Dissonanssi
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Moderaattorit
Eli ajattelin perustaa tällaisen ketjun, koska mielestäni kyseessä on aika merkittävä aihe, jota aina silloin tällöin on sivuttu eri ketjuissa, mutta ei kovin syvällisesti. Tämän on tarkoitus toimia enemmänkin keskustelun herättäjänä, ja siihen myös otsikossa sana "myyttejä" viittaa, koska seuraavaksi käsitellyt asiat eivät varsinaisesti ole myyttejä, vaan enemmänkin vanhentuneita tai ainakin vanhentumaan päin olevia käsityksiä ja "kliseitä", jotka eivät mielestäni oikein enää sovi nyky-NHL:ään.
NHL:ssähän nähtiin iso muutosa palkkakaton tultua, kun samalla tuomarilinjaa tiukennettiin. Tuolloin maalimäärät nousivat ja nopeus sekä taito korostuivat isosti. Nyt ollaan liikkumassa kohti toista isoa muutosta, joka ei ehkä ole aivan niin selvärajainen, mutta kuitenkin selkeästi erottuva muutos. Kyseessä on siis kiekonhallinnan erittäin suuri korostuminen, jolla on mielestäni ollut vaikutusta paljon tähän maalimäärien laskuun. Vaikutus on sikäli mielenkiintoinen, koska kiekonhallinta osaltaan korostaa niitä samoja seikkoja, joiden vuoksi maalimäärät lähtivät aluksi nousuun.
Ennen kuin lähdetään näitä myyttejä murtamaan, niin otetaan tähän alustukseksi muutamat sitaatit tästä artikkelista, jotta saadaan hieman pohjaa: A reminder from Darryl Sutter: Don't mistake puck dominance for defense | NHL | Sporting News
Ensiksi Darryl Sutterilta:
Eli kuten lainauksista näkee, niin ykkösasia on kiekon pitäminen. Tässä on kaksi puolta. Ensimmäinen on se selvin, eli se, että kiekosta ei luovuta helpolla. Toinen, vähemmälle huomiolle jäänyt, on se, että kiekko pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti takaisin.
Ensimmäinen puoli noissa tietenkin korostuu niin hyökkäyksiinlähtöjen osalta kuin vastustajan hyökkäysalueelle siirtymisessä. Tehokkaan kiekonhallinnan kannalta ei ole suotavaa vain pyrkiä "voittamaan alue" eli käytännössä vain tyytyä purkamaan kiekko keskialueelle, vaan saada se kontrolloidusti ylös. Alueelleviennin osalta avainsasemassa on se, että ei pyritä vain heittämään päätykiekkoa vaan kuljettamaan se yli sinisen.
Puolustussysteemin osalta kiekonhallintaa tukee parhaiten huomattavasti aggressiivisempi lähestymistapa, jossa pyritään jopa "riskillä" saamaan luotua puolustavalle joukkueelle ylivoimatilanne kulmaan/laitaan, ja täten nopeasti saada kiekko itselle. Yksi tämäntyyppisen puolustussysteemin nimitys on "swarm".
Lähdetään sitten tarkastelemaan näitä myyttejä. Nämä ovat siis lähinnä omia havaintoja, eikä varsinaista historian kertaamista. Eli toivottavasti näitä väitteitä myös haastetaan.
Myytti numero 1: Maalivahti on puoli joukkuetta
Tämän väittämän (sikäli kuin sellaista nyt esiintyy enää) virheellisyydestä olen tällä palstalla puhunut monta kertaa. Yksi havainnollistava esimerkki tästä on maalivahtien arvostuksen jopa romahdusmainen lasku draftissa sekä treidiarvoissa. Syy tähän on tietenkin se, että koska puolustaminen ei lähtökohtaisesti ole enää sitä tiivistä boksia, jossa pyritään vain peittämään parhaat sektorit ja siivoamaan maalinedusta, niin maalivahdin rooli luonnollisesti laskee. Tämä ei tarkoita, että maalivahtipelillä ei olisi enää merkitystä, mutta maalivahtipelin varaan ei moni menestyvä joukkue enää peliään pyri rakentamaan. Maalivahtipelin osalta suuremmassa roolissa on ymmärtää maalivahtien torjuntatyylien ja puolustussysteemin yhteensopivuus. Hyvä veskari voi olla paska omaan tyyliin sopimattomassa systeemissä ja päinvastoin.
Myytti numero 2: Kaksi ensimmäistä kenttää hyökkää, ja kaksi alinta puolustaa
Kiekonhallinnan tavoittelu on muuttanut kentällisten rakennetta siten, että joukkueisiin ei enää ole mielekästä pyrkiä kokoamaan kenttiä, jotka ovat pääasiassa rikkovia, puolustavia ja "nolla-nollaa" pelaavia. Nykyään kaikista kentällisistä on löydyttävä riittävästi myös kiekollista osaamista, jotta sitä kiekonhallintaa ei menetetä vastustajalle. Tämän vuoksi nykyään nähdään enää vähemmissä määrin puhtaita shutdown-kentällisiä, koska nämä eivät yleensä ole kiekonhallinnan kannalta kovinkaan hyviä kentällisiä. Tämä on myös johtanut pitkälti tähän "sosiaalipeluutukseen", koska kentälliset eivät ole enää ideaalitapauksessa niin vahvasti roolitettuja kuin ennen.
