Dont hit the grey haired guy..
Kiitoksia palautteesta - joukossa on joitakin syviäkin pohdiskeluja kirjoittamattomien sääntöjen luonteesta ja merkityksestä - kuten Maple Leafin ja Nuckheadin pohdinnat - mitkä oli todella mielenkiintoista lukea. Laitan palautteesta - emaililla tuli toinen mokoma - pientä raporttia THN:lle ja Mark Brenderille.
Tuota ideaa, että yrittäisi käännellä ja muokkailla uudelleen jotain THN:n artikkelia pitää miettiä. Oli kivaa saada tehdä edes tämä.
Odotettuja kulttuurieroja tietenkin löytyy satunnaisten NHL-seuraajien taholta, mikä on ymmärrettävää.
Yleisesti nämä kirjoittamattomat säännöt ovat kuin kulttuuria, joka on olemassa; jos esimerkiksi menet johonkin maahan asumaan tai käymään, sinun on pakko hyväksyä kulttuuri sellaisena kuin se on, se ei muutu - sinun on muututtava.
Pelaavien legendojen kuten Mark Messierin ja Mario Lemieuxin koskemattomuus kuin yleisestä sopimuksesta - siis tämä ei ole sääntö, joka lukisi missään tai jota sanottaisiin kenellekään, kyseessä on vain tapa: kukaan NHL-pelaaja ei koske tällaisiin legendoihin - johtuu siitä, että nämä kaksi pelaajaa ovat onnistuneet nousemaan urallaan sellaiseen asemaan, johon hyvin hyvin harva jääkiekkoilija koskaan pääsee.
Wayne Gretzkyynkin mielestäni koskettiin liikaakin vielä tämän uran loppuvaiheissa New Yorkissa ja tämä oli yksi syy selkävaivoihin. Bobby Orr oli taas alusta loppuun niin muitten maalitauluna, että oli periaatteessa pelannut satumaisen uransa pelit jo 27-vuotiaana lukuisien loukkaantumisten takia.
Eddie Shore taas saa Messierinkin näyttämään kiltiltä pyhäkoulun kuorolaispojalta.
Messier ja Mario ovat monien nykypelaajien idoleita jo lapsuudesta, kenellekään ei ole mitään hyötyä siitä, että joku menee ja tilttaa heiltä ilmat pihalle.
Mark Messier kuuden Stanley Cup-sormuksensa ansiosta saa kunnioitusta ei pelkästään jääkiekon vaan kaikkien p-amerikkalaisten urheilusirkusten kaikkien aikojen parhaimpana johtajatyyppinä. Kysykää vaikka JLandiltä mitä New Yorkissa Messieristä ajatellaan.
Messier saattaa olla kaukalon ulkopuolella todellinen herrasmies - Heritage Classic ainakin itselleni muutti omaa kuvaani hänestä paljon positiivisempaan suuntaan - mutta jäällä hän on aina luonut tilaa itselleen kovilla otteilla, joita hän jatkoi ihan loppuun saakka. Näin itse paikan päällä kerran miten Mess lähes ilman hyvää syytä veti hampaat suusta toiselta Sutterin kaksoselta Vancouverissa. Tämä oli erittäin törkeä ja järjetön teko ja tehty vielä rehellistä pelaajaa kohtaan.
Martin Strbakin tapauksessakaan ei tapahtunut oikeastaan mitään mikä olisi oikeuttanut julmaan keihästämiseen mielestän - ainakaan itse tilanteessa jossa keihästys tuli, en nähnyt koko ottelua, joten en voi tietää mitä on saattanut tapahtua aikaisemmin. Vladimir Kovinilla ja Rick Nattressillä on vielä omat tarinansa Messieristä monien muitten lisäksi.
Bullyn tarjoama eurooppalaisten pelaajien osakseen saama viha amerikkalaisten ja kanadalaisten pelaajien taholta on asia, johon en oman kokemukseni perusteella usko ollenkaan. En väitä etteikö maailmassa olisi rasismia ja ahdasmielisiä ihmisiä, mutta muutaman vuoden reportteriurallani NHL-pukukopeissa ja aika paljon sosiaalista aikaa samojen tyyppien kanssa vietettyäni en ole koskaan törmännyt tähän asiaan. En ole koskaan havainnut, että ketään täällä ollutta suomalaispelaajaa olisi kohdeltu huonosti syntyperän takia. Venäläispelaajat, kuten varsinkin Andrei Kovalenko ja Bobo Mironov olivat kaikkine värikkäine temppuineenkin suosittuja urheilijoita Edmontonissa niin median kuin fanien keskuudessa.
Juuri tällä hetkellä Jesse Niinimäki uutena ja nuorena pelaajana opettelee pelaamaan p-amerikkalaista ammattilaiskiekkoa ja ainakin oman käsitykseni mukaan hänet on otettu vastaan todella hyvin.
