasta pestistä osapuilleen Babcock/Julien/Quenneville -palkkaa. Eikä siinä mitään, on ansainnut. Pidettiin yhtenä liigan parhaista valmentajista jo ennen sormusta.

    GMBMltä kohtuu rohkea päätös päästää noinkin hyvä valmentaja menemään. Enkä nyt väitä, ettei olisi oikea päätös, vaan että rohkea, koska tuossa tilanteessa ei saa virhettä anteeksi. Washingtonissa odotetaan menestystä myös tulevina vuosina ja jos Reirden floppaa, McLellan kaatuu siinä mukana.
     
  13. Ferris Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Washington Capitals
    Lainaus:
    Ja tänään matkalla Seattleen. Toki viettää kesänsä British Columbiassa, jonne ymmärtääkseni usein matka vie Seattlen kautta, mutta ei anneta sen häiritä! :D
     
  14. Ferris Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Washington Capitals
    Lainaus:
    Kyllähän se päätös osittain on varmasti tullut omistajataholta asti. Siis annettu määrätyt palkkaraamit minkä sisään sopparin voi tehdä. Kun katsoo keitä Caps on viimeisen 20 vuoden aikana palkannut päävalmentajikseen, niin kokeneen Trotzin hankinta neljä vuotta sitten oli jo iso rahallinen uhraus Leonsikselta. Nyt kun Cup on saavutettu, voidaan palata huokeampien vaihtoehtojen maailmaan.

    Trotz tulee jäämään ansaitusti Caps-fanien mieliin Cupin tuojana kaupunkiin, mutta kyllähän miehessä paljon on myös niitä puolia, jonka takia vaihdoskin nähdään ihan tervetulleena. Etenkin kun noita nuoria pelaajia on pakosti palkkatilanteen myötä tulossa rosteriin lisää lähivuosina.
     
  15. teude Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
  16. Lico Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Chicago Blackhawks
    Dreger twiittailee, että Trotz ja Islanders ovat lähellä sopimusta.

    Friedmann lisää, että vahvan huhun mukaan 5 vuoden diili ja vuosiansiot päälle $4 miljoonaa. Eli yli kaksinkertaista liksaa mitä Capitals vastaavasti tarjosi.

    ”No one is expecting Lou Lamoriello to confirm anything...but word here in DAL is a five-year deal for Trotz at least $4M per year” - Elliotte Friedmann
     
    Viimeksi muokattu: 21.06.2018 klo 19.24
  17. Oskar Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
    Lainaus:
    Nyt on kova jos toteutuu. Tulee kyllä mielenkiintoiset viisi vuotta jos toteutuu. Käytännössä jos kaikki palaset loksahtavat paikoilleen niin Stanley Cup on täysin realistinen tavoite viiden vuoden sisällä.
     
  18. Toby Dammit Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    New Jersey Devils
    Arthur Staple:
    So yes, it’s not official but it’s confirmed: Barry Trotz will be the next coach of the #Isles. Lots more to come.

    Alkaa olla sinettiä vaille valmis juttu.

    Andrew Gross myös twiittaili, että Tavaresin kanssakin saattaa olla hyviä uutisia luvassa.

    Also, not a done deal, and still a fluid situation, but sounds like Isles may have good news on John Tavares as well.
     
  19. Ferris Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, Washington Capitals
    Lainaus:
    Ja jos jää nelosella alkavaan lukuun niin on vähemmän mitä pyysi Capseilta. Alkaa vahvistua se ettei tainnut itsekään ihan satasella haluta jäädä Capseihin. Mutta odotellaan faktoja, tosin eihän niitä virallisesti taideta julkaista ikinä valmentajien palkkojen suhteen.

    Lane Lambert seurannee Barrya ja Mitch Korn mikäli jatkaa vielä uraansa.
     
    Viimeksi muokattu: 21.06.2018 klo 20.46
  20. FutureHockey Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, NYI, Junnut ja Tilastot
    Boom! Päivän, viikon ja koko kuukauden paras uutinen. Pitkästä aikaa hienoa olla Isles-fani!
     
  21. Bosco Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK, Pittsburgh
    Disco-Dan Bylsma liittyy Detroit Red Wingsin valmennukseen apulaisvalmentajan roolissa.

    Blashillille hieman painetta kun nyt on isomman profiilin apulainen.
     
  22. Bosco Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK, Pittsburgh
    Lainaus:
    Neljä vuotta sitten kirjoitin tuon viestin, joten päivitetään nyt tämä 'associate coach'-tittelillä oleva valmentajalistaus. Tuohan on hieman ylempi arvotitteli kuin perinteinen 'assistant coach'.

    BUF - Davis Payne
    CGY - Geoff Ward
    FLA - Jack Capuano
    MTL - Kirk Muller
    NSH - Kevin McCarthy
    OTT - Marc Crawford
    STL - Craig Berube
    WSH - Todd Reirden

    Jälkimmäinen tuosta saanee ensi viikolla ylennyksen päävalmentajaksi. Noin muutoin neljän vuoden takaiselta listalta ainoastaan John Stevens nousi joukkueensa uudeksi päävalmentajaksi, muiden tie vienyt muihin tehtäviin tai organisaatioihin.

    Ei ole trendi neljässä vuodessa mitenkään päässyt yleistymään laajemmalti, päin vastoin muutama vähemmän tällä hetkellä.
     
  23. aessi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TBL & Iso-Eeli
    Pitäiskö tuota kuitenkin päivittää vasta kauden alussa? Eikös listalta poistunut just Bowness ja vastaavasti Tampassa hänen vakanssi tyhjänä, plus onko esim. Islandersilla vielä apuvalmentajaa?
     
  24. Bosco Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK, Pittsburgh
    Lainaus:
    Niin siinä lainauksessa ollut lista oli se neljän vuoden takainen. Itse uudessa viestissä päivitetty ajantasainen lista.