Tämä ei tarkoita, että roolittamisella ei olisi merkitystä, koska jokaisella kentällisellä ja pelaajalla on vahvuutensa. Nyrkkisääntönä voisi sanoa sen, että heikkouksia ei enää vain siedetä samassa määrin enää.
Myytti numero 3: Kiekollinen puolustaja - fyysinen stay-at-home -pakkipari "ideaalein"
Aika yleinen ajatushan on se, että pakkiparissa olisi kaksi paria, jotka täydentävät toisiaan. Tällöin tällaisena "ideaalina parina" pidetään ylemmän kaltaista paria. Nykyhetken ideaalein pakkipari on kuitenkin enemmänkin se, että siinä on kaksi hyvin liikkuvaa, kaksinkamppailuissa vahvaa ja kiekollisesti pätevää - välttämättä ei tarvitse olla eliittiä näissä. Syy on siinä, että kun tuosta puolustamisesta on tulossa aggressiivisempaa, niin puolustajan on kyettävä kiekonriiston jälkeen joko 1) kuljettamaan kiekko "turvaan" omissa 2) pelattua se vapaalle kaverille. Tämä hankaloituu, koska myös hyökkääjät yleensä putoavat syvemmälle kuin "tiivissä boxissa", jolloin vapaita pelaajia ei ole yhtä helposti saatavilla. Toinen syy on se, että jos vastustaja käyttää paljon päätykiekkoja, niin molempien puolustajien on oleellista 1) keretä päätykiekkoon nopeasti 2) pystyä voittamaan kaksinkamppailu karvaajan kanssa 3) saada kiekko nopeasti eteenpäin painoistettuna. Tällaisessa pakkiparissa, jossa kärjistäen on luikku taitopussi ja kädetön lihakasa, ei kumpikaan välttämättä kykene tähän.
Jatkuu...
NHL:ssähän nähtiin iso muutosa palkkakaton tultua, kun samalla tuomarilinjaa tiukennettiin. Tuolloin maalimäärät nousivat ja nopeus sekä taito korostuivat isosti. Nyt ollaan liikkumassa kohti toista isoa muutosta, joka ei ehkä ole aivan niin selvärajainen, mutta kuitenkin selkeästi erottuva muutos. Kyseessä on siis kiekonhallinnan erittäin suuri korostuminen, jolla on mielestäni ollut vaikutusta paljon tähän maalimäärien laskuun. Vaikutus on sikäli mielenkiintoinen, koska kiekonhallinta osaltaan korostaa niitä samoja seikkoja, joiden vuoksi maalimäärät lähtivät aluksi nousuun.
Ennen kuin lähdetään näitä myyttejä murtamaan, niin otetaan tähän alustukseksi muutamat sitaatit tästä artikkelista, jotta saadaan hieman pohjaa: A reminder from Darryl Sutter: Don't mistake puck dominance for defense | NHL | Sporting News
Ensiksi Darryl Sutterilta:
"The big thing in today’s game is you have to be able forecheck and backcheck, and you have to have the puck," Sutter said over the weekend. "You can’t give the puck up. We don’t play in our zone, so there’s not much defending."
"The game’s changed. They think there’s defending in today’s game. Nah, it’s how much you have the puck. Teams that play around in their own zone (say) they’re defending but they’re generally getting scored on or taking face-offs and they need a goalie to stand on his head if that’s the way they play,” said Sutter.
Add that to from Edmonton Oilers coach Dallas Eakins earlier this season:
"You know what the perfect game is? The perfect game is no hits. You know why that is? It's because you have the puck. You don't have to hit anybody. You have the puck."
And this from a member of Team Canada's gold-medal winning team:
"Our defense were pretty good at skating themselves out of trouble, but I think everyone talks about our defensive play — we just have the puck for most of the game. I think we possessed the puck, and we were able to control the puck a lot in the offensive zone. When you do that, teams don't get a lot of time or energy to come against you.
"Defensively, there's no doubt that we backtracked really hard when we needed to, but I think that's something that's preached on every team and something that's important to every team winning. … I think on the flipside, you see the effect that playing the offensive zone has, and you want to make sure that that's something you continue to do (in the NHL)."
That was Sidney Crosby.
Eli kuten lainauksista näkee, niin ykkösasia on kiekon pitäminen. Tässä on kaksi puolta. Ensimmäinen on se selvin, eli se, että kiekosta ei luovuta helpolla. Toinen, vähemmälle huomiolle jäänyt, on se, että kiekko pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti takaisin.