Lisäksi olen ollut tekemisissä kanadalaisen amatöörijääkiekon kanssa lähes kaikilla tasoilla viimeisten lähes 25 vuoden aikana harrastelijapelaajana, valmentajana ja sikariportaan tehtävissä aika kovallakin tasolla enkä ole koskaan siihen törmännyt. En koskaan.
Amerikkalaisia yliopistovalmentajia tuli isännöityä useampana syksynä paikallisen junnuseuran puolesta yrittäessämme saada pojille stipendejä kouluihin - onnistuimme aika monta kertaa. Asiallisempia, vaatimattomampia ja ystävällisempiä jääkiekkomiehiä ei ole olemassa. Yliopistokiekossa pidetään joka syksy viikko jolloin kapteenit vetävät harjoitukset ja valmentajat matkustavat etsimään ja katsomaan uusia pelaajia.
Tavallisessa kanadalaisessa/amerikkalaisessa työelämässä en myöskään ole tähän ilmiöön koskaan törmännyt. En usko ketään kiinnostavan edes mistä joku toinen on kotoisin - on liian kiire hoitaa varsinaiset työasiat.
Positiiviset kokemukseni saattavat johtua omasta reippaasta luonteenlaadustani ja siitä että näytän ja kuulostan enemmän ukrainalaiselta maanviljelijältä kuin sofistikoituneelta koulujakäyneeltä kaikentietävältä eurosnobilta. En tiedä.
Ainoa paikka missä olen koskaan törmännyt tähän kanadalaisten ja amerikkalaisten eurovihaan on täällä suomalaisilla keskustelupalstoilla ja lisäksi olen siitä kuullut myös Kanadassa olleilta suomalaisilta jääkiekkojournalisteilta. En tiedä olenko sitten niin pahuksen sympaattinen ja hyvännäköinen ettei minua koskaan kohdella missään huonosti..heh
Kerran soitettuani paikallisen sporttiradion ohjelmaan radiojuontaja sanoi nimeni sanottuani kuulleensa paikallisten baarien valittaneen viinan loppumisesta oltuani suomalaisten kavereitteni kanssa kapakkakierroksella, heh. Tämä lienee pahin "loukkaus" mitä olen koskaan kuullut.
Mitä Peter Forsbergiin tulee hän on mielestäni vielä tässä vaiheessa samassa asemassa kuin Messier oli joskus 15 vuotta sitten, mutta jos hän jatkaa NHL-uraansa ylimmällä huipulla vielä yli 10 vuotta ja kerää Stanley Cup-sormuksia tarpeeksi molempiin käsiin en pitäisi ihmeenä jos hänkin joskus nousisi samaan koskemattomien pelaajien luokkaan missä Mario ja Moose viime kaudella olivat.
Yksi parhaista suomalaisista kiekkotarinoista liittyy tähän samaan aiheeseen. Muistan joskus kuulleeni/lukeneeni Heikki Riihirannan kertoneen tarinaa oman WHA-uransa alkuajoilta reissulta, jonka Winnipeg Jets teki Houstoniin joskus 70-luvun alkuvuosina. Matkalla joukkuekaverit kertoivat Hexille Houstonin paidassa pelaavasta harmaapäisestä vanhemmasta pelaajasta, joka kantoi numeroa 9 ja johon ei ollut tapana koskea, koska tämä mies oli kuin isä kaikille muille ammattilaispelaajille. Kyseessä oli tietenkin Gordie Howe.
Ottelun alettua rämäpäinen Hexi tietenkin unohti neuvot, meni ja tilttasi Howen päin laitaa railakkaasti. Pian tämän jälkeen joku Houstonin pelaaja tuli ja pudotti hanskat. Hexi Riihiranta kertoi myöhemmin Suomessa saaneensa niin hyvin turpiinsa että tukkaan sattui viikon. Samalla hän tuli oppineeksi yhden sen aikaisen WHA:n kirjoittamattomista säännöistä.
En muista tarkkaan missä tämä tarina oli ja voi olla etten muista sitä oikein, mutta jotenkin noin se meni.
En tunne John Maddenin enkä Sean Averyn sopimusasioita joten heidän tapauksiinsa en pysty ottamaan kantaa. Jos he ovat rikkoneet SM-liigaseurojensa kanssa tekemiään pelisopimuksia olen varma, että asiasta tulemme vielä näitten seurojen taholta kuulemaan.
Keskustelupalstojen perusteella saa sellaisen käsityksen, että molemmat häipyivät musta pipo silmillä yön pimeyteen, mikä tuntuu oudolta..jään odottamaan seurojen virallisia tiedonantoja tai pelaajien omia kommentteja jotka tulemme joskus saamaan varmasti.
Kiitos vielä kerran palautteesta kaikille.