Ensimmäinen puoli noissa tietenkin korostuu niin hyökkäyksiinlähtöjen osalta kuin vastustajan hyökkäysalueelle siirtymisessä. Tehokkaan kiekonhallinnan kannalta ei ole suotavaa vain pyrkiä "voittamaan alue" eli käytännössä vain tyytyä purkamaan kiekko keskialueelle, vaan saada se kontrolloidusti ylös. Alueelleviennin osalta avainsasemassa on se, että ei pyritä vain heittämään päätykiekkoa vaan kuljettamaan se yli sinisen.
Puolustussysteemin osalta kiekonhallintaa tukee parhaiten huomattavasti aggressiivisempi lähestymistapa, jossa pyritään jopa "riskillä" saamaan luotua puolustavalle joukkueelle ylivoimatilanne kulmaan/laitaan, ja täten nopeasti saada kiekko itselle. Yksi tämäntyyppisen puolustussysteemin nimitys on "swarm".
Lähdetään sitten tarkastelemaan näitä myyttejä. Nämä ovat siis lähinnä omia havaintoja, eikä varsinaista historian kertaamista. Eli toivottavasti näitä väitteitä myös haastetaan.
Myytti numero 1: Maalivahti on puoli joukkuetta
Tämän väittämän (sikäli kuin sellaista nyt esiintyy enää) virheellisyydestä olen tällä palstalla puhunut monta kertaa. Yksi havainnollistava esimerkki tästä on maalivahtien arvostuksen jopa romahdusmainen lasku draftissa sekä treidiarvoissa. Syy tähän on tietenkin se, että koska puolustaminen ei lähtökohtaisesti ole enää sitä tiivistä boksia, jossa pyritään vain peittämään parhaat sektorit ja siivoamaan maalinedusta, niin maalivahdin rooli luonnollisesti laskee. Tämä ei tarkoita, että maalivahtipelillä ei olisi enää merkitystä, mutta maalivahtipelin varaan ei moni menestyvä joukkue enää peliään pyri rakentamaan. Maalivahtipelin osalta suuremmassa roolissa on ymmärtää maalivahtien torjuntatyylien ja puolustussysteemin yhteensopivuus. Hyvä veskari voi olla paska omaan tyyliin sopimattomassa systeemissä ja päinvastoin.
Myytti numero 2: Kaksi ensimmäistä kenttää hyökkää, ja kaksi alinta puolustaa
Kiekonhallinnan tavoittelu on muuttanut kentällisten rakennetta siten, että joukkueisiin ei enää ole mielekästä pyrkiä kokoamaan kenttiä, jotka ovat pääasiassa rikkovia, puolustavia ja "nolla-nollaa" pelaavia. Nykyään kaikista kentällisistä on löydyttävä riittävästi myös kiekollista osaamista, jotta sitä kiekonhallintaa ei menetetä vastustajalle. Tämän vuoksi nykyään nähdään enää vähemmissä määrin puhtaita shutdown-kentällisiä, koska nämä eivät yleensä ole kiekonhallinnan kannalta kovinkaan hyviä kentällisiä. Tämä on myös johtanut pitkälti tähän "sosiaalipeluutukseen", koska kentälliset eivät ole enää ideaalitapauksessa niin vahvasti roolitettuja kuin ennen.
Tämä ei tarkoita, että roolittamisella ei olisi merkitystä, koska jokaisella kentällisellä ja pelaajalla on vahvuutensa. Nyrkkisääntönä voisi sanoa sen, että heikkouksia ei enää vain siedetä samassa määrin enää.
Myytti numero 3: Kiekollinen puolustaja - fyysinen stay-at-home -pakkipari "ideaalein"
Aika yleinen ajatushan on se, että pakkiparissa olisi kaksi paria, jotka täydentävät toisiaan. Tällöin tällaisena "ideaalina parina" pidetään ylemmän kaltaista paria. Nykyhetken ideaalein pakkipari on kuitenkin enemmänkin se, että siinä on kaksi hyvin liikkuvaa, kaksinkamppailuissa vahvaa ja kiekollisesti pätevää - välttämättä ei tarvitse olla eliittiä näissä. Syy on siinä, että kun tuosta puolustamisesta on tulossa aggressiivisempaa, niin puolustajan on kyettävä kiekonriiston jälkeen joko 1) kuljettamaan kiekko "turvaan" omissa 2) pelattua se vapaalle kaverille. Tämä hankaloituu, koska myös hyökkääjät yleensä putoavat syvemmälle kuin "tiivissä boxissa", jolloin vapaita pelaajia ei ole yhtä helposti saatavilla. Toinen syy on se, että jos vastustaja käyttää paljon päätykiekkoja, niin molempien puolustajien on oleellista 1) keretä päätykiekkoon nopeasti 2) pystyä voittamaan kaksinkamppailu karvaajan kanssa 3) saada kiekko nopeasti eteenpäin painoistettuna. Tällaisessa pakkiparissa, jossa kärjistäen on luikku taitopussi ja kädetön lihakasa, ei kumpikaan välttämättä kykene tähän.
Jatkuu...